No eihän Blues toki toivottoman huono ollut vaan huono!!!
Omasta mielestäni HIFK ei ollut mitenkään erikoisen hyvä tänään. Mitä se sitten kertoo Bluesista on toinen juttu? HIFK selvästi jännitti finaalien avauspeliä ja siinä mielessä voitto oli hieno juttu. Varmasti myös pitkällä pelitauolla oli osuutensa.
HIFK:n ylivoima oli tehoiltaan kiitettävällä tasolla. Lukuunottamatta 5-3 YV:tä, josta pitäisi niitata aina. Mikä perkele siinä, kun 5-4:ssä kiekko ja miehet liikkuu, mutta 5-3:ssa pelaajat jämähtävät paikoilleen ja sytötöt lähtevät liian hitaasti. Lisää mielikuvitusta siihen. Tänään jätettiin yksi ottelun tappopaikka käyttämättä, mutta onneksi runtattiin se sitten tasakentällisin.
5 vs 5 pelissä HIFK oli puolestaan hieman arka ja liian paljon annettiin Bluesille tilaa. HIFK karvasi suurimman osan pelistä aika perusvarmalla 1-2-2:lla, jossa kärkikarvaaja ei mennyt maalin taakse. Toki HIFK meni ajoittain agressiivisesti jopa kahdella karvaamaan, jolloin se sai lähes poikkuksetta kiekonriistoja ja Bluesin pakit ahdinkoon, mutta liian harvoin HIFK pääsi sellaiseen tilanteeseen, jossa kannatti lähteä karvaamaan syvältä. Tämä taas johtui siitä, että 5 vs 5 pelissä HIFK ei hyökännyt riittävän laadukkaasti, vaan kiekkoa jouduttiin liian paljon lyömään ränneihin tai heittämään roikkona pois omalta alueelta. Mielestäni Bluesin pakit pelasivat jopa HIFK:ta paremmin paineen alla. Tähän pitää jatkossa saada muutos: Roiskiminen pois, kiekkokontrollin kautta ylös, kova karvaus ja fyysinen peli, niin Blues kaatuu. Blues ei pääse mihinkään, jos HIFK pystyy antamaan jatkuvasti painetta kahdella pelaajalla... siis jos pystyy.
Jos Bluesilla olisi Janne Lahden tapainen lähes pysäyttämätön höyryveturi joukkueesaan, niin HIFK olisi huomattavasti enemmän kusessa tässä sarjassa. Nyt Bluesilta pistää yksilötasolla silmään lähinnä Camilo Miettinen, mutta se ei tule riittämään.
Aika paljon negatiivistakin tuli taas laitettua. Mielipiteen takana on kuitenkin luotto siihen, että HIFK pystyy parempaa ja rennompaan suoritukseen ja silloin Blues tippuu kyydistä. Tänään riitti tämmöinen ja se on pääasia.