Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

  • 136 362
  • 1 187

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samoin. Vuoden jatko Peltoselle selkiyttäisi tilannetta. Samalla pitäisi hyvissä ajoin tehdä sen jälkeistä aikaa varten vähintään kahden vuoden soppari jollekulle isolle valmentajanimelle, kuten Jussi Tapolalle.

Toisaalta, jos Peltonen nostattaa Kannua keväällä, jos ei tulevana, mutta jatkojen jälkeen seuraavana, eikö Peltosesta tule iso valmentajanimi? Ja eikö meillä olisi silloin tapolamainen tilanne? Ilman Jussi Tapolaa.

Mielenkiintoinen tilanne.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Toisaalta, jos Peltonen nostattaa Kannua keväällä, jos ei tulevana, mutta jatkojen jälkeen seuraavana, eikö Peltosesta tule iso valmentajanimi? Ja eikö meillä olisi silloin tapolamainen tilanne? Ilman Jussi Tapolaa.

Mielenkiintoinen tilanne.
Näin toki on, ja tilanteessa on aina riskinsä. Toivon, että Peltonen saavuttaa IFK:ssa suurta menestystä tällä ja toivottavasti myös seuraavalla kaudella. Sen jälkeen olisi Peltoselle oiva tilanne lähteä pitkän IFK-rupeaman jälkeen uusiin haasteisiin, jos tilalle saataisiin menestysvalmentaja, jonka ei tarvitsisi aloittaa kaikkea alusta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Samoin. Vuoden jatko Peltoselle selkiyttäisi tilannetta. Samalla pitäisi hyvissä ajoin tehdä sen jälkeistä aikaa varten vähintään kahden vuoden soppari jollekulle isolle valmentajanimelle, kuten Jussi Tapolalle.
Mikäli Jussi peluuttaisi meillä samaa lätkää kuin kahvarassa, niin eka ajatus on, että kiertäisin kaukaa - ihan sama voittaako sillä vai ei. Jalosista käy kumpi tahansa, enkä OJ:n palkkaamistakaan pitäisi huonona juttuna.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin toki on, ja tilanteessa on aina riskinsä. Toivon, että Peltonen saavuttaa IFK:ssa suurta menestystä tällä ja toivottavasti myös seuraavalla kaudella. Sen jälkeen olisi Peltoselle oiva tilanne lähteä pitkän IFK-rupeaman jälkeen uusiin haasteisiin, jos tilalle saataisiin menestysvalmentaja, jonka ei tarvitsisi aloittaa kaikkea alusta.

Näin jos kävisi niin alkaisi Peltosen maajoukkuepesti olemaan lähellä. Pennanen tulee sössimään itsensä pellolle yhtä nopeasti kuin Marjamäki aikoinaan.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi minun ei tarvitse olla tätä päätöstä tekemässä. Monesti olen ollut ihan varma jostain asiasta, mutta nyt en ole. Jos minun olisi pakko tehdä valinta tässä ja nyt, mutta saisin tilalle Pekka Virran tai Olli Jokisen, niin sillä tiedolla mitä minulla on käytössä, niin vaihtaisin.

Perusteet: HIFK ei ole kuin ajoittain pelannut Peltosen aikana niin sanotusti ylärekisterissä tai edes materiaalin edellyttämällä tavalla. BOL manitsi tuon Tappara-pelin kauden ekana pelinä ja silloin olin, että onpa upeaa lätkää. Samanlaisia efektejä tuli joskus myös Pikkaraisen aikana. Molempien aikakaudella sellaisia jaksoja, että jos me näin pelataan, niin meitä ei voita kukaan. Samaa oli Törmäsessä, mutta vielä vähän enemmän ja se kantoi pudotuspeleissäkin. Se vain valitettavastu kuitenkin on niin, että se peruspeli ei vakuuta. Peltosella on ollut nyt 2,5 vuotta aikaa latoa näyttöjä tiskiin ja ei edes tämän kauden alku ihan saa minun päätäni vakuutettua. Liikaa on taas sitä, että se peli katoaa siihen tuttuun virhealttiiseen puskemiseen.

Minkälaista tulosta Ville Peltonen tekisi esim. nyt Maso Lehtosen saappaissa HPK:n materiaalilla. Minä väitä, että huomattavasti heikompaa. Toki niin teki myös Pekka Virta Saipan kanssa, mutta oli materiaalikin heikko. Olli Jokisessa on muuten paljon samaa, kuin mitä Pikkarainen/Peltosessa siinä mielessä, että siellä tulokset myös heittelee laidasta laitaan, mutta siellä kyllä aika keksinkertaisella materiaalilal revitään paljon irti. Jotenkin silti näen myös sen, niin että tämä OJ+Viima kytköksen takia emme näe OJ:ta HIFK:ssa.

Niemelästä sen verran ,että olisihan HIFK ihan helvetin iso steppi Pelicansista. Kysykää vaikka keneltä coachilta.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nummelin puhdasta spekulointia lehdeltä.

Olen aika varma anyways että Ville jatkaa. Ja Pekka Virtaa ei ikinä sisään. Kaveri on epäonnistunut niin monessa paikassa ja Lukossakin rakensi 4 vuotta sitä touhua ennen kuin natsasi.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Kun se lehdessä sanotaan, niin pakko olla totta, eli Ville todennäköisesti jatkaa.

Kunnarilla on tunnetusti vahvat verkostot etenkin Turun kiekkopiireihin päin, joten ei kai tämä ole ihan hatusta heitetty, vaikka siltä tekstissä vaikuttaakin. Katsotaan nyt kuitenkin rauhassa.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peltosella menisin, jos kumpikaan Jalonen ei ole saatavilla.
OJ & Pekka Virta menevät high risk high reward -osastoon ja sitä riskiä ei nyt varmaan pidä mennä ottamaan.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kojo lukee palstaa ja soitti heti iltalehden toimittajalle kertoakseen että ensin hän katsoo Sveitsin markkinan

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mä en innostu Virrasta ollenkaan. Saihan se Raumalla projektin vietyä loppuun, mutta muutenhan ne valmennuspestit ovat yleensä päättyneet ennen aikojaan riitaisissa tunnelmissa, joten jättäisin ehdottomasti väliin, mikäli sellainen vaihtoehto on edes pöydällä.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Musta on vähän huono perustelu Virran palkkaamatta jättämiselle se, että meni 3-4 vuotta Raumalla saada paketti kuntoon. Mikäli tämä on peruste, niin eihän me voida palkata edes KJ:ta. Raumalla varmasti laitettiin rakenteita kuntoon samalla tavalla mitä KJ IFK:ssa teki. KalPassa kuitenkin valmensi pestinsä loppuun, kuten Lukossa. Nämä kaksi ajanjaksoa muistan siitä, että hänen joukkueensa pelasivat ärsyttävän hyvää jääkiekkoa IFK:n kannalta. Virtahan ei koskaan ole vielä päässyt valmentamaan ison profiilin joukkuetta, vaikka näytöt Saipaa lukuunottamatta ovat hyvät.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin toki on, ja tilanteessa on aina riskinsä. Toivon, että Peltonen saavuttaa IFK:ssa suurta menestystä tällä ja toivottavasti myös seuraavalla kaudella. Sen jälkeen olisi Peltoselle oiva tilanne lähteä pitkän IFK-rupeaman jälkeen uusiin haasteisiin, jos tilalle saataisiin menestysvalmentaja, jonka ei tarvitsisi aloittaa kaikkea alusta.

Itse olen alkanut kallistua sille kannalle, että valmentajien pitkiä sopimuksia kannattaisi kokeilla enemmän kuin on viime vuosina kokeiltu. Siis yleisesti Liigassa. Ymmärrän tosin sen, että vaihtelu virkistää kaikkia osapuolia, mutta toisaalta nykyjoukkueissa ei enää kovin montaa ”koko ura samassa seurassa”-pelaajia ole, jolloin koutsin naaman kuluminenkaan ei välttämättä ole mikään oikea syy, jos vaikka pelaajan oma peli ei kulje. Ja kaikki tällaiset asiathan ovat aina persoonista kiinni ja yksilöllisiä. Sitä uutta näkemystä voi tuoda sisään tarvittaessa apuvalmennuksella, jos hommat ei futaa.

Enkä nyt hirttäydy tässä asiassa Ville Peltoseen, vaan ihan yleisenä ajatelmana.
 
Suosikkijoukkue
Paws relate, Waggy tails, Wet kisses, I'll bark yo
Minäkään en @Mojo tapaan innostu Pekka Virrasta HIFK:n mahdollisena valmentajana. Minua ei haittaa, jos menestystä (lue mestaruutta) joutuu muutaman vuoden pidempään odottamaan. Kyse ei siten ole Virran verrattain pitkistä prosesseista. Sen sijaan itse toivoisin, että muutos tapahtuu ehdottomasti parempaan. En ole täysin vakuuttunut, että P. Virta on kovinkaan iso upgrade Peltoseen. Virralta toki löytyy vyöltään Suomen mestaruus mitä ei saavutuksena pidä vähätellä. Toisaalta Virta on tuon mestaruuden jälkeen myös epäonnistunut valmentaja melko isosti. Lisäksi miehen stintit Turussa ja Porissa olivat melko mollivoittoisia. Lisäksi Virta tulisi muokkaamaan koko organisaatiota, mies ei varsinaisesti ole näyttäytynyt pelkkänä valmentajana missään. Nyt poikkeuksellisesti eletään vaihetta, missä organisaatiota ei tarvitse ravistella. Siksikin, historiaan peilaten, pitäisin Virtaa vääränä valintana Stadiin.

Mitä taas tulee Peltosen toissakauteen, se oli pettymys. Parempaan olisi pitänyt pystyä. Toisaalta eipä tuolloinen materiaali ja korostuneesti puolustus ja maalivahdit olleet myöskään sarjan top 4 tasolla. Viime kausi onkin sitten varsinainen outolintu. Alkukausi oli kamalaakin kamalampaa ja loppukausi sitten yhtä juhlaa kunnes, noh Tappara. Tapa oli epäortodoksinen, mutta nähdäkseni viime kauden joukkue sijoittui sille sijalle, mille materiaali edellyttikin. Se missä eroan monista on, että painotan viime kaudesta loppukautta, en alkua. Nähdäkseni tuollaisesta syväkyykystä nouseminen suoralle pudotuspelipaikalle ja pudotuspeleissä vielä välieriin kampaaminen on kova näyttö myös valmennukselta. En siis näe välttämätöntä tarvetta vaihtaa valmennusta ensi kaudeksi. Ja jos valmennusta päätetään muuttsa / vaihtaa seuran toimesta, tulee sen tapahtua ehdottomasti parempaan ja varmempaan korttiin. Jos Peltosen tilalle ei tule joku nelikosta Jalonen, Jalonen, Pennanen tai Tapola, ei vaihdoksessa ole minusta mitään mieltä. Osa em. nimistä voidaan suoriltaan laskea pois laskuista jo olemassa olevien sopimusten vuoksi.
 
Virta ei minuakaan innosta, muttei kyllä Pennanenkaan. Jalosetkin alkavat olla entisajan suurvalmentajia, joten ellei Taposta saada niin jatkaisin Peltosella.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Ei ole helppo tilanne Salmelaisella. Ensinnäkin onko Peltosella haluja jatkaa vai haikaileeko ulkomaille, esim. Sveitsin liigaan. Jos jälkimmäinen ja Ville sen sanonut, Salmelaisella selvät sävelet kun uusi valmentaja tarvitaan. Toki jos ja toivon mukaan kun tästä tulee The Kausi, tulee Salmelaiselle paskaa niskaan miksi Villen kanssa ei jatkettu ja silloin pitää pystyä rehellisesti kertomaan ettei se ollut vaihtoehtona.

Peltosen näytöt kahdelta viime kaudelta melko vaatimattomat, niin menestyksen kuin pelitavan toimivuuden ja sen viihteellisyyden suhteen. Niiden perusteella pitäisi tehdä päätökset ja luottaa siihen, että tällä kaudella ollaan finaaleissa. Mikään muu kun ei puoltaisi hänen jatkoa.
Käykö tässä Kojot? Taidettiin olla aika samanlaisessa tilanteessa silloinkin.

Vaikka olenkin Peltosta kritisoinut niin silti kallistun hänen jatkosopimuksen kannalle. Nythän meillä on aika samantyyppinen tilanne, kuin 2010-11, jolloin elettiin Jalosen sopimuksen viimeistä kautta ja oli ns kovat piipussa. IFK:han töpeksi silloin runkosarjan viimeisellä kierroksella jotain heikkoa joukkuetta vastaan ja putosi kolmenneksi, jolloin vastustajaksi tuli Jokerit. Jos Hentunen olisi tehnyt maalin olisi KJ kaikkien aikojen surkein valkku ja alimpaan helvettiin kirottu junttiklyyvari. Nyt hän on legenda. Seuraavalla kaudella kaikki harmittelivat sitä, ettei hänen sopimustaan jatkettu. Ainakin silloin liikkui huhuja siitä, että hän olisi halunnut jatkaa, mutta mene ja tiedä. Nyt jos Peltonen laitetaan ulos ja keväällä ollaan mestareita, niin silloin ollaan taas idiootteja. Jos IFK nyt sössii ja putoaa ennen aikojaan pleijareissa ja Peltosen kanssa jatketaan ollaan myös idiootteja. Pienestä kiinni.

Näihin kahteen ylläolevaan haluan vain sanoa, että Ville Peltonen ei ole Kari Jalonen. Peltosen jatkoa ei voi perustella sillä, mitä tapahtui Jalosen kohdalla. Se, että Jalonen voitti mestaruuden kolmannella kaudellaan ei lainkaan vaikuta siihen, voittaako Peltonen.

On mielestäni isompi riski jatkaa Peltosen kanssa ja olla voittamatta, kuin olla jatkamatta ja voittaa.

Onneksi minun ei tarvitse olla tätä päätöstä tekemässä. Monesti olen ollut ihan varma jostain asiasta, mutta nyt en ole. Jos minun olisi pakko tehdä valinta tässä ja nyt, mutta saisin tilalle Pekka Virran tai Olli Jokisen, niin sillä tiedolla mitä minulla on käytössä, niin vaihtaisin.

Minä en vaihtaisi Jokiseen, mutta Virtaan kylläkin. Muita jotka kelpaisivat ovat kummatkin Jaloset, Söderholm, Pennanen ja Törmänen.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
KJ tai Karri Kivi kävisivät minulle. Kumpikin on joskus voittanut jotakin.

Minulla on sellainen käsitys, että Kivi on hieman vajaaälyinen.

Ei ole juuri mainittu Toni Söderholmin nimeä näissä spekulaatioissa. Onko hänellä Müncheniin useamman vuoden sopimus? Siinä olisi minulle todella mieluinen Peltosen seuraaja, tyylikäs ja älykäs Mr. IFK.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Minulla on sellainen käsitys, että Kivi on hieman vajaaälyinen.

Ei ole juuri mainittu Toni Söderholmin nimeä näissä spekulaatioissa. Onko hänellä Müncheniin useamman vuoden sopimus? Siinä olisi minulle todella mieluinen Peltosen seuraaja, tyylikäs ja älykäs Mr. IFK.
Viime kaudella monoa Sveitsistä? Saksan majukin taisi suorittaa uudella levelillä, kun Söde poistui peräsimestä? München tällä hetkellä sijalla 9. Snadi arvoitus kyllä, että onko valmentajana yhtään mistään kotoisin. Sitä en väitä etteikö olisi myös omasta mielestäni tyylikäs, älykäs ja Stadin kundi vimotteenpäälle.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noh, noh, Söde on Kauniaisista, ei Stadista. EP:n mukaan Söden sopimus kattaa vain tämän kauden, vaikka itselläni oli kyllä sellainen kuva, että olisi ollut 2v. lappu.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Viime kaudella monoa Sveitsistä? Saksan majukin taisi suorittaa uudella levelillä, kun Söde poistui peräsimestä? München tällä hetkellä sijalla 9. Snadi arvoitus kyllä, että onko valmentajana yhtään mistään kotoisin. Sitä en väitä etteikö olisi myös omasta mielestäni tyylikäs, älykäs ja Stadin kundi vimotteenpäälle.

Mutta saihan se Kojokin monoa Tsekin maajoukkueen peräsimestä ja silti kelpaisi meille Peltosen seuraajaksi. Törmänenkin sai potkut Bernistä juuri ennen IFK-pestiään, ja Peltonenkin Lausannesta ennen hänen IFK-pestiään. Että ei kai ne potkut sinänsä itsessään vielä mitään poissulje.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös