Todella harvoin kirjoitan mitään pitkää tekstiä, mutta ny on pakko!
Tänään kun heräsin niin vitutus oli vieläkin pinnassa. Tämän piti olla "se" vuosi, kun mennään loppuun asti ja Kallio (sekä muut vanhat konkarit) saavat arvoisensa päätöksen uralleen. Vanhan kaartin viimeinen marssi kohti mestaruutta päättyi kuitenkin eilen illalla Jukka Peltolan jatkoaikamaaliin. Ainakin arvelisin näin. Vai riittääkö Kalliolla, Tallinderilla ja Perrinillä vielä motivaatiota jatkaa tämän kauden jälkeen? Ja onko heillä vielä annettavaa? Kysymyksiä on monia... No jos tässä kuitenkin yrittäisi summata hieman TPS:n edellistä kolmea kautta koska päässä pyörii tällä hetkellä miljoona ajatusta. Vaikka otsikon nimi on "kauden jälkipyykki" niin ehkä se suotakoon?
Palataanpa takaisin hetkeen kun Antero Niittymäki julkisti Ari-Pekka Selinin päävalmentajasopimuksen. Selin totesi tuolloin että hänet on palkattu Turkuun rakentamaan pitkäjänteisesti uutta toimintatapaa. Selinin tarkoitus oli luoda pelinopea TPS. Hän painotti myös henkisten ominaisuuksien tärkeyttä:
Haluan nähdä, ettei joukkue olisi täysin valmentajavetoinen. Haluan, että kopissa on johtajuutta ja aitoa halua pitää hiiret pois pöydiltä. Se on yksi ratkaiseva tekijä. Tämä on kiinnostava kommentti, varsinkin kun tällä kaudella on nostettu esiin valmentajan auktoriteetti (tai sen puute) joukkueessa.
Miten uskottavuuden palautus ja uuden peli-identiteetin löytäminen sujui Selinin alaisuudessa? Mielestäni varsin hyvin. Mukaan projektiin saatiin johtajuutta Kallion, Tallinderin ja Perrinin muodossa. Ensimmäisellä kaudella haastettiin Kärpät tosissaan pudotuspeleissä. Vaikka ei päästy puolivälieriä pidemmälle niin suoritus oli hyvä pitkän korpivaelluksen jälkeen. Toinenkin kausi sujui Selinin kanssa varsin mallikkaasti. Kesken kauden TPS tiedotti monien yllätykseksi ettei Selinin optiota jatketa ensi kaudelle. TPS pelasi vahvan runkosarjan sijoittuen toiseksi mutta lopulta säälipleijareiden kautta puolivälieriin pääseen HIFK:n kaataminen osoittautui mahdottomaksi urakaksi. Kallio sanoi tuolloin että joukkue ei vielä ollut valmis menemään pidemmälle. Monet syyttivät Seliniä kärkipelaajien ylipeluuttamisesta ja kuluttavasta pelitavasta. Pöydälle nostettiin myös kriittiset loukkaantumiset ratkaisupelien alla. Selin ei myöskään koskaan saanut siirtomarkkinoilta haluamiaan vahvistuksia. Olisiko TPS:llä ollut mahdollisuudet mestaruuteen jos joukkuetta olisi vahvistettu tarpeeksi? Vaikea sanoa. Kuten monet muut täällä niin olisin suonut tuon kolmannen kauden näytön aikaa Selinille. Jos vertaa TPS:n materiaalia pudotuspeleissä tällä ja viime kaudella, ero on kuin yöllä ja päivällä.
Sitten tullaan tähän kauteen. Ensin Case Kalle Kaskinen. Palataanpa Kiekkoareenan juttuun joka julkaistiin vajaa vuosi sitten,
"TPS haluaa oman peli-identiteetin - Tapparaan on vielä matkaa". Tässä jutussa Niittymäki kertoo että TPS:n tavoitteena on luoda yhtenäinen pelillinen identiteetti ja luoda hyvä seurapolku, junioreista edustusjoukkueeseen ja että Kaskinen on siksi hyvä vaihtoehto päävalmentajaksi. Jo ennen Kaskisen kommentteja Niittymäki lupasi että TPS tulee pelaamaan sitä lätkää, mitä TPS pelasi parhaimmillaan viime kaudella, eli aktiivista ja luisteluvoimaista kiekkoa. Myös Kaskinen oli samoilla linjoilla ja totesi että TPS pelasi raikasta ja vähän erilaista lätkää rohkeasti ja välillä jopa pienellä riskillä.
"Mitään ei tulla muuttamaan muuttamisen takia". Parhaimmillaan TPS pelasi tällä kaudella juuri rohkeaa ja "raikasta" kiekollista peliä. Edellisiin kausiin verrattuna puolustajat nousivat myös aktiivisemmin tukemaan hyökkäyksiä. Mutta pudotuspeleissä homma toimi mielestäni kunnolla ainoastaan toisessa kotiottelussa SaiPaa vastaan. Tämän jälkeen joukkueelle ominainen liikkuva kiekollinen peli rikottiin varsin tehokkaasti vastustajan toimesta.
On syytä muistaa että on ehkä väärin ajatella tätä "kolmen vuoden projektina", joka epäonnistui. Niittymäen puheiden perusteella kyseessä on kuitenkin pitkän tähtäimen strategia. Siitä asti kun Kallio teki paluun TPS on profiloitunut (ehkä liikaakin) "Kallion joukkueeksi". Vaikka konkarit siirtyisivät sivuun niin joukkueella on hyvä runko (mahtavaa että Filppulasta ja Palvesta pääsee nauttimaan vielä jatkossakin!). Mielestäni Niittymäki on todistanut sen että tietää mitä tekee ja suunta on oikea. Kaskinenkin valmensi joukkueen runkosarjan kakkoseksi. Kyllähän se huonomminkin olisit voinut mennä!
Suurin riski tulevaisuutta ajatellen ovat mielestäni nuo suuret taloudelliset tappiot. Täytyy tässä toivoa että nuo omistajat eivät menetä lopullisesti hermojaan. Ainakin ensi kauden hankintojen (ja huhujen) perusteella TPS:llä tulee olemaan myös ensi kaudella kilpailukykyinen joukkue.
Asiat jotka itseäni jäivät tällä kaudella vaivaamaan...
- Joukkueen ailahtelevaisuus
- Maalivahtipeli
- Maalivahtien peluutus
- Ylivoiman peluutus (Filppulan ketjun vähäinen yv-aika runkosarjassa, sekä pappojen ylipeluutus pudotuspeleissä)
- Itse ylivoimapeli pudotuspeleissä. En muista jos koskaan olen nähnyt niin seisovaa ylivoimapeliä kuin mitä TPS esitti Tapparaa vastaan
- Kallion suoritus pudotuspeleissä (vaikka ei täydessä kunnossa ollutkaan)
- Tallinderin loukkaantuminen täysin turhassa tilanteessa
- Case Lindsten (yksi viime kausien valovoimaisimmista tähdistä oli penkitetty suuren osan pudotuspeleistä)
- Case Nyström (potentiaalia ei koskaan saatu ulosmitattua)
Positiiviset asiat...
- Toinen kausi putkeen sijoitus runkosarjassa: 2
- Paikoitellen tosi hyvää ja viihdyttävää lätkää
- Hienot kaudet papoilta Kallio ja Perrin (Perrinillä myös hyvä alku pudotuspeleissä kunnes kenttäkaverit vaihtui...)
- Hyviä hankintoja: Filppula, Palmu, Palve, Juolevi, EJ, Budish (vaikka Zach hyytyi lopussa)
- Nuoret "yllättäjät" jotka kasvoivat kauden aikana: Pajuniemi, Nurmi, Väyrynen
Ajatus lähti ehkä laukalle, mutta pettymys on vieläkin ihossa eilisen tappion jälkeen...