Kenttäkoostumukset kaudella 2022–2023

  • 305 041
  • 2 960

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Olisiko 2. pitänyt kasata muotoon

Dyk - Koivistoinen - Halttunen

Olisiko ollut hyökkäävämpi ja vaarallisempi?

4. sitten taas

Åsten - Seppälä - Tallberg ja olisivat pelanneet Jolya vastaan.

Toki tuo nykyinen 2. ketju voi olla ihan hyvä noinkin puolustussuuntaan ja jos jos jos Dyk jotain niin onhan tuossa huippu sentteri tukena ja Åsten jaksaa kyllä 18min painia kulmissa..
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Sitähän sanotaan, että hyvä maalivahti on puoli joukkuetta. Mielestäni voi ihan hyvin sanoa, että Taposen onnistuminen on ollut huomattavasti enemmänkin kuin puoli joukkuetta tällä kaudella. Ilman Taposen ilahduttavaa läpimurtoa HIFK ei nimittäin taistelisi enää edes säälipaikasta.

Eli, in Taponen we trust.
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Voisko tässä todeta, että joukkueen kasaamisen onnistuminen mitataan kauden tärkeimmillä hetkillä?

Sellainenhan tässä on ollut käsillä viime ajat, kun on pitänyt hilata itsensä kuuden joukkoon. Ja toistuvasti näillä hetkillä kaikkien lajia seuraavien katse on kääntynyt toimiston suuntaan.

Onneksi Tobias ei koe itse epäonnistuneensa. Eli sijat 7-8 on siis… onnistuminen? Torille?
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Royta olisi voinut kokeilla kakkosessa Åstenin tilalla, ellei sitten ole loukkaantunut tai sairastunut.
 
RedIsMyColor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit
Olisiko 2. pitänyt kasata muotoon

Dyk - Koivistoinen - Halttunen

Olisiko ollut hyökkäävämpi ja vaarallisempi?

4. sitten taas

Åsten - Seppälä - Tallberg ja olisivat pelanneet Jolya vastaan.

Toki tuo nykyinen 2. ketju voi olla ihan hyvä noinkin puolustussuuntaan ja jos jos jos Dyk jotain niin onhan tuossa huippu sentteri tukena ja Åsten jaksaa kyllä 18min painia kulmissa..

(Boldaus oma)

Ihan turha on tämänkin nimimerkin (monen muun ohella) vaatia mitään menestystä. Just näitten kannattajien takia ei edes seurajohto tule ikinä kokoamaan joukkuetta menestys edellä. Pääasia et on kliffaa ja porukkaa käy peleissä. Jatketaan keskiverto tasolla ja aina tulee uusi kausi kun voidaan toivoa, mutta siltikin resursseihin nähden keskiverto on kivaa.

Ei jumalauta jääkiekko ole enää tänä päivänä, sitä et siellä on 1-2 ketjua tekemässä tulosta ja 1-2 ketjua selviytymässä. Olen ennenkin nostanut Åstenin ja muut puukädet tikunnokkaan. Muissa kärkijoukkueissa nelosen laiturit painaa hurjan työnteon ohessa sen n.15-25 pistettä. Meillä on joku Åsten joka vetänyt täällä kymmenisen vuotta ja maaliennätys on kolme. Siis vittu kolme. Ja moni sanoo, et ei Åstenin peliä voida pisteillä mitata kun tekee muita asioita niin hyvin. Noniin, menkääpäs katsomaan liiga.fi sivuilta tilastoja. Åsten ei taida olla YHDENKÄÄN tilaston edes TOP-6 joukossa. Ja täällä palvotaan tätä kädetöntä duunaria joka ei edes mestis tason SaiPaa vastaan saanut MITÄÄN aikaiseksi hyökkäyssuuntaan.

On käsittämätöntä, että täällä vaaditaan menestystä kun kumminkin hyväksytään kokoonpanoon kehäraakkeja kuin mielummin eteenpäin meneviä nuoria. Ensi kaudeksikin suurin osa hahmottelee Åsten - Väänänen - Talberg ketjua. Ketju kenellä on yksi suonenveto sarja Kärppiä vastaan. Muuten pulassa lähes jatkuvasti ollut play-offeissa. Kuinka moneen viime vuosien vakiorosteriin Åsten olisi mahtunut kun kysytään Tapparan,Lukon jne. kannattajilta? Asun täällä böndellä missä on monen joukkueen faneja. Tämä asia tullut monesti puheeksi ja ei yhdenkään joukkueen fani ole kateellinen Åstenista, päinvastoin. Kestomenestyjä Tapparasta ei suunnilleen edes tiedä mikä on kakkos tai neloskenttä. Niin hyvin kasattu viime vuosina. Mutta esim. Lukolla oli neloskenttänä toissa vuonna Jonne Tammela - Heikki Liedes - Mikko Petman. Minun mielestä nyky jääkiekkoon täydellinen nelonen. Vauhtia, osaamista ja kamppailuvoimaa. Kenet näistä Åsten voisi syrjäyttää? Eikö olekin jännä juttu, että ei ketään, ei lähellekään. Jos meinataan joskus pärjätä, niin HIFKssa pitää myös olla neljä ketjua mitkä pärjää illasta toiseen kaukalon molemmissa päissä. Näin oli viimeksi vuonna 2011. Ja sillon pärjättiin, eikö? Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole väheksyä Åstenia. Toivottavasti tekee tänään pari maali. Vaan kirjoituksen tarkoituksena oli herättää ajatuksia, kuinka kovia on viime vuosien mestareitten kokoonpanot. HPK teki tässä hienon poikkeuksen loistavan valmennuksen sävyttämänä. Muuten nuo joukkueiden kokoonpanot ovat olleet kiven kovia missä ei ole enää tilaa kulmissa pyörijöille, vaan kolmos ja neloskentät ovat myös ratkaisukykyisiä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Onneksi Tobias ei koe itse epäonnistuneensa. Eli sijat 7-8 on siis… onnistuminen? Torille?
Sijoitus 7-8 tarkoittaa että meillä on piikkipaikka. Yhden Liigapisteen hinnassa. Oliko se Ville Nieminen joka sanoi: 1 piste Nordiksella maksaa saman kuin 10 pistettä maakunnissa? (Ehkä muistan tämän väärin).
Kyllähän Royta olisi voinut kokeilla kakkosessa Åstenin tilalla, ellei sitten ole loukkaantunut tai sairastunut.
Eiköhän sitä Royta ole jo kokeiltu ja ilo on jäänyt olemattomaksi. Loputtomasti ei voi ketjukavereita syyttää.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
HIFK ei tiedota loukkaantumisista enää kevään kynnyksellä.

Eli Hirvonen ja Nättinen sitten varmaan pidempään poissa, ei haluta "huolestuttaa" faneja turhalla informaatiolla...
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
HIFK ei tiedota loukkaantumisista enää kevään kynnyksellä.

Eli Hirvonen ja Nättinen sitten varmaan pidempään poissa, ei haluta "huolestuttaa" faneja turhalla informaatiolla...
Ja odottiko joku nöyrää avoimuutta meitä kohtaan, jotka maksaa joka vitun ukon palkat?

Enkä nyt tarkoita terveystietoja vaan yrityskulttuuria, jota johtaa äänetön mies; Mykkä- Makke.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
HIFK ei tiedota loukkaantumisista enää kevään kynnyksellä.
IFK tosin vetää tällaista kevään linjaa vuoden ympäri. Sen verran huumoriosastoa ovat nämä day-to-dayt eli mikään traaginen muutos tämä ei ole. Edelleen Nättisellä voi olla puujalka tai vaihtoehtoisesti toinen jalka amputoitu polven alapuolelta. Kaikki mahtuvat IFKn käsitykseen day-to-daysta.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Tämä on sitä oikeaa jatkuvuutta ja menestystä. Lukollakin kesti 60 vuotta rakentaa voittava nippu.

No mutta eikös joku täällä kertoillut että nyt on vasta kymmenen vuotta rakennettu tulevaa menestystä?
Eli vuonna 2073 jysähtää ja kovaa. Kyseiset heput tuskin ovat edes katsomossa mutta silti.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ihan turha on tämänkin nimimerkin (monen muun ohella) vaatia mitään menestystä. Just näitten kannattajien takia ei edes seurajohto tule ikinä kokoamaan joukkuetta menestys edellä. Pääasia et on kliffaa ja porukkaa käy peleissä. Jatketaan keskiverto tasolla ja aina tulee uusi kausi kun voidaan toivoa, mutta siltikin resursseihin nähden keskiverto on kivaa.
Haluatko avata hieman taustoja ja niiden takana olevia olettamuksiasi tälle kommentillesi?

Nyt oli kyse illan kokoonpanosta ja käytettävissä olevista pelaajista. Ei niistä pelaajista joita ei hankittu ennen kautta ja kauden aikana.

Monestiko itse olet ollut seuraan yhteydessä ja antanut kritiikkiä konttaamisesta tai tehnyt jotain konkreettista seuran tilanteen hyväksi?

Mikä saa sinut olettamaan että mielestäni tilanne on nyt tai 10 vuoden sisällä ollut esim. tyydyttävä?

Ja Åstenista sen verran että todennäköisesti pelaa 18min paremmalla tasolla kuin Halttunen.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei jumalauta jääkiekko ole enää tänä päivänä, sitä et siellä on 1-2 ketjua tekemässä tulosta ja 1-2 ketjua selviytymässä. Olen ennenkin nostanut Åstenin ja muut puukädet tikunnokkaan. Muissa kärkijoukkueissa nelosen laiturit painaa hurjan työnteon ohessa sen n.15-25 pistettä.

Ymmärrän että et tykkää meidän nelosen pelaajista mutta tää nyt on jo aika paksua.

Kerro mulle yksi Liigan nelosketjun pelaaja joka tekee tällä kaudella yli 20 pistettä.

Tallberg tekee tällä kaudella 11-15 pinnaa. Väänänen oli kevyesti 15 pinnan tahdissa ennen loukkaantumista.

Koko kansan Mörkö-Marko tehnyt Kärppien nelosessa 15 pinnaa.

Euroopan parhaassa nelosketjussa laitahyökkääjät Kuusela ja Granath pelaavat noin 15 pinnan runkosarjat.

Joo, myönnetään, Muuli ei tee edes kymmentä pistettä. Tekee sitten kaikkea muuta hauskaa senkin edestä.

Mikä on viimeisen muutaman vuoden maailman paras jääkiekkojoukkue?

- Tampa Bay Lightning

Tampan vakkarinelosketju 22-23:

Maroon 60 peliä 2+9=11
Bellemare 58 peliä 4+5=9
Perry 60 peliä 12+12=24 (tätä tilastokummajaista selittänee se, että pelaa yv:tä)

Poimin varmaan kirsikat vääristä paikoista sitten kun en vaan saa kiinni tästä ideasta neljästä tulosketjusta.

Tai saan, sittenkin. Kunhan vaan se kv-turnaus NHL:n kanssa saadaan järjestettyä. Vittu että Kanadalla tulee olemaan hyvä nelosketju!
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
En ihmettelisi jos Koivistoisen kenttää peluutettaisiin Jolyn kenttää vastaan tänään playoff-henkisesti. Tämä voisi vapauttaa Jääskän kentän hyökkäävämpään rooliin, hehän ovat yleensä pelanneet vastustajan ykköstä vastaan. Kolmonen ja nelonen ei meillä tänään ole välttämättä mitään puolustuspelin erikoiskenttiä.

Tuossa muuten tuli esiin se, että HIFK ei taida kovinkaan usein peluuttaa nelosketjua vastustajan ykköstä vastaan, vaan tulosyksikön pelaajat hoitaa senkin asian. Ja sitten fanit asettelevat rosterikaavailuissaan minimaalisen teho-odottaman miehiä neloseen “pelaamaan nollanollaa”. Eli HIFK: n nelonen pelaa nollanollaa vastustajan kolmosta/nelosta vastaan. Liekö tuo kovinkaan iso saavutus, vaikka joskus onnistuisikin?

No tänään HIFK:lla on vain yksi hyökkäysorientoitunut kentällinen. Toivottavasti Jolyja varjostaa juurikin Koivistoisen “täsmätuunattu” miehistö, jossa tosin Rantakarin tilalla voisi olla mieluummin Motin.
 
RedIsMyColor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit
Ymmärrän että et tykkää meidän nelosen pelaajista mutta tää nyt on jo aika paksua.

Kerro mulle yksi Liigan nelosketjun pelaaja joka tekee tällä kaudella yli 20 pistettä.

Tallberg tekee tällä kaudella 11-15 pinnaa. Väänänen oli kevyesti 15 pinnan tahdissa ennen loukkaantumista.

Koko kansan Mörkö-Marko tehnyt Kärppien nelosessa 15 pinnaa.

Euroopan parhaassa nelosketjussa laitahyökkääjät Kuusela ja Granath pelaavat noin 15 pinnan runkosarjat.

Joo, myönnetään, Muuli ei tee edes kymmentä pistettä. Tekee sitten kaikkea muuta hauskaa senkin edestä.

Mikä on viimeisen muutaman vuoden maailman paras jääkiekkojoukkue?

- Tampa Bay Lightning

Tampan vakkarinelosketju 22-23:

Maroon 60 peliä 2+9=11
Bellemare 58 peliä 4+5=9
Perry 60 peliä 12+12=24 (tätä tilastokummajaista selittänee se, että pelaa yv:tä)

Poimin varmaan kirsikat vääristä paikoista sitten kun en vaan saa kiinni tästä ideasta neljästä tulosketjusta.

Tai saan, sittenkin. Kunhan vaan se kv-turnaus NHL:n kanssa saadaan järjestettyä. Vittu että Kanadalla tulee olemaan hyvä nelosketju!

Sinä teini (poika?) olet kyllä kaikkien aikojen puusilmä. Todennäköisesti nuo sinun mainitsemat Tapparan pelaajat jopa tippuvat kokoonpanosta pois kun kokoonpanoon palaavat Otto Rauhala, Jori Lehterä ja Patrik Virta. Ja Kristian Kuusela on jo 40v ikäinen, joten eiköhän hänen kohdallaan pieni taantuma ole jopa odotettua.

Viime kaudella Tapparalta 11 hyökkääjää teki 14 pinna tai enemmän. Eikä osalla näistä pelaajista ollut kaikilla lähellekään täyttä runkosarjaa. Toissa kaudella Lukon 12sta tehokkain hyökkääjä teki 15 pinnaa. Onko nyt väännetty teinille tarpeeksi rautalangasta mitä tarkoittaa neljä kenttää, jotka pystyvät tuloksentekoon? Ei se tarkoita, että kaikki painaa sen 40+ pinnaa. Vaan että kolmonen ja nelonen tekee sen 15-25p. Eli he ovat se secondary scoaring (tämä näyttää tällä kaudella puuttuvan HIFKn kokoonpanosta, valitettavasti). Toki sitten ykkönen ja kakkonen tekevät enemmän. Tämmösistä lukemista parin viime kauden mestarit on tehty.

Sinähän olet se sama kirjoittaja, joka sanoi, että Lukon toissa kauden mestaruus oli lähes varma asia. Yritin sanoa, että HIFK joutui pikkasen ennen play-offeja corona karanteeniin lähes kuukaudeksi. Lundell (muista miten hyvä hän pelituntuman saatuaan mm-kisoissa) oli 2kk pois peleistä. Mutta tuota ennen HIFK johti 30, 20, 10 ottelun kuntopuntareita. Mutta sinä puusilmä kumosit ton sillä, että Lukolle selvä mestaruus kun olivat kaksi vuotta hallinneet yhteispisteissä runkosarjaa. Kätevä, että HIFK oli tuolla korona kaudella joka pelattiin loppuun ollut 30 ottelun eli viimeisen puolen kauden paras joukkue siihen asti kunnes joutui koko jengi karanteeniin.
Eniten palaa hermo sinunlaisiin ihmisiin, mitkä ei luota tilastoihin eikä yhtään kuuntele muita ihmisiä. Mutta semmoista se on teini-iässä. Kun tulle vuosikymmen tai pari lisää ikää, sitten osaat sinäkin katsoa kokonaisuutta ja sen hetkistä tilannetta, ehkä. Ei siinä auta jos olet vuosi sitä ennen ollut paras joukkue jne.

Ja ei liigassa pelata kuten NHL:ssä missä parhaat supertähdet hyökkääjistä vetävät sen n.20-25minuuttia pelissä. Tämän takia siellä esim. nelokenttä on lähes tehoton kun peliaika saattaa olla todella pieni jos ei ole tullut pelissä paljon jäähyjä puolin ja toisin. Olisi luullut, että edes tämän olisit ymmärtänyt. Nyt teini hetkeksi kotia kasvamaan. Ja kyllä, tällä hetkellä vituttaa ja paljon.
 
RedIsMyColor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit
Haluatko avata hieman taustoja ja niiden takana olevia olettamuksiasi tälle kommentillesi?

Nyt oli kyse illan kokoonpanosta ja käytettävissä olevista pelaajista. Ei niistä pelaajista joita ei hankittu ennen kautta ja kauden aikana.

Monestiko itse olet ollut seuraan yhteydessä ja antanut kritiikkiä konttaamisesta tai tehnyt jotain konkreettista seuran tilanteen hyväksi?

Mikä saa sinut olettamaan että mielestäni tilanne on nyt tai 10 vuoden sisällä ollut esim. tyydyttävä?

Ja Åstenista sen verran että todennäköisesti pelaa 18min paremmalla tasolla kuin Halttunen.
Haluatko avata hieman taustoja ja niiden takana olevia olettamuksiasi tälle kommentillesi?
- Näkee sinun kaikista ketjuhahmotelmista, että ei ole tuon taivaallista hajua miten nykypäivän voittava liiga joukkue rakennetaan.

- Olen lähettänyt sähköpostia. Ikinä en ole saanut mitään vastausta siltä ajalta kun Tobbari on ollut urheilujohtajana. Ja vaatekaappi on täynnä HIFK fanituotteita. Eli sillä tavalla olen tehnyt konkreettista. Kausikortin voisin ostaa ja tukea sillä tavalla myös, mutta tässä on vaan semmoinen juttu, että asun n.500km päässä Nordikselta. Onko muuta mitä voin tehdä?

- Sinun kirjoitukset. Ei se muuta vaadi.

- Samaa mieltä, jos katsotaan miten mennään kulmasta kulmaan kiekon kanssa. Jos pitää maalia yrittää 17v ja 30v mies, niin toinen ei osaa tätä ollenkaan. Tämä on tulourheilua. Käy kattoo ja sano edes pari tilastoa missä Åsten on top6 hyökkääjä kerran hän on niin hyvä. Lähes joka vitun tilastossa joukkueen pohjasakkaa ja täällä muutama nimimerkki kehuu, miten hän vetää niin hyvin. Osaa muuten sulkea kiekon laitaan luistimella, että muut pääsee vaihtamaan, JES! Mahtavaa!
 
Aika vähällä meni henkilökohtaiseksi. Sori, ei ollut tarkoitus. Ja ei, en ole enää teinipoika…

Tarkoitus oli vaan kertoa toisenlaista näkökulmaa. Enkä julistanut Lukkoa varmaksi mestariksi (sen jälkeen kun olivat sen voittaneet) vaan vastasin sinulle kun kerroit Lukon mestaruuden olevan täysi vitsi koronan takia. Mun puolesta ei tarvi jatkaa tästä enää. Peace.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Haluatko avata hieman taustoja ja niiden takana olevia olettamuksiasi tälle kommentillesi?
- Näkee sinun kaikista ketjuhahmotelmista, että ei ole tuon taivaallista hajua miten nykypäivän voittava liiga joukkue rakennetaan.

Monestiko itse olet ollut seuraan yhteydessä ja antanut kritiikkiä konttaamisesta tai tehnyt jotain konkreettista seuran tilanteen hyväksi?
- Olen lähettänyt sähköpostia. Ikinä en ole saanut mitään vastausta siltä ajalta kun Tobbari on ollut urheilujohtajana. Ja vaatekaappi on täynnä HIFK fanituotteita. Eli sillä tavalla olen tehnyt konkreettista. Kausikortin voisin ostaa ja tukea sillä tavalla myös, mutta tässä on vaan semmoinen juttu, että asun n.500km päässä Nordikselta. Onko muuta mitä voin tehdä?

Mikä saa sinut olettamaan että mielestäni tilanne on nyt tai 10 vuoden sisällä ollut esim. tyydyttävä?
- Sinun kirjoitukset. Ei se muuta vaadi.

Ja Åstenista sen verran että todennäköisesti pelaa 18min paremmalla tasolla kuin Halttunen.
- Samaa mieltä, jos katsotaan miten mennään kulmasta kulmaan kiekon kanssa. Jos pitää maalia yrittää 17v ja 30v mies, niin toinen ei osaa tätä ollenkaan. Tämä on tulourheilua. Käy kattoo ja sano edes pari tilastoa missä Åsten on top6 hyökkääjä kerran hän on niin hyvä. Lähes joka vitun tilastossa joukkueen pohjasakkaa ja täällä muutama nimimerkki kehuu, miten hän vetää niin hyvin. Osaa muuten sulkea kiekon laitaan luistimella, että muut pääsee vaihtamaan, JES! Mahtavaa!
Keskustelu sun kanssa on kuin juoksisi kilpaa hullun kanssa, joten jätän suosiolla väliin.

Jos haluat pitää kantasi, niin älä missään nimessä lue mitään muita kirjoituksiani, voi mania muuttua depressioksi.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Sitähän sanotaan, että hyvä maalivahti on puoli joukkuetta. Mielestäni voi ihan hyvin sanoa, että Taposen onnistuminen on ollut huomattavasti enemmänkin kuin puoli joukkuetta tällä kaudella. Ilman Taposen ilahduttavaa läpimurtoa HIFK ei nimittäin taistelisi enää edes säälipaikasta.

Eli, in Taponen we trust.

Kiitos Roope (ei Toope), sinuun voi luottaa!

Tänään olit n. 90% koko joukkue.
 
Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään aiemmin joku täällä ennusti pelistä nihkeää 2-1 voittoa. Onnea!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös