Keskusta

  • 659 323
  • 5 261

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Yritän sanoa sitä, että alkoholilla on hyötyjä ja niitä voi kvantifioida. Siis hyöty on se, että minulle tulee kiva olo kun juon oluen.

Kyllä minustakin on kivaa juoda silloin tällöin olutta, mutta enpä lähtisi sille antamaan kansantalouteen vaikuttavaa rahallista arvoa sen enempää kuin nauttimalleni ateriallekaan. Sen sijaan kustannuksien ohella pitää tietenkin puhua myös alkoholiveron tuotoista. Verohan toki tuottaa reilun pari miljardia. Eli vaikka se onkin koko lailla mitätön suhteessa haittojen kustannuksiin, niin olet oikeassa että tulostkin pitää huomioida.
 
peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK

Mutta miksi ei? Jos yhteiskunnan ja valtion tehtävä on maksimoida meidän hyvinvointia täällä Suomessa niin kyllä tähän tarkasteluun pitää ottaa huomioon kaikki keskeiset tekijät ja yksi niistä on se kiva olo mitä tulee alkoholista? Nautinto ei ole mikään triviaali asia tässä ja tätä voi ja pitää kvantifioida.

Se, että hyöty on aineeton ei tarkoita että se ei ole olemassa. Miksi ihmiset käyttäisi 4,6 miljardia euro jos siitä ei saa mitään irti vai miten pitäisi tuota 4,6 miljardia tarkastella?

Mistä muuten tulee toi sun 4,5 -7 miljardia euroa? Mun lähde siis oli THL tilastot. Jos tarkastellaan verot versus thl tilastot niin pari miljardia on suurempi kuin 1,4 miljardia.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mutta siinä vaiheessa, kun työttömät pakotetaan töihin 80 kilometrin päähän kotia, ei lähin Alko enää ole kaukana.

Ihminen pakotetaan töihin 80 kilometrin päähän?? Jos työtön saa töitä 80 kilometrin päästä, niin totta kai hänen kuuluu sinne lähteä. Maassamme on iso määrä työntekijöitä, jotka tekevät tänä päivänäkin reissuhommia.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Syy Kittilän ex-kunnanjohtajan potkuihin oli suoraan hänen rekrytoinnissaan. Hän oli Kauniaisista kotoisin oleva vihreitä kannattava lakimies (nainen). Oli etukäteen selvää, että toimintakulttuuri Kittilässä erosi lähes täysin hänen aiemmin kokemastaan. Mikäli hän olisi kyennyt/halunnut sopeutua paikalliseen elämään, niin homma olisi voinut toimia. Sen sijaan hän päätyi (en tiedä minkä harkinnan jälkeen) vetämään omaa linjaansa. Paikalliset kokivat, että ulkopuolinen (ja vielä etelän vetelä) tuli opettamaan miten asiat pitäisi tehdä. Asiaa ei tietenkään auttanut vihreiden surkea maine pahimpana myrkkynä mitä etelä on ikinä keksinyt. Lyhyesti, häntä ei olisi ikinä pitänyt edes valita virkaan, koska hän oli taustaltaan ja koko maailmankuvaltaan liian kaukana työ-oraganisaatiostaan. Mutta minkäs teet, hän oli paperilla paras hakija ( ja naiseudella ei ollut prosessissa muuta merkitystä kuin että häntä ei olisi seuranneiden valitusprosessien takia mitenkään voinut jättää valitsematta). Nyt sitten käydään oikeutta hartaasti ja pitkään. Mutta pitää huomata, että mikäli häntä ei olisi alunperin valittu, niin edelleen käytäisiin oikeutta hartaasti ja pitkään, koska hän oli pätevin virkaan.

Tässä viestissä kiteytyy hyvin keskustalainen ajattelu lappilaisella twistillä, me tehdään asiat niin kuin halutaan, vähät laista. Minusta Kittilän tyylisiltä kunnilta voisi ottaa valtionavut pois, harrastakoon kuntien itsehallintoa omilla rahoillaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vaikka en Kepua näissäkään vaaleissa äänestä, niin ihan kaikkea median kirjoittamaa paskaa ei kannata uskoa. Tai tehdä mutulla omia johtopäätöksiä.

Ihan sama minkä puolueen edustaja on kyseessä. Toimiminen kyseisen henkilön kanssa ei ole helppoa. Monella työpaikalla on huonoja johtajia ja tässä yksi esimerkki siitä. Erotetun kunnanjohtajan päätösten takia uuden rinteen hissin rakentaminen on jo nyt tullut kalliimmaksi, kuin vanhalla hyväksi todetulla tatavalla olisi tullut....
Ymmärränkö oikein, vanha hyväksi havaittu tapa oli siis puhdasta korruptiota ja veroeurojen varastamista epärehellisellä kilpailutuksella eli laitonta toimintaa. Melkoinen kuvaus Kepusta
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Yksinkertaisesti: tilaamalla hissit vanhalta yhtiöltä olisi säästetty huoltokuluissa niin paljon, että olisi tullut halvemmaksi. Kunnanjohtaja ei tällaisia pystynyt hahmottamaan. Jos tämä pidemmän päälle säästöajattelu lasketaan korruptioksi, niin silloin mun käsitys korruptiosta on ollut aika lailla väärä...
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sinänsähän tuossa verotulojen nousu olisi vähän kyseenalaista, koska oletettavasti kakkosoluessa alkoholivero on pienempi kuin kolmosessa.

Kuitenkin massat ostaisivat sen oluensa edelleen maitokaupasta, mutta kakkosoluen muodossa, jolloin valtion verokertymä tällä muutoksella ei sinänsä todennäköisesti hirveästi heilahtaisi suuntaan tai toiseen. Toki jos muutos aiheuttaisi yleisöryntäyksen Alkoon, voisi muutoksella olla jotain vaikutusta kokonaisverokertymään.

Luultavammin lakiehdotuksen läpimenon jälkeenpäin II olut olisi noin 5snt halvempaa kuin keskiolut tällä hetkellä ja III olut lähempänä nelosen hintaa. Aluksi kolmen tolpan olutta haettaisiin alkosta ja kakkosen hinta hilattaisiin lähelle nykyistä tasoa kansanterveyden nimissä.

Eiköhän keskustan puolueväki saa läpi myös kansallisen direktiivin alkoholijuomien maksimimäärän hallussapidosta tai ulkomaantuonnin kriminalisoinnista ja näiden rikkomisesta tullee vähintään vankeutta.

Huumorpuolue, vai mitä @Stonewall
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Syy Kittilän ex-kunnanjohtajan potkuihin oli suoraan hänen rekrytoinnissaan. Hän oli Kauniaisista kotoisin oleva vihreitä kannattava lakimies (nainen). Oli etukäteen selvää, että toimintakulttuuri Kittilässä erosi lähes täysin hänen aiemmin kokemastaan. Mikäli hän olisi kyennyt/halunnut sopeutua paikalliseen elämään, niin homma olisi voinut toimia. Sen sijaan hän päätyi (en tiedä minkä harkinnan jälkeen) vetämään omaa linjaansa. Paikalliset kokivat, että ulkopuolinen (ja vielä etelän vetelä) tuli opettamaan miten asiat pitäisi tehdä. Asiaa ei tietenkään auttanut vihreiden surkea maine pahimpana myrkkynä mitä etelä on ikinä keksinyt. Lyhyesti, häntä ei olisi ikinä pitänyt edes valita virkaan, koska hän oli taustaltaan ja koko maailmankuvaltaan liian kaukana työ-oraganisaatiostaan. Mutta minkäs teet, hän oli paperilla paras hakija ( ja naiseudella ei ollut prosessissa muuta merkitystä kuin että häntä ei olisi seuranneiden valitusprosessien takia mitenkään voinut jättää valitsematta). Nyt sitten käydään oikeutta hartaasti ja pitkään. Mutta pitää huomata, että mikäli häntä ei olisi alunperin valittu, niin edelleen käytäisiin oikeutta hartaasti ja pitkään, koska hän oli pätevin virkaan.

Tässä viestissä kiteytyy hyvin keskustalainen ajattelu lappilaisella twistillä, me tehdään asiat niin kuin halutaan, vähät laista. Minusta Kittilän tyylisiltä kunnilta voisi ottaa valtionavut pois, harrastakoon kuntien itsehallintoa omilla rahoillaan.

Eikä pidä ihmetellä miksi varsinkin nuorempi väki halajaa pois Keskustan hallinnoimilta alueilta joissa jo kunnantalon siivoojilta ja vahtimestariltakin edellytetään puolueen jäsenkirjaa. Kaikkiin alueelle tuleviin yrittäjiin suhtaudutaan lähtökohtaisen epäluuloisesti ja siksipä he yleensä alle vuodessa pakkaavat kimpsunsa ja kamppeensa kun ei muukalaisten kanssa uskalla oikein kukaan asioida (ettei vaan kukaan näe). Kunnan urakat on sovittu eliniäksi samoille jo esi-isien ajoista toimineille perheyrityksille eikä sellaista hyväksi havaittua toimintatapaa saa minkään muiden tuomien kilpailutus -hömppien antaa sotkea.
 
Viimeksi muokattu:
Radio Rockin Heikelä kertoili että, Suomeen tuodaan enemmän viinaa Virosta kun anniskeluraflat myyvät. Olisiko moisesta lisätietoa ja muuttaako tämä tieto kenenkään kepulaisen näkemystä asiasta?
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Kirjoitustapani ja mielipiteideni esilletuonti on usein kärjistettyä, joskus äärimmäisyyksiin.
Tämä selvä. Keskustelun kannalta on hyvä tietää, onko vastapuoli poteron pohjalla kyykkivä tapaus. Jos näin, on keskustelu hedelmätöntä.
Halusin oikeasti uskoa Kepun talouspolitiikkaan ja että he voisivat saada jotain aikaiseksi. Kaikki sieltä tuleva kuitenkin viimeisen puolisen vuoden aikana on osoittanut päinvastaista, tämä viimeisin vain todistaa kuinka kujalla siellä ollaan.
Taasen vahvaa tekstiä. Ei, en olen jankkaaja, mutta täsmennätkö edes päällisin puolin mitä tämä "kaikki" pitää sisällään, jotta päästään kevyistä heitoista asiatasolle.
En sanoisi näkemystäni mustavalkoiseksi jos minun on vaikea löytää yhtä ainoata puoluetta jota voisin äänestää. Olen mustavalkoinen ajattelija siinä mielessä, että en siedä kapeakatseisuutta, yksilön rajoittamista enkä epätasa-arvoa. Kaikki mikä kolahtaa omien arvojeni mukaan tuolle alueelle, aiheuttaa vastustusreaktionreaktion (joka kai sitten on kapeakatseisuutta omalta osaltani).
Kuten sanoin edellä, en minäkään löydä täysin omia arvojani vastaavaa puoluetta. Jos katson sinun listaamiasi arvoja, niin en löydä puoluekartalta yhtään puoluetta, joka olisi yhtenä rintamana sinun linjoillasi. Aina osa edustajista steppaa (omista näkökannoista katsottuna) harmaalla tai mustalla alueella - koska ei (iso) puolue voisi muuten kerätä kaksinumeroisia kannatuslukuja.

Mutta yleisesti - olisi rehellisempää myöntää suoraan inhoavansa puoluetta X kuin yrittää pukea/perustella se tunne joksikin muuksi. Ei siinä ole erikoista, en minäkään ole siinä suhteessa puhdas pulmunen. (Oho, kuulostinpa Honey&Bees-palstan Ekiltä.)
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kuka niin tekee? En minä ainakaan. Minä ostan Alkosta lähes pelkästään niitä juomia, jotka mielestäni tulisi sijaita ruokakauppojen hyllyillä. Tarkoitan siis viinejä ja oluita. Ei kyllä tulisi pieneen mieleenikään ottaa kossua tai jallua viininhakureissulla mukaan. Mutta jos tuo ruokakauppakatastrofi toteutetaan, alan tosissani harkita kaljareissuja Viroon.

Vaikka et tee niin, juopot tekee.
 
Ei, en olen jankkaaja, mutta täsmennätkö edes päällisin puolin mitä tämä "kaikki" pitää sisällään, jotta päästään kevyistä heitoista asiatasolle.

Natokysymyksen välttely, puhutaam esim 200 000 työpaikasta, mutta kaiken odottamisen jälkeen keinoja ei ole esitetty, rivien välistä kuitenkin tupsahtelee tällaisia hyvä veli juttuja ja kaljakaupan kiristämisiä. Siis päin vastaisia toimia mitä on luvattu.

Mutta yleisesti - olisi rehellisempää myöntää suoraan inhoavansa puoluetta X kuin yrittää pukea/perustella se tunne joksikin muuksi.

Minä äänestin keskustalaista eurovaaleissa... en vieläkään ole varma oliko valinta oikea, mutta yksinkertaisesti parempaakaan vaihtoehtoa ei ollut. Minä inhoan koko puoluekenttää tasaisesti, sillä kuten sanoit vaihtoehtoa itselleni on vaikea löytää. D'hondt pitää huolen, ettei sellaista puoluetta ole lähimain nousemassa esiin.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Radio Rockin Heikelä kertoili että, Suomeen tuodaan enemmän viinaa Virosta kun anniskeluraflat myyvät. Olisiko moisesta lisätietoa ja muuttaako tämä tieto kenenkään kepulaisen näkemystä asiasta?
Kaikesta Suomessa myydystä alkoholista noin 10% prosenttia myydään anniskeluravintoloissa, trendi on ollut laskeva viimeiset ~10 vuotta. Samaan aikaan tuonti ulkomailta on kasvanut, varsinkin jos uskoo panimoiden, laivayhtiöiden ja virolaisten myyntilukemia eikä THL:n puhelinhaastattelun lukemia. Muistaakseni viime vuonna uutisoitiin että tuonti meni ohi ravintolamyynnistä.
 
PTS

Eikä kukaan ole huomannut, että keskustan alkoholipoliittisessa ohjelmassa nimenomaan pyritään siirtämään kulutusta ravintoloihin - jos sen siis lukee. Ravintoloille helpotuksia ehdotti myös puolueen nuorisojärjestö, taitaa olla hieman kokkarien vastaavaa järkevämpi. Aika vaikea asettaa asiaa mittasuhteisiinsa primitiivireaktion keskellä.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tässä viestissä kiteytyy hyvin keskustalainen ajattelu lappilaisella twistillä, me tehdään asiat niin kuin halutaan, vähät laista. Minusta Kittilän tyylisiltä kunnilta voisi ottaa valtionavut pois, harrastakoon kuntien itsehallintoa omilla rahoillaan.

Kittilän kohdalla on toki totta, että siellä ei etelän lakeja automaattisesti kunnioiteta. Ikäänkuin varataan oikeus katsoa onko laki hyvä vai ei. Vaikkapa tieliikennelaki on todettu hyväksi, kun kaikkien oikealla puolen tietä ajaminen selvästi vähentää kohtaamisonnettomuuksia - vaikka tietenkin maanomistaja onkin sitä mieltä, että omalla tiellään hän saa halutessaan ajaa vasentakin laitaa - ja ajaakin mikäli on Esko-Juhani Tennilän vanha kannattaja, joita on paljon Kittilässä. Mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse oli enemmän siitä, että Mäkelä yritti ajaa läpi omaa toimintamalliaan. Asiat piti tehdä hänen tavallaan, vähät paikallisista- tyyliin. Se oli palkatulta henkilöltä järjetön linjaus. En tiedä sitten mikä tuohon oli syynä. Kokemattomuus ihmisten johtamisessa, vai mikä.
En nyt kuitenkaan lähde enempää kumpaankaan osapuolta sormella osoittamaan, mutta kun kukaan ei jousta mennään käräjille. Kritiikin kärki pitäisi oikeastaan kohdistaa rekrytointiin. Paperilla pätevin ei aina ole sopivin. Erityisesti naishakijaa on kuitenkin lähes mahdotonta ohittaa tämmöisessäkään tilanteessa, vaikka jo etukäteen saattoi epäillä henkilön sopivuutta, niin hänet oli käytännössä pakko valita.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Eikä kukaan ole huomannut, että keskustan alkoholipoliittisessa ohjelmassa nimenomaan pyritään siirtämään kulutusta ravintoloihin - jos sen siis lukee. Ravintoloille helpotuksia ehdotti myös puolueen nuorisojärjestö, taitaa olla hieman kokkarien vastaavaa järkevämpi. Aika vaikea asettaa asiaa mittasuhteisiinsa primitiivireaktion keskellä.
Jos kulutusta pyritään siirtämään ravintoloihin keskioluen viemisellä alkoon, niin eipä tuo ideana mitään hurraa-huutoja aiheuta. Verohelpotuksiin ravintoloille on melko vaikea uskoa näinä aikoina, varsinkaan Keskustan suunnalta. Toiveet ja tavoitteet ovat aina eri asia kuin konkreettiset ehdotukset ja teot.

Nuorisojärjestön ehdotusta en nähnyt, mutta yleisesti ottaen nuorisojärjestöjen ehdotuksilla ei ole ollut juurikaan painoarvoa emopuolueen suuntaan.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Radio Rockin Heikelä kertoili että, Suomeen tuodaan enemmän viinaa Virosta kun anniskeluraflat myyvät. Olisiko moisesta lisätietoa ja muuttaako tämä tieto kenenkään kepulaisen näkemystä asiasta?

Tuskin muuttaa, koska kepulaisten ajatukset ovat olleet hyviä jo Alkion ajoista alkaen, tosin samoja edelleen. Lisätietoja tässä:Suomen alkoholijuomakauppayhdistys - Yksityinen alkoholin maahantuonti suurempi kuin anniskelu Suomen 6000 ravintolassa
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Todettakoon väliin, etten ole minkään puolueen kannattaja, vaikka lämpimästi kannatankin Keskustan aloitetta alkoholihaittojen kustannusten pienentämiseksi. Keinona myymälöissä myytävän oluen laimentaminen toimisi oikeaan suuntaan, tästähän on THL:n Ruotsin kokemuksiin perustuvat kokolailla kiistattomat laskelmat. Mutta epäilen, että järkevyydestään huolimatta asia tuskin toteutuu. Samalla tavalla NATO-jäsenyys olisi järkevää, mutta tuskinpa toteutuu tällä hetkellä. Mutta pidän tärkeänä, että puolueet uskaltavat tuoda keskusteluun epätrendikkäitäkin asioita. Huomaa kyllä, että Sipilällä on yritystoiminnalla tienatut miljoonat tukena, sillä hänen ei tarvitse murehtia pintatrendeistä tai siitä miten hänen oma poliittinen uransa kulkee. Hän voi pitää esillä tärkeänä pitämiään asioita. Mutta toivottavasti puolueet jokatapauksessa päättävät tehdä alkoholihaittojen kustannusten hillitsemiselle jotakin. Hyvä aloite, jo keskustelun herättämisen perusteella.

Kaikesta huolimatta itse ainakin aion päättää vaaleissa tukemani puolueen vasta lähempänä vaaleja. Toki pääministeripuolue on toimiensa perusteella rajannut itsensä pois vaihtoehdoista, mutta muuten olen avoin. Toki alkoholipolitiikka ei tule päättämään omaa äänestyskäyttäytymistäni. Nämä ovat talousvaalit.
 
Viimeksi muokattu:
Summaa voi verrata siihen, että valtio otti velkaa vuonna 2014 n.7,5 miljardia. Mikäli haittavaikutuksista päästäisiin, niin Suomen ei tarvisi ottaa ollenkaan velkaa, ja pystyisi päinvastoin vähentämään velkaa samalla summalla kuin mitä nyt on jouduttu ottamaan.

Jos koko hommassa on kyse pelkästään rahasta, eikö viinavero kannattaisi poistaa kokonaan, ainakin eläkeläisiltä? Ottaen huomioon kuinka paljon se lyhentää elämää.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Eikä kukaan ole huomannut, että keskustan alkoholipoliittisessa ohjelmassa nimenomaan pyritään siirtämään kulutusta ravintoloihin - jos sen siis lukee. Ravintoloille helpotuksia ehdotti myös puolueen nuorisojärjestö, taitaa olla hieman kokkarien vastaavaa järkevämpi. Aika vaikea asettaa asiaa mittasuhteisiinsa primitiivireaktion keskellä.

Kyllä, luin tuon ohjelman. Siinä kyllä sanottiin että olisi hyvä siirtää kulutusta ravintoloihin muttei esitetty mitään konkreettista sen hyväksi ellei sellaiseksi lasketa ehdotusta lieventää säännöstä useamman annoksen kertatilauksista (jonka säännöksen noudattaminen on nytkin vähän niin ja näin). Päinvastoin Kepu vaatii ohjelmassaan että alkoholin verotus säilytetään vähintään nykyisellä tasolla. Tuo alkoholin käytön ohjaaminen ravintoloihin onkin ohjelmassa tyypillistä puoluejargonia mitä puolueohjelmissa tuppaa aina olemaan - "edistetään työllisyyttä ja yrittäjyyttä" jne. tyyppisiä sanahelinöitä jotka eivät käytännössä tarkoita että tehtäisiin yhtään mitään.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kritiikin kärki pitäisi oikeastaan kohdistaa rekrytointiin. Paperilla pätevin ei aina ole sopivin. Erityisesti naishakijaa on kuitenkin lähes mahdotonta ohittaa tämmöisessäkään tilanteessa, vaikka jo etukäteen saattoi epäillä henkilön sopivuutta, niin hänet oli käytännössä pakko valita.

Eikä ollut pakkoa valita. Kyseiseen virkaan haki tai antoi suostumuksensa (kunnanjohtajaksihan ei tarvitse hakea) useita muodollisesti päteviä henkilöitä
tuolloin, eikä kelpoisuuden täyttävän tutkintotason ylittäminen tuo mitään sellaista lisäpätevyyttä, mistä syntyisi oikeudellista arviointia pätevämmäksi. Esim. loppusuoralla ollut Sami Miettinen olisi voitu valita yhtä hyvin, eikä siltä pohjalta olisi saatu mitään valitusprosessia aikaan.
 
Ehkä näin, joskin kokemus on osoittanut, että kahdesta suunnilleen yhtä pätevästä hakijasta naisen valitsemattajättäminen aiheuttaa todennäköisemmin valitusrumban kuin toisinpäin. Toki haastatelluista olisi voitu valita kuka tahansa kuudesta haastatellusta, mutta kuten sanoin rekrytoinnissa tapahtui virhe. Ehkä sitä oli vaikeaa aikanaan havaita, ja tämä on kaikkinensa jälkiviisastelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös