Mainos

Kellojen siirto

  • 242 298
  • 1 857

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oma viisisenttiseni tähän keskusteluun. Ei juurikaan haittaa kellojensiirtely ja ymmärrän heitäkin, joille se kaksi kertaa vuodessa pistää pakan sekaisin. On ihan sama, vaikka kelloja siirreltäisiin maailman tappiin saakka, kunhan vaan joskus sitten päädyttäis siihen kesäaikaan.
 

marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minun harrastuksiani hyödyttäisi eniten, jos siirryttäisiin Pohjois-Amerikan itärannikon aikaan, tai ihan maksimissaan central timeen. Esimerkiksi pacific time olisi jo liioittelua, sillä esimerkiksi Stanley Cupin finaalit alkaa hirveän aikaisin länsirannikon aikaa.
 

Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Sanoisin, että tämä on väärä maa, jos haluaa talvella töiden jälkeen harrastaa ulkona luonnonvalossa. Siihen ei kesäaikakaan tuo kuin hyvin marginaalista muutosta. Itselle konkreettisimmin tämä tuntuu, kun muksulla menee tovi tottua tunnin siirtoon. Tänään herättiin tuossa 5.50 maissa. Täytyy toivoa, että lumi valaisisi jo marraskuun aikana pimeyttä, toki nyt ei ainakaan taida kauhean lupaavalta näyttää sen suhteen.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joku viisas bisnesmies jo taannoin ehdotti että talviajasta pitäisi siitäkin siirtyä vielä tunti taaksepäin. Ja unitutkija peesasi, tietenkin.
Tämän myötä loppukesällä tulisi pimeä klo 19 maissa ja aurinko nousisi kolmelta. Luulisin, että itsemurhatilastoihin saataisiin melko iso nousu tällä.

Vastasin taannoin siihen kyselyyn, jossa äänestettiin pysyvän ajan puolesta. Äänestin tietysti kesäaikaa. Ihmettelin vaan sitä kysymyksen asettelua, joka oli jotain siihen suuntaan että haluanko olla mieluummin samassa ajassa venäjän vai Keski-Euroopan kanssa. Miksi siinä ei kysytty esim että haluanko valoisaa aikaa iltaan vai aamuun?
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Oma viisisenttiseni tähän keskusteluun. Ei juurikaan haittaa kellojensiirtely ja ymmärrän heitäkin, joille se kaksi kertaa vuodessa pistää pakan sekaisin. On ihan sama, vaikka kelloja siirreltäisiin maailman tappiin saakka, kunhan vaan joskus sitten päädyttäis siihen kesäaikaan.
...kuin myös minun roposeni...
Olen täsmälleen samaa mieltä kuin harras veljemme @Reverent . Meillä ehkä koirat eniten reagoivat kellojen siirtoon - heillä on pirun tarkka sisäinen kello, joka kertoo minullekin, erinnäisinä reaktioina, niin aamulenkin kuin ruokailunkin ajat.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ihan mukava tällaisella kelillä nauttia aamukahvia aurinkoisessa säässä näennäisen aikaisin aamulla. Ihmettelin myös tovin herätessäni kännykän mukaan kuudelta että onpa levännyt olo, seinäkello olikin tuntia enemmän. Olin onnistunut unohtamaan siis kellojen siirron.

Eiköhän tämä vitutuksen puolelle toki muutu kun alkaa jo tänään kirkkaalla kelillä hämärtyä reilusti neljän aikaan, saati sitten ensi viikon lyijynharmaalla taivaalla.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En muistanut koko siirtoa, kunnes huomasin töissä seinäkellon oudossa ajassa.

Että ei häirinnyt.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tähän suuntaan ei erityisemmin haittaa itseäni. Keväällä pahimpien stressipaineiden ja pienten lasten kera muistan kyllä vituttaneen himpan verran enemmän yöunien jäätyä tuntia vajaaksi, mutta sinänsä sama mulle, kumpaan aikaan jäätäisiin, kunhan loppuisi tuo säätäminen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eipä tuota taaskaan huomaa oikeastaan yhtään missään. Yövuorossakin tuli oltua tunti pidempään, mutta siinähän sekin meni. Jotenkin hölmöltä tämä kellojen venkslaaminen siitä huolimatta minusta tuntuu, ja kyllä tästä voitaisiin minun puolestani luopua.
 

Glove

Jäsen
Hölmöä, kyllä, tarpeellista, ei.

Kellojensiirtoprojekti on nyt suoritettu maaliin asti auton kelloa lukuunottamatta. Kun vaan muistaisi sen laittaa kohdilleen kun seuraavan kerran autolla on lähdössä liikenteeseen.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä tuota taaskaan huomaa oikeastaan yhtään missään. Yövuorossakin tuli oltua tunti pidempään, mutta siinähän sekin meni. Jotenkin hölmöltä tämä kellojen venkslaaminen siitä huolimatta minusta tuntuu, ja kyllä tästä voitaisiin minun puolestani luopua.
Eniten tämä varmaan haittaa niitä ihmisiä, jotka haluavat elämänsä olevan niin säännöllistä kuin mahdollista.

Nukkumaan pitää päästä samoihin aikoihin jne. Rytmit säännölliset ja kunnossa.

Itselläni rytmit vaihtelee paljon jo töiden vuoksi. Samalla tietysti on ristiriitaa ns. Tavallisen rytmin kanssa, kun lapset menee kouluun jne. Välittämättä tottakai minun vuoroistani tai rytmistäni.

Siinä ei yksi tunti merkitse mitään, eikä sitä jaksa edes ajatella.

Samaa mieltä koko touhun turhuudesta.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Onhan lisävalo aamuun ihan jees, mutta kyllä tämä taas alkaa vähän korpeamaan, kun neljän jälkeen iltapäivällä alkaa olla jo hämärä. Ja päivä päivältä pahenee vaan. Toivoisi jo pian lunta maahan valoa tuomaan, mutta taitaa sekin toiveajattelu olla vuosi vuodelta toivottomampaa tässä vaiheessa vuotta.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onhan lisävalo aamuun ihan jees, mutta kyllä tämä taas alkaa vähän korpeamaan, kun neljän jälkeen iltapäivällä alkaa olla jo hämärä. Ja päivä päivältä pahenee vaan. Toivoisi jo pian lunta maahan valoa tuomaan, mutta taitaa sekin toiveajattelu olla vuosi vuodelta toivottomampaa tässä vaiheessa vuotta.
Yleensä tykkään, että on vähän lunta mutta tästä talvesta toivon synkkää ja lumetonta. Siis lauhaa, koska energiakriisi. Kyllähän tämä pimeä vuodenaika koettelee, oli kellot missä asennossa tahansa mutta pitää vain muistaa miten hyvältä valo sitten keväällä tuntuu pimeyden jälkeen.
 

Glove

Jäsen
Taas on tämä sama ongelma. En muista miten tuo mikron kellon ajan asetus tehdään. Pitää siis taas etsiä käyttöohje jostain.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Taas on tämä sama ongelma. En muista miten tuo mikron kellon ajan asetus tehdään. Pitää siis taas etsiä käyttöohje jostain.

Uunin ja mikron kellot, puolivuosittainen ongelma. Kaikki muut siirtyy nykyään itsestään, mutta eihän noita perkeleitä muista mistä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Onhan tuo se kivulias puoli, että pimeys saapuu aiemmin nyt, mutta itsessä on paljon talviajan ihmistä. Aamut sujuu paljon pirteämmin ja päivärytmiä on helppo pitää "normaalissa". Kesäaikaan siirtyessä kestää pitkään, että saan itseäni pirteäksi aamuisin, koska illalla ei meinaa rauhoittua.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Taas tämäkin koetaan, kun viedään 1 tunti pois valoisammasta ajasta töiden jälkeen. Kyllä on niin typerä tuo talviaikaan siirtyminen, ettei mitään rajaa.
Ja mieti kun jotkut Kokoomuksen/EK:n tyypit tosissaan miettivät takavuosina josko vielä talviajastakin mentäisiin taaksepäin yksi tunti, ympärivuotisesti. Kuulemma firmat hyötyisivät. Olis komeeta kun talvella pimeä tulisi kahdelta päivällä ja kesällä taas aurinko nousisi ennenkuin nukkumaan ehtisi.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Siirrettävinä oli kuusi seinäkelloa, auton kello ja mikroaaltouunin kello.

Hengissä tästä silti selvittiin.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Taas tämäkin koetaan, kun viedään 1 tunti pois valoisammasta ajasta töiden jälkeen. Kyllä on niin typerä tuo talviaikaan siirtyminen, ettei mitään rajaa.
Ja sitten nämä ns. asijantuntijat (typo tahallinen) haluaisivat luopua kokonaan kesäajasta, että saadaan lisää pimeyttä ilta-aikaan ja valoa aamuyön pikkutunneille.

Kansanterveys tykkää tästä suunnitelmasta.

Hauskintahan tässä on, että jos kellojen siirrosta EU:ssa luovutaan, niin koko muu Eurooppa valinnee pysyvän kesäajan, mutta Suomi taas haluaisi siinä tapauksessa pysyvän talviajan. VMP, sanon minä.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hauskintahan tässä on, että jos kellojen siirrosta luovutaan, niin koko muu Eurooppa valinnee pysyvän kesäajan, mutta Suomi taas haluaisi siinä tapauksessa pysyvän talviajan. VMP, sanon minä.
Identiteettimme kannalta tämä ei olisi ollenkaan hassumpi juttu. Pohjois-Norjassa pärjäävät jo nykyään GMT +1-ajalla, joten miksemme mekin. Vaikka kellojen siirtelyä jatkettaisiin vastaisuudessakin, olisi Suomessa mielestäni hyvä käydä keskustelu Keski-Euroopan aikaan siirtymisestä.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tämä keskustelu on aikamme ikiliikkuja ja toistan oman näkemykseni. Kellojen siirto on meidän oloihin selkeästi pienin paha. Kesäaika takaa valoa iltoihin keväisin ja syksyihin kun sitä vielä on jonkin verran tarjolla ja talviaika taas pimeänä aikana aamuihin sen verran että päästään hereille.

Jos pysyvä aika täytyisi päättää niin valitsisin kesäajan iltapäivien vuoksi,miinuksena sitten aamujen armoton pimeys. Onneksi siirtämiset näyttävät jatkuvan.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En kyllä ymmärrä miten tämä talviaika auttaa heräämistä? Aurinko näyttää nousevan 7:37 ja täysin pimeää oli kun äsken heräsin. Käytännössä siis otettiin vain illasta tunti valoisaa aikaa pois.

Kai se logiikka on siinä, että yhdeksän aikaan olisi edes vähän valoisaa joulukuun lopullakin. Jos oltaisiin pysytty kesäajassa niin valoisa saapuisi vasta kymmenen aikaan.

Henkilökohtaisesti olen täysin kesäaikaleirissä. Itse uskon valoisan iltapäivän kannustavan ihmisiä liikkumaan ulkona myös marras-tammikuun aikana. Mutta en ole tutkija niin enpä viitsi antaa näkemykselleni sen enempää arvoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös