Keskiarvosi 15-vuotiaana?

[sampio]

Lukuaineita en muista, mutta kokonaisuus oli 8,6. Lukuaineet olivat kai hiukan korkeammat, koska käsityöt, musa, liikunta ja kotitalous olivat muistaakseni kaseja kaikki. Historia, uskonto ja kuvis olivat kymppejä, matikassa olisi ollut siihen ehkä mahdollisuus, mutta hirveästi en sen eteen mitään tehnyt, joten ysinä pysyi. Laiskana teininä kokeisiin en käytännössä lukenut juuri ollenkaan, läksyt hoisin kyllä tunnollisesti. Enkussa tapahtui pahin romahdus, kun sanojen opettelu ei kiinnostanut, ja enkku tippui ala-asteen kympistä päästötodistuksen kasiin. Linja jatkui suoraan samaa rataa lukiossa, kunnes kolmannen kurssin viitoseen heräsin onneksi ja yritin edes vähän jotain.

Koko lukkarin ainoa seiska tuli kemiasta, samoin koko yläkoulun ainoa alle seiskan koenumero. Jumankauta minä inhosin sitä ainetta. Fysiikka laskuineen vielä jotenkin menetteli, kun matikka oli kuitenkin perushelppoa, mutta inho kemiaa kohtaan oli todella suurta. Ope ei kyennyt saamaan ryhmää kuriin, mutta en minä sitä pelkästään syytä. Ei vain kiinnostanut tippaakaan, enkä nykyäänkään ota mielelläni yhtään tuurausta kemiaan, ellei ole aivan pakko.

Peruskoulun opiskeluasenne mulla oli periaatteessa kunnossa. Olin tunnollinen oppilas, hyväkäytöksinen, ehkä turhan ujo, mutta menin joukon jatkona. Vaan olin kyllä tolkuttoman laiska tekemään yhtään mitään koulumenestyksen eteen, mikä hiukan harmittaa, koska päätä kuitenkin oli. Tyhmyyttähän se on. Kotona duunariperheessä oltiin tyytyväisiä liki ysin tahtiin pl. kemia, eikä porukatkaan oikein osanneet vaatia sen enempää. Lukiossa tämä kaikki sitten kostautui, kun jotain uskontoa lukuunottamatta ei enää voinut ihan vain kuuntelun perusteella mennä kokeisiin. Kuvaavinta ehkä oli tuo enkun romahdus.

---
Opepöydän toiselta puolelta katsottuna harmittaa hiukan sellaiset perusfiksut ja -lahjakkaat tyypit, jotka luistelevat samalla tavalla kuin meikäläinen. Hienoa puolestaan on välillä lukea vastauksia tai keskustella tyyppien kanssa, jotka jo 15-vuotiaina kykenevät pohtimaan eri ilmiöiden syitä ja seurauksia sekä kyseenalaistamaan asioita, eivätkä vain paukuta vastauksina kirjan kappaleita ulkomuistista.

Hauskaa on toki huomata sekin, miten aika usein viat omassa menestyksessä nähdään opettajissa ja se sitten jää elämään tämän ketjun esimerkin tavoin. Tosiasia kuitenkin on se, että suurin osa opettajista osaa asiansa vähintään riittävästi. On lähinnä henkilökemioista kiinni, kuinka homma natsaa, ja siinä on tietysti omalla persoonalla aika paljon tekemistä. Teinit ovat vain valitettavan mustavalkoisia ja pitkävihaisia, eikä leima natsiopen otsasta lähde kovin helpolla irti. En nyt meinaa sitä, että kuri olisi jotenkin huono asia, sitä pitää ehdottomasti olla, mutta auktoriteetin hakeminen pelkän kurin kautta ei mun mielestäni kanna kovin pitkälle. Tai on se ainakin aika kuluttavaa.

 

[punasydän]

Keskiarvo 6,7. Ei johtunut tyhmyydestä vaan ehkä päinvastoin. Ei juuri kiinnostanut hitaalla tahdilla etenevä opetus massalle, ja ehkä laiskuuskin oli mukana.
Sen jälkeen taas jatko-opinnoissa kauppiksessa 1-5 arvosanoin keskiarvo taisi olla 4,6 hujakoilla ja sen jälkeiset pari tutkintoa menivät kiitettävin kokonaisarvosanoin. Voisi kai sanoa että tarkemmin suuntautunut opiskelu motivoituuneessa ryhmässä sopi minulle paremmin.

Tähän täytyy yhtä tietyiltä osin. 6,8 taisi olla päättötodistuksen keskiarvo, muttei myöskään johtunut tyhmyydestä, vaan itse käyttäisin sanaa turhautuminen. Eikä niitä omia halujakaan tainnut hirveästi olla, mutta jos koulu olisi oikeasti haastanut opiskelemaan, väittäisin todistuksen keskiarvon olevan parempi. Kauppiksessa sitten kuuluin päättötodistuksen perusteella luokkani parhaimmistoon, vaikka poissaolomäärät olivat koko oppilaitoksen suurimpia.

Tavallaan vituttaa, että "intin jälkeen haen AMK:hon" vaihtui "teen hetken töitä intin jälkeen ja haen sitten AMK:hon" ja sille tielle jäätiin.

 

[Bruno]

7,77 oli lukuaineiden keskiarvo, kun peruskoulusta könyttiin lukioon. Taisi kaikkien aineiden keskiarvo olla aika tarkalleen 8,0.
Kielet, liikunta ja mantsa olivat aina vahvoja minulla, yseillä mentiin yläaste lävitse. Tekninen työ ja varsinkin tekninen piirtäminen sekä kuvaamataito olivat sitten ikävämpiä, ei koskaan seiskaa korkeampaa peruskoulussa herunut, lukiossa kuvis olikin ysi.
Kuka on muuten tuo nelosella alkavaa keskiarvoa äänestänyt?

 

[Grainger]

Tasan kahdeksan. Pelkkien lukuaineiden perusteella parempi, mutta käsityöt, kuvataiteet ynnä muut musiikit eivät koskaan ole olleet vahvimpia puoliani. Lukiossa se keskiarvo sitten tippuikin jonkin verran, mutta olen pystynyt silti elämään itseni kanssa.

 

[KuumaaKamaa]

Peruskoulusta päättökeskiarvoksi jäi 7.7, jolla pääsin paikalliseen lukioon helposti sisään. Nyt lukio parhaillaan 2. vuodella menossa ja lukiossa keskiarvo tähän mennessä 8.1.


Ylä-asteella meni sukset täydellisesti ristiin maantiedon ja biologian opettajani kanssa. Tämä näkyi numeroissa, jotka olivat molempien osalta 7. Nyt lukiossa maantietoni on 10 ja biologia 9.


Blaah, tätä koeviikolle lukemista..

 

[lenno]

Oma peruskoulun päättötodistus oli lukuaineiden keskiarvoltaan muistaakseni 7,9, kaikkien aineiden en tarkalleen muista mutta samoille sijoille suunnilleen mennään. Koulu ei oikeastaan kiinnostanut yhtään ja varsinkaan läksyjä en jaksanut melkein koskaan tehdä enkä tunnillakaan viitannut juuri koskaan. Tämä sitten näkyi siinä että numerot todistuksessa olivat lähes aina koearvosana -1, tai vähintäänkin se pyöristettiin alaspäin. Poikkeuksia olivat matematiikka, fysiikka ja kemia, joissa olin luokan paras/ehdotonta parhaimmistoa. En niidenkään suhteen pahemmin töitä tehnyt, mutta jotenkin vain homma sujui niissä ja ehkä johtuen itsevarmuudesta sen suhteen että osaan vastata opettajan kysymyksiin oikein, saatoin niissä aineissa silloin tällöin jos muut ei viitanneet niin kertoa oikean vastauksen. Ehkäpä tästä johtuen sain todistukseen kokeiden mukaisia numeroita (siis yläasteella, ala-asteella myös matematiikkan numeroissa oli sama koearvosana - (1 tai 2) taktiikkana opettajalla). Muissa aineissa en tätä todellakaan tehnyt, koska en halunnut tarjota luokalla sitä väärinvastaamisen riemua.

Paras esimerkki tästä väärinvastaamisen välttelemiseen johtavista syistä sattui joskus ala-asteella kun biologianopettaja käski minun vastata johonkin kysymykseen johon vailla tietoa arvasin jotain ja väärinhän se meni. Siitä opettaja (ja muu luokka) riemastui ja nauroi ja tämän jälkeen sain monella tuota kyseistä tuntia seuraavalla biologian tunnilla vastata uudestaan tähän kysymykseen opettajan ivaillessa taustalla. Vielä vuotta myöhemmin maantiedon tunnilla (sama opettaja biologiassa ja maantiedossa) erään kerran kun saimme lähteä tunnilta siinä vaiheessa kun annettu tehtävä oli tehty ja olin ensimmäisenä valmis, niin hän päätti piikitellä ja varmistaa tuohon vuotta aiemmin kysyttyyn tehtävään vastausta. Sama toistui usein minkätahansa väärinvastaamiseni kohdalla vuodesta toiseen. Ehkä tuo johti siihen että en enää pitänyt miellyttävänä vastata tehtäviin tunneilla jos en ollut vastauksesta varma. Mielestäni opettajan toiminta ei ollut (näin vuosia jälkeenpäinkää ajatellen) tuossa mitenkään esimerkillistä, ja tietoa oli että hänellä oli muiltakin luokilta omat piikiteltävänsä. En kuitenkaan täysin passivoitunut, vaan ryhdyin vastaiskuun. Vanhemmilta oppilailta saamani sisäpiirin tiedon ansiosta olin tietoinen hänen lievästä alkoholiongelmastaan, ja koin asiakseni saattaa tämä tieto koko luokan tietoisuuteen ja kyllähän tieto levisikin koko kouluun. Olihan se mieltä ylentävää kun kaikki hänen sairauslomapäivät "tiedettiin" oppilaiden keskuudessa olevan krapulapäiviä, mitä ne toki toisinaan olivatkin.

Meillä oli siis koulussa ala- ja ylä-aste samassa ja ala-asteella luokalla oli oma luokanopettaja joka opetti lähes kaikki aineet (ainoastaan parissa aineessa oli yläasteen aineope) ja hän oli minut leimannut huonoksi oppilaaksi. En sitä mielestäni edes ollut mutta en vain ollut tuona aikana kovin innostunut tekemään kouluhommia. Keskiarvoni oli koko ala-asteen 7.0 (satunnaisia heittelyitä parilla desimaalilla molempiin suuntiin) ja mm. matematiikka oli aina vain 8. Tämä riippumatta siitä että olin kokeissa järjestään luokan ehdotonta parhaimmistoa kys. aineessa. Kun sitten siirryin ylä-asteelle ja tuo luokanope-kuvio muuttui siihen että kaikissa aineissa oli omat aineopettajansa niin keskiarvo nousi heti ensimmäiseksi jouluksi 8,1:n (lukuaineet siis). Matematiikka nousi kertarykäyksellä 8->10, jossa se sitten pysyikin, poislukien yksi joulutodistus jossa se käväisi yhdeksässä, mutta 5/6 kertaa se oli 10. Nämä siis kaikki oli kokeiden mukaisia tuloksia. Ala-asteella se tosiaan oli ollut aina 8, joten aikamoisen annoksen olin saanut lisää järkeä yhden puolikkaan vuoden aikana vai olisiko sittenkin johtunut opettajan arvostuksesta pärstäkertoimeeni. Olipa tuo ala-asteope kysellyt yhdeksännellä luokalla parhaalta kaveriltani kanssa että "siis aikooko "lenno" mennä lukioon" ja nauranut päälle. Tuo yläasteen keskiarvo oli suunnilleen myös lukion todistuksen keskiarvo ja matematiikasta sain 9, ja kiinnostus kouluun oli ollut suht sama kuin aina aikaisemminkin. Kun saan tämän yliopisto-lopputyöni nyt piakkoin valmiiksi niin voisin mennä kysymään häneltä lisäohjeita elämääni kun niin hyvän ihmistuntemuksen näyttää omaavan.

Tämä osuus menee jo OT:n puolelle kun nyt en käsittele omaa koulumenestystäni, vaan tyttöystäväni, jolla suunnilleen sama kiinnostus ollut koulunkäyntiin kun minulla. Lukiossa hän oli aikanaan mennyt kysymään opettajanhuoneeseen neuvoa että tulisiko hänen ottaa jokin tietty kurssi fysiikasta jos tavoitteena on lääkis, ja opettajanhuone oli tuossa tilanteessa räjähtänyt nauruun. Noh, ehkäpä lääkiksen pääsykokeen läpäisy ei tuossa vaiheessa näyttänyt realistisimmalta skenaariolta kaikkien mielestä hänen kohdallaan, mutta nykyään hän opiskelee kuitenkin hammaslääkäriksi (ja olisi pisteet pääsykokeesta riittänyt "oikeaan" lääkikseenkin). Hänet sitten pyydettiin lukioonsa kertomaan opiskeluista lääkiksessä (peruskurssithan ovat pitkälti yhteiset lääkisläisten kanssa) ja hän kertoi luokassa lukiolaisille sen, miten hänen omat lääkishaaveet oltiin rumasti lytätty koko opettajanhuoneen toimesta päin naamaa nauramlla. Oli vierailun järjestäneen opettajan ilme varmasti näkemisen arvoinen kun hän ei vain innostanutkaan eturivin kilttejä tyttöjä, vaan kannusti enemmänkin niitä joissa hän näki nuoren itsensä.

Se mikä tämän kirjoituksen tarkoitus oli, niin lähinnä tuoda esille sitä asiaa miten opettajan epäammattimainen käytös voi lannistaa nuorta opiskelijaa ja syödä uskoa tähän itseensä. Kyse on kuitenkin yhden aineen arvosanan annossa (ja monessa koulussa monen eri aineen) yhden ihmisen subjektiivinen arvio, johon todellisuudessa vaikuttaa niin paljon muutakin kuin pelkkä osaaminen, eikä lainkaan vähäisimpänä se pärstäkerroin. Yhdenkin kaverin koulussa heille oli luotu tasoryhmät hyvien ja huonojen oppilaiden kesken. Ideana tämä on ihan hyvä, mutta jälleen kerran, yksi ihminen päättää että kuka menee parempien ihmisten (oppilaiden) ryhmään ja kuka kuuluu luokan tyhmien joukkoon. Kaverini joka oli ollut hyvä oppilas, puolusti systeemiä varauksetta. Niinpä heitin ilmoille ajatuksen että jos heidän isänsä olisi jonkun baari-illan päätteeksi päätynyt opettajan vaimon sänkyyn, niin olisi kaverikin saattanut helposti muuttua älykkäästä tyhmäksi opettajan subjektiivisessa arviossa. Oikeastaan tämän kirjoituksen tarkoituksena onkin tuoda esille sitä ongelmaa joka (mm.) suomalaisissa kouluissa on, että yksi ihminen saattaa helposti onnistua lannistamaan satunnaisia oppilaita siellä-täällä, pahimmillaan kokonaisia luokkia. Myös hyviä opettajia on, ja voi kun olisi enemmänkin, mutta kun niitä ei kaikkiin kouluihin riitä. Tämä kuitenkin näin perussuomalaisena, ei (välttämättä) Perussuomalaisena, ongelman esiinnostamisena vailla minkäänlaista ideaa miten ongelman voisi korjata.

Tulipas nyt pitkä viesti ja osin OT, mutta jos tästä bannia tulee niin kestän sen kuin kunnon nimimerkki.

 

[alwahla]

Minun vahvimmat aineeni jo mainitun äidinkielen lisäksi olivat kuvaamataito ja jossain määrin myös historia. Kuviksesta heltisi aina joko kasi tai ysi todistukseen ja historiasta kasin verran.
Numeroina nuo eivät hirveän isolta tunnu, mutta ne tulivat aika ison henkisen ja fyysisen uurastuksen ansiosta.

Koulu ei ollut minulle mikään helppo juttu, varsinkaan peruskoulu. Ensinnäkin: suoritin opintoni kolmessa eri koulussa, kolmella täysin erilaisella paikkakunnalla.
Ehkä se merkittävin syy oli kuitenkin malttamaton luonteeni, jota voisi kuvata sanalla levoton. Minun oli kerta kaikkiaan mahdoton istua paikallani hetken vertaa ja koska minulla oli monta rautaa tulessa kaiken aikaa, menestykseni kouluaineissa ei ollut kummoinen.

Opiskelin pitkää saksaa, mutta mieleeni ei jäänyt tuosta kielestä oikeastaan yhtään mitään. Ymmärrän kyllä, mitä minulle puhutaan, mutta en osaa vastata edes alkeellisella tasolla.
Ruotsi oli minulle yhtä painajaista. Sain siitä jatkuvasti kutosta. Koskaan en parempaa enkä koskaan heikompaa. En vaan tajua tuota kieltä.
Englantia aloin opiskelemaan "hieman" myöhemmin kuin muut luokkalaiseni, nimittäin viimeisen vuoden eli 9. luokan kevätlukukaudella. Ensimmäisessä koulussani ei ollut vaihtoehtona kuin saksa tai ruotsi, toisessa koulussa minulla ei ollut mahdollisuutta opiskella englantia, koska opiskelin pitkää saksaa, yläasteelle siirryttäessä minulle tuli koulukiusaamisen ynnä muun aiheuttama vakava masennus, jonka takia jouduin puoleksi vuodeksi psykologiselle osastolle ja tuon ajan jouduin käymään sairaalakoulua, jossa ei ollut mahdollisuutta opiskella englantia. Palattuani normaalielämään olin juuri saanut lukkariini järkättyä ensimmäiset englannin tunnit, kun eteen tuli muutto Nummelaan. Nummelassa ei ollut mahdollisuutta opiskella pitkää saksaa, joten muutaman viikon ajan piti etsiä minulle sopivaa koulua, joka löytyikin Lohjalta. Lohjalla aloitin sitten massiivisen takaa-ajon eli runsaassa puolessa vuodessa ahmin englantia niin paljon, että lopulta päättötodistuksia jaettaessa olin saanut suoritettua luokkatovereideni kanssa saman verran enkunkursseja.
Liikunta olisi muuten voinut olla kivaa, paitsi että jostain syystä kaikki liikuntaopettajani kiinnittivät minuun aivan liikaa huomiota ja pelkästään huonolla tavalla. Ensimmäinen liikuntamaikkani lähes tuhosi itsetuntoni kuvattuaan epämääräistä luisteluhiihtoani ja pyörittämällä sitä edestakaisin naama punaisena nauravan luokkani edessä. Luistelemiseni oli vielä hirveämpää, mutta se ei estänyt kyseisen maikan mahtipontista ideaa pistää minut pelaamaan kolmosketjun keskelle luokkani parhaimpia luistelijoita vastaan. En pysynyt pystyssä edes paikallaan ja laukaisunikin olivat pelkästään sinnepäin-roiskaisuja. Oikeastaan ainoa lajit, jossa pääsin jotenkin loistamaan, olivat koripallo ja sähly, jossa olin luokkani paras maalivahti.

Musiikki kuului aina äänenmurrokseeni asti suosikkiaineisiini, mutta kun ennen niin kirkas ja kaunis ääneni mataloitui huomattavasti, en enää pystynyt saamaan musiikista sitä samaa irti kuin olin aiempina vuosina onnistunut saamaan. Soittamisen kanssa oli vähän niin ja näin. Minulla on musiikkikorvaa, mutta soittotaitoni rajoittuu rumpujen hakkaamiseen. Jostain syystä minulle iskettiin kuitenkin aina kitara kouraan ja vaikka pääsin sitä näpertämään lukuisia kertoja, en koskaan oppinut sitä soittamaan.

Kotitaloutta vihasin yli kaiken. Tärkein syy olivat vittumaiset maikat.

Aloittaessani peruskoulun olin kaikkein äänekkäin oppilas ja useimmiten olin myös se, joka eniten aiheutti ongelmia. Peruskoulun päättyessä olin muuttunut täysin päinvastaiseksi oppilaaksi.

 

[Cjyyl]

Lukuaineet olivat tasan 9, kaikkien aineiden keskiarvo 8,8. Todella tasainen ysien rivistö koristaa todistusta, olisiko siellä yksi 10 paikkaamassa yhtä kasia tai jotain siihen suuntaan.

Nyt sitten lukiossa toista vuotta ja keskiarvo nipinnapin päälle kasin. Ei meinaa enää yläasteella tehty työmäärä (tai no paremmin sanottuna tekemättä jättäminen) enää riittää ja sen kyllä huomaa arvosanoista. Ei sillä, etteikö tuokin ihan kohtalainen ka olisi. Eniten päänvaivaa aiheuttaa pitkä matikka, yläasteen ysit ovat muuttuneet seiskoiksi ja kutosiksi. Reaaliaineissa ja äidinkielessä edelleen tasainen rivistö ysejä.

 

[HighFlyer#95]

7,75 tai 7,8. Jotain sellaista keskiarvo pari vuotta sitten yläasteen päätyttyä oli. Historia ja yhteiskuntaoppi ovat aineista ainoat, joista todella saatan sanoa, että opiskelu kiinnostaa.

Eka vuosi lukiossa olikin hankala, kun tietyt pakolliset aineet ei vain napanneet. Toisena vuonna onkin nyt ollut paljon enemmän valinnaisuutta ja opiskelu on alkanut maistumaan eri tavalla. Kun vielä saisi tuon lukuinnostuksen kokeisiin nousemaan samalle tasolle tuntiaktiivisuuden kanssa, niin tästä voisi tullakkin jotain.

Tiettyjen aineiden nappaamattomuus taas juonsi juurensa juuri yläasteelta. Englannin opettaja herättää inhoa edelleenkin, matematiikan ja fysiikan opettajat tappoivat mielenkiinnon omalla mielenkiinnottomalla opetustyylillään. Matematiikassa voisin periaattessa olla sellainen 7:n oppilas, jos jostain löytäisin kiinnostuksen sitä ainetta kohtaan.

Historian ja yhteiskuntaopin opettaja oli yläasteaikoina taas ihan eri maata. Hän sai omalla mielenpainuvalla opetustavallaan uppoamaan monia asioita mieleen ja niistä onkin ollut suurta hyötyä nyt myös lukion YH:n ja historian kursseilla. Yhteiskuntaopin 1 ja 2 kurssit pääsin läpi arvosanoin 8 ja 9 pelkästään lukemalla 9lk:n yhteiskuntaopinvihkoa. Jotain hyötyä tuostakin natsilaitoksesta siis oli.

 

[Squit]

Alin peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo millä olen kuullut jonkun tulleen hyväksytyksi tuonne on ollut 5,8. Kyseinen henkilö ei viihtynyt muistaakseni montaakaan kuukautta lukiossa.

Tuossa kohden voi jo arvuutella onko harkinta pelannut hakijalla itsellään ja hänen kotiväellään, tai lukion puolellakaan. Jos keskiarvo on 5,8 niin valtaosan todistuksen numeroista täytyy olla viitosia ja kuutosia, olettaen että ysiluokalta on päästy ilman nelosia pihalle. Siitä vaan rohkeasti paperit lukioon ja katsomaan "josko opiskelukärpänen sattuisi puraisemaan". Noinkin muistan yhden äidin pohtineen tyttärestään joka ei äidin mielestä ollut vaan "ymmärtänyt ottaa lahjojaan esille".

Meidän paikkakunnan lukiossa oli sama homma ja yksi tuttu pääsi alle 6 keskiarvolla. Kaiken yllätyksessä pyyhkäsi läpi koko homman vaikka perus velttoilu jatkui. Ehkä osasi sitten sluibailla oikealla tavalla, että läpi pääsee mistä tahansa.

Itsellä oli hiukan päälle 7. Kutosella olin totta kai hyvä oppilas ja hyvä todistus. Sitten siitä yläasteelle ja heti pahojen poikien piiriin ja rupesi kalja, tupakka ja tytöt kiinnostaa. Jälki-istunnoissa ravasin koko ajan. Keskiarvo suorastaan romahti yli kahdella. Siinä melkein jouduin jopa luokalle. Onneksi sitten kaveripiiri vaihtui ja alkoi nörtteily, eli videopeli aika. Silloin kiinnosti kaiken maailman pelit enemmän, mutta sain hilattua ylöspäin tuohon seiskan pintaan keskiarvon. Muuten meni ihan hyvin mutta kokeissa olin aika huono, mikä selitti kauheat vaikeudet kokeisiin pänttäämiseen. Vasta myöhemmin aikuisiällä sain selvyyden, että lukihäiriö oli meikäläisellä. Noh se meni sitten sillä lailla.

Yksi muisto keskiarvoista on, että silloin kun seiskalta päästiin niin meidän ikäinen plikka pääsi pari vuotta etuajassa ysiltä 9,9 keskiarvolla. Se yksi ainoa 9 tuli ATK:sta, koska ATK opettaja taisi ottaa itteensä, kun tämä tyttö päihitti hänen koulun ennätyksensä 10-sormijärjestelmä testissä. Minulla oli sama opettaja ja muistan kuinka nörttinä aina olin ensimmäisten joukossa valmiina kun tehtiin turbo pascalia. Sitten opettaja käski minun auttaa luokan hehkeitä bimboja, jotka oli sormi suussa kaiken aikaa tietokoneiden kanssa. Tuloksena minulle 7 todistukseen ja bimboille 8. Muistan kyllä kuinka tuo aina kiehnäsi näiden bimbojen vierellä, sairas äijä.

 

[Deanwick]

7,8 jos en ihan väärin muista oli keskiarvo. Äikässä olin läpi peruskoulun ja lukion selvästi muuta porukkaa parempi, mutta monessa muussa aineessa sitten sössin homman ihan itse laiskuuteen. Esimerkiksi historia alkoi napata vasta lukiossa, yläaste meni surffaten.

Lukio oli sitten monivaiheisempi tapaus. Ekan vuoden jälkeen ka. oli muistaakseni päälle kasin, jotain tyyliin 8,2. Äikkä taas kymppiä, jopa matikassa aloin pärjäämään. Tokalla alkoikin sitten viihde-elämä ja alkomahooli kiinnostamaan siinä määrin että keskiarvo tipahti 5,8:iin. Kolmantena vuonna häpänderi maistui edelleen (onnistuin yhden kerran sammumaan ruokalaan...joo, en ole hirveän ylpeä) mutta keväällä järki palasi kaaliin ja sain nostettua keskiarvon seiska puoleen melkoisella vääntämisellä. Ulos sieltä sitten C/M-papereilla. Sen jälkeen sitten AMK- ja FM-tutkinnot huomattavasti paremmin arvosanoin, nyt väännän väikkäriä.

Mun suurin ongelma oli aina asennepuolella, tarkemmin sanottuna auktoriteettien kunnioitus katosi täydellisesti joskus yläasteella. "Lahjakas, mutta vaikea" oli monen opettajan sanoma. Muistan kun jäin ysillä matikassa pahasti muista jälkeen ja yhden 5+ -kokeen jälkeen tempaisin luokan edessä elämäni itkuteatterit siitä että faija vetää turpaan jos matikasta tulee kutonen. Se tepsi, todistukseen tuli seiska. Kyseinen opettaja ei muuten välittänyt luokan heikoimmin pärjäävästä paskan vertaa vaan opetti mieluiten niitä jotka veteli matikasta lonkalta kymppiä. En ole katkera mutta kuitenkin.

Mut joo, jos opettajan pärstä ei miellyttänyt, en mä miellyttänyt pätkääkään takaisin. Päinvastoin, sain esim. yläasteella eläkeikää lähestyvän äikänopettajan itkemään kunnon raivarilla, jota sitten jälkeenpäin pyysin ihan oma-alotteisesti anteeksi. Kilahtelin silloin ihan kunnolla ja vittuilin menemään jos siltä tuntui. Kaikkea se teini-ikä teettää.

 

[vstk]

Taisi olla kasin luokkaa. Ei koulunkaynti ikina oikein kiinnostanut meikalaista ja nuorena sita tuli priorisoitua urheileminen tyystin koulutuksen edelle. Kun siella peruskoulussa tuli sitten kuitenkin joku aika vietettya, niin suurimmat kompastuskivet oli latina ja matematiikka jotka alensivat keskiarvoa... Roimasti. Laskupaata en ole kummosesti ikina omistanut. Englanti, historia ja maantieto taas siella paremmalla puolella, kun taas aidinkieli, kuvaamataito, kotitalous, ruotsi yms siella 7-8 paikkeilla.

Ammattikouluhan jai sitten kokonaan kesken kun paatin lahtea armeijaan ja siirtya tyoelamaan varhaisessa vaiheessa. Kaikkea sita.

 

[Barcelona]

Peruskoulun päästötodistuksessa komeilee niinkin hieno lukema kuin 6,3. Meikläisellä kun on todella paha lukihäiriö niin tuskastuin omiin oppivaikeuksiin seiska luokan puolessa välissä kun juuri alkanut pakkoruotsi oli niin vaikeaa ja epämielyttävää. Seiskaluokalle mentäessä olin kuitenkin vielä tuollainen 7,4 ka. oppilas.

Kerrotaan nyt vielä sen verran että kuitenkin sitten lukiossa keskiarvo nousi jonnekin 7,8 tienoille, mutta niistä lukion kuudesta pakkolisesta ruotsin kurssista vain siitä ihan viimeisestä kokesta selvisin ilman uusintakoetta. Muistaakseni kävin sen ruotsin ykköskurssin kolme kertaa läpi eli siis koe on mennyt jollain kuudennella yrittämällä läpi.

Kai tuolla peruskoulun päästötodistuksen keskiarvolla oli merkitystä sillon kun väänsin sitten gradua kasaan niin mielessä ei käynyt että jättäisin homman kesken vaan ne maisterin paperit oli saatava ehdottomasti käteen. Varsinkin kun olin juuri aikaisemmin tahkonnut sen virkamiesruotsin läpi jonka olin tietenkin "fiksuna" jättänyt opintojeni viimeisimmäksi kurssiksi.

 

[mjr]

Ysin pinnassa peruskoulussa, lukiossa yhdeksän puoli. Olin hyvä (siis hyvämuistinen) opiskelija, mutta suhtauduin hyvin ylimielisesti kouluun - lukiossa pidin sääntönä ettei saanut tuoda koulukirjoja omaan huoneeseen, kaikki piti tehdä koulussa vapaa- ja välitunneilla, ah tuota nuoruuden arroganssia. Mutta lukion pitkä matikka itse asiassa vei 6-0, vaikka lyhyestä tulikin sitten päästötodistukseen 10, niin - kuten sisarukset jaksoivat vuosikausia kuittailla - se ei ole sama asia ollenkaan.

 

[kamik]

Kellä tällainen käsitys on? Turha sitä koulunkäyntiin on hirveästi panostaa, jos tavoitteena on OKL. Oikikseen ja lääkikseen kai ne hyvät oppilaat hamuavat.

Tässä ketjussa kukaan ei ole tuollaista käsitystä esittänyt, mutta nettikeskusteluissa törmää aika usein siihen olettamaan, että työrauhaongelmien yhtenä syynä olisivat opettajina toimivat "kympin tytöt".
...
Oma tähtäin ei ollut OKL:ssa peruskouluaikana, ei todellakaan. En enää edes muista missä tähtäin oli.

 

[Lunatico]

Peruskoulun päästötodistuksessa komeilee niinkin hieno lukema kuin 6,3. Meikläisellä kun on todella paha lukihäiriö niin tuskastuin omiin oppivaikeuksiin seiska luokan puolessa välissä kun juuri alkanut pakkoruotsi oli niin vaikeaa ja epämielyttävää. Seiskaluokalle mentäessä olin kuitenkin vielä tuollainen 7,4 ka. oppilas.

Hah, ei voi olla totta. Itsellä nimittäin kanssa 6,3 ysiltä päästyä. Seiskalle mentäessä se taisi olla 7,3.

 

[Kirjoittelija]

Poikkeuksia olivat matematiikka, fysiikka ja kemia, joissa olin luokan paras/ehdotonta parhaimmistoa. En niidenkään suhteen pahemmin töitä tehnyt, mutta jotenkin vain homma sujui niissä ja ehkä johtuen itsevarmuudesta sen suhteen että osaan vastata opettajan kysymyksiin oikein, saatoin niissä aineissa silloin tällöin jos muut ei viitanneet niin kertoa oikean vastauksen.

Minusta tuo on ihan hyvä periaate, että viittaa tai kertoo vastauksen silloin, jos kukaan muu ei sitä tiedä. Jos joku muukin tietää, niin miksi vaivautua.

 

[Maastomasto]

Lukuaineiden keskiarvoni taisi olla melkein ysi, mutta käsityöt ja muutamat muut tiputtivat sen jonnekkin 8,5:een. Oma yläasteeni meni niin, että olin seiskalla melkeinpä hikipinko. Silti en saanut kauhean korkeita arvosanoja (ei ainakaan yhtään kymppiä). Mutta tuolla "maineella" sitten keskiarvoni nousi vielä kasiluokalla. Ysillä olinkin sitten jo aika huono koulussa, mutta pärstäkerroin piti numerot korkealla. Varmaan reilumpi keskiarvo olisi ollut jotain kasi.

Minun opintoinnostuksen taisi kaataa ensinnäkin se, että en saanut koearvosanojen mukaista nopeaa palkintoa arvosanojen muodossa. Lisäksi olin tunnilla hyvin aktiivinen. Toiseksi hyvä koulumenestys ei ollut kasarilla (tuskin nykyäänkään) pojille erityisen suotavaa. Ainoo mikä vitutti oli se, että matikasta en koskaan saanut kymppiä vaikka se olikin niin vahva.

Pienellä paikkakunnalla oli aika samantekevää jatko-opiskelun kannalta keskiarvo, varsinkin kun oli lukioon menossa. Toki koulun laiminlyönti hiukan näkyi lukiossa. Se menikin aika persiilleen ekat kaksi vuotta. Sitten tsemppasin ja kirjoitustulokset olivat aika hyvät. Kuitenkin lukion päättötodistus jäi aika heikoksi (7,5 tms) mutta hyvät kirjoitustulokset olivat tärkeämpiä jatkon kannalta.

 

[Jabbbe]

Yläasteelta napsahti muistaakseni tasan ysin kuponki. Liian hyvä lappu se oli siihen nähden ettei sen eteen tarvinnut/jaksanut nähdä lainkaan vaivaa. Lukiossa ka putosikin sitten heittämällä jonnekin 7.5 tienoille, kun mielenkiintoa koulunkäyntiä kohtaan ei ollut enää senkään vertaa kuin peruskoulussa. Hyvin sitä on kuitenkin pärjännyt lukion jälkeenkin joten ei noilla papereilla loppupeleissä mitään merkitystä ainakaan omalla kohdalla ole ollut.

 

[Puscutractori]

Yläasteelta napsahti muistaakseni tasan ysin kuponki. Liian hyvä lappu se oli siihen nähden ettei sen eteen tarvinnut/jaksanut nähdä lainkaan vaivaa. Lukiossa ka putosikin sitten heittämällä jonnekin 7.5 tienoille, kun mielenkiintoa koulunkäyntiä kohtaan ei ollut enää senkään vertaa kuin peruskoulussa. Hyvin sitä on kuitenkin pärjännyt lukion jälkeenkin joten ei noilla papereilla loppupeleissä mitään merkitystä ainakaan omalla kohdalla ole ollut.

Mulla meni homma aika samaan tapaan. Yläasteen päätteeksi keskiarvo oli 9,2 mutta lukion päätteeksi 7,8. Yo-kirjoituksissa raaputin M:n paperit ja yliopistoon lampsin toisella yrittämällä. Aikaa noista suorituksista alkaa nyt olla parikymmentä vuotta.

 

[Bbird80]

Olisko ollut lopullinen arvosana 9,4. Voin kyllä muistaa väärinkin. Lukiossa mentiin, jos mahdollista, vieläkin matalammalta kohdalta aitaa ja päädyttiin 8,8:aan, ja jatko-opinnot... no, eihän niistä sitten mitään tullutkaan. Tosi hyvä trendi, kun työtkin maistuneet jo pitkään puulta. Jos töistä annettaisiin kouluarvosanoja, antaisin ainakin huolellisuudesta 6. Keskiarvo saattaisi viistää seiskan pintaa.

Peruskoulu oli sellainen heräävien hormonien temmellyskenttä. Hyvällä lyhytmuistilla pääsi pitkälle, kun lukuaineissa omaksuttavat kokonaisuudet olivat varsin pieniä.

 

[Bbird80]

Minusta tuo on ihan hyvä periaate, että viittaa tai kertoo vastauksen silloin, jos kukaan muu ei sitä tiedä. Jos joku muukin tietää, niin miksi vaivautua.

Tuttu periaate. Jotkut aineet (kielet ehkä?) olivat sellaisia, että lopulta opettaja saattoi yllättäen kysyä vastausta minulta, vaikken ollut viitannut tai muutenkaan kärryillä aiheesta. Kielipäästä oli muutenkin kovasti apua, mm. kielten tunneilla ahkerasti harrastetussa, ruutupaperilla pelattavien pelien kehittelyssä. Myös muuta tunneilla tapahtuvaa (ja kaikinpuolin idioottimaista) häiriköintiä katsottiin opettajien toimesta sormien läpi, jos arvosanoissa ei ollut moittimista. Kerran muistan matematiikan opettajan (lukiossa) pudottaneen arvosanaa johtuen "passiivisuudesta tunneilla", kai sitä muulloinkin tapahtui mutta tämän sain kuulla ihan face-to-face. Nostan hänelle muutenkin hattua: en pitänyt henkilöstä mutta hän oli siitä huolimatta hyvin reilu minua kohtaan.

Tulipa nostalginen fiilis. Joskus opettajilla oli tapana käydä läksyt läpi kyselemällä jokaiselta vuoron perään. Kuka muu laski, mikä kysymys tulee omalle kohdalle ja teki vain sen tehtävän ja vasta silloin? Se oli optimointia se. Ja epäilemättä lahjojen hukkausta, joka jatkuu edelleen.

Oi niitä vastuuttomuuden ja vapauden aikoja.

 

[Kirjoittelija]

Myös muuta tunneilla tapahtuvaa (ja kaikinpuolin idioottimaista) häiriköintiä katsottiin opettajien toimesta sormien läpi, jos arvosanoissa ei ollut moittimista.

Minulle matikan opettaja sanoi ysiluokan keväällä aika tarkalleen näin: "Pakko mun on sulle kymppi antaa, vaikka en yhtään haluaisi, koska et osaa käyttäytyä pätkääkään. Laskea sää nimittäin osaat." Olimme ko. opettajan kanssa aika usein napit vastakkain, ja tunneilla häiriköin melko paljon. Sellaisten aineiden tunneilla, jotka olivat vaikeampia, olin paljon kiltimpi. Matikan ja äikän tunnit vain oli hiton tylsiä. Äikän tunneilla onneksi oli vähän virikettäkin, kun luokan perällä oli vino pino Suomen Kuvalehtiä. Niistä sitten luettiin tunneilla Jyvät & akanat -palstaa ja naureskeltiin hassuille uutisille.

Lukiomatikassa tuo peruskoulun luoma illuusio omasta laskutaidosta karisi toki sitten aika nopeasti.

 

[Milanista]

7.9 lukioon ja 7.5 lukiossa, yleisarvosana Laudatur. Seuraava tutkinto ka 4.3333333333333jne (1-5). Kiinnostavia asioita on kiinnostavampi opiskella ;)

 

[doublepenetrator]

Onpa taas yllättäviä vastauksia. Puolet on hyvin pärjänneitä joita "ei koulu kiinnostanu vittuukaan" ja "ei vaan hotsittanu yhtään panostaa, mutta jostain kumman syystä ka. pyöri ysin pinnassa", 40% "ei jaksanu paljo tehä duunii ja 8 ka tuli ja kaikki sano että oon vitun fiksu mut laiska". Loput 10% on sitten näitä ns normaaleja, eli jotka teki mitä piti ja sai sen kasinsa. Jutun taso alkaa olla samaa kuin peniksen pituus tms -ketjussa. "Mä nyt oon tällänen katkarapu tällä mun 37cm jorman kanssa, eihän tällä ilkee vittu saunaan mennä ees sukulaisten kanssa". Yhteenvetona koko ketju on 90% humblebragia.