1990 oli ensimmäiset kisat, joita seurasin. Olin 10, kannatin Englantia ja itkin, kun Saksa voitti Englannin välierässä pilkuilla ja itkin toistamiseen, kun Saksa voitti maailmanmestaruuden.
Parikymppiseksi asti kannatin aina Englantia kisoissa, mutta sitten se alkoi vähän vähältä tuntua yksinkertaisesti ontolta ja laimealta, koska maajoukkueeni on Suomi eikä minulla ole mitään sidettä Englantiin. Itävaltaa olen Suomen ohessa sympannut, koska olen asunut maassa 12 vuotta.
Näissä kisoissa en kannusta ketään. En ole tehnyt mitään boikottipäätöksiä, mutta ei vain kiinnosta. Kaikki tuo paska - ihmisoikeusrikokset, ympäristörikokset ja silmitön taloudellinen tuhlaus sekä FIFAn syväsukellus - ovat vieneet mielenkiinnon kisojen pelilliseltä puolelta. Tulokset tuntuvat olemattoman vähäpätöisiltä.
Seuraan kyllä tiiviisti ei-pelillistä uutisointia kisoista.
Sympatiat kaikille tahoille (toimittajat, pelaajat, toimihenkilöt, joukkueet), jotka osoittavat rohkeutta ottamalla kantaa.