Mainos

Keskusta

  • 660 802
  • 5 259

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Erikseen voi sitten nostaa ym lisäksi vaikkapa YLE-lain. Sen kirjoitti osin YLE ja viestinvaihtoa salattiin:
Tässä pitää muistaa että Iltalehti on osallinen asiassa ja edustaa "vasta puolta". (Iltalehtikin on tässä itse kirjoittanut oman uutisensa.) Se että YLE on mukana omaan lainsäädäntöönsä liittyvässä asiassa on itsestään selvyys. YLE:llä on myös laissa säädettyjä velvoitteita ja kun niitä ja rahoitusta lähdetään säätämään, tapahtuu lobbausta, joka on osittain pyydettyä, osittain YLE:n tuottamaa. YLE -vastaisuus on olennainen osa persujen ja VKK:n vaalikampanjointia.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toki myös Kataisen hallitusta syytettiin siitä että lainvalmistelu ja vaikutusten tutkiminen menee päin sitä itseään. Vaikuttaa pitkäaikaiselta ongelmalta (Sipilä ainakin väitti niin 2016 syksyllä julkaisemmassaan blogikirjoituksessaan että kyse on siitä).

Näin se on mennyt, ja siksi yksin Keskustan laittaminen roviolle ei ole järkevää. Samanlaisia temppuja tekevät muutkin puolueet vaikuttamalla valmisteluun identeettipolitiikkansa mukaisesti.

Rinne/Marinin aikana tämä puoli lisääntyi avustajien määrän tuplaantuessa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä pitää muistaa että Iltalehti on osallinen asiassa ja edustaa "vasta puolta". (Iltalehtikin on tässä itse kirjoittanut oman uutisensa.) Se että YLE on mukana omaan lainsäädäntöönsä liittyvässä asiassa on itsestään selvyys. YLE:llä on myös laissa säädettyjä velvoitteita ja kun niitä ja rahoitusta lähdetään säätämään, tapahtuu lobbausta, joka on osittain pyydettyä, osittain YLE:n tuottamaa. YLE -vastaisuus on olennainen osa persujen ja VKK:n vaalikampanjointia.

Totta. En kuitenkaan näe yhteyttä IL:n YLE-lainvalmistelua koskevan kritiikin ja sitten VKK:n tai persujen vaalikampanjan kanssa.

Keskusta on minun näkemykseni mukaan koko ajan vihervasemmiston sometykityksen kohteena ja vaikka siihen on syytäkin, taustalla on politiikka. Hallitus on sen verran heikosti monia asioita hoitanut, että syy on saatava vieritettyä keskustan niskaan. Vaaleista myös kyse. Hallituksen politiikka ei ole vastannut SDP:n, Vihreiden ja Vassarien oppositiopolitiikkaa ja -lupauksia. Rehellisempää olisi myöntää, että syyllinen ei ainakaan joka kerta ole keskusta, vaan omat katteettomat puheet oppositiossa.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Minuakin on hieman ihmetyttänyt, miten kaikki on tästä hallituskaudesta laitettu kepun piikkiin. Fakta on, että Rinne sopi - ohi Sipilän - ottavansa keskustan hallitukseen, jotta vasemmistohallitus saataisiin aikaan. Näkemyserot kokoomuksen kanssa olivat aivan liian suuret, eikä keskustan SOTE-malli ollut SDP:lle minkäänlainen ongelma. Molemmissa puolueissa on myös vahva kannatus punamullalle.

Mielestäni keskustan oli järkevää tarttua Rinteen tarjoukseen, koska se on saanut läpi itselleen tärkeitä tavoitteita enkä usko että se olisi oppositiossa pärjännyt persuille. Vaalien jälkeen saavatkin oppositiossa taas olla, ja ehkä jopa päättää, mitä puolue haluaa olla.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Minuakin on hieman ihmetyttänyt, miten kaikki on tästä hallituskaudesta laitettu kepun piikkiin.
Kuka on laittanut? SDP on näyttänyt keskisormea omille puheilleen ilmastopolitiikasta, mutta toistaiseksi vain keskusta on todella suhmuroinut omien etujensa eteen. Se, että sanoo asian olevan näin keskustan ketjussa, ei tarkoita, etteikö vikaa olisi muuallakin. Ja kun muut puolueet nostavat esille teot, jotka eivät noudata hyvää hallintotapaa, on vika näissä puolueissa.

Jokainen puolue pitäisi olla sellainen, jonka kanssa hallitusyhteistyö ei kaadu tekoihin, joista oikeuskanslerikin joutuu huomauttamaan. Keskusta on se, joka on halunnut osoittaa, ettei se ole tällainen puolue.
 
Analyzer

Jäsen
Minuakin on hieman ihmetyttänyt, miten kaikki on tästä hallituskaudesta laitettu kepun piikkiin. Fakta on, että Rinne sopi - ohi Sipilän - ottavansa keskustan hallitukseen, jotta vasemmistohallitus saataisiin aikaan. Näkemyserot kokoomuksen kanssa olivat aivan liian suuret, eikä keskustan SOTE-malli ollut SDP:lle minkäänlainen ongelma. Molemmissa puolueissa on myös vahva kannatus punamullalle.

Mielestäni keskustan oli järkevää tarttua Rinteen tarjoukseen, koska se on saanut läpi itselleen tärkeitä tavoitteita enkä usko että se olisi oppositiossa pärjännyt persuille. Vaalien jälkeen saavatkin oppositiossa taas olla, ja ehkä jopa päättää, mitä puolue haluaa olla.

Kepun piikkiin kuuluu kaikki kaataakin, koska se mahdollisti koko tämän talousohjelmaltaan umpisurkean hallituksen synnyn. Sitä ei olisi saatu aikaan ilman Kepua.

Kepun ansiosta saatiin myös tämä sotefiasko, jonka seurauksia vielä harva ymmärtää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kepun piikkiin kuuluu kaikki kaataakin, koska se mahdollisti koko tämän talousohjelmaltaan umpisurkean hallituksen synnyn. Sitä ei olisi saatu aikaan ilman Kepua.

Kepun ansiosta saatiin myös tämä sotefiasko, jonka seurauksia vielä harva ymmärtää.
Kaikki kepun niskaan? Rinne on pääsyyllinen Marinin kanssa. Ensimmäinen loi ohjelman. Jälkimmäinen ei intoaan salannut päästessään noudattamaan sitä.

Demarien kaksikko kantaa päävastuun. Ei kepu.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Demarien kaksikko kantaa päävastuun. Ei kepu.
Tällaista mielikuvaa kepu yrittää levittää. Näin vaalikauden lopussa ja vaalien lähestyessä, Kepu uhriutuu ja syyttää hallituskumppaneitaan velanotosta jne. Kyllä Saarikko ihan omalla suullaan ja pakottamatta on syyttänyt oppositiota hallituksen velanoton arvostelusta ja valtion talouden hoidosta. Väitätkö että demarit loivat hallitusohjelman yksin, ottivat lisää lainaa yksin eikä Kepu saanut suutaan auki kuin vasta nyt?
 
Ihan virallisestikin asia menee niin, että valtioneuvosto johtaa Suomea ja pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa. Pääministeri valvoo hallitusohjelman toimeenpanoa. Asioita voi vaalien alla tarkastella monella tavalla, mutta pidetään nyt sentään hallinto- ja toimeenpanovallan periaatteista kiinni.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sopii. Pääministeri ei kuitenkaan ole koko hallitus.

Pääministeri ei ole koko hallitus, mutta hänen vastuullaan on hallitusohjelman toimeenpano. Vihreät osuvat noin esimerkkinä kritiikissään varsin hyvin siksi, että siellä ymmärretään miten valtioneuvosto toimii ja kuka on vastuussa hallitusohjelman toimeenpanosta. Ei pääministerin heikkoa johtamista (vihreiden mukaan, samoin kokoomuksen ja ps:n) voi laittaa yksin sodan syyksi, vaikka sillä vaikutuksensa onkin.

Keskusta käyttää annetun tilan pyrkien tekemään itsestään kokoansa suurempaa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Vihreät osuvat noin esimerkkinä kritiikissään varsin hyvin siksi, että siellä ymmärretään miten valtioneuvosto toimii ja kuka on vastuussa hallitusohjelman toimeenpanosta.
Ei vain pidä sekoittaa toimeenpanoa ja laatimista. Pääministeri vastaa hallitusohjelman toimeenpanosta, hallituspuolueet yhdessä hallitusohjelman laatimisesta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei vain pidä sekoittaa toimeenpanoa ja laatimista. Pääministeri vastaa hallitusohjelman toimeenpanosta, hallituspuolueet yhdessä hallitusohjelman laatimisesta.

Niin, eihän Mariniin kohdistunut kritiikki ole koskenut hallitusohjelman laatimista, vaan pääministerin johtamaa hallitusohjelman toimeenpanoa. Kritiikkiä on tullut kaikista hallituspuolueista tai ainakin muista, paitsi RKP:stä. Osasta varsin kovalla kädellä.
 
Analyzer

Jäsen
Kaikki kepun niskaan? Rinne on pääsyyllinen Marinin kanssa. Ensimmäinen loi ohjelman. Jälkimmäinen ei intoaan salannut päästessään noudattamaan sitä.

Demarien kaksikko kantaa päävastuun. Ei kepu.

Vasemmisto teki täysin näköisensä talousohjelman. Toimi kuten olettaa sopi.

Kepu sen paskan mahdollisti ja on siten se pääsyyllinen, että tämä ohjelma oli mahdollista toteuttaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vasemmisto teki täysin näköisensä talousohjelman. Toimi kuten olettaa sopi.

Kepu sen paskan mahdollisti ja on siten se pääsyyllinen, että tämä ohjelma oli mahdollista toteuttaa.

Täältä oikealta katsoen vaikuttaisi siltä, että keskusta repii itseään irti hallitusohjelman tavoitteista ja saa vihervasemmiston vihat. Marin repii vihreiden mukaan hallitusta irti hallitusohjelman päätöksistä/tavoitteista ja on silti vihervasemmiston suurin sankari sitten Halosen.

Politiikasta tässä näyttäisi olevan kyse ja tietenkin vaaleista 2023. En ihmettelisi, jos Marin ja Saarikko olisivat sopineet heittävänsä kasan erimielisyyksiä julkisuuteen, jotta keskusta ja demarit nousevat paremmin esille. Kokoomus ei näissä karkeloissa ole lainkaan esillä ja se jos mikä sopii Saarikolle ja Marinille.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Onhan se tietysti saavutus kun koitetaan väittää että Keskusta ei ole millään tavoin syyllinen hallitusohjelmaan tai sote-uudistukseen vaan kaikki on Rinteen ja Marinin syytä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vihreillä alkaakin olla jo kiire erottautua edes jotenkin vaalien lähestyessä. Puolue elää ja kuolee liikkuvien äänestäjien tavoittamisella tai tavoittamatta jättämisellä ja kun Marin jatkaa koko "vihervasemmiston" kuningattarena, pitää näkyvyyttä saada edes jotenkin, vaikka se tarkoittaisi hienoista säröä hallitusyhteistyössä.
Fatim Diarra tullee saamaan sen +10 000 ääntä Helsingissä ja uskon 10% kannatuksen rikkoontuvan, minkä voi nähdä jopa eräänlaisena torjuntavoittona, mutta Keskustan ohittaminen vaatii vielä onnistuneen kampanjan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onhan se tietysti saavutus kun koitetaan väittää että Keskusta ei ole millään tavoin syyllinen hallitusohjelmaan tai sote-uudistukseen vaan kaikki on Rinteen ja Marinin syytä.

Ei kai sellaista kukaan ole esittänyt? Pointtini on siinä, että vain keskustaa teilataan hallitusohjelman rikkomisesta, vaikka muutkin puolueet ovat sitä ainakin toisten hallituspuolueiden mukaan tehneet. Viitaus tässä vihreiden kritiikki ja Sanna Marin.

Toinen puoli asiaa on sitten valtioneuvoston johtaminen ja hallitusohjelman kaitseminen. Se on pääministerin työtä. Jos hän ei johda hallitustaan - kuten aika yleisesti arvostellaan - aisan yli potkijoita riittää aina.

Mutta sekin on mainittava, että keskusta käyttää tilaisuutensa. Jos Suomella ei olisi NATO-hakemus sisällä eikä Venäjä olisi hyökännyt Ukrainaan, Marinin epäkelpo hallitus olisi varmaan jo hajonnut.

Aiemmin lähihistoriassa esimerkiksi vihreät ja vasemmistoliitto ovat jättäneet hallituksen. Keskusta olisi arvatakseni toiminut samoin ellei tilanne Euroopassa ja Suomessa olisi se mikä on.
 
Analyzer

Jäsen

HS:n tietojen mukaan keskiviikkona viisikon kokouksessa yllättäen hermostunein ja loukkaantunein keskustaa kohtaan oli Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, joka on yleensä kokouksissa rauhallinen.

Rkp:lle omaisuudensuoja on vähintään yhtä tärkeä asia kuin keskustalle, mutta toisin kuin keskusta, Rkp piti kiinni sovitusta, vaikka se oli puolueelle vaikeaa.

Rkp vastusti nyt kaadettuja pykäliä alkukeväästä, mutta jäi yksin kun keskusta yllättäen hyväksyi pykälät. Puolueen mielestä keskusta petti Rkp:n kaksi kertaa, ensin keväällä ja sitten syksyllä.

Oikeistopuolue Rkp on ärsyyntynyt myös siitä, että keskusta haukkuu sitä julkisuudessa vasemmistopuolueeksi.

Lainaus päättyy.

Siisti puolue tuo Keskusta! Ei voi muuta sanoa! Luottamusta herättävää toimintaa kerrassaan. Huomenna nähdään gallupissa miten kansa arvostelee tämänkertaisen näytelmän.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli moittii muita (hallitus)puolueita huonosta tyylistä keskustaa kohtaan. Vaikka puolueen kannatus on ensimmäistä kertaa mennyt alle kymmenen prosentin, ei puolueessa ilmeisesti ole vieläkään peiliinkatsomisen paikka.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli moittii muita (hallitus)puolueita huonosta tyylistä keskustaa kohtaan. Vaikka puolueen kannatus on ensimmäistä kertaa mennyt alle kymmenen prosentin, ei puolueessa ilmeisesti ole vieläkään peiliinkatsomisen paikka.

Keskusta on sellainen eduskuntapuolueiden narsisti. Ei minkäänlaisia yhteistyökykyjä, selän takana puukotetaan ja sitten ihmetellään, kun kukaan ei oikein tykkää. Itsessä ei luonnollisesti ole mitään vikaa. Vaikka maalta olenkin kotoisin ja Maaseudun Tulevaisuutta tykkään lukea niin en hirveästi murehdi vaikka Keskusta vajoaisi sinne pienpuoluetentin puolelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös