Kesän festarit

  • 525 805
  • 3 030
Ketään foorumilta tulossa Provinssiin tulevana viikonloppuna? Itse menen jo huomenna pelipaikoille. Sää näyttäisi varsin hyvältä koko viikonlopun, ei sadetta ja semmoista mukavaa 16-20 astetta päivät. Lämpöä voisi olla enemmän (mitä enemmän lämpöä, sitä vähemmän muijilla vaatetta kjeh kjeh kjeh slurps), mutta kyllä me tämä otetaan vastaan. Viime vuonna oli ihan loistavat bileet enkä tämän vuoden Provinssista odota yhtään huonompia.

Esiintyjät on hieman laimeammat mitä viime vuonna, esimerkiksi huomenna torstaina ei ole oikein ketään joka itseä kiinnostaisi. Perjantai meneekin sitten koko päivä lavojen edustoilla ja lauantai perushyvä. Innolla odotan uusien ihmisten tapaamista!
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ketään foorumilta tulossa Provinssiin tulevana viikonloppuna?
Olin kolme vuotta sitten. En mee enää. Olipa aiheellinen informaatio...

Mutta kuten tuossa itsekin totesit niin vähän laimea on tuo kattaus omaan makuuni, lisäksi kesälomat on vasta heinäkuun puolivälin jälkeen joten hankalampi olisi ollut sumplia noita päiviä. Eiköhän tuonne jonain vuonna tule taas lähdettyä, riippuen esiintyjistä toki. Mutta mukavat festarit nuo kyllä ovat.

Seuraavat festarit itselle on varmastikin Kuopiorock tuossa kuukauden päästä.
 

Kalmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, LäKi, KK-V, PaRa, Suomalaiset NHL:ssä
Ketään foorumilta tulossa Provinssiin tulevana viikonloppuna?

Juu. Perjantaina ainoastaan, Limp Bizkit ja Cypress Hill sellaisia, jotka todennäköisesti mahdollista nähdä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Onhan tuolla muutakin kivaa, Lamb Of God, Turmion Kätilöt, Sara ja semmosta.

Tällä kertaa ei niin palavaa halua ollut lähteä kolmeksi päiväksi, niin tuo yksi päivä riittää näin juhannuksen jälkeen. Toki jos olisi saanut porukan mukaan telttailemaan, niin sitä olisi voinut lähteä pitkästä aikaa rymyämään kunnolla.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Ainakin toistaiseksi ruisrockin sää on todella hirveä. Lupailee kunnon sadetta ja hädintuskin yli kymmentä astetta.

Jos tämä pitää paikkansa loppuun asti, niin voi jo puhua poikkeuksellisen huonosta säästä ja tuurista osua juuri ruissiin. Heinäkuun keskilämpötila pitäisi olla +18 ja yleisesti yötkin saattavat olla yli +20.

Tämä olisi harvinaisuus. Vaikka muuten lähipäivät olisi vetisiä olleet, niin Ruissiksi on kyllä poutaistunut viime vuodet.

Miksiköhän en taaskaan skarpannut ja laittanut kämppääni aivan huippukuntoon. Olisi voinut tienata tuona viikonloppuna.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Tammerfestillä perjantain 19.7. kattaus: Ellips, Ismo Alanko, Eppu Normaali, Ville Valo & Agents, Juha Tapio, Raskasta Suomipoppia ja Apulanta. Seitsemästä esiintyjästä kuusi joita kuuntelee ihan mielellään ja Juha Tapion setin aikana voi pitää ruokailupaussin. Tuonne olisi tarkoitus mennä jos sääennusteet suosivat (ja jos lippuja saa vielä n. viikkoa ennen).
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...Lähinnä kiinnosti maailmanneksi paras Mara Balls, joka tosin joutui ongelmiin tekniikan ottaessa loparit. Muusikkoveljien lainakitara ja styrkkari pelasti lopun keikasta.
Noi perusteellista kamojen pettämistä harvoin näkee keikoilla, mutta oli lopulta ainakin viimeinen 15 minuuttia rautaa. Ei näyttänyt tosin pahemmin Maran päivää pilanneen, kun se joraili yleisössä harvinaisen innokkaasti ainakin Death Hawksin ja Sideburnsin keikkojen aikana. Onneksi ei ollut ensimmäinen kerta, kun Mara Ballsin näin, niin tietää hyvin että keikat ovat normaalisti rautaa. Reilu vuosi on ehtinyt edellisestä kerrasta vierähtää, mutta seuraava tullee jo ensi viikolla Nosturissa.
Kitara. Syyllinen oli kitara. Pedaalilauta oli syytön, vaikka sai Turussa kyytiä ensimmäisenä. Selvisi tänään jatkokertomuksen toisessa osassa Elmun Baarissa (Yläkerran Nosturi on tämän viikon huollossa.) Nyt tekniikka petti sen biisin aikana, joka oli Kesärauhassa ensimmäinen kunnolla onnistunut eli Ajan takana. Siihen asti setti oli ollut lähes samanlainen. Mutta lainakitara pelasti taas päivän, vaikka keikkaan tuli ennaltasuunnittelematon väliaika.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jj

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Ainakin toistaiseksi ruisrockin sää on todella hirveä. Lupailee kunnon sadetta ja hädintuskin yli kymmentä astetta.
Toki todella monena vuonna aiemminkin on ennakkoon luvattu vähän huonompaa säätä. +25 ja aurinko pilvettömältä taivaalta on kuitenkin ollut todellisuus ja saman uskon toistuvan tänäkin vuonna.

Olisi mielenkiintoista kyllä nähdä ensi vuoden lipunmyynti, jos nyt sataisi räntää ja olisi yöpakkasia. Lämmin sää ja aurinko ovat kuitenkin iso osa ruisrockin brändiä.
 

Labomba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Tuli ostettua Ruisrock lippu kun halvalla sai, esiintyjä kattauksen tarkemmin läpi syynänneenä tuntuu vähän että virhe tuli tehtyä. Eihän tuolla ole oikeastaan mitään mielenkiintoista Apulannan lisäksi omaan makuun.
 

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Kesälle on mahtunut paljon noita yksittäisiä, isompien bändien, keikkoja, mutta tänä vuonna ne ainoat omat festarit ovat tänä viikonloppuna Tukholmassa järjestettävät Lollapalooza-festarit. Ja oikeastaan noillekin festareille menen vain lauantaina, koska FF, mutta noin omaan musiikkimakuun lauantaina oli muutama muukin oiva yhtye (Bring Me The Horizon, Greta Van Fleet, The Hives, The 1975). Näistä muutama on jo nähtynä aikaisemmin useaankin otteeseen, mutta Foon ohella GVF on sellainen bändi, jota odotan kyllä todella paljon. "New Led Zeppelin" ei ole tosiaankaan kaukaa haettu vertaus ja vahvat Zeppelin-vibat bändistähän saa, josta on tullut niin kehuja kuin kritiikkiäkin. Biisit kolahtavat kyllä kovaa, joten eiköhän lauantaina päästä nauttimaan helteisestä kesäpäivästä hyvän rock-musiikin säestämänä.
 

Pete27

Jäsen
Suosikkijoukkue
TAPPARA
GVF on sellainen bändi, jota odotan kyllä todella paljon. "New Led Zeppelin" ei ole tosiaankaan kaukaa haettu vertaus

No nyt on kyllä todella yliampuva vertaus. Kaukasta samankaltasuutta paikotellen laulajan äänessä ehkä ja kitara voittosta rock-musiikkia. Siinä ne... Kitara vetosta rock-musiikkia esittää luultavasti 100milj. yhtyettä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olisiko siis parempi tulevaisuus kuin ainakin toistaiseksi yhteen kertaan jääneellä "Tampereen Sidewaysilla" Freedom Festivalilla?

Tampereellahan on nyt pari vuotta järjestetty hieman "köyhän miehen Flow-festivaalin" hengessä Uusi Tampere -festivaalia. Tuo on varsin pieni festari, jossa on edustettuna kolme eri genreä, joista jokaisella on oma lavansa. Itse kävin paikalla vuosi sitten, kun rock-lavalla oli kolme kiinnostavaa artistia: Lasten Hautausmaa, Sydän Sydän ja Circle. Hip-Hop -lavaa kävin vilkaisemassa, mutta viisi sekuntia riitti. Lisäksi elektromusiikilla oli oma pieni lavansa, ja sitä tuli seurattua mielenkiinnosta vähän pidempäänkin, vaikkei genre niin iskekään.

Tänä vuonna tuolla ei niin kiinnostavia artisteja ollut, joten jätin väliin. Muutenkin muutettuani kauemmas Tampereelta kulkeminen muodostaa jo ongelmia.

Tapahtuma on jostain käsittämättömästä syystä samaan aikaan Tammerfestin kanssa. Silti viime vuonna se myi ainakin toisena päivänä loppuun, ja toisenakin lähes.

Paikkana on Lielahden Kuivaamo, eli miljöö on jo itsessään varsin alternative-henkinen.

Edit: Tänä vuonna nuo lavat eivät näköjään mene täysin genreittäin, vaan mm. Risto esiintyy sillä lavalla, joka oli viime vuonna varattu lähinnä hip-hop -artisteille.
 
Viimeksi muokattu:

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
No nyt on kyllä todella yliampuva vertaus. Kaukasta samankaltasuutta paikotellen laulajan äänessä ehkä ja kitara voittosta rock-musiikkia. Siinä ne... Kitara vetosta rock-musiikkia esittää luultavasti 100milj. yhtyettä.

Nooh, tuo "New Led Zeppelin" on siis tosiaankin median keksimä lempinimi/vertaus, ei oma. Omaan korvaan noin musiikillisessa mielessä näen enemmänkin yhteistä kuin vain laulajan, joka ajoittain kuulostaa Plantilta. Joidenkin mielestä GVF on vain halpa kopio, joka ratsastaa tekemällä hyvin samankaltaista musiikkia kuin Zeppelin, mutta onpa bändistä jopa puhuttu rock-musiikin pelastajana. Ja tosiaankin ihan omasta mielestä kuulostaa monessakin eri biisissä hyvin ledzeppelinmaiselta, esimerkiksi jos Safari Song soitettaisiin jollekin kaduntallaajalle ja tallaajan pitäisi veikata artistia niin varmasti hyvin monen veikkaus kääntyisi Zeppelinin puoleen. Ja onpa YouTubessa video, jossa soitetaan molempien bändien kappaleita ja varttuneempi väestö arvelee, että kumpi yhtye kyseessä.

Uutta ja toista Led Zeppelinia ei tule koskaan ja hyvä niin, mutta onhan se kuitenkin hienoa, että lähes 2020-luvun puolella yksi suurimmista "toivoista" rock-musiikin saralla, on ottanut niin vahvasti vaikutteita yhdeltä kaikkien aikojen rock-yhtyeistä. Toki jonkun korvaan tuo ei välttämättä kuulosta yhtään Zeppelinilta ja enpä nyt siitä sen enempää lähde kinastelemaan. Itselle tuosta tulee ne vibat ja näillä ajatuksilla eteenpäin kohti festareita!
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No nyt on kyllä todella yliampuva vertaus. Kaukasta samankaltasuutta paikotellen laulajan äänessä ehkä ja kitara voittosta rock-musiikkia. Siinä ne... Kitara vetosta rock-musiikkia esittää luultavasti 100milj. yhtyettä.
EI ole ihan omaa genreäni, mutta mitä nyt kitaravoittoista rockia kuulee, ei siinä aivan noin persoonallista otetta ole kuin Greta van Fleetilla. Kolahtaa metallin ulkopuolelta tuo bändi kivasti, harmi, ettei Suomeen saakka taivu.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tämä on ollut tilanne jo viimeiset 24 vuotta, joten ei nyt ihan uusi vaihe kuitenkaan.
Totta joo, jotenkin mielikuva ollut että Tolkki olisi ollut ihan alusta asti mukana mutta olihan siinä se pieni hetki alussa niin ettei mies yhtyeessä ollut. Toki tässä nyt sinänsä ollaan vähän harmaalla alueella kun eikös tuo nimi Stratovarius tullut vasta myöhemmin käyttöön, alkuun alkuperäinen kolmikko käytti nimeä Black Water. Ja alkuperäisistä jäsenistä kaksi kolmesta taisi lähteä samoihin aikoihin kun Tolkki tuli bändiin mukaan.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jysärissä tuli oltua Himoksella viikonloppuna, alueella ja muualla järjestelyt kyllä toimi, pääasintyjä perjantaina jätti kyllä toivomisen varaan. E-Type oli vielä parivuotta sitten kovassa iskussa nyt ei osannut omia biisejään ja sanoja tuli sieltä täältä. Ei oikein missään kohti lähtenyt. Plussana vielä surkea äänentoisto perjantaina, lauantaina tuntui toimivan jo paremmin. Tietenkin sentään tuolla saapui ne pääesintyjät että ei voi valittaa. Tietenkin Scooter toimi lauantaina.
 

Kalmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, LäKi, KK-V, PaRa, Suomalaiset NHL:ssä
Jysärissä tuli oltua Himoksella viikonloppuna, alueella ja muualla järjestelyt kyllä toimi, pääasintyjä perjantaina jätti kyllä toivomisen varaan. E-Type oli vielä parivuotta sitten kovassa iskussa nyt ei osannut omia biisejään ja sanoja tuli sieltä täältä. Ei oikein missään kohti lähtenyt. Plussana vielä surkea äänentoisto perjantaina, lauantaina tuntui toimivan jo paremmin. Tietenkin sentään tuolla saapui ne pääesintyjät että ei voi valittaa. Tietenkin Scooter toimi lauantaina.

Tällaisena hardstyle-konemusan fanina Scooter on toiminut todella lujaa viime vuosina. Festarin teema huomioiden kuitenkin huvittavaa, että vetävät suuren osan keikasta näitä uudehkoja biisejä. Mutta en valita.

Jysäristä jäi myös sellainen huomio, että telttalava on jo liian ahdas suosituimmilla keikoilla. Tai itse en lähtenyt rynnimään sisälle, kun oli niin täyden näköistä. Festarien kävijämäärä oli "vain" se 17000, mutta ehkä tilausta olisi jo jopa kolmen päivän Jysäröintiin. Torstain etkobileiden yleisömäärään ei selkeästi oltu osattu varautua, yksi tiski oli kiinni koko illan ja sulkivat yhden tiskin aikaisessa vaiheessa. Noin muuten en tainnut pe-la anniskelussa odottaa viittä minuuttia kauempaa.

Ihan hauskat festarit nuo on, mutta itse olen Scooteria lukuunottamatta käynyt lähinnä seuran takia. Vähän ehkä puuduttaa nuo samat artistit ja samat puolen tunnin keikkasetit vuodesta toiseen.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan hauskat festarit nuo on, mutta itse olen Scooteria lukuunottamatta käynyt lähinnä seuran takia. Vähän ehkä puuduttaa nuo samat artistit ja samat puolen tunnin keikkasetit vuodesta toiseen.

Seuran ja tunnelman takiahan noihin mennäänkin, ei suoraan artistin, toisaalta jos päivälippu on 79e niin jotain ehkä artisteiltakin odottaa :D Mikseipä noita 3 päiväiseksi voisi tosiaan pistää, eihän sitä koko jysärialuetta tarvitsisi torstaina välttämättä avata mutta kenties sinne telttaan jotain pienempää nimeä esiintymään ja jatkot areenalla.

Vähän tosiaan nuo artistit alkaa loppuunkuluneita olla, mutta toisaalta kai se lopulta on että Scooter ja E-Type on niitä jotka vetää niin sen takia ne siellä sitten vuodesta toiseen. E-Type oli tosiaan melkoinen rimanalitus että toivottavasti ensivuonna siihen keksittäisiin jotain muuta. Esim. DJ Bobo voisi sopia pääesintyjäksi mutta kaartanut jysärit hyvin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Vähän tosiaan nuo artistit alkaa loppuunkuluneita olla, mutta toisaalta kai se lopulta on että Scooter ja E-Type on niitä jotka vetää niin sen takia ne siellä sitten vuodesta toiseen. E-Type oli tosiaan melkoinen rimanalitus että toivottavasti ensivuonna siihen keksittäisiin jotain muuta. Esim. DJ Bobo voisi sopia pääesintyjäksi mutta kaartanut jysärit hyvin.
Mites Aqua, Dr. Alban tai Mr. President? Tosin taitaa olla vähän turhan one hit wondereita. Paitsi no Dr. Alban ehkä vähän tunnetumpi.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mites Aqua, Dr. Alban tai Mr. President? Tosin taitaa olla vähän turhan one hit wondereita. Paitsi no Dr. Alban ehkä vähän tunnetumpi.

Kyllähän tuolta noita nimiä löytyisi jota voisi enemmän kierrättää, varsinkin jos mennään osastolle jotka on osittain kasaria tai 2000 luvun musiikkiakin. Eikä silti mentäisi liikaa festareiden hengen ulkopuolelle. Lienee vain että halutaan hiema varmanpäälle ottaa. Myös tuo 3 päiväiseksi jakaminen varmaan voisi rahallisesti sitten antaa eväitä hakea jotain oikeasti isoa nimeä tyyliin Backstreet Boys tai vastaavaa. Toisaalta ihan hyvä että pidetty festarit melko pienenä sopivana pakettina, ei lähde kustannukset ja mökkienkään hinnat ihan käsissä. Vaikka yhden päivän ranneka onkin aika hinnakas ollut.
 

Aatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kisakenttä Oy
Mites Aqua, Dr. Alban tai Mr. President? Tosin taitaa olla vähän turhan one hit wondereita. Paitsi no Dr. Alban ehkä vähän tunnetumpi.
Tuosta one hit wonderista tuli mieleen aikoinaan töiden merkeissä vietetty festivaali, joilla esiintyi Haddaway, vai miten nyt kirjoitetaankaan. Rohkeasti veivasi kolmesti putkeen hittibiisinsä ja poistui lavalta. Eipä kyseisällä dj:llä? taida muita kappaleita ollakaan.

Myös tuosta @-pasi- mainitsemasta samojen artistien kierrättämisestä sen verran, että aikalailla siellä taitaa olla ks. genre läpikaluttu ja ne paikalle rahdataan, jotka ovat esiintymiskunnossa. Sama toki myös pop/rockmusiikin puolella kotimaisten artistien suhteen, eli samat naamat viikonlopusta toiseen, vain esiintymispaikka ja festivaalin nimi vaihtuu.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Myös tuosta @-pasi- mainitsemasta samojen artistien kierrättämisestä sen verran, että aikalailla siellä taitaa olla ks. genre läpikaluttu ja ne paikalle rahdataan, jotka ovat esiintymiskunnossa. Sama toki myös pop/rockmusiikin puolella kotimaisten artistien suhteen, eli samat naamat viikonlopusta toiseen, vain esiintymispaikka ja festivaalin nimi vaihtuu.
Joo, esim. parin viikon päästä Kuopiorockissa esiintyvistä kotimaisista artisteista suurin osa taitaa esiintyä Joensuun Ilosaarirockissa tulevana viikonloppuna. Toki Ilosaaressa on vähän enemmän vielä tätä poppiosastoa, mutta kuitenkin. Onneksi tosin JVG näyttää skippaavan Kuopiorockin... Eipä sillä, ymmärrän kyllä että Kuopiorockista itseäni eniten kiinnostavista yhtyeistä esim. Sabaton ja Beast in Black jakavat vahvasti mielipiteitä. Makunsa kullakin.

Kesän festareista sen verran että esimies oli viime viikolla Hollannissa Defqon -konemusafestareilla. Ilmeisen isot kinkerit, mutta siinä on kyllä musiikkityyli mikä ei uppoa edes vähää alusta. Eikä nyt siis puhuta edes mistään EDM:stä vaan vielä asteen rankemmasta hardstylestä yms. joka kuulostaa omaan korvaan pelkältä sekoilulta ilman mitään punaista lankaa. Vähän turhan raskasta kuunneltavaa omaan makuun. No ei tuossa mitään, mutta nyt se soittaa sitä hemmetin jumputusta töissä koko ajan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös