Lukuaineita en muista, mutta kokonaisuus oli 8,6. Lukuaineet olivat kai hiukan korkeammat, koska käsityöt, musa, liikunta ja kotitalous olivat muistaakseni kaseja kaikki. Historia, uskonto ja kuvis olivat kymppejä, matikassa olisi ollut siihen ehkä mahdollisuus, mutta hirveästi en sen eteen mitään tehnyt, joten ysinä pysyi. Laiskana teininä kokeisiin en käytännössä lukenut juuri ollenkaan, läksyt hoisin kyllä tunnollisesti. Enkussa tapahtui pahin romahdus, kun sanojen opettelu ei kiinnostanut, ja enkku tippui ala-asteen kympistä päästötodistuksen kasiin. Linja jatkui suoraan samaa rataa lukiossa, kunnes kolmannen kurssin viitoseen heräsin onneksi ja yritin edes vähän jotain.
Koko lukkarin ainoa seiska tuli kemiasta, samoin koko yläkoulun ainoa alle seiskan koenumero. Jumankauta minä inhosin sitä ainetta. Fysiikka laskuineen vielä jotenkin menetteli, kun matikka oli kuitenkin perushelppoa, mutta inho kemiaa kohtaan oli todella suurta. Ope ei kyennyt saamaan ryhmää kuriin, mutta en minä sitä pelkästään syytä. Ei vain kiinnostanut tippaakaan, enkä nykyäänkään ota mielelläni yhtään tuurausta kemiaan, ellei ole aivan pakko.
Peruskoulun opiskeluasenne mulla oli periaatteessa kunnossa. Olin tunnollinen oppilas, hyväkäytöksinen, ehkä turhan ujo, mutta menin joukon jatkona. Vaan olin kyllä tolkuttoman laiska tekemään yhtään mitään koulumenestyksen eteen, mikä hiukan harmittaa, koska päätä kuitenkin oli. Tyhmyyttähän se on. Kotona duunariperheessä oltiin tyytyväisiä liki ysin tahtiin pl. kemia, eikä porukatkaan oikein osanneet vaatia sen enempää. Lukiossa tämä kaikki sitten kostautui, kun jotain uskontoa lukuunottamatta ei enää voinut ihan vain kuuntelun perusteella mennä kokeisiin. Kuvaavinta ehkä oli tuo enkun romahdus.
---
Opepöydän toiselta puolelta katsottuna harmittaa hiukan sellaiset perusfiksut ja -lahjakkaat tyypit, jotka luistelevat samalla tavalla kuin meikäläinen. Hienoa puolestaan on välillä lukea vastauksia tai keskustella tyyppien kanssa, jotka jo 15-vuotiaina kykenevät pohtimaan eri ilmiöiden syitä ja seurauksia sekä kyseenalaistamaan asioita, eivätkä vain paukuta vastauksina kirjan kappaleita ulkomuistista.
Hauskaa on toki huomata sekin, miten aika usein viat omassa menestyksessä nähdään opettajissa ja se sitten jää elämään tämän ketjun esimerkin tavoin. Tosiasia kuitenkin on se, että suurin osa opettajista osaa asiansa vähintään riittävästi. On lähinnä henkilökemioista kiinni, kuinka homma natsaa, ja siinä on tietysti omalla persoonalla aika paljon tekemistä. Teinit ovat vain valitettavan mustavalkoisia ja pitkävihaisia, eikä leima natsiopen otsasta lähde kovin helpolla irti. En nyt meinaa sitä, että kuri olisi jotenkin huono asia, sitä pitää ehdottomasti olla, mutta auktoriteetin hakeminen pelkän kurin kautta ei mun mielestäni kanna kovin pitkälle. Tai on se ainakin aika kuluttavaa.
Koko lukkarin ainoa seiska tuli kemiasta, samoin koko yläkoulun ainoa alle seiskan koenumero. Jumankauta minä inhosin sitä ainetta. Fysiikka laskuineen vielä jotenkin menetteli, kun matikka oli kuitenkin perushelppoa, mutta inho kemiaa kohtaan oli todella suurta. Ope ei kyennyt saamaan ryhmää kuriin, mutta en minä sitä pelkästään syytä. Ei vain kiinnostanut tippaakaan, enkä nykyäänkään ota mielelläni yhtään tuurausta kemiaan, ellei ole aivan pakko.
Peruskoulun opiskeluasenne mulla oli periaatteessa kunnossa. Olin tunnollinen oppilas, hyväkäytöksinen, ehkä turhan ujo, mutta menin joukon jatkona. Vaan olin kyllä tolkuttoman laiska tekemään yhtään mitään koulumenestyksen eteen, mikä hiukan harmittaa, koska päätä kuitenkin oli. Tyhmyyttähän se on. Kotona duunariperheessä oltiin tyytyväisiä liki ysin tahtiin pl. kemia, eikä porukatkaan oikein osanneet vaatia sen enempää. Lukiossa tämä kaikki sitten kostautui, kun jotain uskontoa lukuunottamatta ei enää voinut ihan vain kuuntelun perusteella mennä kokeisiin. Kuvaavinta ehkä oli tuo enkun romahdus.
---
Opepöydän toiselta puolelta katsottuna harmittaa hiukan sellaiset perusfiksut ja -lahjakkaat tyypit, jotka luistelevat samalla tavalla kuin meikäläinen. Hienoa puolestaan on välillä lukea vastauksia tai keskustella tyyppien kanssa, jotka jo 15-vuotiaina kykenevät pohtimaan eri ilmiöiden syitä ja seurauksia sekä kyseenalaistamaan asioita, eivätkä vain paukuta vastauksina kirjan kappaleita ulkomuistista.
Hauskaa on toki huomata sekin, miten aika usein viat omassa menestyksessä nähdään opettajissa ja se sitten jää elämään tämän ketjun esimerkin tavoin. Tosiasia kuitenkin on se, että suurin osa opettajista osaa asiansa vähintään riittävästi. On lähinnä henkilökemioista kiinni, kuinka homma natsaa, ja siinä on tietysti omalla persoonalla aika paljon tekemistä. Teinit ovat vain valitettavan mustavalkoisia ja pitkävihaisia, eikä leima natsiopen otsasta lähde kovin helpolla irti. En nyt meinaa sitä, että kuri olisi jotenkin huono asia, sitä pitää ehdottomasti olla, mutta auktoriteetin hakeminen pelkän kurin kautta ei mun mielestäni kanna kovin pitkälle. Tai on se ainakin aika kuluttavaa.