Mulla ei ole minkään valtakunnan kompetenssia keskustella pelitavallisista asioista, joten mun pitäisi varmasti pysyä harvinaisen kaukana tästä ketjusta. Mä en ole varhaisteini-iän jälkeen pelannut minkäänlaista joukkuepeliä niin tosissani, että olisin koskaan edes nähnyt minkäänlaista "
pelikirjaa". Tiedän, että pelikirja on osittain myös kielikuva. Tässä ketjussa - ja erityisesti lainaamassani viestissä - on kuitenkin muutama erittäin mielenkiintoinen kohta. Haluaisin saada palstan pelitapa-experteiltä asiallisia vastauksia muutamiin kysymyksiini ja vahvistuksia tai kumouksia eräisiin näkemyksiini.
Mutta haastaan Kaskisen kriitikot esittämään em. ehdot täyttävää kritiikkiä TPS:n pelitavasta keskustelun pohjaksi.
- - -
Mutta antaa tulla, kuka kriitikoista ottaa haasteen vastaan?
Mä en pidä itseäni mitenkään erityisen kriittisenä TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskista kohtaan. Siitä huolimatta kaipaisin täsmennyksiä muutamiin kohtiin.
Kaskisella ei ole pelikirjaa - Väite on täysin epätosi kärjistys, ja pelitapakritiikki ei ole millään tapaa yksilöityä
Jokainen varmasti ymmärtää, että edellämainittu väite on täysin epätosi. Epäilen enemmänkin, että väitteellä tarkoitetaan Kaskisen pelikirjan ohuutta. Jos vastustaja pelaa tietyllä tavalla, niin TPS:n käyttämä pelitapa näkyy selkeästi asiasta mitään ymmärtämättömällekin. Toisaalta jos vastustaja osaa pelata tietyllä tavalla TPS:n käyttämän pelitavan pois, työkalupakista ei löydykään variaatioita tehdä asioita toisella tavalla. Sama ihmettely jatkuu oikeastaan kahden seuraavankin väitteen kohdalla.
TPS hyökkäyspelissä ei ole mielikuvitusta tai variaatioita - Edellisiä parempi, mutta väite ei ole millään tapaa yksilöity. Variaatiot tuskin ovat itseisarvo. Jos vastustaja on keksinyt keinon tukehduttaa TPS:n hyökkäyspeli (esim. keskialueen trap), niin tähän on varmasti löydettävissä joitakin täsmälääkkeitä, joilla vastustajan pelitapavalintojen synnyttämä etu kumotaan. Minkälaisia variaatioita TPS:n hyökkäyspelistä puuttuu?
Tässä käsitellään oikeastaan jo kahta asiaa: 1) kuinka päästään hyökkäysalueelle ja 2) mitä tehdään, kun ollaan hyökkäysalueella. Otan ykköskohtaan kiinni seuraavassa kohdassa.
Mun silmiini on pistänyt eräs asia. Kun TPS pääsee kiekon kanssa hyökkäysalueelle, niin mitä siellä tehdään? Aika useinhan TPS tulee vastustajan sinisen yli kahdella tavalla: 1) joko yksilötaidolla kuljettamalla (esim. Oula Palve) tai 2) heittämällä päätykiekko ja voittamalla kulmapaini. Kuinka usein TPS tulee keskialueen yli ja vastustajan alueelle syöttelemällä? Loppujen lopuksi se on yllättävän harvoin, kun TPS:n suorat hyökkäykset päättyvät laukauksiin maalia kohti. Yhtenä esimerkkinä pitäisi 17.11.2018 pelattua KÄR-TPS -matsia. Televisiosta katsottuna tuntui siltä, että Kärppien hyökkäykset vyöryivät syöttelemällä keskialueen yli ja hyökkäykset päättyivät aina laukaukseen. Tätä pers'tuntumaa tukevat ottelun laukaisutilastotkin: KÄR 52 - TPS 35.
Maallikkonäkemyksenä sanoisin, että TPS:n hyökkäyspeli perustuu hyvin pitkälti yksilötaitoon ja/tai kulmissa sekä laitojen läheisyydessä pyörimiseen, jolloin varsinaista maalintekouhkaa ei synny. Eikö tämä (hyökkäyspelin peruskivi) tule kuitenkin suoraan valmentajan pelikirjasta? Painotetaanko Kalle Kaskisen pelikirjassa sitä, että hyökkäys tulisi aina päättää laukaukseen? Tuon KÄR-matsin jälkeen TPS on pelannut neljä vierasottelua. Mielestäni nämä vahvistavat maallikkonäkemystäni.
17.11.2018 KÄR-TPS 3-2 - laukaukset KÄR 52 - TPS 35 - Veini Vehviläinen 18/20
01.12.2018 LUK-TPS 5-2 - laukaukset LUK 46 - TPS 44 - Lassi Lehtinen 21/23
08.12.2018 KOK-TPS 5-2 - laukaukset KOK 52 - TPS 36 - Juha Järvenpää 9/11
14.12.2018 HPK-TPS 4-5 - laukaukset HPK 52 - TPS 31 - Emil Larmi 11/15 + 1TM
18.12.2018 SAI-TPS 0-2 - laukaukset SAI 44 - TPS 25 - Frans Tuohimaa 16/18
Viiden vierasmatsin otannalla TPS on hävinnyt laukaisutilastot lukemin 171-246 ja maalinteon 11-17.
Mistä tämä sitten kertoo vai kertooko yhtään mistään?
TPS:llä ei ollut ottelussa x hyökkäyspeliä - Epätosi, eikä väite millään tapaa yksilöi mikä valmentajan taktisissa valinnoissa meni pieleen ja johti tilanteeseen, jossa hyökkäyspeliä ei ollut.
Edellisessä pohdin sitä, että mitä siellä hyökkäysalueella tehdään. Tässä kohdassa on hyvä katsoa sitä, että kuinka sinne hyökkäysalueelle mennään.
Mun maallikkonäkemykseni mukaan TPS:n hyökkäyspelin pystyy tappamaan kahdella tavalla: 1) ajamalla kovaa kiinni päätyyn saakka kahdella pelaajalla tai 2) miehittämällä keskialue tukkoon. Palatakseni siihen Kaskisen pelikirjan ohuuteen tuntuu jotenkin siltä, että sieltä ei löydy sivuja näiden kahden taktiikan tappamiseen. Maallikkona jälleen ajattelen, että näiden kahden taktiikan murtamisen pitäisi olla kohtuullisen yksinkertaista.
1) kova päätykarvaus murretaan lyhyillä syötöillä. Kiekottomien pelaajien pitää olla riittävän lähellä ja tarjota paineistetulle kiekolliselle pelaajalle vähintään kaksi syöttömahdollisuutta. Syöttöjen tulee olla lyhyitä ja helppoja - useimmiten toinen syöttösuunta on oman maalin taakse ja toinen laitaan. Missään nimessä ei saisi ajatellakaan paineistettuna mitään pitkää poikittaissyöttöä oman maalin editse. Eikö tämän pitäisi olla suoraan pelikirjasta? Kiekollisen pakin pitää tietää mitä hän tekee. Hänen pitää pystyä heittämään vaikka sokkosyöttö sinne, missä pelikirjan mukaan se oma kaveri on tai ainakin pitäisi olla. Kiekottoman pakin pitää antaa se syöttömahdollisuus kiekolliselle. (Keskus-) hyökkääjän pitää antaa vielä se toinen syöttömahdollisuus. Tätähän se yhteispeli on: ykkönen (kiekollinen) tietää mitä tekee, kakkonen (kiekoton) tietää mitä pitää tarjota, kolmonen (kiekoton) tietää mihin mennä jne.
2) keskialueen trappi murretaan kahdella tavalla: 1) polkemalla tai 2) syöttämällä. Parashan on näiden kombinaatio. Keskialueen trappia vastaan pelatessa kiekollisella puolustajalla on aikaa nousta oman maalin takaa ja hakea vaihtoehtoja. Palataan Vladimir Jursinovin aikaan: "
Jalat, jalat, uhkaa ensin itse, parempi ensin itse"! Petteri Nummelin taitaa olla paras esimerkki tästä. Petuhan lähti aina oman maalin takaa tikkaamaan pää pystyssä hakien pitkää pystysyöttöä. Jos pienikin paikka tuli, se passi lähti tarkasti ja kovaa suoraan sinne vastustajan linjan taakse vauhdissa olevalle laitahyökkääjälle. Jos syöttötilaa ei tullut, Petu nousi itse kiekon kanssa. Jossain vaiheessa vastustaja joutuu ottamaan ylösnousijan kiinni, jolloin jonnekin muualle syntyy tilaa => syöttö sinne. *KLAP-KLAP* ja tullaan keskialueen trapin ohi kiekollisena hyökkäysalueelle syöttelemällä. Tätähän Oulun Kärpät tekee tällä hetkellä - tai ainakin teki Palloseuraa vastaan marraskuussa.
Eikö tämä ole pelikirjasta tai sen ohuudesta kiinni? Nykyisin tuntuu siltä, että TPS:n pakki ei nouse kiekollisena edes omalle siniviivalle saakka. Kiekollisena tullaan ehkä b-pisteiden yläkaarelle saakka, jolloin se tipautetaan takaa oman maalin edestä kaartavalle keskushyökkääjälle, joka sitten saa puskea siihen vastustajan mailaviidakkoon keskialueella. Mikä sen kiekottomaksi jääneen puolustajan tehtävä on tässä hyökkäysmallissa? Tavallaan hänhän jää siihen keskelle vain merimerkiksi, jonka kiekollinen keskushyökkääjä joutuu kiertämään ennen syöksymistä vastustajan mailaviidakkoon.
TPS:llä ei ole organisaationa yhtä yhtenäistä pelitapaa - TPS-juniorien pelejä en juuri nykyään näe, joten en osaa arvioida väitteen totuusarvoa. Tämäkin kaipaisi kuitenkin perustelut, millä tavalla juniorit ja edustus pelaavat eri kiekkoa?
Jos pelitapa olisi yhtenäinen C-junnuista edustukseen (eikö näin hehkutettu jossain tilaisuudessa?), niin eikö pelaajapolun pitäisi olla huomattavasti nykyistä helpompi? Eihän siinä tapauksessa junnun pitäisi jäädä jälkeen missään muussa kuin fysiikassa. Mitä vähemmän fysiikkaa tietty suorite tarvitsee, sitä helpommin junnun pitäisi tekemään vastaava suorite. Esimerkkinä vaikkapa ylivoiman pyörittäminen. Sehän ei vaadi samalla tavalla fysiikkaa kuin vaikkapa maalineduspaini. Eikö siinä tapauksessa 17-vuotiaan Juuso Pärssisen pitäisi pystyä pyörittämään TPS:n ykkösylivoimaa yhtä hyvin kuin 37-vuotiaan Ilari Filppulan? Tämä on tietysti kärjistetty esimerkki, mutta idea tullee selväksi.
Jos pelitapa C-junnuista edustukseen on samanlainen, niin eikö A-junnujen matseissa ykkösketjun laidassa maaleja iskenyt hyökkääjä pitäisi nostaa edustukseen vastaavaan pelipaikkaan eikä mihinkään nelosketjun laitaan? Pelitapahan junnulla pitäisi olla jo hallussa, jos/kun hän on sitä samaa pelitapaa treenannut viimeiset viisi vuotta 15-vuotiaasta C-junnusta lähtien.
Kaskisen pelikirja ei ole suurseuramainen ja valmentaja x voittaa taktisilla valinnoillaan TPS:n - Keskeinen kysymys taas miksi, miten tämä väite perustellaan?
Todennäköisesti tämä väite liittyy kevään 2018 puolivälieräsarjaan SaiPa:a vastaan. Pelaajamateriaaliltaan selkeästi huonompi SaiPa pisti TPS:n yllättävän piukoille. Kunnia tästä kuuluu SaiPa:n päävalmentajalle Tero Lehterälle, joka taktisella osaamisellaan vei TPS:n Kalle Kaskista kuin mätää kukkoa. Lopulta TPS selvisi jatkoon laadukkaamman pelaajamateriaalin turvin. Välierissä tuli vastaan vielä Lehterääkin taktisempi velho - Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi - sekä pelaajamateriaaliltaan vähintään TPS:n veroinen joukkue, niin lopputulos olikin 0-4. TPS:n voitto Tapparasta olisi ollut suurempi vääryys kuin SaiPa:n voitto TPS:sta.
Pelaaja N.N syötti edellisessä ottelussa vastustajalle oman maalin eteen - Yksilöiden henkilökohtaisten virheiden esiin nostaminen ei ole pelitapakritiikkiä. Toki tästä aiheesta voidaan keskustella, jos väitteen esittäjä perustelee miksi Kaskisen pelitapa altistaa esiin nostetun kaltaisille virheille? Samalla on syytä arvioida, onko Kaskisen kyseisellä pelitapavalinnalla myös positiivisia seurauksia.
Tämähän on ilmeisesti lähtenyt siitä Brandon Gormleyn karmaisevasta virheestä... missä ottelussa se olikaan?
Sen 30 vuoden ajan mitä mä olen Palloseuran otteita seurannut, niin mä en ole koskaan aiemmin huomannut käytettävän näin paljon poikittaisia avaussyöttöjä oman maalin editse. Mä voin tästä vain tehdä päätelmän, että nämä vaaralliset syötöt kuuluvat Kalle Kaskisen pelikirjaan. Puolustajille opetetaan, että on ihan pelikirjan mukaista laittaa poikittaissyöttö omalla alueella oman maalin editse. Mietitäänpä tuota Gormleyn tilannetta siten, että Hannu Jortikka olisi seissyt TPS:n penkin takana. Mitä veikkaatte? Olisiko Brandon-poika saanut tutustua hyvinkin lähietäisyydeltä Jortsun kitapurjeisiin?
Entä saavutetaanko näillä oman alueen poikittaissyötöillä jotain positiivisia seurauksia? Tähän mä en osaa vastata! Yleissääntönä ajattelisin, että omalla alueella syöttösuunnat tulisi olla aina ylöspäin. Poikittaissyöttö omalla alueella on aina riski. Onko se sitten tarpeetonta riskinottoa? Saavutetaanko tällä riskillä jotain, joka ei ole mulle vielä selvinnyt? En tiedä!