Mainos

Kaupunki nimeltä Turku

  • 237 397
  • 1 303

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Itse pohdin myös niin, että ehkä ihan hyvä aika jo luopua siitä ”vain Heidekenissä syntynyt on turkulainen” -meiningistä. Tänä vuonna kuitenkin 30 vuotta siitä, kun tuolta siirryttiin Tyksiin.

Mutta kuinka tarkkoja äänestäjät sitten onkaan. Joskus kyseenalaistin vähän Juhani Tammisenkin ehdokkuuden ja lopulta voiton, vaikka onkin varsin turkulainen tuo mies.
MY GOD!! Missä kunnioitus ? Täällä heinäkengät kusee oikein urakalla brändin päälle!!
 

Morgoth

Jäsen
Eikä yli 30 vuotta sittenkään kaikki turkulaiset tainneet syntyä Heidekenissa?
Itse olen syntynyt 1970-luvulla TYKSissä. Miksi? En tiedä. Turussa en asunut yli pariinkymmeneen vuoteen, joten tuskinpa turkulaiseksi muutenkaan laskettaisiin, vaikka jossakin vakavassa mielenhäiriössä päättäisinkin palata joskus. Kupittaalla sentään taitaa olla vielä mielisairaala, vaikkakaan ilmeisesti ei se aito ja alkuperäinen?
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Eikä yli 30 vuotta sittenkään kaikki turkulaiset tainneet syntyä Heidekenissa? Born in Heideken -paita on silti kyllä erinomainen keino tunnistaa ehta turkulainen, mutta lähinnä se syntymäsairaalaa enemmän kertoo henkisestä turkulaisuudesta.

Ai sanoin jotenkin näin. Ajoin takaa, että tämä turhan sisäsiittoinen ja junttimainen juttu joiltain osin. Ehkä vähän vähättelee niitä kohta 30-vuotiaita, jotka koko elämänsä on täällä asunut. Ja toisaalta kaikki vanhemmatkaan ei ole Heidekenissä syntynyt, vaikka Turussa ovat asuneet. Usein valitan Turun päätöksenteossakin jonkinlaisesta Turku-kuplasta, ehkä lasken tämän siihen.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Itse olen syntynyt 1970-luvulla TYKSissä. Miksi? En tiedä. Turussa en asunut yli pariinkymmeneen vuoteen, joten tuskinpa turkulaiseksi muutenkaan laskettaisiin, vaikka jossakin vakavassa mielenhäiriössä päättäisinkin palata joskus. Kupittaalla sentään taitaa olla vielä mielisairaala, vaikkakaan ilmeisesti ei se aito ja alkuperäinen?
Itsekin TYKS:ssä, mutta looginen selitys. Äiti odottaessa ykköskentän poikaa sai mittavan verenvuodon niin valitsi TYKS:n Heidekenin sijaan.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itsekin TYKS:ssä, mutta looginen selitys. Äiti odottaessa ykköskentän poikaa sai mittavan verenvuodon niin valitsi TYKS:n Heidekenin sijaan.
Samoin TYKS:ssä minäkin. Aikoinaan baaritiskiin nojaillessa eräs hieman varttuneempi ja hieman humaltuneempi rouva kysyi, olenko turkulainen. Ja kun vastasin myöntävästi, hän kysyi: "Oletko syntynyt Heidekenillä?" Vastasin, että en, vaan TYKS:ssä. Siihen rouva huudahti: "Sä olit ongelmaraskaus! TYKS:ssä synnytettiin vain ongelmatapaukset!"

Äitini menehtyi jo 80-luvulla, joten en ole häneltä asiaa saanut tarkistettua, mutta tietääkseni tilanteeseeni ei mitään olevaa tai mahdollisesti tulevaa ongelmaa liittynyt. Kaksi vuotta vanhempi veljeni syntyi Heidekenillä, ja muistan nyt jo edesmenneen isäni joskus maininneen, että minun tapauksessani haluttiin TYKS:iin, koska se oli modernimpi.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kupittaalla sentään taitaa olla vielä mielisairaala, vaikkakaan ilmeisesti ei se aito ja alkuperäinen?
Kyllä kupittaalla edelleen on se aito ja alkuperäinen punatiilinen sairaala samassa käytössä tosin sisältä remontoituna.
edit. kirjoitusvirhe
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Turkulaisia on syntynyt myös Seikon sairaalassa, joka toimi useammassa eri osoitteessa keskustassa 1906-1953. Minulle sairaalan olemassaolo selvisi, kun joskus keskustassa kapakassa vanhempi mies sanoi meidän olevan hyvin lähellä hänen syntymäpaikkaansa ja hän kertoi Seikon sairaalasta.
 

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Ette varmaan usko, mutta minä olen Turkuun tykästynyt Stadilainen. En ehkä haluaisi
asua Turussa, mutta vierailen siellä mielelläni. Olen itse asiassa vähän kateellinen teille
hienoista paikoista, kuten joen rannasta, Ruissalosta ja hienoista rakennuksista kuten
linna ja Tuomiokirkko.

Stadista puuttuu myös joku ikoninen laiva, kuten teilla on Suomen Joutsen, Stadissa
ei ole kun kaljaterassina palveleva entinen majakkalaiva Relandersgrund, eikä Stadi edes
osaa arvostaa merellistä sijaintiaan, eikä historiaansa oikeastaan millään tavalla, esimerkiksi
merimuseokin piti antaa pois. Bore on myös siisti homma, täytyisi testata se kun
seuraavan kerran yöpyy Turussa, Kakola on jo testattu :)

Ennen vanhaan Turku-tietämykseni rajoittui pitkälti laivalle menoon, ja kaljanhuuruisiin fanimatkoihin,
mutta kun olin muutama vuosi sitten 3 päivää Turussa ihan turistipohjalla niin totesin että
eihän tämä olekaan hullumpi paikka.
 
Viimeksi muokattu:

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Kupittaalla sentään taitaa olla vielä mielisairaala, vaikkakaan ilmeisesti ei se aito ja alkuperäinen?
-itsekin tähän takerrun.. Miksei ole aito ja alkuperäinen? Siltä se ainakin näyttää. Siis yli 100v mielisairaalalta.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Kyllä kupittaalla edelleen on se aito ja alkuperäinen punatiilinen sairaala samassa käytössä tosin sisältä remontoituna.
edit. kirjoitusvirhe
Taitaa ensi vuonna toiminta päättyä, kun ymmärtääkseni siihen lemminkäisenkadun alkupäähän on tähän tarkoitukseen liittyvät rakennustyöt runkovaiheessa.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Taitaa ensi vuonna toiminta päättyä, kun ymmärtääkseni siihen lemminkäisenkadun alkupäähän on tähän tarkoitukseen liittyvät rakennustyöt runkovaiheessa.
Miten Lemminkäisenkatu tähän liittyy?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten Lemminkäisenkatu tähän liittyy?
Siihen Lemminkäisenkadun alkupäähän, tai siis tontin toiselta laidalta Kiinanmyllynkatu 13:ta tulee se uusi Kupittaan hullujenhuone, ts P-Sairaala?
 

Morgoth

Jäsen
-itsekin tähän takerrun.. Miksei ole aito ja alkuperäinen? Siltä se ainakin näyttää. Siis yli 100v mielisairaalalta.
Olen (harhaisissa) kuvitelmissasi kuvitellut, että se on muuttanut jo aikoja sitten pois. Ilmeisesti näin ei ole vaan toiminta on jatkunut tuolla koko ajan. Nopealla googlauksella näköjään vuonna 2024 on valmistumassa uusi psykiatrinen sairaala jonnekin TYKSin kupeeseen. Ihan nättihän se vanha talo on, mutta epäilemättä varmaan surkea nykyajan hoitotyöhön.

Turussa en ole 20 vuoteen asunut ja siteet jo aika huterat.
 
Viimeksi muokattu:

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin setämiehenä haluan pitää vanhoista arvoista kiinni ja arvostaa Heidekenillä syntyneitä yhtenä turkulaisuuden perusteena, vaikka katoavaa kansanperinnettä toikin on. @UnenNukkuja
Muut syvät turkulaisuuden perusteet taisivat olla Kakola ja telakka. Telakalla olen käynyt vain pari kertaa, mutta Kakolassa olen viettänyt useammankin vuoden, joten voinen yli viiskyt vuotta täällä asuneena pitää itseäni lähes turkulaisena.
Suuri harmi, jos Kupittaan legendaarinen mielisairaala (tai kai sillä nykyään on joku korrektimpi nimi) lopetetaan kokonaan. Uutta sairaalaa jo kovin rakennetaan Tyksin haminoille ja erittäin yllättävää, että uudesta sairaalasta on kuulemma tulossa liian pieni. En vaan tajua tätä valtion/kaupungin säästämistä, mikä tulee veronmaksajalle aina helvetin kalliiksi.
 

Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Olen (harhaisissa) kuvitelmissasi kuvitellut, että se on muuttanut jo aikoja sitten pois. Ilmeisesti näin ei ole vaan toiminta on jatkunut tuolla koko ajan. Nopealla googlauksella näköjään vuonna 2024 on valmistumassa uusi psykiatrinen sairaala jonnekin TYKSin kupeeseen. Ihan nättihän se vanha talo on, mutta epäilemättä varmaan surkea nykyajan hoitotyöhön.
-kesä-turkulainen minäkin olen. Vanhat rakennukset kiinnostavat ja Kupittaa on yks kiinnostavista.

Uus psykiatrinen puoli tulee melko ahtaalle kolmionmuotoselle tontille ihan siihen Tyksin A-sairaalan viereen Kurjenkaivonkenttää vastapäätä.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hyvät sisaret ja veljet sekä heinäkengät, on taas aika äänestää vuoden Turkulainen!!


Ehdolla:
Rane
Janne Laine
Akusti Salonen
Wilma Murto
Juha Saastamoinen
Kaj Stenvall
Funikulaarin ääni, Erkka Orne & Fintrafficin Turun liikennekeskus
Christina Haukka
Iida Rauma
Tai oma ehdokas.

Ja voittaja on Wilma Murto.

 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Sitten vaan veikkausketjua pystyyn, että kauanko Dennis pysyy pystyssä. Tässä on kaksi vaihtoehtoa:
  1. Dennis palaa alkuperäisellä listallaan ja tuotteillaan. Avajaisten kutsuvieraana on helvetin ajankohtaiset stouni kiviharju ja joku lola odusoga tai muu ysärimissi. Sen jälkeen siellä käy syömässä lähinnä ne, joille on tärkeää mainita syntyneensä Heidekenillä (kts ylempänä ketjussa), mutta jotka hekin ymmärtävät suht nopeasti että vuonna 2023 viistoista egeä pizzasta jossa on purkkiherkkusieniä on aika paljon, ja ihan kaikesta paskasta 90-luvulta ei kannata maksaa pelkän nostalgiatripin vuoksi, kuten esim tepsin kansitakkien uusintapainoksesta.
  2. Dennis uusiutuu ja alkaa myydä nykyaikaista napolilaista pizzaa. Tämä vaihtoehto toki vaatisi sen, että turkulainen myöntäisi olleensa väärässä joten se ei voi toteutua.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
@JZZ Denniksellä on jo ollut napolilaisia rafloja, mutta eivät taineet mennä kaupaksi, kun kerran konkkaan meni koko firma.

Eiköhän Dennis mene ihan omalla tuotteillaan eikä mene napolilaispsykoosiin mukaan. Niitä on jo aivan tarpeeksi Turussa ja Suomessa.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
@JZZ Denniksellä on jo ollut napolilaisia rafloja, mutta eivät taineet mennä kaupaksi, kun kerran konkkaan meni koko firma.

Eiköhän Dennis mene ihan omalla tuotteillaan eikä mene napolilaispsykoosiin mukaan. Niitä on jo aivan tarpeeksi Turussa ja Suomessa.
No siinä tapauksessa n. puolisen vuotta annan elinaikaa tälle Denniksen uudelle tulemiselle.

Tässä välissä kun Dennis on viimeksi ollut relevantti kenenkään mielestä on koko kaupungin ruokakulttuuri ehtinyt muuttua.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Dennis palaa alkuperäisellä listallaan ja tuotteillaan. Avajaisten kutsuvieraana on helvetin ajankohtaiset stouni kiviharju ja joku lola odusoga tai muu ysärimissi. Sen jälkeen siellä käy syömässä lähinnä ne, joille on tärkeää mainita syntyneensä Heidekenillä (kts ylempänä ketjussa), mutta jotka hekin ymmärtävät suht nopeasti että vuonna 2023 viistoista egeä pizzasta jossa on purkkiherkkusieniä on aika paljon, ja ihan kaikesta paskasta 90-luvulta ei kannata maksaa pelkän nostalgiatripin vuoksi, kuten esim tepsin kansitakkien uusintapainoksesta.

Tämä muistuttaa kieltämättä sitä, että moni vannoo menevänsä taas Ruisrockiin, jos se alkaisi pitää taas nimensä mukaista vanhaa linjaa. :D ”Oli tuo 1990-luvulla parempi!”

Jotenkin haluaisin Denniksen kohdalla uskoa, että kyllä se wanha pitsakin väelle kelpaa. Itse saattaisin käydä parikin kertaa moisessa Denniksessä, vaikka läheltä löytyykin Niska.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dennis uusiutuu ja alkaa myydä nykyaikaista napolilaista pizzaa.
Tämä olisi se väärä tie. Tai en tiedä Turusta, mutta Helsingissä näitä on jo niin paljon että perinteisillä laatupizzerioilla ei ole minkäänlaista kilpailua... Ei tule äkkiä mieleen muita kuin Classic pizza, ja tavallaan Kotipizza
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
No siinä tapauksessa n. puolisen vuotta annan elinaikaa tälle Denniksen uudelle tulemiselle.

Tässä välissä kun Dennis on viimeksi ollut relevantti kenenkään mielestä on koko kaupungin ruokakulttuuri ehtinyt muuttua.

Itse veikkaan, että ainakin vuoden pysyy, jos on alkuperäinen lätty. Jos tarjoaa sitä napolilaista, jota myi 4 vuotta, niin Dennis on kaatunut jo loppukesällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös