Mainos

Kenttäkoostumukset kaudella 2023–2024

  • 307 711
  • 2 869

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On pelannut junnuissa sentteriä, mutta lähinnä ajatuksena oli, että tämä Liigassa nähty pelipaikalta toiseen hyppiminen, näkyy yllättävän vähän Jääskän sentteripelissä. Liigassa tainnut kuitenkin pelata paljon enemmän laidalla ja niin taisi pelata myös näissä menestyneissä junnumaajoukkueissa. Tosin mieshän on monipuolisuusihme, joten ei se nyt mikään jättiläismäinen yllätys ole. Mutta esimerkiksi ne pitkät ajanjaksot Jääskän uralla, kun on vetänyt laidassa niin tuskinpa siellä on valtavasti tullut toistoja esimerkiksi aloituksista.

Ymmärrän ajatuksen. Tosin Jääskän aloitusprosentti tällä kaudella on 50,7 (79 aloitusta) ja viime kaudella se oli 56,4 (399 aloitusta). En pidä noita prosentteja kovin huonoina. Onneksi meillä on Jääskän tapainen monipuolisuusihme, jonka voi heittää tilanteeseen kuin tilanteeseen ja mihin paikalle vaan. No, toivottavasti nyt ei maaliin tarvi laittaa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mitenköhän Hartikaisen luistin liikkuu tänään, kun nyt tulee kolmas peli kolmeen päivään. Eilen iski Kiekko-Vantaan paidassa tehot 1+2.
Just mietin samaa. 3 peliä 3:een päivään on kova, varsinkin ku tietää että eilen vetäny jengin parhaana varmaan kovat minuutit, varsinkin kun vastassa Mestiksen ykkösseura.

Hyvä että Jääskä tass keskellä ni ei istu boxissa niin herkästi. Muutenkin perässä juoksemista tiedossa, ni hirveesti ei jäähyjä (hölmöjä varsinkaan) kärsisi ottaa.
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Ymmärrän ajatuksen. Tosin Jääskän aloitusprosentti tällä kaudella on 50,7 (79 aloitusta) ja viime kaudella se oli 56,4 (399 aloitusta). En pidä noita prosentteja kovin huonoina. Onneksi meillä on Jääskän tapainen monipuolisuusihme, jonka voi heittää tilanteeseen kuin tilanteeseen ja mihin paikalle vaan. No, toivottavasti nyt ei maaliin tarvi laittaa.
Jääskä on valmennukselle ihanne pelaaja koska antaa niin paljon variaatioita ketjuille monipuolisuudellaan.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mitenköhän Hartikaisen luistin liikkuu tänään, kun nyt tulee kolmas peli kolmeen päivään. Eilen iski Kiekko-Vantaan paidassa tehot 1+2.
Tää on hyvä kysymys. Oli Mestikseen kova vääntö vielä kyseessä. Toki kuormitusta ei Kärppä-pelissä juuri tullut.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hauska oli katsoa K-Vantaan eilisen ottelun kooste, jossa Hartikainen oli ihan Vantaan pelin ja YV:n maestro. Jos onnistuu siirtämään Liiga-tasolle tuota suoritustasoa, niin hänellä voi olla tulevaisuus Liigassa. Toki tuossa 4. sentterin roolissa syytä lähteä siitä, että tekee ne perusjutut laadukkaasti.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Miten nuo kentälliset pitäisi muotoilla kun sairastupa tyhjenee? Vesalaisen ketjuun en ainakaan koskisi. Jääskän siirto sentteriksi (ja kenties Raskin mukaan tulo) näytti aukaiseen ketsuppipullon ja sitä mikä parhaiten toimii, ei pidä rikkoa.

Veikkaan, ettei Ville lähde sorkkimaan myöskään Lehterän ketjua, koska kokonaisuus on liikahtanut parempaan suuntaan eikä kyseiseen ketjuun ole tähänkään mennessä koskettu.

Jotain tämän suuntaista ehkäpä?

Vesalainen - Jääskä - Rask
Nättinen - Lehterä - Pakarinen
Kaskimäki - Koivistoinen - Ikonen
Tallberg/Åsten - Seppälä/Väänänen - Teissala

Melart - Martin
Lindbohm - Sund
Salin - Motin
Luhanka

Toisaalta houkuttelisi laittaa Ikonen keskelle, koska mielestäni hänestä saadaan sentterinä eniten irti. Keskikaistan leveys on kuitenkin positiivinen ongelma.
 
F#21

Jäsen
Niin, ei sitä kyllä itsekään lähtisi rikkomaan Jääskän ketjua nyt, mutta se voisi silti olla fiksuin tapa. Koivistoinen taisi rooliltaan sopia hyvin Jääskän ja Vesalaisen kanssa, joten sen kolmikon voisi kasata uusiksi, Koivistoinen keskellä.

Lehterän ketjua muokkaisin myös niin, että Rask ottaisi Pakarisen tontin. Pakarisella ei nyt onnistu tulosroolissa, niin kokeilisin saisiko Lehterästä ja Nättisestä enemmän irti Raskin kanssa.

Kolmoseen sitten Ikosen laidoille Kaskimäki sekä Pakarinen. Tämä ehkä vähentäisi hiukan Pakarisen minuutteja ja voisi saada enemmän irti hänestä.

Neloseen sitten loput. Teissala on iso kysymysmerkki nyt kun ei ole saanut onnistumisia, mutta pitäisin hänet silti pelaavassa kokoonpanossa useammin.

Pakistossa laittaisin Sundin Motinin pariksi kolmoseen ja kokeilisin pitää muut parit vielä samana. Luhanka sitten seiskana ja pelaamaan kaikki alivoimat sekä kiertää Salinin ja Motinin minuutteja.

Tuskin tällaisiin muutoksiin lähdetään, mutta hauskahan näitä on spekuloida. Positiivinen ongelma tosiaan! Lehterän ketjusta haluaisi vaan saada enemmän irti 5vs5 pelissä.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Miten nuo kentälliset pitäisi muotoilla kun sairastupa tyhjenee? Vesalaisen ketjuun en ainakaan koskisi. Jääskän siirto sentteriksi (ja kenties Raskin mukaan tulo) näytti aukaiseen ketsuppipullon ja sitä mikä parhaiten toimii, ei pidä rikkoa.
Minäkään en rikkoisi tätä kolmikkoa ainakaan nyt. Tällä hetkellä he pelaavat niin hyvin, että voittavat meille pelejä. Toimivaa ei pidä mennä rikkomaan, vaan järkevämpää on yrittää kasata kaksi toimivaa hyökkäysketjua Koivistoinen paluun jälkeen.

Minäkään en nimittäin usko, että Lehterän ketjuun kosketaan, joten rakentaisin seuraavasti:

Vesalainen-Jääskä-Rask

Nättinen-Lehterä-Pakarinen

Åsten-Koivistoinen-Teissala

Tallberg-Ikonen-Kaskimäki

Ikosta peluuttaisin ehdottomasti sentterinä ja minusta hän on pelannut hyvin yhdessä Tallbergin ja Kaskimäen kanssa, joten pitäisin heidät yhdessä. Vaikuttaa toimivalta ketjulta, joten ei sitäkään kannata minusta rikkoa.

Antaisin Teissalalle mahdollisuuden kokeilla Koivistoisen kanssa. Toiselle laidalle sitten Åsten möyrimään. Tämä on kieltämättä vähän toivotaan toivotaan-kokeilu, mutta vaikea on muutakaan kolmikkoa ehjänä olevista pelaajista muodostaa. Jos taas esim. Komarov olisi terveenä, niin hän menisi Åstenin paikalle.

Teissala pitäisi saada nyt heräteltyä viime kevään lentoon. Taitoa ja osaamista on, nyt se pitäisi vain saada kaivettua esiin.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Toivottavasti kärkiketjuihin ei kauheasti kosketa kun vihdoin vähän kemioita alkanut löytyä. Koivistoisen ja Sundin palatessa tositoimiin Ässiä vastaan torstaina niin ehkä jotenkin näin:

Vesalainen-Jääskä-Rask
Nättinen-Lehterä-Pakarinen
Kaskimäki-Koivistoinen-Teissala
Tallberg-Ikonen-Åsten

Melart-Martin
Lindbohm-Salin
Sund-Motin
Luhanka

Toisaalta olisi erikoista jos Ikonen (0+8) nähtäisiin nelosen sentterinä... Paljon riippuu nyt siitä miten Jääskää asetellaan - keskelle vai laitaan.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Parin viime pelin jälkeen, en lähtisi toistaiseksi muokkaamaan Liigan kuuminta kokonaisuutta. Kaskimäki on ollut hyvällä pelipäällä ja Nättisen kemiat ovat toimineet paremmin Koivistoisen, Kuin Lehterän kanssa.

Vesalainen - Jääskä - Rask
Kaskimäki - Lehterä - Pakarinen
Nättinen - Koivistoinen - Ikonen
Tallberg - Seppälä/Väänänen - Åsten
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

En usko Lehterän ketjua rikottavan eikä Jääskän ketjua ole järkeä edes rikkoa. Teissala tuskin vielä tippuu kokoonpanon ulkopuolelle. Veikkaan Teissalan saavan mahdollisuuden Koivistoisen kentässä. Ikonen taas menee toistaiseksi nelosen keskelle. Tai näin ainakin itse rakentelisin.
 
Apassi

Näen ennemmin asian niin, että kolmosketjua aletaan rakentamaan Koivistoisen ja Ikosen varaan, eli Ikonen laitaan eikä hukata häntä neloseen. Ikonen kyllä saa laidassakin ottaa aloituksia.

Esim. Kaskimäki-Koivistoinen-Ikonen olisi kolmikko, jolta voisi odottaa tulosta.

Tämä pitkässä juoksussa sitten antaa sen mahdollisuuden, että Nättinen ja Ikonen vaihtavat paikkoja, koska rehellisyyden nimissä Lehterästä ei vielä olla saatu lähellekään maksimeita irti.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mahdollinen Lehmus-Motin pakkipari aiheuttaa jo nyt unettomuutta.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näen ennemmin asian niin, että kolmosketjua aletaan rakentamaan Koivistoisen ja Ikosen varaan, eli Ikonen laitaan eikä hukata häntä neloseen. Ikonen kyllä saa laidassakin ottaa aloituksia.

Esim. Kaskimäki-Koivistoinen-Ikonen olisi kolmikko, jolta voisi odottaa tulosta.

Tämä pitkässä juoksussa sitten antaa sen mahdollisuuden, että Nättinen ja Ikonen vaihtavat paikkoja, koska rehellisyyden nimissä Lehterästä ei vielä olla saatu lähellekään maksimeita irti.

Mun mielestä Lehterä-Pakarinen parivaljakko ei ole toiminut erityisen hyvin. Viime keväänähän meidän paras ketju oli muodossa Vesalainen-Jääskä-Pakarinen, enkä ymmärrä miksi sitä ei ole koottu uudestaan. Rask voisi pärjätä hyvin Lehterän vierellä ja Nättisen voisi laittaa Koivistoisen ketjuun, jossa oli viime vuonnakin.
 
stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sundilla ikävästi mennyt paluuennuste pieleen kun alunperin ilmottiin että hän on 2 viikkoa pois ja Koivistoinen kuukauden.

Sund on muutenki pelaaja josta en itse vielä ehtiny saada selvää onko lintu vai kala, toivottavasti pian takas koska aika karmea tuo pakisto eikä kestä yhtäkään poissaoloa.
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo kakkoskenttä on toiminut, mutta en nää suurta eroa onko siinä Koivistoinen vai Jääskä. Tärkeämpää on saada kaksi toimivaa ketjua ja vihdoin Nättinen on siirretty Lehterän viereltä. Jääskä on erinomainen kokeilu ykköskentässä ja toivottavasti näillä koostumuksilla lähtisi toimimaan. Kolmoskentässä on myös potentiaalia.

Hyvältä näyttää! Kunhan saadaan Sund (ja Luhanka) nopeasti takaisin.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
1-2 puolustajaparit kaiken järjen mukaan vetävät sitten hurjat minuutit tänään sekä huomenna. Motin sitten alivoimalla hiukan kompensoi. Lehmus kyllä kylmää jo valmiiksi, sillä Liiga on oman näkemykseni mukaan hänelle ihan väärä sarjataso. Eikö Kolleista löydy ketään kokeilemaan? Eikö tämän harjoituskaudella mukana olleen Marttilan pitänyt olla ihan lupaava pelaaja?

Kuriositeettina niin melko heikosti on Kollit tuottanut viime vuosina Liigan puolustajia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös