Kenttäkoostumukset kaudella 2022–2023

  • 304 844
  • 2 960

Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Jos Pakarinen keskellä ja tehdään taas 0-1 maalia on vastuu Ville Peltosen.

Toki maalin pelejähän nämä on ja ihan kumpi vaan voi tänään viedä. Vähän vaan velloo vatsasssa suo sentterijuttu sekä tän jengin taipumus voitto- ja tappioputkiin.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Twitterissä oli HIFK-julkaisussa. Heti korjattiin perään uusi kokoonpano jossa Melart mukana. Ehti jo säikäyttää.
No hyvä. Kun Melart oli kyseessä, ajattelin että Lukon JoJo on löytänyt jotain uutta raskauttavaa keissiä.
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Keskushyökkääjän vaje on ollut koko kauden olemassa, ja nyt se alkaa maksaa jossakin määrin hintaa. Kaikki mahdollisuudet Lukko on kuitenkin kaataa, sääli vaan ettei Pakarisella oikein keskellä lähde, ja samalla laituriosastolle jää suuri aukko.

Itse olisin heittänyt Väänäsen Jääskän tyylisenä pelaajana ykkösen keskelle ja Åstenin nelosen sentteriksi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos sieltä on Melartkin puuttunut jossain vaiheessa jostain kokoonpanosta, haisee siltä, että tässä keitetään kevään suurinta yllätystä kokoonpanojen suhteen. Ja sitten heräsin.

Mä en tykkää tästä, että pelataan liian varman päälle. Toki, se että kokoonpanot on nyt ilmoitettu noin, ei tarkoita sitä, että niillä oikeasti pelataan. Muistutuksena vielä, että JYP-pelissä valmennus pisti koko pakan uusiksi ja sekoitti kaikki ketjut. Siis ihan jokaisen. Miksi? Siksi, että jätkien oli pakko olla hereillä. Ja itse asiassa se toimi ihan yllättävänkin hyvin, vaikka tuloksellisesti tehtiin vain pakollinen ja sekin rimaa hipoen. Ei tietenkään ideaali tilanne, mutta kokeilemisen arvoinen. Ei siellä kentällä voi vain mennä vanhasta muistista ja rutiinilla, vaan jonkun pitää keksiä nimenomaan jotain normaalista poikkeavaa. Hyvällä tavalla tietenkin.

Onkohan muuten niin, että HIFK:n pelaajien paras motivaattori on pakko. Alkoivat pelaamaan kunnolla vasta Spenglerin jälkeen, eli suomeksi, kun oli oikeasti pakko. Tuskin kukaan arvasi, että joukkue vetäisi toistakymmentä peliä putkeen pisteillä.

Että, jos mä menisin hallin takaovelle sen reilut pari tuntia ennen peliä vastaanottamaan pelaajia ja huutaisin jokaiselle "Hei sinä siellä, tervetuloa! Tiesitkö muuten, että tänään on pakkovoiton paikka! PAKKOVOITTTTOOOOO!!!"? Olisko vaikutusta?
 

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Keskushyökkääjän vaje on ollut koko kauden olemassa, ja nyt se alkaa maksaa jossakin määrin hintaa. Kaikki mahdollisuudet Lukko on kuitenkin kaataa, sääli vaan ettei Pakarisella oikein keskellä lähde, ja samalla laituriosastolle jää suuri aukko.

Itse olisin heittänyt Väänäsen Jääskän tyylisenä pelaajana ykkösen keskelle ja Åstenin nelosen sentteriksi.
Ihmeellistä tämä VP:n itsepäisyys taas kerran mutta enemmän katse kääntyy Tobbarin puoleen, kun joukkue jätettiin todella vajaaksi kuten aiemminkin kirjoitin (kuten myös moni muu). 2011 ei haitannut edes huippuvireisen Lennun loukki, kun syvyyttä sekä laajuutta riitti. Toisin on taas kerran tälläkin kaudella. Toki Royn hankinta oli paperilla hyvä mutta ei vaan lähtenyt.

Ja onhan tämä Jäkyn poff-rekordi surullista ja jopa huvittavaa luettavaa. Joka kausi milloin mistäkin syystä enemmän pois kuin rosterissa.

Silti, kaikki eväät kaataa Lukko on olemassa. Se vaatii nyt kärkiheppojen: Nättinen, Vesalainen, Koivistoinen, Hirvonen, Pakarinen, Rantakari, Berglund heräämistä takaisin tähän sarjaan ja ei haittaisi jos alemmistakin kentistä tulisi tulitukea.

LFG!!!!
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Ja onhan tämä Jäkyn poff-rekordi surullista ja jopa huvittavaa luettavaa. Joka kausi milloin mistäkin syystä enemmän pois kuin rosterissa.
Pelityyli Jääskällä sellainen, että loukkeja tulee vääjäämättä ja toisaalta jotkut pelaajat ovat "ohutluisempia" kuin toiset, joka aiheuttaa pitkiä poissaoloja. Nyt mahdollisesti muuta ongelmaa kuin loukkaantuminen.
 

Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Itse olisin muodostanut ketjut

Vesalainen-Koivistoinen-Pakarinen
Dyk-Hirvonen-Nättinen
Teissala-Paajanen-Kaskimäki
Åsten-Väänänen-Tallberg
Olisin edelleen kasannut ketjut näin, tosin Seppälä Kaskimäen paikalla. Tässä variaatiota reagoida pelin sisällä (Koivistoinen-Hirvonen akselilla)
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmeellistä tämä VP:n itsepäisyys taas kerran mutta enemmän katse kääntyy Tobbarin puoleen, kun joukkue jätettiin todella vajaaksi kuten aiemminkin kirjoitin (kuten myös moni muu).

---

Silti, kaikki eväät kaataa Lukko on olemassa. Se vaatii nyt kärkiheppojen: Nättinen, Vesalainen, Koivistoinen, Hirvonen, Pakarinen, Rantakari, Berglund heräämistä takaisin tähän sarjaan ja ei haittaisi jos alemmistakin kentistä tulisi tulitukea.

LFG!!!!

Tuossa on nyt lueteltu kohtuullinen lista kärkiheppoja, jotka on nimenomaan Salmelaisen hankkimia. Jos vastustajan verkot eivät ala heilua, niin minä en käännä katsetta Tobbarin enkä Peltosen suuntaan, vaan enemmänkin näiden mainitsemiesi kärkiheppojen suuntaan. Toki valmennuksella ja joukkueen rakentajalla on iso rooli ja vastuu, mutta kyllä noiden jätkien pitää osata maaleja tehdä, vaikka minä olisin piirtämässä fläppitaululle kuvioita. Eikä Jääskän poissaolokaan tätä asiaa muuta.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Olisko huono kokeilla Kasper Lundellia edarien sentterinä kauden viimeiseen peliin? Vai tulisiko liian traumaattinen kokemus?
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ehkä jopa onni onnettomuudessa tuo Väänäsen ulosajo. Pakarinen ei pelannut enää vaihtoakaan keskellä ja molemmat Vesalainen ja Pakarinen heräsivät samantien pelaamaan.

Jokohan Villekin heräsi perjantaita varten?
Jotenkin vaan tuntuu, että jos perjantaina yhden sentterin sijaan on sivussa kaksi sentteriä, niin se lisää todennäköisyyttä, että Pakarinen löytää itsensä jälleen keskeltä. Toivottavasti olen väärässä.

Toivottavasti ainakin Jääskä saadaan parsittua kasaan. Åsten tai vaikka Seppälä tuuratkoon Väänästä nelosen keskellä.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Jospa se Pakarinen nyt siirrettäisiin laitaan.

Riippunee kahdesta asiasta: Tuleeko Väänäselle pelikieltoa ja tervehtyykö Jääskä. Jos Jäky oli lähellä tervehtymistä jo maanantain peliin on hän todennäköisesti perjantaina kokoonpanossa ja siten Pakarinen takaisin laidalla. Toivottavasti kaikki muutkin nyt hieman palautuvat, joilla ollut pientä tai isompaakin vaivaa.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Olisko huono kokeilla Kasper Lundellia edarien sentterinä kauden viimeiseen peliin? Vai tulisiko liian traumaattinen kokemus?
Vaikka game 7. finaaleissa?
Ei se varmaan olis kovinkaan traumaattinen kokemus.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Jotenkin vaan tuntuu, että jos perjantaina yhden sentterin sijaan on sivussa kaksi sentteriä, niin se lisää todennäköisyyttä, että Pakarinen löytää itsensä jälleen keskeltä. Toivottavasti olen väärässä.

Toivottavasti ainakin Jääskä saadaan parsittua kasaan. Åsten tai vaikka Seppälä tuuratkoon Väänästä nelosen keskellä.
Pelasiko Rondo Elkins sentteriä Väänäsen ulosajon jälkeen?
Olin niin jännittynyt, etten muista.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Riippunee kahdesta asiasta: Tuleeko Väänäselle pelikieltoa ja tervehtyykö Jääskä. Jos Jäky oli lähellä tervehtymistä jo maanantain peliin on hän todennäköisesti perjantaina kokoonpanossa ja siten Pakarinen takaisin laidalla. Toivottavasti kaikki muutkin nyt hieman palautuvat, joilla ollut pientä tai isompaakin vaivaa.
Joo tästähän se on kiinni. Väänäselle varmaan tulee jokunen peli rangaistusta. Jääskän tilanne kyllä mielenkiintoinen.
 

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Riippunee kahdesta asiasta: Tuleeko Väänäselle pelikieltoa ja tervehtyykö Jääskä. Jos Jäky oli lähellä tervehtymistä jo maanantain peliin on hän todennäköisesti perjantaina kokoonpanossa ja siten Pakarinen takaisin laidalla. Toivottavasti kaikki muutkin nyt hieman palautuvat, joilla ollut pientä tai isompaakin vaivaa.

Ihan alkuun etten nyt sinua hauku. Mutta mun mielestä ihan sama pelaako Jäky ja/tai Väänänen niin näkihän sen eilenkin kun Iiro meni laitaan ni homma alkoi toimimaan. Pelatkoon kuka muu tahansa keskellä kunhan ei Iiro. Luulisi Peltosen jo tajuavan. Tai jos ei tajua niin luulisi että joku muu valmennusryhmästä kertoisi tämän hänelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös