Matti Vanhanen, tuttavallisemmin Vanhasen Masa on siis nyt ilmoittaunut, ettei jatka Keskustan puheenjohtajana vaan puolueella on uuden pj:n valinta edessä kesän 2010 puoluekokouksessa. Ketäs arvon palstaveljet ja -siskot veikkaavat hänen seuraajakseen?
Jos kysymys olisi esitetty vaikka vuosi sitten, olisi vastaus taitanut olla yksiselitteinen eli Paula Lehtomäki. Myös Antti Kaikkosta olisi varmasti esitetty ja erittäin vakavalla naamalla, mutta nyt tilanne on sekä Lehtomäen että Kaikkosen kohdalla toinen. Molempien tähti on ollut laskussa ja varsinkin Kaikkosta on nyt vaikea kuvitella puolueen johtoon. Lehtomäki on edelleen ykkösvaihtoehto.
Muista nimistä esille voisi nostaa Anu Vehviläisen, Mari Kiviniemen ja Kimmo Tiilikaisen. Joka tapauksessa aika köykäsiä nimiä nämä, joten kyllähän tässä on paikat pedattu Lehtomäelle.