Mainos

Kellojen siirto

  • 242 323
  • 1 857

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Huomenna paluu suomeen tshekin ja puolan reissulta. Täällä kello on tunnin suomen aikaa jäljessä. Aivan jäätävä jet lag tiedossa siis.

Toivon todella, että ihmiset, joilta tunnin kellojen siirto pistää rytmit sekaisin eivät matkusta viroa kauemmas, taikka katsovat matkakohteensa sen mukaan, että tuo on samalla aikavyöhykkeellä.
 
Glove

Onhan sitä heillekin useita vaihtoehtoja matkustamiseen. Minulla on näistä maista käymättä vielä 28. Jos kerran vuodessa kävisin jossain näistä olisin 77 kun homma olisi valmis.

Botswana, Bulgaria, Burundi, Egypti, Etelä-Afrikka, Etelä-Sudan, Israel, Jordania, Kongon demokraattinen tasavalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Lesotho, Libanon, Libya, Liettua, Malawi, Moldova, Mosambik, Namibia, Palestiinalaisalue, Romania, Ruanda, Sambia, Sudan, Suomi, Swazimaa, Syyria, Ukraina, Venäjä (Kaliningradin alue), Viro, Zimbabwe
 
Oikein mielenkiintoisia kohteita listalla kyllä! Itselläni olisi 26 käymättä. En taida silti matkojani tämän suhteen suunnitella.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Huomenna paluu suomeen tshekin ja puolan reissulta. Täällä kello on tunnin suomen aikaa jäljessä. Aivan jäätävä jet lag tiedossa siis.

Toivon todella, että ihmiset, joilta tunnin kellojen siirto pistää rytmit sekaisin eivät matkusta viroa kauemmas, taikka katsovat matkakohteensa sen mukaan, että tuo on samalla aikavyöhykkeellä.
Aika turhaa vittuilua aiheesta, joka aiheuttaa lieviä ongelmia isolle osaa kansasta ja näkyy piikkinä vanhemman väestön kuolemissa. Toki enemmän keväällä, mutta joka tapauksessa.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Aika turhaa vittuilua aiheesta, joka aiheuttaa lieviä ongelmia isolle osaa kansasta ja näkyy piikkinä vanhemman väestön kuolemissa. Toki enemmän keväällä, mutta joka tapauksessa.
Isolle osaa kansasta? Eikö nyt mene jo hippusen liioittelun puolelle.

Itse työskentelen vanhusten parissa ja työssäni en ole nähnyt kuolleisuuden lisääntymistä, enkä juurikaan muita haitallisia vaikutuksia. Rouvani työskentelee myös samalla alalla ja on ollut vuosikaudet. Kysyttäessä hänkään ei ole tätä kuolleisuuden kasvua, taikka haittavaikutuksia huomannut. Siulla varmaan parempaa omakohtaista kokemusta, vai kirjoitteletko vain lehtiartikkeleista lukemasi perusteella?
 
Voin (ex-) opettajana kirjoitella enemmän ja vähemmän faktaa oman kokemukseni pohjalta, mutta se ei kumoa niissä lehtiartikkeleissa olleita mahdollisia tutkimustuloksia oppimistuloksiin liittyen. Sama pätee kellonsiirtoihin ja mihin tahansa muuhunkin. Sorry, kunnioitan ammattitaitoanne, mutta rivityöntekijä harvemmin tajuaa kokonaiskuvaa.

Isoon osaan ihmisistä tunti vaikuttaa, mutta heistä yhtälailla isolla osalla elämäntavat ovat niin sekaisin, että se menee siinä närästyksen, kofeiinin ja sinisen valon seassa. Yllättäen vakiintuneimmilla elämäntavoilla elävät kokevat tunnin vähenemisen yöunissaan aamulla. Ei se välittömästi perustervettä tapa, mutta vanhuksissa voi tappaa.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Vuorotyötä tekevänä aina naurattaa tuo narina kellojen siirron hautallisesta ja jopa tappavasta vaikutuksesta. Miten siitä järkyttyvät ihmiset selviävät elämässä mistään muustakaan?

Sama. Itse olen hyötynyt molempiin suuntiin kellon siirtojen aiheuttamasta "häiriöstä".
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Itse työskentelen vanhusten parissa ja työssäni en ole nähnyt kuolleisuuden lisääntymistä, enkä juurikaan muita haitallisia vaikutuksia. Rouvani työskentelee myös samalla alalla ja on ollut vuosikaudet. Kysyttäessä hänkään ei ole tätä kuolleisuuden kasvua, taikka haittavaikutuksia huomannut. Siulla varmaan parempaa omakohtaista kokemusta, vai kirjoitteletko vain lehtiartikkeleista lukemasi perusteella?
Kieltämättä nämä klassiset oman elämän anekdootithan vasta lehtien palstat todistusvoimassaan voittavatkin.

Mutta jos et usko, niin aiheesta on tehty runsaasti ihan tieteellistä tutkimusta. Negatiiviset kansanterveydelliset vaikutukset kellojen siirtelystä ovat käsittääkseni melko kiistattomia, vaikka se siirtely ei sinua henkilökohtaisesti häiritsisikään. Ei itseasiassa juuri häiritse itseänikään (tai en ole ainakaan huomannut mitään negatiivisia vaikutuksia), mutta en siitä huolimatta mitenkään naureskele asialle. Tämä kun ei ole mikään mielipidejuttu.

Tuosta nyt aluksi pari lähdettä alle. Lisää löytyy vaikka googlaamalla, aika helposti.

Ja erityisesti niistä @sampio mainitsemista ylimääräisistä kuolemista (eikä pelkästään vanhusten, vaan myös esimerkiksi teollisuus- ja liikenneonnettomuuksissa kellojen siirtelyn takia kuolevien nuorempienkin), alla artikkeli. Niissä vanhusten kuolemissa piikin oli havainnut muistaakseni joku ruotsalaistutkimus, jota en nyt äkkiseltään tähän löytänyt.

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Vuorotyötä tekevänä aina naurattaa tuo narina kellojen siirron hautallisesta ja jopa tappavasta vaikutuksesta. Miten siitä järkyttyvät ihmiset selviävät elämässä mistään muustakaan?
Sama tähän! Itse tein ravintola hommia parisenkymmentä vuotta. Välillä aamuvuoro ja yleensä iltavuoro. Ja jokainen viikonpäivä mahdollinen työpäivä.

Nuorempana tein parhaimmillaan töitä 4 eri paikassa. Leipomossa ja 3 eri ravintolassa. Kovaa hommaa oli, kun Imatralla työvuoro saattoi loppua kello 23 ja Lappeessa leipomossa alkaa 2:30. Vuoden tuota jaksoin.

Nykyäänkin vuoden jokainen päivä mahdollinen työpäivä. Toki itse saan valita milloin teen ja minä päivinä. En ainakaan itse tunne tarvitsevani ns.perus arki rytmiä tarkkoineen aikoineen
 
Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Tämä. Itseeni kellojensiirto ei ole koskaan vaikuttanut muulla tavalla kuin viisareiden pyörittämisellä.

Ps. Kellojensiirto voitaisiin kyllä lopettaa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kiitos viestistäsi. En tiedä miksi rivityöntekijä kuvauksen laitoit viestiisi. Johtaja sopimuksella toimin työssäni.
Ok, pahoittelut jos loukkasin. Itsekin olen johtajasopimuksella, mutta en koe näkeväni koko alaa kattavaa kokonaiskuvaa erityisen hyvin tai tee akateemista tutkimusta alallani. Voit toki argumentoida alkajaisiksi nuo @hulkster19 linkkaamat artikkelit, jos johtotehtäviltäsi ehdit.

Tein itse sekavuoroa vuoden ja kyllä siihen tottuu nuorena. Kuinka terveellistä se sitten on, se on kokonaan toinen juttu.

Noin muutoin kyllä taas yksi essonbaari kokoontui pesemään toistensa selkiä. "Eihän se voi noin mennä, kun minä en sitä niin koe." Uuh, joo. Onnittelut.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Itse työskentelen vanhusten parissa ja työssäni en ole nähnyt kuolleisuuden lisääntymistä, enkä juurikaan muita haitallisia vaikutuksia. Rouvani työskentelee myös samalla alalla ja on ollut vuosikaudet. Kysyttäessä hänkään ei ole tätä kuolleisuuden kasvua, taikka haittavaikutuksia huomannut.

Sama tähän! Itse tein ravintola hommia parisenkymmentä vuotta. Välillä aamuvuoro ja yleensä iltavuoro. Ja jokainen viikonpäivä mahdollinen työpäivä.

Nuorempana tein parhaimmillaan töitä 4 eri paikassa. Leipomossa ja 3 eri ravintolassa. Kovaa hommaa oli, kun Imatralla työvuoro saattoi loppua kello 23 ja Lappeessa leipomossa alkaa 2:30. Vuoden tuota jaksoin.

Nykyäänkin vuoden jokainen päivä mahdollinen työpäivä. Toki itse saan valita milloin teen ja minä päivinä. En ainakaan itse tunne tarvitsevani ns.perus arki rytmiä tarkkoineen aikoineen

Eli sinä et ole kokenut haittoja etkä myöskään ole havainnut haittoja työyhteisösi vanhuksilla. Ei myöskään puolisosi. Kumoaako kokemasi ja havaitsemasi tutkimukset ja tilastot, joissa on päädytty toisenlaiseen lopputulokseenaa?
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Ok, pahoittelut jos loukkasin. Itsekin olen johtajasopimuksella, mutta en koe näkeväni koko alaa kattavaa kokonaiskuvaa erityisen hyvin tai tee akateemista tutkimusta alallani. Voit toki argumentoida alkajaisiksi nuo @hulkster19 linkkaamat artikkelit, jos johtotehtäviltäsi ehdit.

Tein itse sekavuoroa vuoden ja kyllä siihen tottuu nuorena. Kuinka terveellistä se sitten on, se on kokonaan toinen juttu.

Noin muutoin kyllä taas yksi essonbaari kokoontui pesemään toistensa selkiä. "Eihän se voi noin mennä, kun minä en sitä niin koe." Uuh, joo. Onnittelut.
En loukkaantunut ollenkaan, ihmettelin vain sitä, että miten pystyit kommentoimaan työtehtävääni ilman tietoa?

Itse kommentoin asiaa siitä näkökulmasta, josta itse alalla työtä tekevänä näen.

Olen lomalla, joten hyvin kerkeän johtotehtäviltäni kommentomaan. Kiitos huolenpidostasi tätä asiaa koskien.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Eli sinä et ole kokenut haittoja etkä myöskään ole havainnut haittoja työyhteisösi vanhuksilla. Ei myöskään puolisosi. Kumoaako kokemasi ja havaitsemasi tutkimukset ja tilastot, joissa on päädytty toisenlaiseen lopputulokseenaa?
Itse kommentoin itseni ja rouvani huomiomia asioita. Emme ole huomannut haittoja omassa työssämme.

Tutkimustuloksia on varmasti monenlaisia. Korostan, että itse kommentoin vain omista huomioistamme päivittäisestä työstämme vanhusten parissa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En loukkaantunut ollenkaan, ihmettelin vain sitä, että miten pystyit kommentoimaan työtehtävääni ilman tietoa?
Päättelin lähinnä vähättelevästä asenteestasi "lehtiartikkeleita" kohtaan sekä auktoriteettiin vetoamisesta eli tässä tapauksessa sinun ja vaimosi kokemukseen alalta. Tätä vahvistaa reaktiosi nyt, kun painotat ilmaisseesi vain teidän kokemuksenne (viesti MacRefille), vaikka edellisellä sivulla kokemuksesi alalta tuntui painavan paljon enemmän kuin "lehtiartikkelit".

Edelleenkään en epäile kovaa osaamistasi, koska pidän itseänikin omalla kapealla sektorillani yhtenä Suomen kärkiosaajista, mutta en väitä silti voivani kommentoida kovin suurilla hauiksilla kaikkea opetusteknogiaan tai pedagogiikkaan liittyvää ilman selkeää tutkimusnäyttöä.

"Tutkimustuloksia on varmasti monenlaisia" kuuluu usein silloin, kun tutkimus ei vastaa omaa tahtoaan.
 
Viimeksi muokattu:

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Sama tähän! Itse tein ravintola hommia parisenkymmentä vuotta. Välillä aamuvuoro ja yleensä iltavuoro. Ja jokainen viikonpäivä mahdollinen työpäivä.

Nuorempana tein parhaimmillaan töitä 4 eri paikassa. Leipomossa ja 3 eri ravintolassa. Kovaa hommaa oli, kun Imatralla työvuoro saattoi loppua kello 23 ja Lappeessa leipomossa alkaa 2:30. Vuoden tuota jaksoin.

Nykyäänkin vuoden jokainen päivä mahdollinen työpäivä. Toki itse saan valita milloin teen ja minä päivinä. En ainakaan itse tunne tarvitsevani ns.perus arki rytmiä tarkkoineen aikoineen
Vuorotyön haittoja ja sen vaikutuksia on myös tutkittu ja todettu ettei se hyvää tee ihmiselle sekään.

Lisäksi Google Scholarin kautta löytyy kymmenittäin vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia aiheesta ja jotka aika kiistattatomasti osoittavat vuorotyön vaikutuksia terveyteen.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vuorotyötä tekevänä aina naurattaa tuo narina kellojen siirron hautallisesta ja jopa tappavasta vaikutuksesta. Miten siitä järkyttyvät ihmiset selviävät elämässä mistään muustakaan?
Vuorotyötä tehneenä selvisin siitä, koska kaikkeen tottuu. Kuten aiemmin totesin ja yllä on erinäisiä tutkimuksia lainattu, kovin terveellistä se silti ei ole. Jos sinä olet tottunut perseellään olevaan vuorokausirytmiin, muiden ei tarvitse, varsinkaan, kun se tutkitusti on terveydelle vaarallista. Vai sopiiko esim.
alkoholin, kahvin tai rasvaisen ruoan liiallinen käyttö kaikille ja niiden haittavaikutuksista kärsiminen on vain turhaa narinaa?
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

En sanonut, etteikö kellojen siirrolla voisi olla merkitystä ihmisten terveyteen. Mutta yhteiskunnassa on monia asioita, jotka takuulla sekoittavat paljon enemmän ihmisten luontaista vuorokausirytmiä. Kuten se vuorotyö. Tai valosaaste, puhelimen liiallinen tuijottaminen jne.

Ja tämä on toki vain oma kokemukseni, mutta tosiaan vuorotyötä tekevänä kellojen siirtoa ei huomaa mitenkään. Yhdentekevä juttu. Ehkä se sitten vaikuttaa jos on eläkkeellä tai päivän rutiinit tapahtuu aina samoihin aikoihin. Mene ja tiedä.
 
Jees, ei varmasti vaikuta kaikkiin samalla tavoin, varsinkin jos siihen on tottunut esim. vuorotyössä. Kuten totesin, olen tehnyt sekavuoroa, jossa mukana myös yökiertoa, ja tuolloin tosiaan ei erityistä vaikutusta ollut. Ikääkin alle 30. Nyt vakiintuneessa vuorokausirytmissä tuo tunti tuntuu - yhtälailla se tuntuu toki kännykän tai leffan ääressä venyneen illan tai ryyppyreissun jäljiltä, mutta siksi pyrinkin karttamaan niitä tai toteuttamaan perjantaina/lomalla. Pahimpina stressikausina opettajana, esim. koronakeväänä, tuo puuttunut tunti sai aikaan perkeleenmoisen väsymisen. Pienien asioiden summaahan ne isot ongelmat usein ovat. Nyt pyrin aidon natsimaisesti hallitsemaan stressitasojani ja siksi otan tähän kiinni näin kovaa, kun asian vähättely on tuollaista edellisen sivun tasoa.
 
Undrafted

Jäsen
Toivon todella, että ihmiset, joilta tunnin kellojen siirto pistää rytmit sekaisin eivät matkusta viroa kauemmas, taikka katsovat matkakohteensa sen mukaan, että tuo on samalla aikavyöhykkeellä.
Lomalla useimmilla tietysti aikataulu ylipäänsä erilainen kuin normiarjessa. Olen ymmärtänyt, että tapaturma- ja sairaustilastoissa kellojen siirron kanssa ajoittuu vaikutuksensa. Sitä lienee vähemmän tutkittu johtuuko vaikutus kellojen siirrosta ja jos johtuu, niin miksi johtuu.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika turhaa vittuilua aiheesta, joka aiheuttaa lieviä ongelmia isolle osaa kansasta ja näkyy piikkinä vanhemman väestön kuolemissa. Toki enemmän keväällä, mutta joka tapauksessa.
Ei kait kyse ollut mistään vittuilusta vaan ihan aiheellisesta toiveesta / neuvosta tunnin kellojen siirrosta pahasti kärsiville, ja ihan kansanterveyden näkökulmasta kellojen siirrosta niin kovasti kärsivät voisivat pidättäytyä aikavyöhykkeen ylittävistä matkoista.

Ja todetaan nyt silti, että mielestäni kellojen siirrosta voidaan kyllä luopua, mutta vain sillä edellytyksellä, että jäätäisiin pysyvään kesäaikaan.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ei kait kyse ollut mistään vittuilusta vaan ihan aiheellisesta toiveesta / neuvosta tunnin kellojen siirrosta pahasti kärsiville, ja ihan kansanterveyden näkökulmasta kellojen siirrosta niin kovasti kärsivät voisivat pidättäytyä aikavyöhykkeen ylittävistä matkoista.
Juu, tulkita voi monella tapaa. Tosin reaktio ensimmäiseen viestiini paljasti kyllä, kuinka vilpittömästi toivottiin muiden parasta vai oliko kyse kuitenkin veetuilusta.

Mutta juu, elämä jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös