Mainos

Keskusta

  • 660 819
  • 5 259

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Jos asian haluaisi hoitaa reilusti ja rehellisesti, lainan ottajan pitäisi jo lainaa hakiessa tehdä selväksi että "tätä lainaa en sitten maksa takaisin, saisinko sen silti?"
 
Tuamas

Jäsen
Olen kuullut yhden jos toisenkin kerran Keskustan suusta, että jokaisella tulee olla oikeus asua siellä missä haluaa.

Niin, siitä puuttuu olennainen jatko-osa, ”jokaisella tulee olla oikeus asua siellä missä haluaa, kunhan muiden ei tarvitse maksaa sitä”.

Sama pätee niin Kepun äärimmäisen vahingolliseen ”pidetään koko maa asuttuna, vaikka miljardien aluetuin”- politiikkaan, kuin nykyiseen asumistukipolitiikkaankin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En ole vielä keksinyt, miten 1-10 kaupungin kasvaminen ja koko muun maan toimiminen muttotappioalueina olisi Suomen kannalta järkevää. Muissa Pohjoismaissa kaikki alueet menestyvät Suomea paremmin, myös harvaanasutut:

Norjalla on massiiviset kampanjat alkamassa, joiden tarkoitus on saada ihmisiä töihin opiskelujensa jälkeen syrjäseudulle.

Jotain tulisi tehdä, sillä nykyisellä politiikalla käytettävissä olevat tulot ovat laskeneet lähes puolessa Suomen kunnista samalla kun ne ovat nousseet kaikissa kunnissa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja Grönlannissa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En ole vielä keksinyt, miten 1-10 kaupungin kasvaminen ja koko muun maan toimiminen muttotappioalueina olisi Suomen kannalta järkevää. Muissa Pohjoismaissa kaikki alueet menestyvät Suomea paremmin, myös harvaanasutut:
Mutta mikä on syy ja mikä on seuraus. Menestyvätkö muiden maiden alueet, koska siellä ei ole tapahtunut kaupungistumista vaiko siksi, että se on jo paljon Suomea edellä?
 
Tuamas

Jäsen
Mutta mikä on syy ja mikä on seuraus. Menestyvätkö muiden maiden alueet, koska siellä ei ole tapahtunut kaupungistumista vaiko siksi, että se on jo paljon Suomea edellä?

Ruotsi on selvästi edellä asumisen tiiviydessä, hiukan edellä kaupungistumisessa ja väestöstä 80% asuu Suomen eteläpuolella.

Ruotsissa on myös käytännössä luovuttu kansallisista maataloustuista ja annettu luovan tuhon tapahtua niin syrjäseutujen kuin maataloudenkin osalta.

Taloutta ja yhteiskuntapolitiikkaa kun katsotaan, niin kaksi isoa syytä miksi Ruotsi kuroo Suomeen kaulaa on väestörakenne (Ruotsissa ei vastaavaa eläkeläispommia kuin Suomessa) ja väestön sijoittuminen (syrjäseudut tyhjentyneet ja kaupungit tiiviimpiä).
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta mikä on syy ja mikä on seuraus. Menestyvätkö muiden maiden alueet, koska siellä ei ole tapahtunut kaupungistumista vaiko siksi, että se on jo paljon Suomea edellä?

Suomi on muita perässä kaupungistumisessa ja palveluiden tuottamisessa. En muista tutkimusta maaseudun palveluiden tuottamisesta, mutta arvaan, että jäljessä siinäkin. Sen sijaan, että maatalouteen laitetaan EU:n tukien lisäksi vielä iso kasa omaa rahaa, maaseudun tuet tulisi muodostaa uudelleen digitalisaation ja palveluiden näkökulmastasta.

Jos ei muuta keksitä, mallimaana voisi pitää Norjaa. Keskustaoikeisto ei ole Suomessa(kaan) innostunut väestön keräämisestä pääkaupunkiseudulle. Mielestäni terve näkökanta, mutta on myös totta, että nykymuotoinen maataloustuki tulisi uudistaa ja oma tukiosuus jos ei lopettaa, suunnata maaseutua kehittävällä tavalla.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Facebook, Puskaradio Grani Lainattu teksti
Mikko Kärnä kirjoitti:
Hei granilaiset! Huomaan että täällä on käyty aktiivista keskustelua ehdotuksestani Kauniaisten liittämisestä Espooseen. Se on todella hienoa. Valitettavasti keskustelu on osaltaan hyvin henkilöönkäyvää ja vaikka ryhmässänne hyvä ylläpito onkin, täällä on esitetty perättömien väitteiden muodossa ihan suoria kunnianloukkauksia. Jos pidetään sellaiset poissa kuitenkin kun sivistyneet ihmiset keskustelee? Jookos?
Myönnän toki, että alkuperäinen tiedotteeni itse asiasta oli varsin provokatiivinen. Se nyt vaan on nykymaailman peli, että ilman räväkkää settiä asioita ei saa nousemaan julkisuuteen. Ei oikeastaan yhtään mitään. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat loukkaantuneet tästä "in generalis" kielenkäytöstäni. En pidä kauniaislaisia loisina tai sikoina.
Sen sijaan arvostelen kuntaanne, jonka asema Suomen kuntakentässä on perin erikoinen. Te saatte suuren osan palveluista naapurikunnistanne ja peräti 80% kuntanne asukkaista pendelöi ottaen palkkansa naapurikunnista ja tuoden tulot Kauniaisiin. Jollain tapaa kuntaanne, tai kaupunkianne, voisi tässä mielessä sanoa pseudokaupungiksi.
Olen keskustalaisena sitä mieltä, että kuntaliitosten tulisi lähtökohtaisesti tapahtua vapaaehtoisuuden pohjalta. Kuntarakennelain 4.pykälä antaa kuitenkin mahdollisuuksia myös alueelliseen ajatteluun ja Kauniaisten osalta nämä alueellisen ajattelun kriteerit kuntajaon muuttamiseen täyttyvät. Nostin tämän asian esille, koska meillä on perinteisesti ajateltu kuntaliitoksia negatiivisen kautta ja pohdittu, että kaksi köyhää yhteen laittamalla saataisiin yksi rikas. Ei ole koskaan onnistunut. Sen sijaan positiivisen ajattelun kautta saatamme päätyä lopputulokseen, jossa kaksi vahvaa, Espoo ja Kauniainen, olisivat vieläkin vahvempia yhdessä.
Mutta ei tästä tässä vaiheessa enempää. Kiitokset 95%:lle keskustelijoista jotka olette olleet asiallisia ja kiitokset tämän ryhmän ylläpidolle myös. Ehkä jos kohtalo suo, tulen pitämään tupaillan Kauniaisiin tai sitten ison toritilaisuuden, joissa voimme keskustella näistä teemoista. (Valkoposki)hanhi soppaa on toivottavasti silloin tarjolla.
Vastailen mahdollisiin kysymyksiin ja kommentteihin tämän postauksen ketjussa. Sähköpostia voi toki laittaa ja soittaakin. Anteeksi jos voi tulla viivettä. On tässä kaikenlaista muutakin hommaa.
P.S. Jag snackar svenska också.
Kärnä koki vielä asiakseen eilen liittyä suljettuun "Puskaradio Grani"-Facebook ryhmään ja tuottaa yllämainitun oksennuksen. Päivityksen lopussa vielä oli Mikon itse tekemä kuvakavalkadi meemeistä, joissa oli mm. Jari Sarasvuota ja Roope Ankka kylpemässä rahassa yms. Vähemmän yllättäen aiheutti melkoisesti parranpärinää granilaisten keskuudessa ja Mikko kyllä ansiokkaasti kävi vielä kommentoimassa kommentoijille. Nyt päivitys on suljettu kommentoinilta ja Mikko taidettu poistaa ryhmästä? Kaikin puolin viihdyttävä hupiukko.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kepulaiset ovat taas keksineet uuden sosialismin muodon: maaseudulla ei tarvitsisi maksaa lainaa takaisin. Kukakohan sen sitten maksaa?
Tuo ajatus on kuin suoraan lainattu Villi Pohjola tv-sarjasta. Mikä onkaan Suomen Cicely, Savukoski?
 
K

Kiekkokatsoja

Keneen tämä komentti nyt sitten kohdistuu, vai onko vain rumaa puhetta? Mun mielestä jopa ihan hauska viittaus, mutta ketä nämä sosiaaliturvalla loisivat elintasosurffarit tarkkaan ottaen ovat?

Löytynee pääasiassa hallituspuolueiden kannattajista.
Mutta parasta jos itse lauseen sanoja selittäisi. Selittäisi, vaikka näin jälkikäteen. Näin voi sopivasti muunnella sanomistaan siten, että ei saisi syytettä tästä sanonnastaan.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Keneen tämä komentti nyt sitten kohdistuu, vai onko vain rumaa puhetta? Mun mielestä jopa ihan hauska viittaus, mutta ketä nämä sosiaaliturvalla loisivat elintasosurffarit tarkkaan ottaen ovat?

Aika selvästi tuo tuossa tulee esiin.

”Kohu sai alkunsa, kun Pylväs totesi kesäkokouksen avauspuheenvuorossaan, että Suomeen kaivataan ulkomailta omalla työllään toimeentulevia osaajia, mutta ”sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita” maahan ei tarvita.”

Onko nyt Purran puheenjohtajuuden myötä käynyt niin, että persuista naistenvihaajat ovat karanneet kokoomukseen ja rasistit keskustaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

Kappas, niinpä olikin. Ajattelin, että tällä olisi ollut viittaus kantasuomalaisiin, mutta näemmä ulkkareihinhan siinä viitattiin.
Silloin kun tuon linkin laitoin, niin artikkeli oli puolet lyhyempi ja siinä ei kerrottu tuota asiaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onko nyt Purran puheenjohtajuuden myötä käynyt niin, että persuista naistenvihaajat ovat karanneet kokoomukseen ja rasistit keskustaan.

Ehkä on käynyt kuitenkin niin, että rasistit siirtyvät yhä enemmän demarien riveihin, jossa ovi on heitä varten avoinna aina, kunhan pari katumuksen sanaa rasististen tekojen paljastumisen jälkeen kyynelin tirauttaa?

Mitä tulee Keskustan Pylvään sanoihin, voisi ajatuksen sanoa fiksumminkin. Vaikkapa "Suomeen tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa, jotta humanitaarinen maahanmuutto ja sitä kautta tulleiden toimeentulo- ja asumistuki 70-80 prosentin välillä kyetään paremmin maksamaan. Toinen vaihtoehto on vähentää humanitaasrista maahanmuuttoa ja vaatia sen kautta tulleilta kannustavaa sitoumusta osallistua mm. kielikoulutukseen".

Ajatus on sama, ja teksti on Kelan selvityksiin pohjautuva.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika selvästi tuo tuossa tulee esiin.

”Kohu sai alkunsa, kun Pylväs totesi kesäkokouksen avauspuheenvuorossaan, että Suomeen kaivataan ulkomailta omalla työllään toimeentulevia osaajia, mutta ”sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita” maahan ei tarvita.”

Onko nyt Purran puheenjohtajuuden myötä käynyt niin, että persuista naistenvihaajat ovat karanneet kokoomukseen ja rasistit keskustaan.

Odotan mielenkiinnolla, miten tuomioistuin saa tuosta lauseesta irti kansanryhmää vastaan kiihottamisen. Mikä on se kansanryhmä? Vai onko niin, että Pylvään lausunnon lukijalla on mielessään selvä visio siitä, mihin kansallisuuteen tai ryhmään kuuluvat maahanmuuttajat ovat niitä "sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita" ja siksi oletetaan, että Pylväs kiihottaa tätä ryhmää vastaan? Tosiasiassahan tuossa tekstissä ei viitata yhteenkään tunnistettavissa olevaan kansanryhmään, vaan yleisesti sellaisiin henkilöihin, jotka hakeutuvat Suomeen loisimaan. Siten millään logiikalla rikosta ei tuosta löydy.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK

Pylvään lausunto ei ollut tyylikäs eikä valtiomiesmäinen, vaikka siinä totuuden siementä pohjalla onkin.

Olet epäilemättä oikeassa tuon kansanryhmään viittaamattomuuden merkityksestä. Tähän asti pykäliä on tulkittu tosiaan niin, että kansanryhmää vastaan kiihottamista ei rikosmielessä ole tapahtunut, jos puheesta tai kirjoituksesta ei ole eriteltävissä kansanryhmää. Aivan loogista kyllä. Maahanmuuttajat ovat taustoiltaan myös niin heterogeeninen ihmisjoukko, ettei heitä voi pitää esimerkiksi rodun, uskonnon tai kansallisuuden suhteen millään tavoin yhdenmukaisena ryhmänä. Saattaisi olla eri asia, jos huomattava enemmistö viimeisten 2-3 vuoden aikana Suomeen muuttaneista jakaisi em. demografiset tekijät, mutta kun näin ei ole.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Silloin pitää kehua kun on kehujen paikka vaikkakin väärässä hallituksessa. Vihreiden perälaudat olisivat toteutuessaan olleet todella tuhoisia suomalaisille.

Hallituksen sisäiset neuvottelutulokset ovat aina kompromisseja. Vihreiden on esitettävä kovia vaatimuksia, jotta keskustan kanssa pystyy sopimaan vihreille sopivia kompromisseja.

Teemu Muhosen kirjoitus päivän HS:ssa antaa mielenkiintoisen näkemyksen puolueesta, jonka vastavalittu puheenjohtaja julisti vielä muutama vuosi sitten, että puolueen on oltava 20 prosentin puolue.

Hallitus linjasi torstaina päättävänsä ensi helmikuussa työllisyystoimista, jotka aiemmin sovitulla tavalla vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla vuosikymmenen loppuun mennessä.
Siksi onkin yllättävää, että hallitus tekee ohessa julkista taloutta heikentävän työllisyystoimen eli luo yli 60-vuotiaille verrattain tehottoman veroporkkanan.

Erityisen yllättävää on, että työtulovähennyksen korotusta ovat ajaneet nimenomaan Saarikko ja keskusta – valtiovarainministeriön virkamiesten vastustuksesta huolimatta.

EPÄJOHDONMUKAISTA lähestymistä työllisyystoimiin saattaa selittää politiikka: yli 60-vuotiaille suunnattu veroporkkana on monen keskustankin äänestäjän kannalta mukava asia, vaikka julkista taloutta se heikentääkin entisestään.

Näyttääkö keskusta siis luovuttaneen taistelussa olla 20 prosentin puolue, ja on sen sijaan ruvennut pitämään kiinni jäljellä olevista ikääntyneistä ja ikääntyvistä äänestäjistään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näyttääkö keskusta siis luovuttaneen taistelussa olla 20 prosentin puolue, ja on sen sijaan ruvennut pitämään kiinni jäljellä olevista ikääntyneistä ja ikääntyvistä äänestäjistään.
Keskusta on RKP:n ohella eduskunnan pahin edunsaajapuolue. Ei heillä ole mitään intressejä (tai näyttöjä) toimista, jotka hyödyttävät koko Suomea.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Keskusta on RKP:n ohella eduskunnan pahin edunsaajapuolue. Ei heillä ole mitään intressejä (tai näyttöjä) toimista, jotka hyödyttävät koko Suomea.

Koko Suomi on eri asia kuin kannatuksen nostaminen. Keskustan ja RKP:n ero on siinä, että ensimmäinen on ollut viime vuosikymmenellä maan suurin ja nyt keskisuuri puolue. Se on lisäksi puhunut tavoitteesta olla taas 20 prosentin puolue. RKP ei ole mitään näistä.

RKP on Suomen ainoa sivistysporvarillinen puolue, jolla olisi valtavasti potentiaalia kasvattaa suosiotaan, mutta kielipuolueen asema ja kaikenmaailman joakimstrandien esille nostaminen on sille tärkeämpää.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kokoomusnuoret olivat teettäneet hienot matot, tähän ei ole kauheasti lisättävää:

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Nyt tulikin totuus esiin eli kaupungit saastuttavat yhtä paljon kuin pellot. Olisi aika lopettaa maaseudun syyllistäminen ja kurjistaminen ja alkaa moukaroida kaupunkeja isolla kädellä:

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt tulikin totuus esiin eli kaupungit saastuttavat yhtä paljon kuin pellot. Olisi aika lopettaa maaseudun syyllistäminen ja kurjistaminen ja alkaa moukaroida kaupunkeja isolla kädellä:

Onhan se melko jännää keskikokoisen taajaman tuottavan liikenteen päästöjä enemmän kuin kylän, jossa asuu kolme mummua ja kissa. Tunnetusti maalla asuvat eivät myöskään koskaan osallistu saastuttamiseen autoilemalla kaupunkimailla.

Tuommoiseen tutkimukseen tekisi hyvää määrittää vaikka jokin yksikköluku per jokin muuttuja niin tuo vertailu olisi hivenen mielekkäämpää.

Tietenkään tuo ei enää sitten toimisi kepun idealogiassa edes otsikkotasolla.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt tulikin totuus esiin eli kaupungit saastuttavat yhtä paljon kuin pellot. Olisi aika lopettaa maaseudun syyllistäminen ja kurjistaminen ja alkaa moukaroida kaupunkeja isolla kädellä:

Maaseudun tulevaisuus on Kepunlaisten äänitorvi, vähän sama kuin Pellervon tutkimuslaitos.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Maaseudun tulevaisuus on poliittisesti sitoutumaton Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) pää-äänenkannattaja.
MTK ja keskusta ovat yhtä naimisissa kuin SDP ja AY-liike. Tästä syystä Maaseudun tulevaisuus on puhtaasti kepulainen lehti, mikä luonnollisesti vaikuttaa sen uutisointiin. Esimerkiksi juuri ilmastoa käsitellään näissä julkaisuissa lähinnä maatalouden näkökulmasta, ja kepulaisilla paikallislehdillä on perinteisesti erittäin hyvät suhteet alueellisiin päättäjiin sekä seurakuntaan.

Ilmiö ei tietenkään rajoitu pelkästään keskustaan, vaan koskee ihan jokaista puoluetta (kyllä, nykyisin myös perussuomalaisia). Oikeistolaiset toimittajat hehkuttavat hurmahenkisesti jotakin self-made-miljonääriä, jonka mielestä Suomessa pitäisi siirtyä 12-tuntiseen työpäivään. Vasuritoimittaja kirjoittaa jutun sairaanhoitajasta, joka joutuu paskojen työolojen lisäksi nyt maksamaan pysäköinnistä samaan aikaan kun sairaalan johto sai etätöihinsä palkankorotuksen. Mika Koskinen taas katsoi somalien työttömyystilastoja ja ihmetteli, miksei kehitystä tapahdu ja miksi Ohisalo vaikenee.

Kirjoitus sisältää tietoista kärjistämistä Sanna Ukkolan tyyliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös