Keikka-arviot

[Fordél]

En löytänyt ketjua, jossa voin hehkuttaa eilistä Maccan keikkaa Hartwall-areenalla, joten laitetaas uusi ketju pystyyn.

Sir Paul McCartney veti eilen lähes kolmituntisen keikan. Kyseessä oli kenties paras keikka, jolla olen koskaan ollut. Odotukset eivät olleet suuret vaan ajattelin, että tulossa on vanhan pierun rahastuskeikka. Olin niin väärässä. Kolme tuntia meni kuin siivillä (vaikka erityisen paljon ei tullut Wingsin biisejä:). Bändi soitti aivan loistavasti, soundit olivat hyvät (bassosoundit ehkä vähän liian blösöt) ja Macca lauloi sekä esiintyi mainiosti. Esille täytyy nostaa etenkin rumpali Abe Laboriel Jr:n rennon letkeä soitto sekä mainiot taustalaulut. Huikeaa toimintaa! Huomionarvoista oli myös se pieni yksityiskohta, että lähes 70 v. Macca veti ekat yli kaksi tuntia ilman yhtäkään juomataukoa. Miten se ääni voi kestää noin hyvin?

Biisilista oli oikeastaan ihan täydellinen eikä jäänyt kaipaamaan mitään. Macca soitti paljon Beatlesin hittejä (Let it be, Yesterday, Long and winding road, Hey Jude, Get back, Ob-La-Di Ob-La-Da jne.) Paperback writer jne.), mutta myös vähemmän tunnettua materiaalia. Välissä kuultiin hyviä välispiikkejä niin englanniksi kuin suomeksikin. Hienoa oli myös se, että lavashow ja rekvisiitta olivat hyvin maltilliset, sillä se tuki mainiosti musiikkia. Kaikki turha härpäke oli jätetty pois, sillä McCartneyn persoona ja musiikki riittivät täyttämään koko tilan. Ainoastaan Live and let dien aikana tuli kunnon pyroshow, mikä sopi todella hyvin kyseiseen biisiin.

Kokonaisarvosana: 10 +papukaijamerkki

Eli vaikka lipun hinnat ovat nykyisin hyvin suolaisia niin ainakin tässä tapauksessa euroille tuli todella hyvää vastinetta. Toivottavasti McCartney tulee vielä uudestaan Suomeen, jolloin menen aivan taatusti paikalle ja kovin odotuksin. Uskon, että myös muut 12 000 tekevät saman.

 

[Everton]

Sopiva ketjunavaus, sillä minä olin puolestani lauantaina katsomassa Kivesveto GoGo'ta!

Kivesveto veti lähes kolmevarttisen keikan. Kyseessä ei ehkä ollut paras keikka, millä olen koskaan ollut, mutta hyvä kuitenkin. Olin ollut vähän empiväinen sen suhteen, että jaksaisiko flunssaisena lähteä rämpimään sohjossa, kun bändinkin on nähnyt jo aika monta kertaa. Mutta hyvä että lähdin. Tuuranneesta basistista huolimatta soitto oli timmiä kuten aina. Soolot olivat sopivan lyhyitä ja valoshow häikäisevä (ainakin esiintyjille). Esille täytyy nostaa etenkin rumpalin rennon letkeä soitto sekä mainiot välispiikit. Huikeaa toimintaa!

Biisilista oli kattava, sillä keikalla kuultiin suurinpiirtein kaikki bändin kappaleet. Kivesveto soitti luonnollisesti tärkeimmät hittinsä (Taulasalo, Äiti hei, Min koti sin koti jne...) mutta myös joitakin todellisia harvinaisuuksia. Välissä kuultiin hyviä välispiikkejä niin suomeksi kuin englanniksikin. Hienoa oli myös se, että lavashow ja rekvisiitta olivat hyvin maltilliset, sillä se tuki mainiosti musiikkia. Kaikki turha härpäke oli jätetty pois, sillä Kivesvedon preesenssi ja musiikki riittivät täyttämään koko tilan.

Kokonaisarvosana: 10 +papukaijamerkki

Eli vaikka lipun hinnat ovat nykyisin hyvin suolaisia niin ainakin tässä tapauksessa euroille (niille molemmille) tuli todella hyvää vastinetta. Toivottavasti Kivesveto GoGo soittaa jälleen pian, jolloin menen aivan taatusti paikalle ja kovin odotuksin. Uskon, että myös muut 12 tekevät saman.

 

[Germanicus]

Vaimon kanssa olin Sir Paulia katsomassa. Olihan tuo aivan huikea keikka odotuksiin nähden. Biisit menivät kivasti sekaisin, itse olin luonnollisesti aivan kiimassa Beatles-matskusta, se Wings ei oikein iskenyt. Macca tuntui olevan aika rennolla päällä, välispiikit suomeksi naurattivat ainakin allekirjoittanutta.
Hinta oli suolainen, mutta kannatti todellakin maksaa. Siinä oli/on yksi suurista, mies, jota arvostan hyvin, hyvin paljon.

 

[oiler99]

Itse en päässyt Maccaa katsomaan tällä kertaa. Olin perjantaina Oulussa katsomassa yhtä Suomirockin suurista eli Hectoria. Ja olihan se kyllä hieno keikka kaikinpuolin! Setin avausosuus koostui enemmän tai vähemmän covereista. Mutta upeita versioita ne sitten olivatkin! Varsinkin Sounds Of Silence ja Strawberry Fields Forever kulkivat todella komeasti. Jälkimmäisen intro oli kuin suoraan Beatlesin alkuperäisestä. Myös suomenkielisenä versiona vedetty MacArthur Park oli kyllä hienoa kuultavaa. Ensimmäisen setin puolivaiheilla Freeman asteli lavalle vetämään kolme biisiä. Ajetaan Tandemilla olikin setin ensimmäinen varsinainen yleisönhuudattaja, johon myös Hector liittyi mukaan. Ei kovin usein pääse näkemään, että Freeman ja Hector tuota biisiä vetävät livenä samalla lavalla. Covereista alettiin vähitellen hivuttautua kohti Hectorin omaa tuotantoa ja Herra Mirandos oli komeaa kuultavaa. Välissä muisteltiin Matti ja Pirjo Bergströmiä. Keikan kakkososuus olikin sitten täyttä hittiputkea. Kissojen yö oli mahtava yllätys ja rullasi hienosti, vaikkei alkuperäisen kuuluisaa pianointroa nyt kuultukaan. Jos sä tahdot niin sai yleisön laulamaan suoraa kurkkua. Itselleni kakkossetin upein hetki oli Mandoliinimies, joka kuuluu suosikeihini Hectorilta. Tiesin heti, mikä kappale on tulossa kun näin Jarmo Nikun kädessä mandoliinin ja niin tiesivät kaikki muutkin. Todella hieno yhteislaulu yleisöltä myös. Myös Leonard Cohen-cover Hallelujah kuultiin loistavana versiona. Varsinaisen setin lopuksi Freeman kutsuttiin takaisin lavalle, ja vuorossa oli Ake, Make, Pera ja mä. Keikan päätti ikiklassikko Lumi teki enkelin eteiseen jossa koko täysi Teatria lauloi. Joillakin keikoilla tätä on näemmä vedetty myös keskellä settiä, mutta keikanlopetukseen tuo kappale ehdottomasti kuuluu. Ei tarvitse ihmetellä, miksi tuo biisi on yksi Suomirockin suurista kappaleista.

 

[Fordél]

Tuli käytyä Vesa-Matti Loirin joulukonsertissa ja laitetaas siitä pieni arvio. Odotukset oli aika korkealla, sillä ajattelin, että nyt tulee hieno ja tunteikas keikkaelämys. Petyin hieman, sillä keikka jäi lopulta vähän vaisuksi.

Positiivista oli huomata, että Loirin kunto oli selkeästi parempi ja äänikin toimi hyvin. Myös muusikot taustalla olivat todella osaavia. Bändi soitti hyvin yhteen ja soundit olivat kohdillaan. Oli mukava kuulla uudenlaisia sovituksia perinteisistä joululauluista. Tunnelmaa tosin vähän latisti (ainakin allekirjoittaneella) siinä välissä vedetyt laulut, joista ei oikein irronnut joulutunnelmaa kuten Lapin kesä. Biisilistassa oli siis toivomisen varaa. Loiri ei myöskään juuri tarinoinut biisien välillä vaan biisit tulivat lähes putkeen, mikä vähän latisti tunnelmaa.

Arvosanaksi annan 8.

 

[oiler99]

14.4. Harmaja, Raahesali, Raahe

Hyvä keikka. joskin tällä kertaa vaikutti aika lailla rutiinivedolta. Uudelta levyltä oli ihan kiitettävästi biisejä setissä. Lava oli aivan upea valoineen! Parhaita lavavalaistuksia mitä olen nähnyt, ilman että pyrotekniikkaa tarvitsee lisätä. Uusista kappaleista ainakin Kaunis, koskematon sekä Unessa kuulostivat todella hyviltä. Setin paras kappale oli kuitenkin Kevät, joka on yksi hienoimmista tässä maassa tehdyistä biiseistä ikinä. Myös ehdoton suosikkini Harmaja-tuotannosta eli Taivaan pirstaleet kuulosti hienolta jälleen kerran. Leppäluodon välispiikit nyt olivat mitä olivat, mutta tunnelma keikalla oli silti aivan loistava! Kannatti mennä.

Setti:

Pelkkä ihminen
Unessa
Kaamos ja syys
Eikö kukaan voisi häntä rakastaa
Sataa
Viipyvä virta
Kevät
Taivaan pirstaleet
Kaunis, koskematon
Pahan jälki
Syntymähumala

Encore:
Hauras
Hiljaisuus hänen kannoillaan

 

[Pavlikovsky]

30.6 John Fogerty - Puistoblues

Eilen pilvisessä, mutta melko lämpimässä säässä vietettiin mukavaa bluestapahtumassa, jossa pääesiintyjänä oli itse CCR-legenda, John Fogerty. Kotimainen Honey B & T-Bones, Texasilainen Los Lonely Boys ja "Paperboy" Reed tarjoilivat illalle alkutahdit ennen kuin oli itse Johnnyn vuoro astua lauteille. Otin paikkani läheltä, noin 5-6 metriä lavasta silläkin riskillä, että soundit ovat mitä ovat, sillä nyrkkisäännön mukaan miksauslavan kohdalla konserttielämys on parhaimmillaan soundien kannalta.

Ensinnäkin roudaus Fogertyn keikkaa varten kesti aivan liian kauan ottaen huomioon, että kyseessä on ammattimiehiä, jotka roudaavat samoja kamoja satoja kertoja vuodessa. Luulisi, että kunnolliset soundcheckit tehdään jo hyvissä ajoin ja jos ei ole tehty, niin sitten niihin pitää varata aikaa, jottei yleisön tarvitse odotella. Koomisinta, että yleisölle luvattiin, että puolessa tunnissa edellisen esiintyjän jälkeen Fogerty nousisi lauteille, mutta aika oli lähempänä tuntia.

Pienen vitutuksen jälkeen alkoi kaikki olla valmista ja mies toisensa jälkeen saapui lavalle. Perus-jenkkiläisen miehen perikuva Kenny Aronoff istui patteriston taakse ja alkoi tanakasti takomaan rumpujaan ja tämän saattelemana Kalifornian rock-legenda juoksi Gibsoninsa kanssa lavalle.

Setin alkupuoli ei ollut lainkaan yllättävä: Hey Tonight, Green River, Lodi, Born On The Bayou, Who`ll Stop The Rain, Hot Rod Heart, Blueboy...ei jäänyt kenellekkään epäselväksi mikä on tämän ehtoon homman nimi. Keikka sujui tasaisen varmasti eteenpäin CCR-biisien kuin myös muutamien Johnnyn soolouran huippubiisien johdolla. Fogerty oli jälleen hyvällä tuulella ja muu bändikin komppasi loistavasti eleettömästi. Aronoffille pitää ojentaa iso käsi, sillä mies on todella ammattimies rumpujen takana, vaikka ihan noin jymäkkä rumpusoundi ei CCR-henkeen oikein käy mitenkään päin. Pretty Woman oli sellainen veto, jota en ymmärtänyt ja sen tilalla olisi voinut vaikkapa soitattaa Cotton Fieldsin. Sadekaan ei haitannut blueskansan hyvää tunnelmaa ja Have You Ever Seen The Rain tuli todella hyvään kohtaan. Encorena kuultiin Rockin` All Over The World sekä hyvänä livebiisinä toimiva ja hyvin rokkaava Fortunatee Son, jonka Fogerty veti todella antaumuksella.

Keikka oli tasoltaan asteikolla 4-10 sellainen 7. Fogertyn keikalle mennessä ei tule takuulla pettymään, hitit kyllä tulevat, mutta tietty yllätyksettömyys vaivaa ehkä Woodstock-legendan keikkoja. Jotain pientä variaatioita ehkä biiseihin ja tiettyjä teemoja kaipaisin, pieni jukeboksimaisuus haiskahti välillä eturiviin. Meno oli reipas keikalla ja turhia jorinoita ei nähty, vaikkakin jatkuva kitaran vaihtaminen Fogertyn kohdalla on pelkkää diivailua, ei mitään muuta. Noin rajua äänivallia ei välttämättä tarvitsisi CCR-hengessä Fogertyn keikalle rakentaa, vaan pientä kantrahtavuutta tuohon voisi enemmän lisätä, basso oli ainakin täysin ylimiksattu, tämä havainto eturivistä. Noin muuten olen todella tyytyväinen keikkaan, vaikka muutamat eturiviin hakeutuvat 50+ -ikämiehet pienessä kansallistason hutikassa sitä tönimällä itsekkäästi yrittivät horjuuttaa, mutta näitä sankareita löytyy nykyään jo joka tapahtumasta, missä vähänkin hiivaa tarjotaan.

 

[heavy]

Luulisi, että kunnolliset soundcheckit tehdään jo hyvissä ajoin ja jos ei ole tehty, niin sitten niihin pitää varata aikaa, jottei yleisön tarvitse odotella.

Taisi syy viivästykseen olla se että Fogertyn lento saapui 16 tuntia myöhässä..

 

[oiler99]

Jatketaanpa Fogerty-aiheessa sillä olin katsomassa legendaa livenä eilen Oulussa. Lämmittelybändinä keikalla toimi Eppu Normaali. Raatin stadion sai kuullakseen takuuvarman hittiputken ja muutamia varsin mieluisia helmiäkin. Torvinen oli liekeissä, johtuen varmaankin keikan luonteesta. Itselleni mieluisin yllätys oli Näin kulutan aikaa, joka kuuluu suosikeihini Eppu-klassikoista. Myös uudempaa materiaalia, kuten Tahdon sut oli mukavaa kuulla livenä. Silti kyllä ne olivat ne vanhat ikivihreät, jotka yleisön sytyttivät. Tämä oli itselleni nyt toinen Eppujen keikka, edellinen oli kolme vuotta sitten Suomi-ilmiössä. Yhtä hyvä oli tämäkin.

Illan päätähti John Fogerty näytti sitten miksi hän on yksi rock-historian suurimmista. Keikka oli kyllä yhtä klassikkobiisiä toisensä perään ja äijä itse oli todella kovassa tikissä. CCR:n ystävänä Creedence-biisit olivat minulle täyttä nannaa ja varsinkin Marvin Gaye-cover I Heard It Through The Grapevine! Mikä groove! Myös Midnight Special oli aivan mahtava veto. Plussaa Fogertylle heruu myös Hanoi Rocks-maisesta Up Around The Bendista tyttyttyydöineen. Hienoina yllätyksinä keikalla kuultiin CCR-biisit Ramble Tamble ja Keep On Chooglin' Ja asuupa miehen sisällä myös Eddie Van Halen-tyyppinen kitarasankari. Aika maaginen hetki oli myös sateen loppuminen Who'll Stop The Rainin jälkeen. Muutenkin Fogertyn kitarointi oli sellaista herkkua, että alta pois. Toivottavasti mies pitää lupauksensa ja tulee uudelleen Ouluun. Pakko mennä silloin uudelleen katsomaan!

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että sekä Eput että Fogerty tarjosivat sellaisen annoksen hittejä ettei paremmasta väliä. Aivan loistava rock-ilta.

 

[oiler99]

28.7. World Saxophone Quartet plays Jimi Hendrix, Rantajatsit, Raahe

Täytyy sanoa että kuulosti aivan helvetin mahtavalta! Sovitukset oli yksinkertaistettu ja kyllä tuo ihan Hendrixiltä kuulosti. Ehkä Hey Joe oli sovitettu vähän turhankin jazzahtavaan muotoon, mutta sitä seurannut Foxy Lady oli jo ihan ehtaa Henkkaa. Ja siihen Little Wing perään jumalaisena versiona! Muutenkin settilista oli aivan mahtava. Oli uskallettu ottaa vähemmän tunnettua materiaaliakin mukaan. Oli yksi elämäni parhaista keikoista ja todella tajunnanräjäyttävä elämys. Kyllä Jimi Hendrix olisi ollut ylpeä tuosta kunnianosoituksesta. Toisaalta, kun kavereiden taustalta löytyy sellaisia nimiä kuin Marvin Gaye ja Stevie Wonder, niin kyllähän he tiesivät miten Hendrixin musiikkia pitää kohdella. Sen verran pitkiä versiot olivat, että setti oli noin kuuden biisin mittainen. Tämä kvartetti on myös tehnyt Barack Obaman kampanjan tunnusbiisin "Yes We Can", joten todella harvinaista on tämän tason soittajien näkeminen näillä lakeuksilla.

Setti:

Intro
Hey Joe
Foxy Lady
Little Wing
Them Changes
If 6 Was 9


Northern Governors, Rantajatsit, Raahe

Illan päätteeksi Northern Governors tarjosi vielä kunnon funk-menoa ja sai kieltämättä tanssijalan vipattamaan. Aivan loistava uusi tuttavuus! Porukalla oli lavakarismaa ja soitto toimi kuin rasvattu. Mukava yllätys setissä oli bassosoolon päätteeksi vedetty pätkä Stevie Wonderin Superstitionia, joka on yksi kaikkien aikojen hienoimmista biiseistä. Tapasin vielä bändin jäsenet keikan jälkeen, mukaanlukien Tuomo Prättälän jota olin katsomassa jo kaksi vuotta sitten kun mies esiintyi Raahessa. Mukavia tyyppejä, kirjoittivat lippuun nimmarit ja kysyivät sitten vielä vinyylin ostettuani, että haluanko siihenkin nimikirjoitukset. Sehän sopi mainiosti.

Setti:

Intro
The Trash Man
Life Is One
It Is What It Is/Superstition
Hela huti
Set Me Free
What Is IF To You Sweety?
Happy Souls

 

[Black Star]

L.A.Guns oli muuten ihan ok DBTL:n torstaissa. Siis tämä oli se toinen. Traciin Guns soitti jossain muualla. Ammattimainen mutta rutiini. Pari palikkaa karismaa lisää niin voisi jotain olla tulossa/tullut.

Sen jälkeen soitti ja ulisi Happoradio. No, muut näytti nauttivan. Eihän 1200 kärpästä voi olla väärässä?

 

[oiler99]

31.7. Bruce Springsteen & The E Street Band, Helsingin olympiastadion

Minulta oli aiemmin jäänyt Bruce Springsteenin Suomen-keikoista kaksi todistamatta, mutta sillä ei ollut tiistain esityksen jälkeen minkäännäköistä väliä. Juuri tiistain keikka oli se, josta voi myöhemmin ylpeänä todeta olleensa paikanpäällä todistamassa rock-historiaa omin silmin. Jos jossain piti ehdottomasti olla, se oli tiistai-ilta Helsingin olympiastadionilla. Vastaavaa iltaa en tule vähään aikaan kokemaan missään. Jos koskaan.

Springsteenin tiistainen veto kesti yli neljä tuntia. Neljä tuntia!!! Ei saatana minkä pituinen keikka! Setti oli alkuun tasapaksu, eikä tullut kovinkaan montaa itselleni tuttua biisiä. My City Of Ruins oli niistä tutuista biiseistä yksi ehdottomia kohokohtia, tunnelma oli yhtä harras kuin kirkossa. We Take Care Of Our Own kuulosti hyvältä livenä. Mutta Because The Night oli minulle se kappale, josta tunnelma lähti nousuun. Nils Lofgrenin kitarasoolo oli aivan tajuton! Sen jälkeisiä kohokohtia olivat Lonesome Day ja varsinkin Waiting On A Sunny Day, jossa kuultiin hienot yhteislaulut, ja pääsihän sinne myös onnekas pikkupoikakin lavalle laulamaan Brucen kanssa. Encoreissa sitten räjähti. Born In The USA ja Born To Run peräkkäin soitettuna ja siihen vielä upea 50's rock-medley ja Glory Days/Dancing In The Dark! Tässä vaiheessa minulle alkoi olla selvää, että olin todistamassa jotain mikä ei tule vähään aikaan toistumaan. Tenth Avenue Freeze-Out ja Clarence Clemons-tribuutti saivat kylmät väreet aikaan. Tosin oli aika hupaisaa, kun Bruce huudatti biisin lopussa sen legendaarisen "you've just witnessed"-kohdan yleisöllä eikä kukaan vastannut. Olisi luullut että Suomessa olisi tajuttu, tuossa kohdassa pitää huutaa "E Street Band!" niin lujaa kuin lähtee. Higher & Higher ja Twist And Shout/La Bamba olivat kerrassaan upea lopetus mahtavalle keikalle. Bruce myös lämppäsi itseään puolen tunnin akustisella setillä ennen varsinaista keikkaa. Harmittaa, kun ei tajunnut mennä sitä katsomaan sillä siellä tuli Blinded By The Light!. Jonkun muun artistin kohdalla melkein viisi tuntia lähes puolioudolla materiaalilla olisi ollut katastrofi. Ei Bruce Springsteenin. Huhhuh mikä ukkö ja mikä bändi!

Setti:

Rockin' All Over the World
Night
Out in the Street
Loose Ends
We Take Care of Our Own
Prove It All Night
(with '78 intro)
Wrecking Ball
Death to My Hometown
My City of Ruins
Does This Bus Stop at 82nd Street?
Be True
Jack of All Trades
Downbound Train
Because the Night
Lonesome Day
Darlington County
Light of Day
Shackled and Drawn
Waitin' on a Sunny Day
Back In Your Arms
The Rising
Badlands
Land of Hope and Dreams

Encore:
We Are Alive
Born in the U.S.A.
Born to Run
Detroit Medley
Glory Days
Dancing in the Dark
Tenth Avenue Freeze-Out
I Don't Want to Go Home
(Your Love Keeps Lifting Me) Higher and Higher
Twist and Shout

 

[teroz]

Madonna 12.8.2012

Aika ristiriitainen kokonaisuus, mutta ei varmasti niistä syistä mitä artisti itse haluaisi. Erityisesti alku oli aikamoista kuraaa, äänessä oli niin paljon efektiä,särinää ja tiesmitä, että Matti Nykäsen tuottajallakin olisi ollut ihmettelemistä. Sitten se uskonto, ase ja maailmanparannus teema on niin vanhaa sekä loputtoman tylsää jo. Jos haluaisi oikeasti tehdä jotain rohkeaa vielä urallaan, niin yrittäisi tehdä yhden kepeän "kukka+mehiläinen" levyn ilman mitään kainalosauvoja.

Soundcheckissä Mdna oli tiedustellut yleisöltä mm. että onko meillä homojen oikeudet kunnossa, laitetaanko meillä punk-bändejä vankilaan ja että onko meillä hyvä presidentti. Saamiensa vastausten perusteella hän uskalsi sanoa keikan aikana, että hän ei saa Suomesta sellaista vibaa että täällä syrjittäisiin ihmisiä. Mukava tietää, että hänellä on lähteet kunnossa ja valmius ottaa kantaa vähän isomminkin esim. köyhien tilanteeseen, samalla kun hän vaatii uuden vessanpöntön raiderissaan joka keikkapaikalle.

Loppuosa keikasta oli taas ihan viihdyttävää ja äänessä ollutta efektiäkin tuunattiin vähän alaspäin. Ei edelleenkään maailman paras laulaja, mutta ammattitaidolla vetää kuitenkin. Lisäksi isot plussat siitä, että ylipäätänsä laulaa livenä. Tämä lähinnä vertauksena esim. näihin nykysukupolven versioihin - Britney ja Rihanna - jotka vetävät keikkansa lähes täysin nauhaimitointina, jota ei voi kyllä millään ymmärtää.

Lisäksi itseä eniten keikalla lämmittänyt kohta oli siinä, kun Express Yourself vaihtui sulavasti Lady Gagan Born This Wayhin, toivottavasti nyt suurempi joukko huomaa näiden biisien samankaltaisuuden. Ja tähän perään tuli vielä klippi biisistä She's not me, jonkinlaisena pistona Gagan suuntaan.

 

[Major Julli]

Janelle Monáe Pori Jazz lauantai 21.7.2012

Janellen musiikkin olin törmännyt keväällä kun tutustuin uudempiin artisteihin kuuntelemalla NME:n vuoden parhaiten biisien listoja läpi parilta viime vuodelta. Vuoden 2010 ykkönen oli jotain paskaa, mutta kakkoseksi rankattu Monaen Tightrope oli sen verran tiukkaa kamaa että biisejä tuli YouTubesta poimittua useampiakin. Kun sitten huomasin että on tulossa Jazzeille niin lipun hankkiminen oli itsestäänselvyys.

Keikkapaikalle saapuessa selvisi että Monaen edellisen vuoden Flow-esiintymisessä olleet tuhat uusmediatuottajaa ja työtöntä graafista suunnittelijaa olivat kaikki tulleet Monaén perässä Poriin ja ottaneet vielä mobiiliohjelmoija- ja viestintäkonsultti-kaverinsa mukaan. En antanut kuitenkaan asian vaivata vaan raivasin tieni lavan eteen.

Keikka alkoi Cabaret-elokuvan tyylisellä seremoniamestarin leuhutuksella, jota vielä tehosti hieno valaistus ja MC:n pukeutuminen frakkiin ja silinteriin. Lopulta itse Monaé päästettiin irti ja sen jälkeen tulikin tunti turpaan ja toinen torvisoittoa. Monaén bändi oli 13-henkinen sisältäen torvisektion, viulut ja sellot perussoittimien lisäksi. Bändin kruunasi kitaristi Kellindo Parker, joka näytti Andre 3000:lta, kuulosti Jimi Hendrixilä ja oli coolimpi kuin Clint Eastwood yöpilkillä Inarinjärvellä tammikuussa.

Koska itse musiikki on vaikea kirjoittaen kuvailla, suosittelen että aiheesta kiinnostuneet tsekkaavat YouTubesta Glastonburyn keikan. Tosin Porin ladossa tunnelma oli tiivimpi ja bändi vetäessään viimeistä Euroopan kiertueen keikkaa huippuiskussa ja riehakkaalla päällä.

Arvosanaksi annan 10-, miikka tulee keikan lyhyydestä, mutta se on festareilla aina ongelma.

RCHP:n keikkaa en jaksa eritellä, mutta sille 8-, joka koostuu rytmiryhmän ysistä, kitaristin kasista ja Kieldisin kutosesta.

 

[oiler99]

17.8. Timo Rautiainen Duo & Valtteri Tynkkynen, Club Flirt, Raahe

Timo Rautiainen saapui ensimmäistä kertaa Raaheen keikalle, mukana myös YUP:sta tuttu Valtteri Tynkkynen. Miehet heittivät akustisen duokeikan, jossa soitettiin paitsi Rautiaisen omaa materiaalia, myös muutamia lainabiisejä eri artisteilta. Parhaitenhan yleisöön upposivat tietysti nuo Trio Niskalaukauksen biisit, eritoten Lumessakahlaajat. Mutta kyllä se oli encorena soitettu Irwinin Ei tippa tapa, joka yleisön sai todella innostumaan. Ei nyt mikään huippukeikka ollut, mutta ihan ok setti. Sitä minä vaan en ymmärrä, että miksi noita baarikeikkojen jo ennestäänkin suht myöhäisiä aloitusaikoja pitää vielä venyttää. Rautiainen ja Tynkkynen astuivat lavalle vasta 00.30! Mielestäni tuolle asialle pitäisi tehdä jotain.

Setissä tuli ainakin nämä:

Muuttuuko ihminen
Hämeenlinnaan
Kova maa
Elegia
Surupuku
Lumessakahlaajat
Lintu

Encore:

Ei tippa tapa

 

[oiler99]

1.9. Samuli Putro, Walssaamo, Raahe

Ensimmäistä kertaa joutui lähtemään pettyneenä pois Putron keikalta. Syykin on selvä. Mikko Kaakkurinniemi on ihan väärä mies soittamaan noita rock-muotoon sovitettuja akustisia biisejä. Ei tuollainen mättäminen toimi akustiselle kitaralle tehdyissä kappaleissa. Varsinkin Elämä on juhla kuulosti ihan raiskaukselta tuolla rummutuksella. Uuden levyn kappaleet toimivat mallikkaasti, mutta ne onkin bändille tehty ja sovitettu. Mutta varsinkin Elämä on juhla-levyn kappaleet vaativat hillitympää soittoa rock-yhtyeellä soitettuna. Ei mitään halonhakkaamista. Walssaamo osoitti toimivuutensa keikkapaikkana, kyseessä on vanha ammattikorkeakoulun liikuntasali, jonne mahtuu paljon porukkaa katsomaan.

Setti:

Arktiseen limboon
Epätoivon esseet
Huono sängyssä
Helismaa
Jäniksen vuosi
Anna nyt
Nukkaa Pietarin
Tuhkaa korulippaassa
Mitäpä jos
Nainen ei voi miestä pelastaa
Se täydellinen
Kehon voimaa
Älä sammu aurinko
Siri ja Kanttu
Haloo haloo haloo
Olet puolisoni nyt

Encore:
Älä huuda mulle
Elämä on juhla
Tavalliset hautajaiset

 

[kiljander]

Nickelback at Hartwall Arena 16.9.2012

Tämä mielipiteet vahvasti jakava (love or hate) bändi saapui vihdoinkin ensimmäistä kertaa Suomeen eikä pettänyt pelkistetyllä mutta kliinisellä esityksellään. Tunnelma ainakin lattialla oli katossa ja jengi hyvin mukana. Itselleni on NBssa kolahtanut lähinnä tuo hard-rock puoli (mm. biisit 1,2,3,6,7,14 ja 17) ja balladi-puoli on lähinnä pakkopullaa mutta se näytti ainakin olevan naisyleisön mieleen. Molemmat päähahmot (Kroeger ja Peak) olivat sympaattisia mutta silti kohtuullisen karismaattisia ja saivat vangittua hienosti yleisön mukaan. Basisti-Kroger statistina mutta hoiti hommansa. Rumpuryhmä-Adiar vahva ja soolokin oli ihan komea. Osa jutuista (Suomen vodka ja naiset) aiheuttivat allekirjoittaneelle lähinnä väsymystä, mutta pakkohan sitä on jotenkin yrittää kehua maata jossa ei ole ennen ollut. Liian laskelmoitua ja nähtyä kuitenkin - siitä pitkä miinus. Omaa fiilistä se ei kuitenkaan pilannut ja tunnelma säilyi vahvana ja Burn it to the groundin aikana koko Jaffa-Areena rakennus mukaanlukieni tuntui pomppivan mukana. Settilista ja show on pysynyt koko kiertueen kai ihan samana. Tiivis ja komea paketti bändin uralta. Itse tykkään kovasti ja "Never Again" sekä "This means war" soivat päivittäin autossa kovalla, mutta makuasioitahan nämä ovat.

Setlist
1.This Means War
2.Something in Your Mouth
3.Never Again
4.Photograph
5.Far Away
6.Too Bad
7.Animals
8.Trying Not to Love You
9.Rockstar
10.Someday
11.Lullaby
12.When We Stand Together
13.Drum Solo
14.Figured You Out
15.How You Remind Me
Encore:
16.Gotta Be Somebody
17.Burn It to the Ground

 

[oiler99]

Neljä Ruusua & Mike Monroe, Club Teatria, 1.12.2012

Kävin eilen katsomassa näitä kahta suomalaisen rockin ikonia Oulun Teatrialla järjestetyssä Pikkujoulupiknik-tapahtumassa. Neljän Ruusun keikasta jäi aika kaksijakoiset fiilikset. Ajoittain aivan loistava, mutta ajoittain taas aivan häkellyttävän paska. Ensinmainittuun vaikuttivat aika paljon 90-luvun biisit, ja etenkin akustisena soitetut Tie ajatuksiin, uusi kappale Valot sammuu, Juppihippipunkkari ja Luotsivene, sekä aivan viimeisenä vedetty Sun täytyy mennä olivat todellista nannaa korville. Hyvin toimivat myös ei-akustiset Olen niin pop, Pop-laulajan vapaapäivä, Seitsemän päivää selvinpäin ja Katkera kuu. Muutenkin tämä uusi materiaali on selvästi parasta mitä bändi on tehnyt vuosiin. Sitten päästäänkin siihen "aivan paska"-kohtaan... Miksi vitussa piti vetää loistavan Olen niin popin jälkeen Valuva taivas? Saatana sentään. Pilasi koko siihen asti hyvässä nousussa olleen tunnelman. Sitten vielä encoreissa Missä vaan. Tuon pökäleen livenä soittaminen tulisi kieltää lailla.

Setti (ei järjestyksessä):

Katkera kuu
Nuori ikäisekseen
Toiset saa
Pop-museo
Hunningolla
Pop-laulajan vapaapäivä
Tie ajatuksiin (unplugged)
Valot sammuu (unplugged)
Juppihippipunkkari (unplugged)
Luotsivene (unplugged)
Tähtisilmä
Olen niin pop
Seitsemän päivää selvinpäin
Valuva taivas

Encore:

Yön yksinäinen
Missä vaan
Sun täytyy mennä (unplugged)

Illan toinen esiintyjä Mike Monroe tarjoilikin sitten kovan setin, joka oli aivan täydellinen vastakohta ajoittain päin seiniä vetäneelle Neljälle Ruusulle. Setti oli täynnä kohokohtia. Tietysti Hanoi-klassikot niistä parhaimpina. Malibu Beach Nightmare ehdottomasti illan kovin veto, jyräsi kuin raivohullu sonni. Covereita oli aika monta, niidenkin tilalle olisi kyllä löytynyt Monroen soolotuotannosta ja Hanoilta monia vaihtoehtoja. Mutta ei nyt passaa kitistä, kun noin loistavaa rock-keikkaa pääsi todistamaan. Miken saksofoni ei nyt tällä kertaa toiminut, siinä oli jokin häikkä. Oli mahtavaa nähdä kaksi viidesosaa Suomen legendaarisimmasta rock-yhtyeestä lavalla. Sami veti kyllä todella hyvin Blitzkrieg Bopin, jossa Mike näytti että hänessä olisi ollut rumpaliksikin ainesta. Erittäin kovat soolot veti loppuun. Kolme sanaa: ROCK LIKE FUCK!!!

Setti (ei järjestyksessä):

Trick Of The Wrist
Modern Day Miracle
Motorvatin'
Hammersmith Palais
Got Blood
Nothing's Alright
Not Fakin' It
'78
All You Need
Bombs Away
Superpowered Superfly
Malibu Beach Nightmare
Dead, Jail Or Rock And Roll

Encore:

Blitzkrieg Bop
Taxi Driver
Get On

 

[oiler99]

22.2. Klamydia, Club Teatria, Oulu

Aah, mikä nostalgiapläjäys! Edellisestä näkemästäni Klamydia-keikasta on jo 15 vuotta, joten tämän bändin näkeminen näin pitkän tauon jälkeen oli mahtavaa! Nuorenin varmaan sen 13-14 vuotta välittömästi kun Kuljukka polkaistiin käyntiin. Ja olihan niitä muitakin herkkupaloja. Pala rauhaa, EVVK, Pienen pojan elämää, Narkkarirakkautta, Huipulla tuulee. Elin noiden biisien tahdissa yläaste- ja lukioajat ja eilen tuntui siltä kuin olisi palannut noihin aikoihin takaisin. Soittivat myös uutta materiaalia ja Älä pelkää elämää kuulosti ehdalta Klamydialta. Loppuun vielä se kaikkien armeijan käyneiden tunnusbiisi eli Mä lähden himaan aivan saatanan kovana versiona. Klamydia rokkaa edelleen!

Setti:

Pohjanmaalla
Kuljukka
Aku Ankka-laulu
Älä pelkää elämää
Ajolähtö
Minäminäminä
Kaunehin oot
Narkkarirakkautta
Pala rauhaa
Hullujen kuningas
E.V.V.K.
Huipulla tuulee
Krapula tulee (mutta minä määrään päivän)
Suomi on sun
Pilke silmäkulmassa

Pienen pojan elämää
Vaatteet pois
Mä lähden himaan

PMMP, Club Teatria, Oulu

Vaikka PMMP onkin hyvä livebändi, niin pakko sanoa ettei se tuntunut yhtään miltään loistavan Klamydian jälkeen. Paula ja Mira olivat kyllä ihkuja kuitenkin, ja Miran vyö oli jotenkin tutun näköinen. Kuin olisin nähnyt sen jonkin Kiss-albumin kannessa. Oli PMMP:n keikallakin hetkensä, kuten Joku raja, Lautturi ja Matoja. Soittivathan ne myös Rusketusraidat. PMMP:n musiikki on kuitenkin aika selvästi tyttöjen ja naisten musaa, se kävi ilmi hyvin keikan aikana. Vaikka setti jäi nyt Klamydian jalkoihin, on PMMP silti ehdottomasti ansainnut paikkansa yhtenä Suomen tämän hetken kärkibändeistä.

Setti:

Korkeasaari
Jeesus ei tule oletko valmis
Matkalaulu
Rakkaalleni
Lautturi
Heliumpallo
Pariterapiaa
Joku raja
Kovemmat kädet
Matoja
Tytöt
Pahvinaamari
Koko show

Encore:
Päiväkoti
Kohkausrock
Rusketusraidat

 

[oiler99]

6.7. Toto, Jäähalli, Helsinki

Olihan se ihan hyvä. Settilistasta vähintään puolet oli itselle aika tuntemattomia, mutta hyvin kulki soitto äijillä. Bändillä näytti olevan hauskaa lavalla ja varsinkin Paich oli hyvällä tuulella. Muutenkin keikka oli varsinaista muusikkouden riemujuhlaa, jossa ukkojen soittotaito pääsi oikeuksiinsa. Africa, Rosanna ja Hold The Line pelastivat omalta kohdaltani illan plussan puolelle. Balladeja oli ehkä vähän liikaakin, tuntui että tunnelma latistui kun vähän väliä herkisteltiin. Yleisö oli muutenkin aika vaisusti mukana hittibiisejä lukuunottamatta. Pari ennenesittämatontakin vetoa oli mukana setissä. Kyllä tuosta kannatti 70 euroa maksaa.

Setti:

On the Run / Goodbye Elenore
Goin' Home
Hydra
St. George and the Dragon
I'll Be Over You
It's a Feeling
Rosanna
Wings of Time
Falling in Between
I Won't Hold You Back
Pamela
99
White Sister
Better World
Africa
How Many Times
Stop Loving You
Hold the Line

Encore:
Home of the Brave

 

[Pavlikovsky]

Johnny Winter - Imatra Big Band Festival 4.7.2013

Aina kun ostaa piletin tämän Woodstock-legendan konserttiin, pitää tietää taustat. Vanha kitarasankari on ollut jo hyvän aikaa tuolissa istuva, poissaoleva ja väsyneen oloinen Texasin hieman "halolla päähän hakattu" punaniska, joka on parhaat päivänsä nähnyt jo vuosikymmenet sitten, mutta mies hallitsee edelleen valkoisen bluesin legendana sen tärkeimmän eli bluesin salat. Näin tälläkin kertaa.

Winter spiikattiin kärrättiin imatralaiseen, varsin raskaan sisäilman omaavaan, valkoisen teltan lavalle ja siitä se sitten lähti. Vähän puoli huolimatonta tervehdystä jenkkiläisellä keskilännen murteella ja jo oli Johnny. B. Goode käynnissä avausraitana. Heti alussa tehtiin selväksi mikä on illan juoni, Winter keskittyy lähinnä komppaamaan bändiä gibsonillaan omaperäisellä peukalo-otteella ja toinen kitaristi keskittyy sooloihin ja muuhun vaativampaan kitarataiturointiin, johon vanha blues-albiino ei enää itse pysty. Toisena kuultiin klassikko Got My Mojo Working, joka osui ja upposi vähintään yhtä jykevästi kuin Chuck Berryn avausraitakin. Monet biisit venyivät usein pitkiin jamitteluihin, joissa bändin basisti oli soitannollinen johtaja tarkkaillen samalla Johnnyn jaksamista. Monet Winterin klassikot lähtivät ilmoille eleettömän varmasti muttei mitenkään mainittavan upeasti. Pari kelvollista ja tuttua rollari-coveria jumping jack flasheineen ja route 66:eineen saatiin myös kuulla jo keikan loppupuolella.

Winter ei ole mikään yleisön hauskuuttaja koskaan ollut ja on sitä vielä vähemmän nykyään, kun yleiskunto on mitä on. Toisaalta musiikki oli pääasia ja oli hienoa, että Johnny vain hieman murahdellen kiitteli ja jo lähti tahdittamaan seuraavaa vetoa, kun rumpali oli vielä suurinpiirtein ottamassa vesihuikkaa. Jos oli Johnnyn lavalletulo matalan profiilin tapahtuma, niin sitä oli myös lähteminen lavalta. Viimeisen biisin vaiettua Johnny vain kiitti blues-stetsoninsa alta yleisöä ja mies jo saateltiin nopeasti pois tuoliltaan muun bändin seuratessa perästä. Runsaan blues-annoksen saanut yleisö jäi vielä taputtamaan encoreiden toivossa, mutta melkeinpä arvasi, että jo silmin nähnen väsynyt blues-legenda ei jaksa enää lavalle saapua ja näin myös kävi. Kuulematta jäi nyt ainakin Winteriin aina yhdistetty rock and roll, hoochie coo jonka olisin halunnut kuulla mutta tähän oli tyytyminen. Olin tyytyväinen illan kattaukseen ja Johnny Winter bändeineen ei pettänyt, mutta kysymysmerkkejä herätti mielessäni autossa paluumatkalla, että kuinka kauan tämä Texas bluesin elävä legenda ja kitarasankari jaksaa vielä keikkailla ympäri maailmaa bändeineen, niin että se on mielekästä hänelle itselleen, bändilleen ja faneilleen, koska mitään ihmeellisempiä piristymisen merkkejä ei Johnnyssa ole tapahtunut sitten edellisen näkemäni keikan, joka oli 2009 kulttuuritalolla.

 

[oiler99]

26.7. Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Rantajatsit, Raahe

Olihan se kyllä aivan mahtavaa menoa! Taustabändi oli ammattitaitoinen, ja kun siihen vielä lisätään kolme tämän maan eturivin räppäriä niin eipä voi paljoa vikaan mennä. Uskomaton karisma tuolla kolmikolla, varsinkin Palefacella. Loistavaa oli musiikkikin. Välillä pääkolmikko kävi tauolla ja antoi taustayhtyeen soittaa muutaman numeron. Tämä olikin ihan hieno hengähdystauko yleisölle, Sitten kun kaverit tulivat taas lavalle, niin tunnelma sähköistyi kertaheitolla. Kiittelivät itsekin yleisöä keikan jälkeen, kun pääsin kolmikon kanssa juttelemaan. Sain myös nimmarit lippuun.

Setti:

Neuvonpito
Ne burnaa
Babel
It's A Deal
Easily Flammable
Se on jatsii
Ei tunnu missään
Kilsoi takana
Rakkaudella vihaajille
Mitä sä pelkäät?
Obsessio

Encore:
Julkinen sana

 

[Moto]

Olisi hienoa sanoa, että viime viikolla 87 vuotta täyttänyt Chuck Berry on edelleen vedossa ja veti hienon keikan, mutta sanotaan nyt näin että äskeinen show Finlandiatalossa täytti pahimmat pelot ja korotti ne vielä toiseen potenssiin. Berry ja koko bändi oli kuulemma flunssassa ja niinpä laulamisesta ei tahtonut tulla mitään. Niinpä loputtomattoman instrumentaalijammailun ohella Berry kävi välillä mikin äärellä lähinnä lausumassa biisinsanoja sieltä täältä. Välillä viriteltiin kitaraa, välillä höpötettiin sekavia, välillä vaihdettiin kitaraa lennosta komppikitaristin kanssa, kun oma punainen ei soinut halutulla tavalla.

Noin tunnin kohdalla bändi poistui lavalta ja jäi vähän epäselväksi loppuiko keikka siihen, vai oliko tuo se ennakkoon mainostettu väliaika vai oliko se jo Agentsin ja Berryn keikkojen välissä ollut puolituntinen, mutta kyllä se siinä vaiheessa riitti joka tapauksessa. Narikkajonoista päätellen riitti valtaosalle muistakin. Yleisö sentään suhtautui ymmärtävästi vanhaan setään, vaikka tasaisesti salista poistui porukkaa jo tuon ensimmäisen tunnin aikanakin.

Ei jäänyt vittuuntunutta tai suuttunutta oloa, pelkästään surullinen. Onkohan tämä kiertue edes Berryn oma idea vai onko joku manageri päättänyt nyyhtää väkisinkin muutaman vuoden sisään kuolevan legendan avulla viimeiset hyvät rahat. En tiedä onko tämän kiertueen aiemmat keikat olleet kuinka onnistuneita, mutta jos Berryn flunssa ei pian hellitä, Oulun keikalle suuntaavien kannattanee henkisesti varautua peruutukseen. Perua olisi pitänyt jo tämäkin.

Mietin pitkään kannattaako tälle keikalle mennä juuri sen takia, jos näin vanha veteraani onkin ihan rapakunnossa. Toisaalta, kun ei aiemminkaan ollut nähnyt, niin tuntui että on pakko korjata tämä epäkohta. Ei olisi kannattanut. Kotimatkalla bussissa ei soinut päässä Roll Over Beethovenit ja Johnny B. Goodit, vaan Juicen ja Mikon "Klovni heittää veivin"... joka siis nimestään huolimatta on hyvin kaukana huumorikappaleesta.

 

[Konsta Kepuli]

Piti itsekin kirjoitella Berryn keikasta mutta Moto teki sen jo sanasta sanaan. Aika masentunut fiilis oli itselläni keikan jälkeen. Oli flunssassa tai ei, vaari ei kyllä tänään kuulunut lavalle. Se lavalla mikin ääressäkin huonoa englantia solkkaamassa käynyt sluiban oloinen manageri kyllä täyttäisi kriteerit Moton epäilemäksi rahastajakelmiksi. Surullinen ilta.

 

[Tykki]

Oli flunssassa tai ei, vaari ei kyllä tänään kuulunut lavalle.

En ollut eilen kuuntelemassa, sillä mielessäni oli Berryn edellinen keikka jokusen vuoden takaa. Legenda oli jo silloin hiukkasen hukassa ja arvelin että tilanne ei varmaankaan ole parantunut tähän päivään mennessä - valitettavasti taisin siis olla oikeassa. Tämä on kyllä sääli, sillä kyseessä on sentään ihan oikea suuren luokan mestari ja Legenda isolla ällällä.