Adoptioasiassahan meillä on oikeasti kysymys, jossa aidosti on epäselvää loukkaako toisten oikeuksien parantaminen toisten ihmisoikeuksia. Olisin aika varovainen leimaamaan ainakaan niitä, jotka asettuvat heikomman, eli tässä tapauksessa lasten oikeuksien tarkemman tutkimisen puolelle. Eli jopa vihervasemmiston (=visvan) edustajilta (en toki oleta Walrus21n kuuluvan ko. ryhmään) pidän aika rimanalituksena hyökätä niitä vastaan, jotka haluavat tutkia tarkemmin onko yleinen adoptio-oikeus ristiriidassa lapsen subjektiivisen oikeuden kanssa.
Kysehän ei ole siitä, että kahden satunnaisen aikuisen kyky lapsen kasvattamiseen on lähtökohtaisesti samalla tasolla kuin minkätahansa muun kahden satunnaisen aikuisen sukupuolesta riippumatta. Kysymys on siitä, että lapsella pitäisi olla isä ja äiti. Pitääkö tätä lapsen oikeutta puolustaa vai ei? Toisten mielestä sillä ei ole väliä, ja pyrkivät argumentoimaan, ettei lapsen kasvuympäristöllä ole merkitystä. Tämähän on totta. Kokonaan orvoista, yksinhuoltajien lapsista tai joissakin yhteiskunnissa jo lapsena vanhemmilta riistetyistä ja esim. sotilaskuriin kasvatetuista ihmisistä on tullut suunnilleen normaaleja aikuisia, sikäli kuin normaalia voidaan rajata. On turhaa vedota siihen, että lapsi voi kasvaa ns. kunnon aikuiseksi olosuhteissa kuin olosuhteissa, vaikka näin kiistatta onkin.
Kysymys on siitä pitääkö lapsen subjektiivista oikeutta isään ja äitiin pyrkiä puolustamaan mahdollisimman pitkälle vai ei? Luultavasti jokainen sanoo, että sitä pitää puolustaa mahdollisimman pitkälle, mutta nyt käydäänkin rajanvetoa siitä, että kuinka pitkälle. Toiset ovat sitä mieltä, että adoptiolapset eivät nauti samasta oikeudesta isään ja äitiin kuin ns. luonnolliset lapset. Toiset pitävät tärkeänä puolustaa myös adoptiolasten oikeuksia. Miten tämä muka ei ole omantunnon kysymys?
Henkilökohtaisesti minua etovat nämä visvan "moraalin"vartijat, jotka asettuvat norsunluutorniinsa ja toteavat olevansa parempia kuin muut tietäen mikä on oikein ja mikä väärin. (Enkä missään nimessä väitä, että nimim. Walrus21 kuuluisi tähän joukkoon - keskustelen yleisemmällä tasolla). Jos kysymyksen kompleksisuudesta on vähänkään kärryillä, niin ei leimaa niitä jotka edustavat omasta kannastaan eriävää mielipidettä. Kun kyseessä on omatunnonkysymys, niin on turha rutista argumenttien kestämättömyydestä. Kyllä ne ovat yhtä kestäviä tai kestämättömiä kummallakin puolella. Jos taas ei vain yksinkertaisesti ymmärrä asian monimutkaisuutta, niin sitten kannattaa olla hetki hiljaa ja kuunnella niitä, jotka tietävät edes mikä kysymys on. Ja ehkä joku keksii myös vastauksen.