Mainos

Kaskiselle kenkää, kuka tilalle?

  • 605 428
  • 3 412

Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Eiköhän pointti ole kuitenkin se, että pelitavallisesti esim Atu Selin on pystynyt luomaan Ässille todella nopeasti johdonmukaisen ja tunnistettavan konseptin sekä pelillisen selkänojan. Tepsillä on ollut kaksi ja puoli vuotta aikaa luoda nahkansa, mutta yhä on vaikeaa tunnistaa, mitä peliä joukkue yrittää pelata. Milloin pelataan raikasta ja kuplivaa ruotsalaishenkistä (Tepsin tapauksessa aivotonta ja huonosti ajoitettua) koko kentän prässipeliä, toisena iltana taas koivulais-suoraniemeläistä "pelastukoot ken voi" -lätkää. Ei se voi niin mennä, hyvät joukkueet pelaavat omalla identiteetillä ja taktiset painotukset pelistä toiseen ovat johdonmukaisia.

Viitaten yhteen aikaisempaa kirjoitukseeni, yhä edelleen olen sitä mieltä, että joko 1) Kaskinen ei ole tarpeeksi vahva oman peliajatuksensa ankkuroimisen suhteen muun valmennuksen kanssa tai 2) apuvalmennus / urheilujohto sohlaa ja sättää omien näkemysten ja ohjeistusten kanssa, minkä vuoksi pelistä tulee sekametelisoppaa surkeine ajoituksineen ja ryntäilyneen. Sirpaleinen esimerkkin: ennen perjantain peliä haastateltiin Cityllä Sami Saloa, joka kehui Sundia nimenomaan siitä, kuinka hän hakee hienosti pitkiä syöttöjä nouseville hyökkääjille. Tunnen Kaskisen lätkää sen verran, että siihen ei moiset ajatukset kuulu kuin poikkeustilanteissa. Riskiä hallitsevaa lyhytsyöttöpeliä...

Juuri näin asian itsekin näen.

Homma voisi joo toimia kohtuullisesti jos Kaskinen saisi seurajohdolta täysin vapaat kädet peluuttaa oman näköistä peliään.

Sen sijaan siellä heiluu apuvalmentajina täysiä turisteja kuten Rintanen ja Salo ja Niittymäki haluaisi peluuttaa jotain ruotsalaistyylistä prässäyspeliään kun Kaskinen taas hallitsee oikeasti parhaiten Meidän peliin perustuvan lyhytsyöttöpeliä jne...
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Itse näen asian pitkälti kuten @jelnausen . Tyytyväisyys tappaa kehityksen tottakai mestaruus oli se mikä Kallen oli tarkoitus tuoda ja viimeistä kautta viedään. Mutta nyt tuntuu että jotkut unohtavat missä me oltiin 6v sitten. Itse ainakin muistan nuo ajat enkä niitä kaiholla muistele. Siellä oli sijoituksia 13,10,13,13,13. Sitten tuli remmiin Atu saldolla 7 ja 5. Kalle saldolla 4 ja 6 ja nyt on vielä vuosi jäljellä. Kyllähän Kallen aikana joukkue on asettautunut pysyvästi sijoille Top 6. Tottakai käyrä olisi pitänyt olla enemmän ylös mutta ettekö te oikeasti muista missä me rämmittiin? Liigassa tuntuu dominoivan Tappara ja Kärpät ja edes HIFK ei tunnu pärjäävän meitä paremmin vaikka he eivät niin pahalta takamatkalta koskaan joutuneet lähtemään. Osa varmasti ei kansitakkien kahinoiltaan ole saanut sitä nestettä ravisteltua ja huutelee että vain mestaruus kelpaa ja kulta on värimme. Tottakai minäkin haluan mestaruuksia mutta olkaa nyt realisteja. Ei noista kultavuosista ole jäljellä kuin nimi ja halli. Tämän hetkinen TPS on valettu oikeasti paskasta vuosi kerallaan tähän päivään asti viimeisen 4 vuoden aikana.

Kalle on junnannut ikävästi paikallaan enkä minäkään hänelle jatkoa vaadi. Olen kuitenkin myös siihen tyytyväinen ettei valmentajia lappaa ovista ja ikkunoista. Mikäli ollaan Top6 sijoilla tällä kaudella totean että harmittavaa että jäi Kallella homma vajaaksi, parempaan olisi pitänyt pystyä. Kallen Playoff record on toki luvattoman heikko, sitä ei käy kiistäminen. Mikäli ei kuitenkaan mitään mahalaskua tule jättää Kalle tämän jälkeen nämä valmennushommat koutsina joka on TPS koko historiaan peilaten suoritukseltaan keskitasoa. Mielestäni on siis kohtuutonta lynkätä miestä mielin määrin koska tässä ei kuitenkaan ole kyseessä mikään Leime. Kokenut Pekka Virtakaan ei onnistunut paremmin. Jotain perspektiiviä pitäisi arvioinnissa olla.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kannattaa toki Kaskisen kehumisessa muistaa, että hänelle, jos kelle, myös hommattiin ihan eri tason joukkue, mitä aikaisemmille valmentajille. Kallen kun piti olla parasta, mitä rahalla saa. Kalle itsekin heti alussa totesi, että menestystä haetaan ihan tosissaan. Eipä vaan ole kyllä sitä näkynyt.

TPS:llä on takanaan sellaiset rahoittajat, ettei fyffe ihan heti lopu heiltä, mutta sääliksi heitäkin tavallaan käy, koska heidän sijoittamallaan muhkealla euromäärällä ei mitään tulosta ole tullut, ei urheilullisesti eikä taloudellisesti. Miksi siis tätä sirkusta pyöritetään vuodesta toiseen näin matalalla ambitio- ja ammattitasolla, sitä en alkuunkaan käsitä
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Jos ne huhut, mitä tännekin on muutamaan otteeseen kirjoitettu, pitävät paikkansa, että ensi kaudeksi on jo sovittu jonkun meritoituneen suomalaisvalmentajan kanssa TPS:n päävalmentajuudesta, niin kovasti ihmetellä pitää. Mitään konkretiaa tälle huhulle ei ole tullut, joten taitaa olla mitä suurimman luokan uutisankka kyseessä. Kuka haluaisi tulla tuhoamaan urakehityksensä tänne?
Varmaankin meikäläisen kirjoituksia meinaat?
No, sen verran voin avata asiaa että kuulemani valmentaja on yllätys, yllätys myös paljasjalkainen turkulainen.
Korostan että 100% varmaksi en asiaa voi vannoa vaikka erittäin mielenkiintoiselta taholta asian kuulin, mutta katsellaan olenko ihan soopaa kuullut..
 
Ihan nyt ensimmäiseksi kannattaa selvittää itselleen sanan budjetti merkitys. Jos kirkkain silmin vertailee Tepsin Kaskisen ajan pelaajamateriaalia ja Ilveksen pelaajamateriaaliin ja väittää, Tepsin pelaajamateriaalin olevan jopa halvempi, niin kannattaa ottaa takkinsa.

Voi tosin olla, että ajoin taas johonkin miinaan, eikä tarkoitus ollutkaan vertailla todellisia pelaajiin käytettyjä euroja vaan pelkästään ennen kausien alkua tehtyjä budjetteja.

Myös Tepsin sijoitusvertailuihin kannattaa ottaa huomioon käytetyt eurot ennen Kaskisen aikaa ja Kaskisen aikana.

Mutta kaiken voisi vielä jotenkin antaa Kallelle anteeksi, jos pelissä näkyisi edes orastavaa kehitystä, mutta kun ei näy. Mitään ei ole opittu, eikä mikään ole muuttunut.

Mutta kun kerran päätös on tehty, että valmentajaan satsataan vasta ensi kaudella, niin suotta tässä on Kaskiselle potkuja toivoa. Mennään rauhassa kohti Kaskisen aikakauden päätöstä ja yritetään nauttia sen tarjoamista runkosarjan ja varsinkin syksyn tähtihetkistä.
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta kaiken voisi vielä jotenkin antaa Kallelle anteeksi, jos pelissä näkyisi edes orastavaa kehitystä, mutta kun ei näy. Mitään ei ole opittu, eikä mikään ole muuttunut.

Mutta kun kerran päätös on tehty, että valmentajaan satsataan vasta ensi kaudella, niin suotta tässä on Kaskiselle potkuja toivoa. Mennään rauhassa kohti Kaskisen aikakauden päätöstä ja yritetään nauttia sen tarjoamista runkosarjan ja varsinkin syksyn tähtihetkistä.

Hyvin sanottu. Itse ajattelen asiaa lisäksi myös aika paljon urheiluviihteen kannalta ja pakko sanoa että pirun tylsää pois lukien esim. Filppulan satunnaiset taikatemput tuo Tepsin peli. Pientä äijämäisyyttä ja särmää kaipaa hän.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Varmaankin meikäläisen kirjoituksia meinaat?
No, sen verran voin avata asiaa että kuulemani valmentaja on yllätys, yllätys myös paljasjalkainen turkulainen.
Korostan että 100% varmaksi en asiaa voi vannoa vaikka erittäin mielenkiintoiselta taholta asian kuulin, mutta katsellaan olenko ihan soopaa kuullut..

Eräs paljasjalkainen turkulainenhan juuri sai Ilveksestä monoa.

Mielenkiintoista, päätyisikö juurikin Karri Kivi TPS:n peräsimeen - sinänsähän palaset sopisivat kohdilleen, jo siksikin, että Kiven aika Ilveksessä olisi joka tapauksessa päättynyt ensi keväänä, ja Kaskisen TPS-pesti on keväällä myös katkeamassa. 1+1.

Kojo on varmasti jatkossakin kaliiberia turhan iso nimi Liigaan valmentamaan. Westerlund vähän jokerikorttina tässä. Mielenkiintoista.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan viihdyttävää lukemista Jatkoajassa tätäkin aihetta sivuten. (Linkki vie Jatkoajan artikkeliin)

Hätkähdyttää kun TPS siellä lähinnä surullisena esimerkkinä, mutta näinhän se toki on ollut.

Siinä mielessä olen monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä että onneksi ne pahimmat sekoilut on takana (pakko olla prkl...).

Kaskisen saa toki myös aiheetonta kritiikkiä johtuen seurajohdon tekemistä ratkaisuista (tuli "kesken" Selinin projektin, saunakaveri-kytkökset ja jatkopäätös kaksien huonojen pudotuspelien jälkeen). Mutta on täällä aiheestakin kritisoitu esim. tulokset suhteessa materiaaliin, ne pudotuspelit, pelaajakehitys sekä pelitavalliset asiat.

Enkä oikein ymmärrä miksi keskustelu tästä koetaan kohtuuttomaksi kritiikiksi. Se on keskustelua. Eri asia on sitten jotkut henkilökohtaisuuksiin menevät panettelut, joita täällä nyt ei kovin usein näe.

Mutta yhteenvetona omista ajatuksista koen tämän isompana asiana kuin Kaskinen. Koko urheilupuoli tarvitsisi vielä selkeämmän vastuunkantajan yläportaalle (ja erittäin pätevän sellaisen). Tuo on mielestäni se steppi joka vielä pitää ottaa jotta tämä homma kääntyy urheilullisesti menestysreseptiksi (jollaiseksi en lue satunnaismestaruutta).
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Valmennusta ja varsinkin Kaskista on helppo kritisoida mutta tosiasia on se että kyllä pelaajien pitää ottaa se seuraava steppi siellä kypärän sisällä. Tepsi on hävinnyt nytkin pelinsä pelaajien virheisiin tai typeriin jäähyihin. Ja jos valmennukseen halutaan vaihtuvuutta niin Sami Salo on ensimmäinen joka saisi väistyä. Pakkien pelaaminen ei kyllä hirveästi hurraa huutoihin anna aihetta.
 

Bonsai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikon muut joukkueet
Hienosti vetää kaskiskiekko Mikkelissä tänäänkin, komeaa katsella. Mitäs tässä kautta sitten onkaan jäljellä......loka, marras, joulu, tammi, helmi, maalis..........voi voi, enää kuusi kuukautta saamme nauttia tästä herkusta. Sitten Kallea viedään Sveitsiin, KHL:n tai jopa NHL:kin on mahdollinen. Kaskiskiekko rules!
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Valmennusta ja varsinkin Kaskista on helppo kritisoida mutta tosiasia on se että kyllä pelaajien pitää ottaa se seuraava steppi siellä kypärän sisällä. Tepsi on hävinnyt nytkin pelinsä pelaajien virheisiin tai typeriin jäähyihin. Ja jos valmennukseen halutaan vaihtuvuutta niin Sami Salo on ensimmäinen joka saisi väistyä. Pakkien pelaaminen ei kyllä hirveästi hurraa huutoihin anna aihetta.

Minäkin olen aika paljon kritisoinut Kaskista, mutta olen pyrkinyt aina perustelemaan kritiikkini. Vähän kieltämättä turhankin helposti syyttävä sormi osoittaa Kaskiseen. Hänelle ei missään nimessä voi antaa hyvää tai kiitettävää arvosanaa toiminnastaan, mutta ei hän ainoa syyllinen ole. En ole ollenkaan vakuuttunut Kaskisen osaamisesta, mutta kyllä häntä nyt vähän kohtuuttomastikin syytetään Tepsin menestymättömyydestä. Vikaa on monessa muussakin asiassa.

Kun katsoo tuota Tepsin puolustuspään pelaamista, niin voi todellakin kysyä, että mikä on Sami Salon valmennuksellinen anti, koska hän käsittääkseni vastaa puolustuksesta. Hän oli omalla urallaan maailmanluokan puolustaja, mutta ei se tarkoita automaattisesti sitä, että hän olisi hyvä valmentaja. Tepsin puolustuspelaaminen on minusta heikosti organisoitu. Vastustaja saa kiekkoa pitäessään luvattoman paljon tilaa ja aikaa. Tepsin maalinedustalla saa vastustaja seisoa rauhassa ilman häiriötekijöitä. Tepsin pelaajien väliset etäisyydet ovat liian suuret ja vastustaja saa jatkuvasti ylivoimahyökkäyksiä. Puolustajien pelaaminen on ajoittain heikkoa ja velttoa.

Myös Rintasen valmennuksellisen annin voi kyseenalaista myös, eikä minulle ole selvinnyt hänenkään osalta, että mikä hänen tuottama lisäarvo on. Ylivoimapelaaminen on ajoittain luokatonta. Välillä se toimii ihan hyvin, mutta kuviot ovat usein samoja ja muutoksia ei tehdä, vaikka homma ei toimisi. Ylivoima on hidasta ja mielikuvituksetonta. Tuntuu, että ei oikein ole ajatusta. Hyökkäyspelaamisen organisoinnissa on puolustuksen organisoinnin lisäksi paljon parannettavaa. Hyökkääminen on yksipuolista pitkä päätyyn ja kaikki perään -tyylistä. Hyökkäyksiin lähdöstä olen monet kerrat puhunut. Koko valmennuksen toiminnan voi kyseenalaistaa.

Sitten tullaan siihen, että valmennus ei voi loputtomasti tehdä asioita pelaajien eteen. Kyllä pelaajienkin pitää ottaa homma haltuun siellä kentällä ja tosiaan Ilmaveivin mainitsema seuraava askel oman pään sisällä. Voi kysyä, että kuinka urheillullinen ja menestyksen nälkäisiä meidän pelaajat ovat. Onko kaikilla pelaajilla asenne kohdillaan ja haluavatko he laittaa itsensä täysillä likoon? Aina ei tunnu siltä. Aivan liikaa otetaan täysin typeriä jäähyjä (esim. Tappara pelissä) ja sorrutaan ihan ihmeellisiin virheisiin. Kaikille sattuu virheitä ja huonoja päiviä, mutta ei niitä virheitä saisi tässä mittakaavassa tulla. Tuntuu, että asioita tehdään joskus vähän sinnepäin asenteella esim. syötöt menevät vähän sinnepäin. Toki ajoituksetkin ovat monesti pielessä.

Tepsissä ei välttämättä osata aina parhaalla mahdollisella tavalla kehittää pelaajia tai heistä ei saada irti parastaan. Valmennuksella on tässä roolia, mutta kyllä pelaajillakin on oma vastuunsa tässä. Esimerkiksi Nurmesta ei oikein tiedä, että onko hän lintu vai kala. Hän ei ole profiloitunut pisteidentekijäksi tai pelien ratkaisijaksi, mutta ei myöskään puolustavaksi hyökkääjäksi. Kehitys junnaa paikallaan. Vähän tuntuu, että puuttuuko pelaajalta intohimo ja todellinen palo kehittyä huippupelaajaksi edes euroopan kentille. Riittääkö, että on ihan hyvä liigapelaaja. Tuntuu, että pelaajilla saisi olla enemmän intohimoa ja paloa tähän touhuun. Ei sillä asenteella pärjätä, että katsellaan, mitä tästä tulee. Pelaajienkin pitää päättää tehdä kaikkensa oman kehityksensä ja joukkueen menestyksen eteen. Tuntuu, että Tepsissä on tekeminen monissa asioissa puolittaista. Töitä ei tehdä 110%:n teholla vaan 50%:n teholla. Voi tosiaan kysyä, että tekevätkö pelaajat tarpeeksi töitä oman kehityksensä eteen.

Lopuksi vielä kyseenalaistaisin Niittymäen osaamisen urheilutoimenjohtajan roolissa. Ei siitä mihinkään pääse, että hän pääsi tehtäväänsä todella kevyillä näytöillä. Jos on vuoden ollut Philadelphian skouttina, niin ei se riitä näytöksi päästä menestystä haluavan seuran urheilutoimenjohtajaksi. Kyllä UTJ:n rooliin tarvitaan joku kokeneempi henkilö, jolla on jo näyttöjä. Kyllä minä suuresti epäilen Niittymäen kykyjä rakentaa nykyjääkiekon vaatimuksia vastaavaa joukkuetta. Tappara pelissä ja monet kerrat kahtena edellisenä kautena mietin peliä katsoessani, että miten Tepsin joukkue tuntuu aina kamalan hitaalta vastustajaan verrattuna. Jääkiekko on menossa koko ajan nopeammaksi ja nopeammaksi. Joukkueeseen tarvitaan siis nopeita pelaajia. Ei kaikkien tarvitse olla luistimilla mitään raketteja, mutta aika raskasjalkaisia ja hitaita Tepsin joukkueet ovat olleet. Myös tuntuu, ettei joukkuetta ole roolitettu tarpeeksi hyvin. Jokaisena Niittymäen vuotena puolustuksesta on puuttunut puolustuspäästä fyysisyyttä ja kaksinkamppailuvoimaa. Sama tilanne on taas. Minusta joukkueen rakentamisessa ei voi mennä sen selityksen taakse, että resurssit ovat rajalliset. Kyllä Tepsin joukkueessa on puutteita. Aina joukkuetta rakennettaessa joudutaan tekemään kompromisseja, eikä kaikkia pelaajia saada, jotka haluttaisiin.

Fysiikkavalmennuksen osaamisen voi myös laittaa suurennuslasin alle ja miettiä, että onko siinä onnistutu. Sanoisin, että voitaisiin tällä saralla onnistua paremminkin.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Joku kertoi että tämä ei ole valmennuksesta kiinni. Siis kaikki kenttäpelaajat vetää päin persettä sekä joukkueena että yksilöinä? Vitut. Kenkää pitäisi antaa koko triolle!!
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se on ihan sama kuka Turakainen siellä on penkin takana valmentamassa jos pelaajilta puuttuu asenne ja sitoutuminen niin lopputulos on tämä. Se on vaan faktaa.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se on ihan sama kuka Turakainen siellä on penkin takana valmentamassa jos pelaajilta puuttuu asenne ja sitoutuminen niin lopputulos on tämä. Se on vaan faktaa.

Tämä on myös hyvä kysymys, että kuinka sitoutuneita Tepsin pelaajat ovat tähän Tepsiin. Valmentaja voi sitouttaa ja motivoida pelaajia, mutta ei loputtomasti. Jonkin verran valmennus pystyy asiaan vaikuttamaan, mutta ei loputtomasti. Minulle jäi mieleeni Väyrysen kesäisestä haastattelusta yksi asia.

Hän kertoi Tepsin nettisivuilla olevassa Silvennoisen haastattelussa, että nuoria pelaajia syytetään usein siitä, että heillä on vähän kiire milloin minnekin. Hän sanoi, että viime kaudella taisi tulla nuorelle pojalle vähän liikaa sellaisia ajatuksia, että ensi kaudella pitäisi olla jossain muualla. Hän itsekin myönsi, että tämä ajatus sekoitti paljon ja sitten hänkin alkoi odottaa itseltään liikaa. Vaikka tavoitteet olisivat ulkomailla isommissa sarjoissa, niin silti pitäisi keskittyä nykyhetkeen ja tämän hetkiseen joukkueeseen. Pitäisi tehdä kaikkensa sillä hetkellä edustamansa joukkueen eteen, eikä miettiä liikaa ehkä joskus tulevaisuudessa tapahtuvia asioita. Väyrynen ei kyllä ollut koko viime kaudella kunnossakaan, mikä myös vaikutti peliesityksiin. Täytyy myös antaa tunnustusta Väyryselle, että hän myönsi, että ajatuksen harhailivat jossain tulevaisuudessa, eikä fokus ollut aina sataprosenttisesti nykyhetkessä. Kyllä se vaikuttaa pelisuorituksiin ja sitoutumiseen, jos jatkuvasti miettii tulevaisuuden kuvioita. Tietenkin pelaaja saa ja hänen pitääkin miettiä tavoitteitaan ja asettaa tavoitteensa korkealle. Helposti tässä käy niin, että sen hetkinen seura kärsii, jos pelaajan ajatukset ovat jossain muualla, eikä keskittyminen ole sataprosenttista sillä hetkellä. Rupesin jo kesällä tämän haastattelun jälkeen miettimään, että ovatko kaikki Tepsin pelaajat olleet sitoutuneita tähän Tepsin juttuun vaan onko mietitty tulevaisuutta ja tulevia mahdollisia seuroja, jolloin ei ole tehty töitä täysillä Tepsin eteen.

Inhimillistähän se on, että jos kamalasti miettii jotain tulevaisuuden juttuja ja näkee sen hetkisen seuransa vain väliportaana, niin ei välttämättä keskittyminen ja tekeminen ole sataprosenttista. Kovassa kilpailussa ei pärjää millään 50%:n työpanoksella. Toki huono valmennus syö varmasti pelaajan motivaatiota. Jos pelaaja ei koe valmennuksen auttavan omaa kehittymistä tai pelaajasta tuntuu, ettei tämän valmennuksen alaisuudessa voi pärjätä, niin syöhän sekin motivaatiota ja halua tehdä töitä täysillä joukkueen eteen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Jos liiga pelaajilta puuttuu motivaatio niin silloin on parempi pysyä kotona.
Jos pitää pelata aina vaan pelitavalla jossa ei ole mitään järkeä, joka ei ole toiminut kahteen vuoteen eikä toimi edelleenkään, eikä mikään mitä muutetaan ole muutos parempaan suuntaan -> niin voisin väittää ettei siinä 110% motivaatiokaan auta.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pelin taso on ollu Kaskisen aikana täyttä kuraa pieniä pilkahduksia lukuunottamatta ja kurakasa kasvaa peli peliltä vaan isommaksi.
Kaskisen lisäksi todella iso syyttävä sormi kohdistuu Niittymäkeen!
Niittymäellä ei ole ammattitaitoa koota joukkuetta jolla menestyttäisiin.
Tepsillä ja Tapparalla ei ole valtavan isoa eroa pelaaja budjeteissa mut sensijaan joukkueiden rostereissa on eroa kuin yöllä ja päivällä!
Tilanne on se että omistajilla ei pitäisi enää olla mitään muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa Kaskinen ja Niittymäki tehtävistään ja palkata ammattilaiset heidän tilalleen.
Muutoin tämä kausi on vaarassa päätyä katastrofiin ja sieltä kestää taas hetki päästä pois ja lisäksi myös vaikea saada pelaajia tänne jatkossa jos touhu täällä amatöörijoukkueen tasoa.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos pitää pelata aina vaan pelitavalla jossa ei ole mitään järkeä, joka ei ole toiminut kahteen vuoteen eikä toimi edelleenkään, eikä mikään mitä muutetaan ole muutos parempaan suuntaan -> niin voisin väittää ettei siinä 110% motivaatiokaan auta.
Pelitavalla ei ole väliä jos kiekko ei pysylavassa ja hyökkäyksen avaussyötöt tulee lähes järjestään paikallaan seisovalle pelaajalle. Kyllä se pelaajien liike ja kiekonhallinta on ihan pelaajasta itsestään kiinni. Nytkin hävittiin juuri näihin asioihin. Jukurit oli alusa paljon aktiivisempi luistelussa ja kiekko pysyi lavassa läpipelin. Miten oli Tepsin pelaajilla? Kokoajan kiekko poltti lavassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös