Mainos

Kasper Halttunen HIFK:ssa

  • 42 555
  • 194

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Uskoisin Halttusen pelaavan meillä tulevan kauden ja sitten seuraavaksi syksyksi lähtenee tavoittelemaan paikkaa Sharksista. Nyt läpimurto sekä mestaruus meillä ja sen jälkeen tavoittelemaan seuraavaa unelmaa. Viime kaudellahan oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä niin loukkaantumisten muodossa kuin kaukalon ulkopuolellakin, joten toivotaan nyt parempaa onnea, koska sitäkinhän aina kuitenkin tarvitaan kovan työnteon lisäksi. Mukava lukea myös kiitollisuudesta Villelle + muulle valmennukselle sekä koko organisaatiolle. HIFK on nuorille lupauksille hyvä paikka kehittyä.

En ota muuhun kantaa, mutta onpa tervepäinen nuori jääkiekkoilija.
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rotaatiopelaajaksi pieneen rooliin ajautuu, jos kyvyt ja taso eivät riitä isoon rooliin. Jos jonkunlaista uraa aikoo NHL:ssä tehdä, niin kai jonkunlainen vaatimus ja tason mittari olisi sekin, että mahtuu liigajoukkueessa pelaavaan kokoonpanoon. Jos peliaikaa lähtee tuolla perusteella hakemaan muualta ilman, että kunnolla edes kilvoittelee vastuusta HIFK:ssa, niin enpä usko, että suurta läpimurtoakaan tullaan änärissä näkemään.
Kyvyillä pitää paikka ansaita liigassakin ylemmistä ketjuista. Tervepäisen oloinen kaveri, joka sen varmasti ymmärtää ilman, että menisi höpöttämään aiheesta valmentajille. Ensi kaudella on myös hyvä parantaa kielitaitoansa, ettei lähde sinne ihan jessepuljujärvenä
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Rotaatiopelaajaksi pieneen rooliin ajautuu, jos kyvyt ja taso eivät riitä isoon rooliin. Jos jonkunlaista uraa aikoo NHL:ssä tehdä, niin kai jonkunlainen vaatimus ja tason mittari olisi sekin, että mahtuu liigajoukkueessa pelaavaan kokoonpanoon. Jos peliaikaa lähtee tuolla perusteella hakemaan muualta ilman, että kunnolla edes kilvoittelee vastuusta HIFK:ssa, niin enpä usko, että suurta läpimurtoakaan tullaan änärissä näkemään.
Halttuselle NHL ei ole ajankohtainen asia vielä lähivuosina. Siksi en näe kiirettä, että läpilyönti Liigassa pitäisi juuri ensi kaudella syntyä. Siinä missä HIFK olisi hieno mahdollisuus riskeineen Halttuselle olisi London Knights taas mielestäni paljon parempi vaihtoehto juuri ensi kauden suhteen. Iso rooli, tutustuminen pienen kaukalon peliin, tutustumien PA-kulttuuriin, itsenäistyminen, kielen omaksuminen jne. Kaudella 24-25 Halttunen pelaa kuitenkin AHL:ssä tai Liigassa, ei NHL:ssä. Mielestäni lähteminen OHL:ään olisi nimenomaan kiirehtimisen vastakohta. Jos hommat menisi täällä reisille niin Halttunen lähtisi joko London Knightsiin kesken kauden tai jäisi pelaamaan U20SM-sarjaa, joka on aivan rupusarja tai Mestistä joka sekin aika väsynyt vaihtoehto OHL:än ja London Knightsin puitteiden rinnalla. Halttusesta ei myöskään ole tältä erää tulossa mitään pidempiaikaista iloa HIFK:lle kuin vaikka Teissalasta tai mahdollisesti Kaskimäestä. Antaisin heille mielummin näytönpaikatkin.

Jännä kyllä nähdä mihin päätökseen Halttunen tulee. Puheet roolin merkityksestä ainakin viittasi mielestäni London Knightsiin.

Edit : kirjoitusvirhe siis Halttusen on varannut OHL joukkue London Knights eikä suinkaan Everett Silvertips.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä näkisin itse parhaana sen, että Halttunen pelaisi 2 seuraavaa kautta HIFK:ssa. Ensi kaudella hoitaa lukion ja yo-kirjoitukset kunnialla ja sen jälkeen lähtee inttiin. Seuraavien kahden kauden aikana hän ehtii itsenäistyä, oppia huolehtimaan omasta huushollistaan ja taloudesta, saa peliaikaa aikuisten miesten kanssa ja oppii joka päivä millaista on olla ammattilainen ja tulevaisuuden kannalta mahdolliset hidasteet (koulu ja intti) alta pois.

18v. on ihan kakara vielä. Aron Kiviharju opettelee nyt itsenäistymistä ja hän on vuoden nuorempi. Jenkeissä kaikkien perusasioiden hoitaminen on paljon haastavampaa kuin Suomessa ja jos et osaa niitä täällä hoitaa, voi tulla äitiä ikävä. Tokihan sielläkin on seurasta apuja ja vanhemmat voivat tulla ehkä toviksi jeesaamaan, mutta mitään hyötyä siitä ei ole, jos lähtee ihan vauvana maailmalle.

Halttusella on eka Liiga-maali tekemättä. Siinä on hyvä konkreettinen tavoite ensi kaudelle. Reittejä ammattilaiseksi on monia ja yksi niistä on Pohjois-Amerikan junnusarjojen kautta. Halttunen on vain siitä ekasta "itsenäistymisjunasta" myöhässä ja seuraavaan settiin hän on liian lahjakas, koska hänelle on saletti Liiga-paikka jo olemassa.

Vasta nyt mitataan oikeasti sitä, miten tosissaan Halttunen perheineen on "mennään askel kerrallaan"-puheidensa kanssa.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Reittejä ammattilaiseksi on monia ja yksi niistä on Pohjois-Amerikan junnusarjojen kautta.

Ottamatta kantaa siihen, mikä Halttuselle olisi parasta, niin täytyy korjata pari kohtaa:
- OHL on yksi Kanadan! junnusarjoista. Kovatasoinen ja vastaa pohjois-Amerikan USHL ää

Ottamatta kantaa siihen, mikä Halttuselle olisi parasta, niin täytyy korjata yksi kohta:

Pohjois-Amerikka on manner/maanosa (tai joidenkin definitioiden mukaan pohjoinen puolikas Amerikan mannerta/maanosaa). Siihen kuuluu niin USA kuin Kanada, mutta myös Mexico, Guatemala, Belize, El Salvador, Honduras, Nicaragua, Costa Rica, Panama, Cuba, Jamaica, Haiti, Dominikaaninen tasavalta ja kaikki pienetkin Karibian (Pienten-Antillien) valtiot. Yhdysvallat ei ole synonyymi Pohjois-Amerikan kanssa sen enempää kuin Brasilia Etelä-Amerikan kanssa. OHL on siis sekä junnuliiga Kanadassa, että aivan yhtä lailla junnuliiga Pohjois-Amerikassa. @BOL :in lauseessa ei siis ollut mitään korjattavaa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottamatta kantaa siihen, mikä Halttuselle olisi parasta, niin täytyy korjata pari kohtaa:
- OHL on yksi Kanadan! junnusarjoista. Kovatasoinen ja vastaa pohjois-Amerikan USHL ää
- pelaajat asuvat ns billet-familyissä ”sijaisperheessä” joten arki on pelaajille helppoa. Perheet saavat marginaalisen korvauksen
- OHL ssä kuten USHL ssä nimi ei merkitse mitään. Pelipaikka ja aika on ansaittava, vaikka luvattaisiin kuu taivaalta. Kilpailu on kovaa ja jokaisen suomalaisen tuonne lähtijän pitää pärjätäkseen olla nuorisomaajoukkuetasoa. vastassa on lukuisia NHL varattuja tai varausta tavoittelevaa pelaajaa.

Siitä olen aikaisempien kirjoittajien kanssa samaa mieltä, että niin OHL, WHL kuin Jenkkien USHL pesee U20 SM sarjan mennen tullen, valitettavasti myös jäähdyttelijöiden (ainakin vielä nykyisen) Mestiksen.

Kuten käyttäjä @Helsingforce ystävällisesti sinua jo ohjeistikin, pohjoisamerikkalaisiin junnusarjoihin kuuluu sekä yhdysvaltalaisia että kanadalaisia sarjoja. Sitä en ymmärrä, miten mainitsemasi asuinkuviot liittyvät kommenttiini itsenäistymisestä. Itse asiassa, nämä perheessä asumiskuviot eivät varsinaisesti palvele itsenäistymispyrkimyksiä ja Halttunen on kuitenkin "jo" 18 v., ei esim. 15, jolloin asuminen perheessä olisi enemmän kuin perusteltua. En epäile hetkeäkään, etteivätkö peliesitykset ratkaisisi myös OHL:ssa/USHL:ssä, mutta sekään ei oikein liity mitenkään siihen, kun kirjoitin, että Halttunen on "liian hyvä" sinne. Tämä koski nimenomaan sitä, että Halttuselle on ymmärtääkseni kaavailtu HIFK:ssa ihan vakkaripaikkaa edarissa. Jos sitten ei siellä pärjää ja kun pelaamaan pitää päästä, Halttunen löytänee itsensä joko Mestiksestä tai Kolleista. Vaikea nähdä, että jos ei Liigassa pysty vielä pelaamaan, hänen tiensä olisi jotenkin automaattisesti paljon auvoisempi Pohjois-Amerikan junnusarjoissa.

Väite Mestiksen jäähdyttelijöistä on jokseenkin erikoinen, kun siellä pelaa kuitenkin myös paljon pelaajia, jotka edelleen tavoittelevat Liiga-paikkaa ja ovat ikänsä perusteella nuoria. Eikös teidän omakin jengi rakenneta "nuorissa on tulevaisuus"-logiikalla? Mestiksessä on kaikenlaisia pelaajia, varmasti myös jäähdyttelijöitä, mutta valtaosa pelaajista on kuitenkin fyysisesti miehiä ja voimaa tarvitaan enemmän kuin U20-jengeissä. Että ei sekään mikään überskeida mesta ole, jos sinne nuoren miehen tie käy.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Ensi kauden joukkue on Halttusen mukaan vielä kysymysmerkki:

Tulevan kauden pelipaikka on vielä auki. Tarkoituksena olisi löytää seura, jossa rooli olisi iso ja mieluinen.
– Vielä on liian aikaista sanoa, missä pelaan syksyllä. Haluan ottaa isoja steppejä. On paikka sitten IFK:ssa tai jossain muualla, niin pääasia on iso vastuu.

Dev

Kuulostaa vähän siltä, että näinköhän pelaa IFK:ssa ensi kaudella.
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuulostaa vähän siltä, että näinköhän pelaa IFK:ssa ensi kaudella.
Jaa a, jääpi nähtäväksi, kun sanoisin että häntä edellä kokoonpanossa on Teissala ja Kaskimäki näistä nuoremmista pelaajista. Ja sitten laituriosastolla olisi niinkin nimetöntä sakkia muutenkin kuten esim. Vesalainen, Nättinen, Pakarinen, Rask jne. Et voipi olla että Halttunen ei näe kauden alkua punanutuissa, vaan jossain täysin muualla.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
No sit ei nähdä IFK:ssa. Kilpailullisesti IFK paras ratkaisu, mutta ehkä hänellä muita näkemyksiä oman parhaan suhteen. Sitten aikanaan näkee oliko se järkevä ratkaisu.

Isoa vastuuta Rödässä on tarjolla jos taso siihen antaa edellytyksiä. Itseä ärsyttää tälläinen julkinen peliaika shoppailu, alkoi vituttamaan koko kaveri.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hiukan on jännät puheet, jos nyt yht`äkkiä pitäisi isoa roolia saada. Vasta vuosi sitten hän on harkinnut parhaaksi vaihtoehdoksi kehittymiselleen siirtyä Liiga-joukkueen matkaan - totta kai tietäen, että se on useamman vuoden projekti. Ei taida olla realismia 18-vuotiaan lähtökohtaisesti odottaa isoa roolia missään aikuisten sarjaa pelaavassa joukkueessa. Halttusta peluutettiin jo viime kaudella aika paljon Liigassa (noin puolet runkosarjaan peleistä). Eiköhän hän edelleen meillä saisi vahvuuksiensa mukaisia näytönpaikkoja erinomaisten ketjukavereiden vierellä, mutta riittääkö nyt sitten pojalla maltti?
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisko kuitenkin olla, että tässä arvotaan IFK:n ja yhteisesti sovitunMestis-komennuksen välillä?
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas. Mä en pistäisi yhtään pahitteeksi jos kauden alla päädytään ratkaisuun että Halttunen lähtee kehittämään itseään esim. OHL:ään. Kyseessä on semi-huippulupaus mutta vielä täysi raakile, ja IFKn kilpailutilanne ensi kaudella on erittäin armoton. Nokkimisjärjestyksessä tässä kilpailutilanteessa edellä on käsittääkseni Kaskimäki ja Teissala, jotka ovat jo väläytelleet. Halttusen tilanne ei vertaudu lähihistorian aiempiin IFKn superlupauksiin. Nyt on kilpailutilanne niin armoton, ja toisaalta kyseessä ei ole pelintekijä-keskushyökkääjä (Mikke, Hine, Anton) tai kiekollinen pakki (Miro), vaan maaliahne laitahyökkääjä.

Jonain toisena vuonna IFK sopisi Halttuselle paremmin. Mutta nyt on all in kannu Nordiksen parkkipaikalle jne.

Luulen mahdollisen maali-iloittelun OHL:ssä palvelevan Halttusen NHL-unelmaa tässä vaiheessa paremmin kuin IFK:n armottomassa kilpailutilanteessa kärkiketjujen loukkaantumisia paikkaaminen.

No kävi miten kävi, jos IFKoohon vielä se Komarovkin tulee, niin silloin on IFKn loukkaantumishistoriakin huomioon ottaen tunkua hyökkäyksessä, ja ovien luulisi käyvän molempiin suuntiin.

En ole vielä omia ensi kauden fantasiahyökkäysketjuja sommitellut, mutta lyhyellä matikalla on nopeasti päätelty, että Halttunen ei top-9 mahdu sitten millään:

Lehterä
Jääskä
Koivistoinen
Ikonen
Vesalainen
Pakarinen
Nättinen
Rask
Teissala, Kaskimäki

Ja lopulta, vaikka Peltosella olisi ajatus rakentaa ns. neljä tulosketjua, niin mitä se muutaman jätkän loukkaantuessa käytännössä tarkoittaisi? Halttunen pääsisi ehkä silloin paikkaamaan loukkia vaikkapa Lehterän, Jääskän tai Koivistoisen laidalle. Aikaikkuna onnistumisiin olisi pieni, ja paikan vakiinnuttaminen kärkiketjuissa vaatisi todellista pankin räjäyttämistä.

Kaikki tekijät huomioiden uskon Kanadan junnusarjan olevan Halttuselle parempi vaihtoehto kuin ”punaiselle kaikki 2024” - IFKoon.

Aina toivotaan omille pojille parasta, toki heti sen IFKoon parhaan jälkeen.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Voisko kuitenkin olla, että tässä arvotaan IFK:n ja yhteisesti sovitunMestis-komennuksen välillä?
…. Meinaatko ehkä sitä yhtä uutta Mestis-joukkuetta, joka pelaa osan kotipeleistään Nordiksella?
(Tämä on osittain huumoria, Mestis nyt ei ole tunnettu minään lahjakkuuksien kehittäjänä)
 
Hah, en edes muistanut kyseisen joukkueen olemassaoloa. En nyt väheksyisi Mestistä vaihtoehtona. Laina mahdollistaisi Halttusen toivoman ison vastuun miesten peleissä ja sopivan itseluottamuksen saavutettuaan voidaan kutsua ”ylös” antamaan näyttöjä. Mieluummin noin, kuin päästettäisiin lupaava talentti livahtamaan sormien välistä JYP:iin.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Itseä ärsyttää tälläinen julkinen peliaika shoppailu, alkoi vituttamaan koko kaveri.
Jännästi tutun kuuloista edelliskesältä, vaikka tämän sanottiin tuolloin olevan väärintulkinta:

No, tänä kesänä maltillisemmin:

Samaa mieltä, ettei IFK:n tule jakaa mandaattipaikkoja kenellekään, varsinkaan julkisuuteen päin annettujen lausuntojen mukaan.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hiukan on jännät puheet, jos nyt yht`äkkiä pitäisi isoa roolia saada. Vasta vuosi sitten hän on harkinnut parhaaksi vaihtoehdoksi kehittymiselleen siirtyä Liiga-joukkueen matkaan - totta kai tietäen, että se on useamman vuoden projekti. Ei taida olla realismia 18-vuotiaan lähtökohtaisesti odottaa isoa roolia missään aikuisten sarjaa pelaavassa joukkueessa. Halttusta peluutettiin jo viime kaudella aika paljon Liigassa (noin puolet runkosarjaan peleistä). Eiköhän hän edelleen meillä saisi vahvuuksiensa mukaisia näytönpaikkoja erinomaisten ketjukavereiden vierellä, mutta riittääkö nyt sitten pojalla maltti?

Toisaalta nyt siellä on korvassa NHL-seura antamassa myös oman näkemyksensä ’parhaaksi vaihtoehdoksi’. Iso rooli olisi varmastikin tarjolla OHL:ssä; luulen, että se on vaihtoehto IFK:lle, ei toinen aikuisten seura.

Kilpailu laidoilla on IFK:ssa kovaa, joten en jaksa kaveria alkaa moittia, jos näkee kehityksen kannalta parhaaksi lähteä ison roolin perässä esim. tuonne Londoniin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Voisko kuitenkin olla, että tässä arvotaan IFK:n ja yhteisesti sovitunMestis-komennuksen välillä?
Kun ei tarvitse kasvattajarahoista tapella, niin Jokereihin koko kauden laina? Ykkösketjuun ja isolle ylivoimavastuulle tuttuun organisaatioon ja tutun valmennuksen alle (faijakin valmentaa U20-nuoria).

Karsastan lähtökohtaisesti ajatusta, että Jokerit ja ifk lainaisivat pelaajia keskenää, mutta tämä kuvio voisi tehdä järkeä kaikkien osapuolten kannalta (jos siis koko kauden laina). Tietysti Kasper ensin katsoisi ifk-kortin, mutta jos peliaikaa ja roolia ei tule, niin ei sinne kannata jäädä. Teillä on hiton kova rosteri etenkin hyökkäyspäähän ja vaikeaa tulee olemaan jos tuolta meinaa päästä esim. ylivoimaa pelaamaan.

Väitän että Jokerit tulee olemaan mestiksen paras paikka kehittyä. Jokerit nauttisi nyt hyvästä Mestis-pelaajasta ja ja te vuoden kuluttua valmiimmasta Liiga-pelaajasta, edullisella diilillä. Ja Halttunen saisi koulut ja intit alta pois.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hiukan on jännät puheet, jos nyt yht`äkkiä pitäisi isoa roolia saada. Vasta vuosi sitten hän on harkinnut parhaaksi vaihtoehdoksi kehittymiselleen siirtyä Liiga-joukkueen matkaan - totta kai tietäen, että se on useamman vuoden projekti. Ei taida olla realismia 18-vuotiaan lähtökohtaisesti odottaa isoa roolia missään aikuisten sarjaa pelaavassa joukkueessa. Halttusta peluutettiin jo viime kaudella aika paljon Liigassa (noin puolet runkosarjaan peleistä). Eiköhän hän edelleen meillä saisi vahvuuksiensa mukaisia näytönpaikkoja erinomaisten ketjukavereiden vierellä, mutta riittääkö nyt sitten pojalla maltti?

Tää varmaan liittyy siihen, että on diili NHL-joukkueen kanssa ja eiköhän San Josekin ole sanonut, ettei mihinkään jämäminuuteille kannata jäädä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja Leijonat
Halttusen hyöty IFK:lle näyttää olevan tasan yhtä suuri kuin oli Brad Lambertin. Yhden kauden kasvattajaraha. Toivottavasti kolmannen muualta naaratun superlupaus Kiviharjun kanssa saataisiin vähän enemmän.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kyllä Halttuselle itselleen olisi parasta kehittyä nyt miesten jengissä, kotoisessa liigassa (vaikka jopa Mestiksessä). Pitää oppia puolustamaan ja pelaamaan joukkuepeliä ja saada lisää hauista. Parhaiten tuo onnistuisi meillä hiukan hyökkäävämmässä nelosketjussa, jolle myös annettaisi vähän lisää peliaikaa.
Ei vakuuttanut minua viime kaudella.
Mutta jos lähtee muualle, oli sääli että Uronen jo lähti, sillä näin hänessä jopa enemmän potentiaalia.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tää varmaan liittyy siihen, että on diili NHL-joukkueen kanssa ja eiköhän San Josekin ole sanonut, ettei mihinkään jämäminuuteille kannata jäädä.

Tämä on se mikä kannattaa ottaa huomioon. Halttunen on nykyään Sharksien sopimuspelaaja, ei HIFK:n. Eiköhän Halttunen käy syksyllä NHL-leirit (ja kaiken mennessä nappiin pelaa ne jokuset NHL-pelit päälle jotka ei polta sopimusta). Tämän jälkeen edelleen todennäköisimmin loppukausi meillä lainassa.

Itse en lähtisi hirveästi mieltä pahoittamaqn nuoren ja nälkäisen kollin muutamasta sanasta.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tää varmaan liittyy siihen, että on diili NHL-joukkueen kanssa ja eiköhän San Josekin ole sanonut, ettei mihinkään jämäminuuteille kannata jäädä.
Todennäköisesti juuri näin. Ihmettelen vaan, miksi sitä ei sanota ääneen: että mun NHL-joukkue toivoo mun pelaavan ennenkaikkea isoja minuutteja isolla vastuulla ja että SEN VUOKSI joudun harkitsemaan seura- ja sarjavalintaa eri pohjalta kuin tähän asti. Seuroille nämä on varmaan itsestään selviä juttuja, mutta kannattajien korvissa tuollaiset lausunnot mediassa kuulostaa pikkuisen kiristykseltä ja pahasti kiittämättömältä.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä Halttuselle itselleen olisi parasta kehittyä nyt miesten jengissä, kotoisessa liigassa (vaikka jopa Mestiksessä). Pitää oppia puolustamaan ja pelaamaan joukkuepeliä ja saada lisää hauista. Parhaiten tuo onnistuisi meillä hiukan hyökkäävämmässä nelosketjussa, jolle myös annettaisi vähän lisää peliaikaa.
Ei vakuuttanut minua viime kaudella.
Mutta jos lähtee muualle, oli sääli että Uronen jo lähti, sillä näin hänessä jopa enemmän potentiaalia.
Junnuissa Uronen oli mielestäni monipuolisempi.

Halttunen voisi hyvin pelata Mestistä ja Liigaa ja ensi kaudella voisi olla jo kova tekijä.

Vaikea kuitenkaan nähdä, ilman kahden kärkilaiturin loukkaantumisia, että saisi paljon peliaikaa 1-2 kentän laidalla.

25 matsia IFK:ssa ja Edarin mukana treenaamista sekä 25 matsia Mestistä ja loput matsit maajoukkueen mukana.

Varmaan löytyisi Vantaalta tai Espoosta pelipaikka silloin tällöin lainalle.

Toisaalta varma pelipaikka isossa roolissa varmaan hakusessa ja näin ollen ei varmaan meillä jatka.

Urosen toivon palaavan meille ensi kaudeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös