Mainos

Ke 17.4.2013 Ässät-Tappara (2.finaali)

  • 53 038
  • 265

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja onko Metsola sittenkaan Raannan veroinen tassa taistossa?

Tappara ei oikein päässyt mielestäni testaamaan Raantaa. Laukaukset jotka sektorista tulivat suuntautuivat logoon tai puolustaja pääsi häiritsemään sen verran, että Raanta perhosteli jäätä pitkin tulevat laukaukset. Muutaman kerran toki pomputteli näitä ns. "helppoja" kiekkoja.

Tuomareista itkeminen on 5-1 tappion jälkeen aivan helvetin turhaa. Ässät teki 4 maalia yv:llä, kun taas Tappara ei yhtään.

Etenkin, kun ne kaksi ensimmäistä ylivoimamaalia tuli niinkin tärkeiden jäähyjen kuin väärän vaihdon ja kiekko katsomoon aikana. Kyllä saa peiliin katsoa.

Luceniuksen tilanteessa ei kyllä mitään puolusteltavaa, koppasi ohimennen kyynerpäällä/käsivarrella vastustajaa. Ainoa mitä ihmettelin oli, että miksi Lähteenmäki nosti kätensä Luceniuksen eteen juuri pään kohdalle Niklaksen luistellessa vaihtoaitioon. Taisi Lähteenmäki viittoilla vaihtoa ja Lucenius koki tuon jotenkin uhkauksena/provosointina ja nosti oman kätensä. Tämä siis jos haluaa sinisilmäisesti uskoa, että ihminen ei syyttä yritä toista teloa.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Tuomareista itkeminen on 5-1 tappion jälkeen aivan helvetin turhaa. Ässät teki 4 maalia yv:llä, kun taas Tappara ei yhtään.
Selvän tappion jälkeen tuomareista itkeminen on turhaa, niukan tappion jälkeen katkeraa tilitystä ja voiton jälkeen taas turhaa. Koska tuomareiden toimintaa saa kommentoida?

Luceniuksen tilanteessa ei kyllä mitään puolusteltavaa, koppasi ohimennen kyynerpäällä/käsivarrella vastustajaa. Ainoa mitä ihmettelin oli, että miksi Lähteenmäki nosti kätensä Luceniuksen eteen juuri pään kohdalle Niklaksen luistellessa vaihtoaitioon. Taisi Lähteenmäki viittoilla vaihtoa ja Lucenius koki tuon jotenkin uhkauksena/provosointina ja nosti oman kätensä. Tämä siis jos haluaa sinisilmäisesti uskoa, että ihminen ei syyttä yritä toista teloa.
Tuota minäkin tuossa videossa ihmettelin, Lähteenmäellä oli rintamasuunta Luceniukseen päin eli näki kyllä miehen sieltä tulevan, ja nosti juuri ennen kohtaamista kättään.

Ja sanottakoon vielä, ettei tarvitse vängätä, että Luceniuksen kyynärpää näytti osuvan Lähteenmäen päähän, eli ulosajo oli täysin oikeutettu. En vain tajunnut mitä Lähteenmäki tuossa meinasi ennen osumaa.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Finaalisarjan fair-play palkinto kuuluu Lähteenmäelle. Toivottavasti seuraavalla kerralla sattuu oikeesti ettei tarvi esittää. Peli oli selvä siinä vaiheessa niin tuollainen makoilu ei kuulu finaalin luonteeseen. Hyi että hävettäis itse tehdä tuollaista vaikka Lucelle siinä omanlaisensa aivopieru tulikin joka ei ole hyväksyttävää myöskään, ulosajo oikea tuomio mutta tuo Lähteenmäen kieriskely olis ansainnu myös filmausjäähyn.
 

Creed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyi helvetti mikä filmi..ja eikö hävetä yhtää että talutetaan makoilun jälkee pois ku 5min oli jo annettu..Lähteenmäelle loppukausi pelikieltoa. ÄMMÄ isolla Mekolla!!!
 

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
Jumalauta miten törkeä filmi Lähteenmäeltä. Lucenius tuskin osui. Ei kuulu kiekkoon nämä jarkkoruutu-kuolemat. Ei varmasti arvosta omakaan joukkue. Paskahousu.
 

Jysky #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oli kyllä naurettava filmi lähteenmäeltä. Toivottavasti Ryan on huomenna pelikunnossa ja ottaa paikan siitä laidasta. Onneksi peli oli jo ennen tota filmausta ratkennut. Ainoo oikee tuomio olisi ollut 2min jäähy lähteenmäelle sukeltamisesta.
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Oli kyllä naurettava filmi lähteenmäeltä. Toivottavasti Ryan on huomenna pelikunnossa ja ottaa paikan siitä laidasta. Onneksi peli oli jo ennen tota filmausta ratkennut. Ainoo oikee tuomio olisi ollut 2min jäähy lähteenmäelle sukeltamisesta.

Teatterin takia olisi voinut tuol kyynärpää osuman voinut sivuuttaa? :) nice one!

Olihan tossa filmiä. Mietitääs hetki mitä Tapparan ukko olis tehny... hmmm.. ainii iha samallai.
 

Jysky #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juu, todennäköisesti olis tehny vieläkin enemmän. Toimihan Jessekin aikoinaan kidurgina, Mut toi ei vaan kuulu brändiin nimeltä Porin Ässät.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Teatterin takia olisi voinut tuol kyynärpää osuman voinut sivuuttaa? :) nice one!

Olihan tossa filmiä. Mietitääs hetki mitä Tapparan ukko olis tehny... hmmm.. ainii iha samallai.

Eipä tuu kyllä Tapparasta mieleen ketään, joka voisi kyseisenlaiseen ämmäilyyn alentua. Muutenkin oli sellanen kuoleva joutsen, että en muista vastaavaa liigakentillä nähneeni.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olihan tossa filmiä. Mietitääs hetki mitä Tapparan ukko olis tehny... hmmm.. ainii iha samallai.

Ei noin räikeät filmit jääkiekkokaukaloissa ihan arkipäivää ole, joten turha vetää yhteläisyyksiä toisen joukkueen tai vaikka muiden Ässä-pelaajien välille. Jalkapallossa tuollainen yleistys voisi toimiakin.
 

Creed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Teatterin takia olisi voinut tuol kyynärpää osuman voinut sivuuttaa? :) nice one!

Olihan tossa filmiä. Mietitääs hetki mitä Tapparan ukko olis tehny... hmmm.. ainii iha samallai.

"Kyynärpää osuma" just..tolla logiikalla jokainen maalinedusta hässäkkä jossa hierotaa hanskalla nassua, pitäis viedä kurinpitokäsittelyyn lyömisenä, ja miks kaikki muutkin ois samanlaisia pelle filmaajia?
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Kyynärpää osuma" just..tolla logiikalla jokainen maalinedusta hässäkkä jossa hierotaa hanskalla nassua, pitäis viedä kurinpitokäsittelyyn lyömisenä, ja miks kaikki muutkin ois samanlaisia pelle filmaajia?

Eli siis täälä on oikeasti joku sitä mieltä, että ei tuossa Lucen kyynärpään nostossa ole mitään vikaa? Huh, kaikki on melkein nyt nähty. Tästä lähin siis Kärppää voi vähän pelin ulkopuolella tökkiä kyynärpäällä nassuun ja sinä et tule valittamaan, onko näin?

Eipä tuu kyllä Tapparasta mieleen ketään, joka voisi kyseisenlaiseen ämmäilyyn alentua. Muutenkin oli sellanen kuoleva joutsen, että en muista vastaavaa liigakentillä nähneeni.

Samaa voisi sanoa vaikka Lähteenmäestä. Joten onko sinulla jotain veden pitävää todistetta siitä, että tuo niitti ei voi mitenkään sattua noin paljoa kuin Lähteenmäki antoi ymmärtää? Itse en kyllä hyväksy teatteria eikä sitä Ässissä olla nähty kauden aikana kertaakaan ja siksi vaikea uskoa, että Lähteenmäki olisi turhaan filmannut, varsinkin, kun peli jo "ratkennut".
 
.. Joten onko sinulla jotain veden pitävää todistetta siitä, että tuo niitti ei voi mitenkään sattua noin paljoa kuin Lähteenmäki antoi ymmärtää? ...
Ei voi sattua. Ei millään. Onhan jotkut saaneet kiekkoa suuhun ja sylkeneet verta ja hampaita sen jälkeen - mutta ei ole vaatinut jäässä makaamista ja dramaattista sätkimistä minuuttitolkulla. Ei tainnut Osalakaan makoilla Hirsovitsin viikatteen jäljiltä? Tai sitten Lähteenmäen kipukynnys on poikkeuksellisen alhainen.

Yleensähän nimenomaan pelaaja lähtee vauhdilla koppiin, kun kunnolla sattuu. Ellei sitten ole jalka paskana, eikä pysty niin vauhdilla liikkumaan. Taisi Connollykin nousta rikkinäisellä jalalla nopeammin kuin Lähteenmäki ilman naarmuakaan.
 

Jysky #13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
vaikea uskoa, että Lähteenmäki olisi turhaan filmannut, varsinkin, kun peli jo "ratkennut".

Höpö höpö. Tommosta sukellusta en ässissä ole nähnyt. Naurettava temppu ja toivottavasti jäi viimeiseksi ainakin patapaidassa. Toi ei vain kuulu Porin Ässien toimintamalliin. Ei me oltais tarvittu tuota voittaaksemme tämän pelin.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eipä tuu kyllä Tapparasta mieleen ketään, joka voisi kyseisenlaiseen ämmäilyyn alentua. Muutenkin oli sellanen kuoleva joutsen, että en muista vastaavaa liigakentillä nähneeni.

Nyt kun aikani olen näitä lueskellut ni rupes askarruttamaan yks asia. Onko naiskiekkoilussa tapana jäädä jäähän makoilemaan vai mistä sana ämmäily tulee?
 

Pub_Winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei voi sattua. Ei millään.

Tähän rapalaan on pakko tarttua.

En tiedä oletko itseäsi koskaan mitenkään telonut tai satuttanut. Mutta uskotko, että jos kopautat isovarpaasi vaikka tuolin jalkaan niin se voi sattua aivan helvetisti tai jos vaikka jalkasi leikkautuu irti keskeltä säärtä jossain onnettomuudessa niin et välttämättä tunne sillähetkellä yhtään kipua?

Itse olen kopauttanut varpaani monta kertaa niin, että on sattunut ihan törkeästi ja vastaavasti olen kävellyt satoja kilometrejä jalalla josta on sääriluu poikki..

E. sanajärjestys
 

Creed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli siis täälä on oikeasti joku sitä mieltä, että ei tuossa Lucen kyynärpään nostossa ole mitään vikaa? Huh, kaikki on melkein nyt nähty. Tästä lähin siis Kärppää voi vähän pelin ulkopuolella tökkiä kyynärpäällä nassuun ja sinä et tule valittamaan, onko näin?

Molemmat arvauksesi osuivat oikeaan, okei hipaisu osuu päähän..minuunki törmäili joku mummo kaupassa tänää vähn samalla tavalla ku kurkotteli jotain purkkia..kai se ois pitäny romahtaa siihen tiskien väliin...
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Molemmat arvauksesi osuivat oikeaan, okei hipaisu osuu päähän..minuunki törmäili joku mummo kaupassa tänää vähn samalla tavalla ku kurkotteli jotain purkkia..kai se ois pitäny romahtaa siihen tiskien väliin...
Se riippuu vähän siitä että saiko mummo ryövättyä teollaan viimeisen Juhla Mokka-paketin sillä itselleen? Tuskin martta-kerhossa kuitenkaan naurettiin tänä iltana sinulle, ämmäksikään tuskin haukkuivat. Mistä sitä silti noista pirun mummoista tietää.

Ulosajo oli tuomarin mukaan aiheellinen. Lähteenmäelle olisi voinut kakkosen antaa sukelluksesta. Tosiasia kuitenkin on ettei meistä kukaan tiedä satuttiko Sami naamaansa siinä tilanteessa vai ei. Sen tietää luultavasti ainoastaan Lähteenmäki itse sekä valmennusjohto.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
"Kyynärpää osuma" just..tolla logiikalla jokainen maalinedusta hässäkkä jossa hierotaa hanskalla nassua, pitäis viedä kurinpitokäsittelyyn lyömisenä, ja miks kaikki muutkin ois samanlaisia pelle filmaajia?

Ei ole puusilmäisyydellä rajoja, jos verrataan hanskalla hieromista ja kyynärpäällä lyömistä keskenään. Totta helvetissä hanskalla hieromiset kuuluukin hyväksyä, ei niistä mitään jäähyä tarvitse viheltää - eikä oikein mene mitään kautta rangaistavuuden piiriin.

Voi kun tulisi jo seuraava matsi ja uudet itkut Tampereelta.
 

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
EItse en kyllä hyväksy teatteria eikä sitä Ässissä olla nähty kauden aikana kertaakaan ..

Balettihyppy Jypiä vastaan bongattu ja myöskin about kaikkien ässäfanien vahvistama keskusteluketjussa. Ihan vaan semmonen perusnäpäytys tuohon "ei meidän joukkueessa ole koskaan .." -hehkutteluun.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Täytyy vielä sen verran huudella Lähteenmäki-Lucenius episodista, että Lähteenmäkihän nosti hanskaa vaihdon merkiksi juuri kun vaihtoon menossa ollut Lucenius oli ohittamassa Lähteenmäkeä. Tuo hanska oli suoraan Lucen luistelulinjalla naaman edessä ja Lucenius yritti (vaistomaisesti tai ei) saada hanskaa pois tieltään ja osua siihen, ei naamaan. Videolta näkee tämän hyvin.

Voidaan siis myös lopettaa Lucen syyllistäminen. Tottakai jokainen on vastuussa kyynärpäästään eli rangaistuksen tuosta voisi antaa, mutta ulosajo ylimitoitettua.

Ainoa pelle tässä tapauksessa on Lähteenmäki. Videota kun kelailee, niin filmasi vieläpä huonosti. Iskun jälkeen kesti useampi sekunti ennenkuin kaatui maahan. Hyvä filmaaja osaa sentään aloittaa itkun samantien.

Videolta näkee myös sen, että linjatuomari ei voinut mitenkään nähdä mitä tilanteessa tapahtuu, koska katsoi iskun aikaan päätyyn.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Videolta näkee myös sen, että linjatuomari ei voinut mitenkään nähdä mitä tilanteessa tapahtuu, koska katsoi iskun aikaan päätyyn.

Tässä taas huomataan, miten värilasit vaikuttavat. Minun silmissäni taas linjatuomari on lähes Lähteenmäen vieressä ja on kääntänyt jo katseensa pois päädystä iskun tullessa. Katsokaa nyt helvetti se linjatuomarin reaktioaika. Iskusta 9 sekuntia ja Hakkarainen jo näyttää päätyovia. Toinen huomioitava juttu voisi olla Lähteenmäen pään selkeä nytkähtäminen taaksepäin.

Edelleen, jos tuossa tilanteessa kopautat kyynärpäällä vastustajaa, joka seisoo pelin ulkopuolella, ulosajo on oikeutettu.

Lähteenmäen reaktio on TÄYSIN toinen juttu, terve aikuinen kykenee käsittelemään nämä myös erikseen, jos haluaa. Vaikka Sami olisi putoamisensa sijaan kiskaissut viikateiskun Luceniuksen kylkeen, olisi se kyynärpääisku silti ulosajon arvoinen. Laitetaan tuohon nyt vielä se IMO kun sitä on näköjään muodikasta viljellä.

EDIT: Vielä lisäyksenä sille jantterille, joka jeesusteli Savinaisen "mailaniskua" Luceniukseen: REALLY?! Kevyesti olkapää olkapäätä vastaan, maila pysyi alhaalla kahdessa kädessä. Kun vastustaja oli vastaavasti oikealla kyljellä, niin ainut mailakontakti voisi olla teoriassa mailan päällä. Tätä taas ei sitten näy toisesta kuvakulmasta.

Yllä oleva esimerkkinä siitä, miten keskitytään ihan vääriin asioihin.

Lyhyesti:
Lucenius ulos - OIKEIN
Lähteenmäen reaktio - kyseenalaista, filmaus hävettävää toimintaa
Savinaisen reaktio - ei mitään väärää edes kukkahattu päässä katsottuna.
 
Viimeksi muokattu:

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Tässä taas huomataan, miten värilasit vaikuttavat. Minun silmissäni taas linjatuomari on lähes Lähteenmäen vieressä ja on kääntänyt jo katseensa pois päädystä iskun tullessa. Katsokaa nyt helvetti se linjatuomarin reaktioaika. Iskusta 9 sekuntia ja Hakkarainen jo näyttää päätyovia. Toinen huomioitava juttu voisi olla Lähteenmäen pään selkeä nytkähtäminen taaksepäin.

Edelleen, jos tuossa tilanteessa kopautat kyynärpäällä vastustajaa, joka seisoo pelin ulkopuolella, ulosajo on oikeutettu.

Lähteenmäen reaktio on TÄYSIN toinen juttu, terve aikuinen kykenee käsittelemään nämä myös erikseen, jos haluaa. Vaikka Sami olisi putoamisensa sijaan kiskaissut viikateiskun Luceniuksen kylkeen, olisi se kyynärpääisku silti ulosajon arvoinen. Laitetaan tuohon nyt vielä se IMO kun sitä on näköjään muodikasta viljellä.

No otan sen verran sanoja takaisin, että mahdollisesti iskun aikaan linjatuomarin pää on ollut kääntyneenä siniviivan suuntaan. Iskun jälkeen sama tuomari kuitenkin kääntää katseen jälleen päätyyn reagoimatta itse iskuun mitenkään. Sitten kun näkee maassa makaavan Ässä-pelaajan, menee jututtamaan tuomaria. Eli käytännössä tässäkin ulosajo tuli seurauksen, ei teon mukaan. Jos Lähteenmäki ei olisi jäänyt esittämään tuota teatteria, niin ei olisi tullut mitään ulosajoa.

Terve aikuinen olisi mennyt pienen hipaisun jälkeen sinne vaihtopenkille ja kironnut itsekseen ja joukkuekaverilleen. Näin tekee 99,9% pelaajista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös