Kenelle jatkosopimus?

  • 46 411
  • 228

vsop

Jäsen
Nyt voitaneen ajatella kenelle sitä jatkosopimusta todella voi tarjota ja kenet poistaa jo sopimuksen piiristä. Sopimus ensi kaudesta on
Wallinheimo
Kangasniemi
Leppänen
Jääskeläinen
Louhivaara
Lahti
Vänttinen
Filppula
Niemi

Niemen tekeminen ei ole ollut riittävää. Hänen sopimuksensa voidaan purkaa ja kaupata muualle. Niemen lasken hyökkäyksessä yhdeksi heikompiin esittäjiin. Muut jatkajat OK.

Tuokkolan jatko suotavaa.

Sopimuksettomista Hytösen nimi puuttuu ensi kauden pahvista. Ketjuna Jääskeläinen-Hytönen-Louhivaara ehjänä ollessaan on ainut ketju, jota voi ajatella vastustajan parhainta ketjua vastaan. Hannuksen hintalappu taitaa olla liian korkea. Männikköä en laske jatkajaksi, Grünn on kallis, Rahikainen on yksi mahdollinen jatkaja ja Sipiläinen on jäljelle jäävistä käyttökelpoisin. Loput joutaa pois.

Puolustuksessa tapahtuneen tuuletusta hiukan enemmän. Niskavaara, Salmu, Huczkowski ja ehkä Forsberg ovat jatkajia, muut jakoon.

Nykyisestä joukkueesta siis ensi kaudella nähtäneen molemmat maalivahdit, korkeintaa kuusi puolustajaa sekä korkeintaan kahdeksan hyökkääjää. Uusia pelaajia tullee puolustukseen ainakin kolme ja hyökkäykseen viidestä kuuteen uutta kasvoa.

Pelaajarinki pienenee hiukan, sillä lähtijöiden määrä on suurempi kuin tulijoiden. Itse luulen joukkueessa olevan myös pari ulkomaista kasvoa ensi kaudella.
 

Hack

Jäsen
Niin, kelle sitten se sopimus.

Tärkein olisi minun mielestäni käyttää Tuokkolan optio, aivan ehdottomasti. Tuokkola on osoittanut tällä kaudella, että hänellä on jopa potentiaalia JYPin ykkösmaalivahdiksi. Nyt jos Sinkku lähtee vuokralle loppukaudeksi, niin Tuokkolakin pääsee näyttämään kykynsä. Luotan, että hän ei petä.

Puolustuksessa sopimus on vain kahdella pelaajalla, Kangasniemellä ja Leppäsellä. Vaikka Huczkowskin kausi on ollut heikko, niin näkisin mieluusti hänelle jatkosopimuksen. Lisäksi Niskavaaran jatkosopimus lämmittäisi mieltä, ja ehkä Salmulle, jos JYP ei meinaa hyviä pakkeja löytää ensi kaudeksi.

Hyökkääjistä JYPillä on jo kahdella kentällisellä jatkosopimus. Hannukselle tietysti pitäisi saada jatkosopimus, mutta en tiedä, onko se realismia. Muista Hytöselle, Männikölle ja Rahikaiselle. Melko paljon uutta verta kyllä tarvitaan hyökkäykseen.
 

McWerkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keskustellaanpa täälläkin hieman tuon kauppaketjun lisäksi
Jukka Seppänen kirjoitti:
Ratkaisun myötä saamme annettua lisää peliaikaa esimerkiksi nuorelle kasvatillemme Valtteri Tenkaselle
Nämä Seppäsen sanat siis Grünnin ja Alasen siirtoa koskevista uutisita. Tästä voisimme melko vahvasti päätellä, että Tenkasen kanssa on jo sorvattu jatkoa. Mielestäni ihan positiivinen uutinen, terveenä ollessaan heittämällä liigatasoa, valitettavasti poissaolojakin tulee liian paljon.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
McWerkko kirjoitti:
Tästä voisimme melko vahvasti päätellä, että Tenkasen kanssa on jo sorvattu jatkoa. Mielestäni ihan positiivinen uutinen, terveenä ollessaan heittämällä liigatasoa, valitettavasti poissaolojakin tulee liian paljon.

En ole tyystin Tenkasen jatkoa vastaankaan, mutta ehdottomasti Voden varaan ei kannata juurikaan mitään laskea tuon loukkaantumisherkkyyden takia. Itse en jatkoa tekisi.

Eipä tuosta porukasta ole juuri ketään noussut esiin viime aikoina, että lista jatkosopimuksen ansaitsevista pelaajista olisi muuttunut. Tuokkola, Salmu, Niskavaara, Forsberg alakerrasta. Kolmikosta Huczkowski-Källarsson-Koivu korkeintaan yhdelle pahvi, jollain pervolla tavalla voisin Huselle jatkoa värkätä, mutta voi koko kolmikonkin menemään päästää.

Hyökkääjistä Hannus, Hytönen, Rahikainen. Sipiläinen on rajatapaus, vähään samaan kastiin kun Tenkanen, voi tehdä jatkoa, mutta ei nyt mikään välttämättömyyskään.

EDIT: Hytösen jatko olisi JYPin kannalta elintärkeä, olen oikeastaan pari vuotta kuuluttanut kokenutta liiderisentteriä nimenomaan henkisellä puolella, ei välttämättä johtajaa kiekollisessa pelissä. JP Hytösessä meillä voi olla sellainen, ainakin ennusmerkit on hyvät.
Äkkiä Seppänen parivuotista pahvia kouraan.

Jokohan maaottelutauolla muutama jatko tipahtelisi pöytään?
 
Viimeksi muokattu:

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hack kirjoitti:
Muista Hytöselle, Männikölle ja Rahikaiselle.
"Luotettavan" tiedon mukaan Männikön kauppamisesta neuvoteltiin tiukasti siirtoajan loppuun saakka, mistä voitaneen päätellä, ettei miestä JYPissä ensi kaudella nähdä.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muistaakseni joku aika sitten oli jossakin otteluketjussa huhu, että Männiköllä olisi ensi kaudesta lappu Ilvekseen. Pitäneekö siis paikkansa? Ei sillä, että Mänällä kovin paljoa käyttöä Jypissä olisikaan. Alkukauden huuman jälkeen näyttää jo toisena vuonna peräkkäin homma tyssänneen kuin kanan lento.
 

Handyy

Jäsen
Aito Taisto kirjoitti:
"Luotettavan" tiedon mukaan Männikön kauppamisesta neuvoteltiin tiukasti siirtoajan loppuun saakka, mistä voitaneen päätellä, ettei miestä JYPissä ensi kaudella nähdä.
Samoin kuulin hallihuhuja, että Niskavaara olisi joko itse halunnut tai miestä oltaisiin kaupattu jonnekin Keski-Eurooppaan. Eli voipi olla että ei myöskään nähdä ensi kaudella.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti maaottelutauolla saataisiin sopimusuutisia. Muuten alkaa jo hiukan ihmetyttämään ensi kauden tilanne. Tauolla jos vedetään tiskiin Hannus, Hytönen, Salmu, Fobba ja Tuokkola, niin alkaisi helpottamaan...
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kenelle jatkoa, kenelle ei

Jatkoajan JYP-toimitus on siis tarjonnut oman näkemyksensä tähän. Itse olen eriävällä mielipiteellä Koivun ja Tenkasen suhteen ja varauksin kannatan Piiroisen jatkosopparia (edellyttäen että Sipiläinen jatkaa).

Kovasti tuolle Tenkaselle tarjotaan jatkosopparia, vaikka sentteritilanne on mitä on ja lisäksi tuossa jutussa mainittu Huilla lienee kovasti tulossa liigarinkiin. Itse en enää Tenkasta katselisi, mutta enpä ole päätöksiä tekemässäkään.
 

vsop

Jäsen
Jatkoajan jutussa Huczkowskia pidetään rajatapauksena, mutta itse kaikesta huolimatta nostaisin hänet jopa ehdottomiin jatkajiin. Huse ohittaa pari muuta pakkia, jotka jutussa on rankattu hänen edelle. Vuoden jatkoa suosittelen tämän hetken näkemyksellä.

Forsbergin on sanottu olevan uusi Jyssy. Hänelle tuikkaisin kahden vuoden jatkosopimuksen.

Hyökkäyksessä Tenkasen jatkosopimus on hyvä, mutta sen varaan ei kannata rakentaa. Hänelle tuuraajat löytyvät junnuista.
 

McGregor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaiPa
vsop kirjoitti:
Jatkoajan jutussa Huczkowskia pidetään rajatapauksena, mutta itse kaikesta huolimatta nostaisin hänet jopa ehdottomiin jatkajiin. Huse ohittaa pari muuta pakkia, jotka jutussa on rankattu hänen edelle. Vuoden jatkoa suosittelen tämän hetken näkemyksellä.

Käsittämätöntä että Jatkis rustaa ennemmin jatkosopparin Koivulle kuin Huselle.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
McGregor kirjoitti:
Käsittämätöntä että Jatkis rustaa ennemmin jatkosopparin Koivulle kuin Huselle.

Olisiko tuossa mahdollisesti ajateltu roolituksia ja sitä, että pelaajasta ei pidettäisi ehdoin tahdoin kiinni vaan asiaa olisi puitu myös pelaajan näkökulmasta. Esim. Husen tapauksessa maisemanvaihto voisi tehdä vallan hyvää urakehitykselle. Tämä kausihan on ollut huono. En tiedä, kunhan spekuloin.

Eerikki on tosiaan tasoaan nostanut huimasti heti sen jälkeen, kun pääsi kauden surkeimman hinta-laatu-suhteisen flopin pakkiparina olemisesta pois.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Köpi kirjoitti:
Jatkoajan JYP-toimitus on siis tarjonnut oman näkemyksensä tähän. Itse olen eriävällä mielipiteellä Koivun ja Tenkasen suhteen ja varauksin kannatan Piiroisen jatkosopparia (edellyttäen että Sipiläinen jatkaa).
Aikalailla vastasi allekirjoittaneen näkemyksiä tuo Jatkoajan analyysi. Rahikaisen "elintärkeys" tosin pisti hiukan hymyilemään. Rajatapaus mielestäni. Myös Piiroisen ja Tenkasen pistäisin rajatapauksien joukkoon.. Koivu ilmeisesti pelaa täällä myös ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
vsop kirjoitti:
Jatkoajan jutussa Huczkowskia pidetään rajatapauksena, mutta itse kaikesta huolimatta nostaisin hänet jopa ehdottomiin jatkajiin. Huse ohittaa pari muuta pakkia, jotka jutussa on rankattu hänen edelle. Vuoden jatkoa suosittelen tämän hetken näkemyksellä.

Forsbergin on sanottu olevan uusi Jyssy. Hänelle tuikkaisin kahden vuoden jatkosopimuksen.

Hyökkäyksessä Tenkasen jatkosopimus on hyvä, mutta sen varaan ei kannata rakentaa. Hänelle tuuraajat löytyvät junnuista.
Täysin samaa mieltä. Itse pitäisin Husen täällä jos se vain olisi minun päätettävä asia. Huse ei koskaan ole pisteillä juhlinut, mutta tehotilasto on ollut hyvä (+/-) ja se on tärkein tilasto puolustavalle puolustajalle vaikkei kukaan yksinään kentällä ole.

Forsbergin Henalle pitkää jatkoa ehdottomasti. Hena muistuttaa minusta junnu-Jyssyä ja vaikka ei voi ennustaa kehityskaaria, niin minun mielestäni ehdottomasti luottamuksen arvoinen.

Tenkaselle jatkoa vaan, mutta ei kovin hinnakkaalla sopimuksella. Tenkanen voi pelata laidassakin ja jos vaikka ihme tapahtuisi eli Tenkanen pysyisi terveenä suurimman osan kautta, niin siinä meillä olisi kultakimpale. Jos ei, niin junnut korvaa.

Jatkoajan jutussa mainitun Huillan (-86) lisäksi mainitsen Kaarlo Jormakan sekä Harri Pesosen nimet mahdollisina korvaajina (molemmat -88 ikäluokkaa). Toivottavasti harjoittelisivat ajoittain jo liigaryhmän mukana...
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Minusta tuo toimituksen pohdinta jatkosopimuksen ansaitsevista oli ihan asiallinen ja perusteltu, puolustuksen osalta Källarsonin poistuminen jättäisin tilaa jollekin oikealle vahvistukselle ja koska Marttisen mentyä myös toiselle. Toivoisi vaan että näille ruuduille oikeasti yritettäisiin hankkia profiilipuolustajaa. Maalivahtiosastosta Tuokkolan jatko lienee hyvinkin perusteltua eikä kenellekään tarvitse selittää miksi Pekka on jatkonsa ansainnut.

Hyökkäyksessäkin jatkon ansaitsevat ovat ihan perusteltuja, kukin on mielestäni pelannut tasaisesti läpi kauden ilman suurempia tason notkahduksia. Tenkasen kohdalla kannattaa muuten miettiä Valtterin alkukautta ennen loukkaantumista, ihan hyvällä tasolla ja jos vain kerrankin se ehjä kausi sattuisi eteen...

Ylläripylläri, odotan myös Rahikaisen jatkavan joukkueessa omassa roolissaan, jos ei jopa hiukan vapaammassakin. Vuosien kuluessa olen nähnyt ihan riittävän määrän anteeksipyytelijöitä JYP-paidassa, nyt kun kerrankin on päinvastainen tapaus niin elinkautinen lappu kouraan vaan. Vieläkin muistelen lämmöllä erästä Tappara-peliä jossa Mika Viinasen maila osui Wallinheimoa päähän, kukaan ei tehnyt mitään paitsi kauimpana tilanteesta ollut Rahikainen, joka jakoi oikeutta omalla kädellä. Nyt joku tietysti puuttuu siihen että siinä meni ylivoima mutta paskan välit, joskus se jäähy vaan on oikeutettu ottaa ja tämä oli se tilanne. Tämä nyt on tietysti näkemysero kunkin välillä, onhan jonkun mielestä ylivoimakin hyvää jos se pyörii näyttävästi, maalin synnyllä ei niin väliä.

ENEMMÄN JÄLKIPELIÄ!
 

vsop

Jäsen
Jos valmentaja vaihtuu, muuttuu tällöin myös joidenkin pelaajien jatkaminen JYPissä. Piiroinen-Niemi-Sipiläinen nousee vahvasti esiin. Hannuksen tilanne jää auki, Hytösen toivon jatkavan. Mutta mitä tehdään muille hyökkääjille? Männikkö menossa Ruotsiin naapurin bladeteista luettuna, Piispanen on vielä rikki, Tenkasen tilanne auki ja mielestäni Rahikainen sopii kaikkein vähiten mahdollisena valmentajana ajatellun Dufvan muottiin. Joukkuehan ei muutu ollenkaan, ainoastaan valmentaja.

Puolustuksessa Dufvan tullessa Huczkowskin ja Salmun osakkeet nousevat. Forsberg nyt lienee selvä jatkaja. Muista en viitsi vielä spekuloida.

Sopimuksien syntyy siis vaikuttaa paljon kuka on ensi kaudella valmentaja.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
vsop kirjoitti:
Jos valmentaja vaihtuu, muuttuu tällöin myös joidenkin pelaajien jatkaminen JYPissä. Piiroinen-Niemi-Sipiläinen nousee vahvasti esiin. Hannuksen tilanne jää auki, Hytösen toivon jatkavan. Mutta mitä tehdään muille hyökkääjille? Männikkö menossa Ruotsiin naapurin bladeteista luettuna, Piispanen on vielä rikki, Tenkasen tilanne auki ja mielestäni Rahikainen sopii kaikkein vähiten mahdollisena valmentajana ajatellun Dufvan muottiin. Joukkuehan ei muutu ollenkaan, ainoastaan valmentaja.

Puolustuksessa Dufvan tullessa Huczkowskin ja Salmun osakkeet nousevat. Forsberg nyt lienee selvä jatkaja. Muista en viitsi vielä spekuloida.

Sopimuksien syntyy siis vaikuttaa paljon kuka on ensi kaudella valmentaja.

Rahikainen oli Jukureissa kaudella 2001-02 RD:n aikana, häipyi vähin äänin Mikkelistä. RD tuonee Mikkelistä takapenkillä luottokaksikon Antti Laakso-Petri Lehtonen ja yrittänee mahduttaa myös Tuomo Jormakan samaan autoon..eli ensi kaudella yksi ketjullinen Jormakan velloksia ( Tuomo, Pekka, Kaarlo) JYPin riveissä..
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
jesse72 kirjoitti:
Rahikainen oli Jukureissa kaudella 2001-02 RD:n aikana, häipyi vähin äänin Mikkelistä. RD tuonee Mikkelistä takapenkillä luottokaksikon Antti Laakso-Petri Lehtonen ja yrittänee mahduttaa myös Tuomo Jormakan samaan autoon..eli ensi kaudella yksi ketjullinen Jormakan velloksia ( Tuomo, Pekka, Kaarlo) JYPin riveissä..

Niinpä. Toivottavasti ao. lainaus Jatkoajan Rahikaista koskevasta uutisesta 24.12.2002 ei koe uudelleensyntymää Seppäsen suusta sanottuna :)

- Risto Dufva teki päätöksen. Meillä ei ollut Rahikaiselle enää käyttöä, kommentoi Jukurien toiminnanjohtaja Matti Turunen sanomalehti Länsi-Savon haastattelussa.

Lähde: http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=1654
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Jaako Niskavaara siis jatkaa JYPissä ensi kaudellakin. Mies itse möläytti sanomalla Kiekko-Keskisuomalaisen web väitteessä: "Pelaat vielä ennen urasi päättymistä kasvattajaseurassasi Oulun Kärpissä.

En usko. Tuntuu kaukaiselta. Ensi kausi on nyt sovittu JYP:iin ja sen jälkeenhän on kaikki tavallaan auki. Riippuu siitä, miten ensi kausi menee ja millaisia mahdollisuuksia tulee eteen. Ja mistä saa valita, vai saako valita lainkaan. Joka tapuksessa tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei tuo tule toteutumaan."

Kelpaa mulle. Kiekollisia pakkeja ei muutenkaan tuossa ensi rosterissa ole toistaiseksi liikaa.
 
Viimeksi muokattu:

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hienoa, että Jaako on saatu sopparin alle. Muodostaa kuitenkin puolustavan parin (esim. Miska) kanssa ihan asiallisen kakkosparin ensi kaudelle. Nykyjoukkueesta löytynee myös kolmos- ja nelospariin jatkajat (Fobba, Leppänen, Salmu, Huse/Koivu, ulkoa Hyvärinen/Kinos, mutta ykköspari täytynee kaivaa muualta, Kudroc- Tommi Leinonen/Latvala....

Noissa Dufva-uutisissa taidettiin todeta, että JYP tiedottaa ensi kauden apuvalmentajista ja pelaajasoppareista vasta kauden jälkeen. Miksiköhän näin? Mielestäni Jaakon jatkolappu olisi ehdottomasti uutiskynnyksen ylittävä asia JYPin mittakaavassa. Onkohan näitä muitakin jatkoja jemmassa?
 

Handyy

Jäsen
Groove Armada kirjoitti:
Latvala on tervetullut, jos tyytyy siihen 50 kiloeuroon. Mielestäni enempää ei hänestä kannata maksaa.
Itse en olisi ottamassa Latvalaa, sillä peruspakkeja meillä löytyy jo. Mielummin jatkosopimuksia nykyisille pelaajille ja käytetään Latvalasta säästyneitä rahoja selkeän kiekollisen pakin hommaamiseen.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Pakkipari kirjoitti:
Jaako Niskavaara siis jatkaa JYPissä ensi kaudellakin.

Helpottaa huomattavasti ensi kauden pakiston rakennetta, kun kuitenkin joukkueen paras kiekollinen pakki on saatu sopimuksen alle.

Hyvä homma, nyt vielä Salmu ja Forsberg pakeista.

Saapa nähdä mitä Dufvan tulo vaikuttaa mm. Jukuriketjun laitureiden ja Rahikaisen jatkoon.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Suomi-Salama kirjoitti:
Peluutetaan vain niitä pelaajia, joita aidosti homma kiinnostaa ja muualle sopparin tehneet Huzckowskit ja kumppanit penkin päähän. Ongelmaksi jää enää ylipalkattu Pakkipökkelömme, jolla on jo sopimus ensi kaudeksi. Mitä sille tehtäisiin?

Mihinkäs Huzckowski on sopimuksen tehnyt, on mennyt vallan ohi? Ja kyllähän valmentajan pitäisi huolehtia siitä, että se pelaaminen kiinnostaa; tosin tässä tilanteessa taidetaan vähän joka osastolla vain pelailla "pelit pois".
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
er_bai_wu kirjoitti:
Mihinkäs Huzckowski on sopimuksen tehnyt, on mennyt vallan ohi? Ja kyllähän valmentajan pitäisi huolehtia siitä, että se pelaaminen kiinnostaa; tosin tässä tilanteessa taidetaan vähän joka osastolla vain pelailla "pelit pois".

Varmaa tietoahan minulla ei ole, mutta näin olen antanut itseni ymmärtää, että Husea kiinnostaa uudet kalavedet. Eikä tietenkään ihmekään, on niin monta vuotta täällä jo tahkonnut. Kuitenkin, viitsinkö edes mainita ammattiylpeydestä? Enpä taida viitsiä, sillä sehän on lähinnä naurun asia, kun puhutaan jääkiekkoilijoista.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Mulla on vain yksi nimi, joka pitää pitää hinnalla millä hyvänsä Jyväskylässä: JP Hytönen. Uskomatonta tsemppausta, taistelua, tappelua, raatamista joka ilta. Luulisi RD:nkin tykkäävän.

JP:lle äkkiä parivuotista jatkoa kouraan. Vaikka vähän korkeammalla palkallakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös