Kesän siirtoikkuna 2022

  • 410 010
  • 4 839

Barney

Jäsen
Yksi vittuilee Unitedille joka toisessa viestissään ja heti kun tulee vähän takaisin, niin nostetaan aggressiivinen siilipuolustus esille. Toinen pahoittaa mielensä, kun heitetään vähän läppää, vaikka hänen suosikkijoukkueensa on ollut tänä kesänä jalkapallomaailman ylivoimaisesti suurin vitsi. Kyllä, jopa selvästi suurempi kuin Manchester United. Menkää ulos ja avatkaa vaikka olut. Kohta on taas syksy ja pimeää.

Ja sitten siirtohuhuja. De Jong ei lähde vieläkään mihinkään ja Barcelona ei onnistu edelleenkään rekisteröimään pelaajiaan. Onhan tässä vielä reilu viikko La Ligan alkuun. Lewandowski voisi olla kevätkaudelle ihan hyvä täsmävahvistus Barcelonalle, jos hänet onnistutaan rekisteröimään vasta tammikuun ikkunassa.
 
Jeffrey

Jäsen
Siinä sitä on loistavan keskustelukulttuurin vaalimista. Palataan asiaan, jos sulla on jotain eriävää mielipidettä noista em. perusteluistani.

Olisi toki helpompaa esittää mielipide perusteluihin, jos esitettäisiin perusteluja eikä lista erilaisia attribuutteja ilman sen suurempia perusteluja.

Tämä keskustelu lähti siitä, että esitin mielipiteeni jonka mukaan Newcastlen hankintapolitiikka tai sen toteutus ei ole ollut kovin onnistunut, varsinkaan suhteutettuna siihen, että seura oli käyttänyt eniten rahaa koko maailmassa tämän vuoden aikana.

Tästä sitten vaiheittain edettiin siihen, että Trippier on ollut todella hyvä hankinta seuran rakentaessa rauhassa tulevaisuutta. Mainitsin, että mun mielestä on ihan hyväksyttävää jos näin näkee, mutta omasta mielestä ei tätä ole koska ei ole hirveästi pelannut ja ikääkin alkaa jo olla - RB mennee uudelleenhankintaan melko nopeasti. Tai ei ainakaan sellainen hankinta joka jollain tavalla boostaisi kokonaistekemisen jotenkin erityisen hyväksi.

Tähän sitten tulee vastauksena tätä räkänokkajargonia. Niin ehkä nyt parempi ettei väenväkisin edes yritetä hakea niitä perusteluja siihen attribuutti listaan.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ei olisi mielestäni taaksepäin menoa, päinvastoin. Eipä se Rangersin UCL-taso ole tainnut olla kummoinen. On ollut kaksi kertaa lohkovaiheessa 2010-luvulla ja niistäkin peleistä on jo yli 10 vuotta. Todellinen taso on ollut viime vuodet hyvä European League -jengi.

Valioliiga on maailman tasokkain futissarja, joten jo pelkästään sen häntäpään jengiin hyvään rooliin pääseminen tietäisi Skotlannin Valioliigaa paljon kovempia matseja ja myös parempaa näyteikkunaa vaikka Valjun kovempiin jengeihin. Okei, Europelejä ei olisi, mutta ehkä ne EL-pelit nyt ei ole niin kova menetys, etenkin kun niitäkin on jo yli 30 kpl plakkarissa. Hyvä kausi alle Valjussa ja vaikka tippuisit, ovet voivat avautua vaikka mihin ja pahimmassakin tapauksessa tiput maailman about viidenneksi tasokkaimpaan sarjaan.
Hyviä pointteja. Toki Skotlannin Liiga ei ole likikään Valioliigan tasoinen sarja - hyvä jos edes Champparin - mut jenginä Rangers on varmasti kovempi kuin joku Norvitsi tai muu Valioliigan hissijoukkue, joka ei riitä Valioon mutta on "liian hyvä" Champpariin. Ja pelaajan itsensä kannalta on keskimäärin mielekkäämpää pelata voittavassa joukkueessa kuin joukkueessa joka ottaa joka ilta käkättimeen ja taistelee lähinnä putoamispeikkoa vastaan jo alusta lähtien. Suomalaisten - edes Kamaran ja Pukin - taso ei vain riitä todellisiin huippujengeihin Valioliigassa eikä sen paremmin johonkin Realin, PSG:n, Juven, Bayern Münchenin tms. aloituskokoonpanoon ja vakipaikkaan. Sit pitää vaan katsella se paikka joukkueesta, jossa varmasti mahtuu pelaamaan ja kykenee ottamaan ison roolin. Penkillä istuminen ei kehitä eikä ole kummoinenkaan näyteikkuna.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Pukki kyllä ehdottomasti kykenee pelaamaan alemman kastin valioliigajoukkueessa. Jos miehellä olisi osaava agentti, eikä kotkalainen kaveri agenttina, niin pelaisi todennäköisesti tälläkin hetkellä. Jonkinlaisia putoamisklausuuleja olisi pitänyt laittaa sopimukseen siinä vaiheessa, kun se uusittiin. Nyt tilanne on se, että Pukki on 32-vuotias, mutta kuitenkin aivan liian arvokas pelaaja Norwichille, jotta yhteisymmärrys potentiaalisen ostajan kanssa löytyisi. Niin isoista rahoista puhutaan kuitenkin, kun puhutaan noususta Valioliigaan.

En menisi muuten vannomaan, että kumpikaan Glasgow'n joukkueista olisi suoran nousijan paikalla Championshipissä. Mutta tätä emme saa koskaan tietää.
 
Totta. Halvalla ei Norvitsi Teemusta luovu ja oikeesti rahakkaat seurat eivät häntä tarvitse. Taidot varmaan riittäis johonkin alemman keskikastin Valioliigaseuraan a la Brentford, Villa, CP mutta kun se siirtokorvaus....
 
Juuri näin. Pienemmät valioliigaseurat mieluummin Norwichin pyytämällä hinnalla hankkivat 5-10 vuotta nuoremman pelaajan, jonka voi potentiaalisesti myydä voitolla myöhemmin eteenpäin.
 
Fordél

Jäsen
Olisi toki helpompaa esittää mielipide perusteluihin, jos esitettäisiin perusteluja eikä lista erilaisia attribuutteja ilman sen suurempia perusteluja.
Tästä sitten vaiheittain edettiin siihen, että Trippier on ollut todella hyvä hankinta seuran rakentaessa rauhassa tulevaisuutta. Mainitsin, että mun mielestä on ihan hyväksyttävää jos näin näkee, mutta omasta mielestä ei tätä ole koska ei ole hirveästi pelannut ja ikääkin alkaa jo olla - RB mennee uudelleenhankintaan melko nopeasti. Tai ei ainakaan sellainen hankinta joka jollain tavalla boostaisi kokonaistekemisen jotenkin erityisen hyväksi.
Edelleen, perusteluni hyvälle hankinnalle olivat:

-Pelillinen taso: Oli pelipaikkansa parhaimmistoa La Ligassa hankintahetkellä ja tähän löytyy hyvin monta ulkopuolista listausta, ei ole vain mun mielipide.
-Hinta: 14 miljoonaa on ihan hyvä hinta tämän tason laitapakista, jolla on vielä hyviä pelivuosia jäljellä.
-Tuttu sarja: Pelannut yli 100 matsia Valjua, joten tietää mihin sarjaan tulee ja fyysiset ominaisuudet riittävät.
-Sopparin pituus: 2,5 vuotta on juuri passeli soppari eli Newcastle saa todennäköisesti just vielä ne hyvät pelivuodet itselleen kaverista.
-Nimi/uskottavuus: Juuri tällaisia nimiä Newcastlen uusi projekti tarvitsee. Huiput tulee huippujen luo jne.
-Paljon parempaa ei voi odottaa tämän hetkiseltä Newcastlelta: Newcastle ei ole ainakaan vielä sillä tasolla, että se voisi kilpailla vieläkin kovemmista ja kilpailuimmista nimistä.

Ja sun perustelut ei-hyvälle hankinnalle olivat:
-Ei ole hirveästi pelannut: Itse asiassa pelkkiä sarjaotteluita (La Liga+ Valju) viimeiseltä neljältä kaudelta 27+25+28+21. Näihin päälle vielä eri cup-pelit ja maaottelut, joten on itseasiassa pelannut ihan hyviä ottelumääriä.
-Ikä: 31-vuotta, mikä toki tarkoittaa ko. pelipaikalla, että viimeisiä huippuvuosia viedään, muttä tämä näkyykin hinnassa.
Lisäksi etenkin tämmöset jengit tarvii myös kokemusta.
-RB mennee uudelleenhankintaan melko nopeasti: Niin no jos 2,5 kautta saa nauttia tän tason kaverista niin se on itse asiassa ihan ok aika. En jättäisi todellakaan tällä perusteella hankkimatta.

Summa summarum, mielestäni on edelleen iso tukku hyviä perusteluja sanoa Trippieriä hyväksi hankinnaksi ja puolestaan sun esittämät muutamat perustelut eivät joko ole oikein tai mielestäni eivät riitä mitenkään kumoamaan noita plussia.

Tämä tästä ja palataan jos sulla on jotain noihin perusteluihin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sinulla on kyllä rankat antipatiat Barcelonaa kohtaan. Vituttaako noin paljon, kun oma suosikkijoukkue on aivan susipaska, eikä kukaan oikeasti kova pelaaja halua edes harkita sinne siirtymistä vai oletko kenties demari, jota kiinnostaa muiden rahat paljon enemmän kuin omat?
Kirjotin tällä tavalla toukokuussa

Tuo on oikeasti ihan käsittämätöntä jos tuo sama sekoilu jatkuu. Etenkin kun joukkueessa on niin hyviä junnuja ja Xavi tuntuu olevan erittäin pätevä valmentaja. Ei ole mitään tarvetta radikaaleille liikkeille.

Jos tulee ryssiminen 2.0 niin pitää teipata jesarilla kädet torsoon kiinni, etten ole täällä joka päivä ilkkumassa asiasta.
Ja on pakko todeta, että maailmasta ei löydy tarpeeksi vahvaa teippiä.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Kirjotin tällä tavalla toukokuussa

Ja on pakko todeta, että maailmasta ei löydy tarpeeksi vahvaa teippiä.
Ei ole helppoa kyl ei.

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
McTominayn osalta olet kylläkin väärässä tuossa arviossasi. Hän ei toki ole ideaali avauksen pelaaja Unitedin kokoisessa seurassa, mutta noin muuten hänellä kyllä on eliittitason kykyjä ja potentiaalia todella hyvään rikkovaan box to box -roolipelaamiseen (eli futarikielellä ropettamiseen!).
Tässä on kyllä mielestäni SAF-aikojen romantiikkaa mukana, kun silloin yksi kautta aikojen managereista sai Nevillet, O’Sheat, Brownit ja kumppanit näyttämään hyviltä pelaajilta. McTominay ja Fred olisivat molemmat täysin rotaatioäijiä kärkiseuroissa. Tässä keskikentässä edelleen se ManUn suurin heikkous omaan silmään, kun kärkiseuroilla on heittää kentälle ”Weltklassea”. Ehkäpä ten Hagilla on SAFmaisia kykyjä saada pelaajia ylisuorittamaan hyvässä kokonaisuudessa?
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't

Kuten kirjoitin, McTominay ei ole avaustason pelaaja Unitedissa ideaalitilanteessa, vaan uutta pelaajaa tarvitaan. Fred on tasoltaan vähäisempi, koska häneltä tulee enemmän pallollisia hasardeja ja hänen "positional awarness" - mikä nyt ikinä olisikaan hyvä suomenkielinen termi - on varsin, varsin heikko. Eli ei olla tästä eri mieltä sinänsä. Nuo mainitsemasi legendat taas ovat aivan huiman aliarvostettuja koska pelasivat niin hyvissä joukkueissa Unitedissa.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Oliko tämä jo täällä?
Jacobsin twiitti ei ollut, mutta aihe toki. Espanjan Sky tuosta ehti tuoreeltaan sanoa, että varovaista kiinnostusta on Chelsealta, mutta että United johtaa kisaa jos pelaajan osalta tulee ratkaisu palkkatilanteeseen. Tiedä sitten mikä on totta. Chelsealla on CL ja Lontoo, ManU:lla ei, jos se asiaa ratkaisee. Toisaalta jos peliaika on avainasemassa, kuten Xavin tempuissa on ideana, btw, niin ten Hag on luvannut ykköspelaajan paikan de Jongille ja Chelseassa on Kante, Kovacic ja Jorginho muiden muassa.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
- Telles Sevillaan vuoden lainalla here we go. Palkoista suurin osa uudelle seuralle mutta mitään tarkkaa jakoa ei olla nähty.
Rob Dawsonin mukaan Sevilla maksaa Tellesin palkan kokonaisuudessaan.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Siirtohuhuissa pyörinyt Dominic Calvert-Lewin polvivamman takia sivussa kolme kuukautta. Eli pakko Evertoninkin lähteä hyökkääjäkaupoille. Tai no on siellä Rondon…
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army

Fordél

Jäsen
Barca on kyllä hyvin omituinen jengi: Tosi moni pelaaja sinne haluaa vaikka seurajohto ei juuri näytä pelaajia ja soppareita kunnioittavan vaan yrittää ulostaa pelaajia toisensa jälkeen, mutta nämä pelaajat eivät puolestaan halua lähteä. Kummallinen yhtälö kaiken kaikkiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös