Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

  • 594 189
  • 1 971

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Vähän sellainen kutina, että ensi kaudella HIFK palaa kuuden tai jopa neljän sakkiin. Mikäli siis Jalonen jatkaa. Harvat valmentajat ovat onnistuneet ensimmäisellä kaudellaan. HIFK:ssa tämä vaikeutuu entisestään, kun menestyspaineet ovat kovat ja asiat on ennen hoidettu päin seiniä. Jalonen ulos ja sama rumba jatkuisi.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
!! No jopas! Sehän tässä tyydyttääkin! Jaloselle jatkoa!
Niin no, provoamatta, onko kuudes tai neljäs sija huonompi kuin yhdeksäs tai seitsemäs? Pitkäjänteisyys ei ole mikään itseisarvo, mutta SM-liigan kaltaisessa "kasvattajasarjassa" tuo tuntuu toimivan. Tyvestä puuhun ja niin edespäin...
 

#76

Jäsen
HIFK:ssa tämä vaikeutuu entisestään, kun menestyspaineet ovat kovat ja asiat on ennen hoidettu päin seiniä.
Ihmettelen miksi HIFK:ssa on menestyspaineita? 2000-luvulla kasassa on yksi mitali, pronssi. 1990-luvulla taisi tulla kulta,hopea,pronssi ja ennen sitä oli -83:sta alkanut kuiva kausi. Sitten vuoden 1983 mestaruuden jälkeen liigan suurin ja komein on saavuttanut kaksi finaalipaikkaa, joista toinen voitettu sekä pari pronssia. Ei tälläisillä näytöillä voida puhua menestyspaineista.

Antaisin Jalosen jatkaa ja leikkaisin roimasti pelaajabudjettia sekä lähtisin vaikka nuorella ja mestis-taustaisella joukkueella jatkamaan. Kunhan pelaajat jäällä haluavat taistella ja ovat valmiita tekemään töitä päästäkseen eteenpäin. Nyky HIFK:ssa ei useimmat pelaajat pääse mihinkään, joten miksi turhaan taistella. Kyvyt ei riitä ulkomaille ja osaaminen ei vie pidemmälle.

Vähissä on HIFK:sta nousseet kansainvälisen tason pelaajat, ellei lasketa Rafalskeja yms. piipahtaneita mukaan, jotka lähtivät NHL:ään HIFK:sta. Jokisesta ja Ruuduista alkaa olemaan aikaa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ihmettelen miksi HIFK:ssa on menestyspaineita? 2000-luvulla kasassa on yksi mitali, pronssi. 1990-luvulla taisi tulla kulta,hopea,pronssi ja ennen sitä oli -83:sta alkanut kuiva kausi. Sitten vuoden 1983 mestaruuden jälkeen liigan suurin ja komein on saavuttanut kaksi finaalipaikkaa, joista toinen voitettu sekä pari pronssia. Ei tälläisillä näytöillä voida puhua menestyspaineista.
Eikös tälläkin palstalla vuodesta toiseen puhuta mestaruuksista viimeistään elokuussa? Eikö täälläkin vaadita sitä ja tätä hankkimaan näitä ja noita? Eikö tuo R.P.M:n viesti edellä juuri kerro niistä odotuksista mitä HIFK:hon lähes joka vuosi kohdistetaan? Eikö HIFK operoi yhdellä suurimmista budjeteista? Entäpä ne paljon puhutut perinteet? Kyllähän nuo ovat omiaan luomaan menestyspaineita.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Ihmettelen miksi HIFK:ssa on menestyspaineita? 2000-luvulla kasassa on yksi mitali, pronssi. 1990-luvulla taisi tulla kulta,hopea,pronssi ja ennen sitä oli -83:sta alkanut kuiva kausi. Sitten vuoden 1983 mestaruuden jälkeen liigan suurin ja komein on saavuttanut kaksi finaalipaikkaa, joista toinen voitettu sekä pari pronssia. Ei tälläisillä näytöillä voida puhua menestyspaineista.
Sama. Itse olen tätä moneen kertaan ihmetellyt ja jos itse olisin valmentaja, niin tämän hetken HIFK olisi unelmakohde. Hyvät resurssit käytössä, mutta joukkue on ollut lähinnä naurunaihe jo vuosikymmenen. Jos epäonnistuisi, niin olisi vain yksi joukon jatkona, mutta jos saisi edes resurssien mukaisen onnistumisen, niin hehkutettaisiin maan/maailman parhaana koutsina. Tällä hetkellä unelmaduuni ja jos Jalosen annetaan tehdä tarvittavat puhdistukset&hankinnat, niin ensi vappuna Nokka on suojeluskohde Nordiksella.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Juttelin eilen parinkin pitkänlinjan HIFK-fanin kanssa, joista toisen mielestä KJ oli alunperinkin älytön hankinta ja toisen mielestä hän oli hyvä veto HIFK:lta. Itsekin kuuluin tähän jälkimmäiseen ryhmään, kyllä mulle kelpaa hallitsevan Suomen mestarin signaaminen. Kaikki olimme tahoillamme tulleet siihen tulokseen, että kääntelee ja vääntelee tätä miten päin vaan, niin KJ epäonnistui. Ihan omana yksikkönään ottaen huomioon joukkueenkin suoritustason. Jos tässä olisi vedetty edes sellainen kausi kuin HPK teki, niin itsekin varmasti pohtisin, että mistä saadaan lisää miehiä tälle koutsille, joka teki oman osansa hyvin. Loppusijoitus 9 on naurettavaa alisuorittamista valmennukselta ja meiltä on aiemmin lähetetty miehiä pihalle paljon parempienkin sijoituksien jälkeen (Ara..). Nyt KJ on ilmeisimmin HIFK-fanien versio Jari Litmasesta: nimi ja entiset saavutukset ratkaisevat.

Ettäkö valmentaja harvemmin onnistuu ensimmäisellä kaudellaan? Olipa outo väite. Mitenkäs Summanen-Westerlund, Aravirta ja Shedden? Ei tarvinnut mennä edes miljoona vuotta menneisyyteen. Melko väsynyt selitys on se, että ensimmäisen kauden kuuluukin mennä päin vittua. Ei kuulu. Nokka jatkaa, se on ihan fyrkkakysymyskin tällä hetkellä. Se, että HIFK putosi TPS;lle sääläreissä, oli valtava taloudellinenkin katastrofi. Joten kaikessa omituisuudessaan viimeistään tämä varmisti sen, että ainakaan valmentajaa ei vaihdeta. Ei ole hilloa. Mutta uskon, että viimeistään ensi jouluna tapahtuu väistämätön ja KJ & HIFK, joiden kemiat eivät kohtaa, eroavat toisistaan. Silloin todetaan, että magneetin kahta samanmerkkistä napaa ei saa laastarillakaan pysymään yhdessä. Yhtä järkevää kuin yrittäisi äyskäröidä vuotavaa autolauttaa pysymään pinnalla. Äyskäri on ihan hyvä väline, mutta toimii paremmin toisenlaisissa paateissa, kuten soutuveneessä. Joten KJ on ihan kelpo valmentaja, mutta toimii paremmin toisenlaisissa ympäristöissä. Ja KJ:n HIFK:n surkeaa urheilullista ja taloudellista tulosta kaudelta 08/09 ei pystytä jälkikäteen deletoimaan.
 

Carlos

Jäsen
Mutta uskon, että viimeistään ensi jouluna tapahtuu väistämätön ja KJ & HIFK, joiden kemiat eivät kohtaa, eroavat toisistaan. Silloin todetaan, että magneetin kahta samanmerkkistä napaa ei saa laastarillakaan pysymään yhdessä. Yhtä järkevää kuin yrittäisi äyskäröidä vuotavaa autolauttaa pysymään pinnalla. Äyskäri on ihan hyvä väline, mutta toimii paremmin toisenlaisissa paateissa, kuten soutuveneessä. Joten KJ on ihan kelpo valmentaja, mutta toimii paremmin toisenlaisissa ympäristöissä. Ja KJ:n HIFK:n surkeaa urheilullista ja taloudellista tulosta kaudelta 08/09 ei pystytä jälkikäteen deletoimaan.

Joo, täysin samaa mieltä, samanmerkkisiä magneettinapoja ei saa pysymään millään yhdessä. Siksi ehdotan että navat vaihdetaan erimerkkisiksi välittömästi. Ja en tarkoita tällä sitä KJ:n napaa. Vaan sitä toista napaa, joka on lähes poikkeuksetta AINA se "samanmerkkinen" napa. Eli se napa joka ei anna koutsille luottoa, vaan tietää paremmin asiat.

Ja juu, äyskäri ei ole hyvä väline vuotavan autolautan pinnallapitämiseen. Eikä ole muuten ämpärikään. Eikä tynnyri. Sarja teollisuusluokan imuri-pumppuja saattaisi pitää autolautan pinnalla, mutta niiden pyörittäminen täysillä pitkässä jouksussa on tehotonta, kallista, ja tyhmää. Mitä siis tehdä? Vaihdetaan laivan komentosillalle uusi ruori? Toimiiko se? Entäs mitä jos tehdään täysremontti, ja vaihdetaan laivaan uutuuttaan kiiltävät koneet? No perkele, loppuuhan niistäkin teho kesken, kun laiva ui koko ajan 5-10 metriä liian syvällä, koska vettä ei vaan ehdi pumpata ulos tarpeeksi. Ja ne kalliit pumputkin hidastaa vauhtia.

Ei. Jotain on tehtävä. Vaihtoehtoja on tasan kaksi.

1) Annetaan laivan upota itämeren syvimpään kohtaan, ja ostetaan uusi
2) Vedetään laiva kuivatelakalle, korjataan runko, tehdään täydellinen LVIS-remontti, uusitaan sisustus ja konsepti. Sen sijaan että eletään taxfree-viinalla, aikojen muututtua täytyy keksiä jotain muuta. Sillä taxfree-viinaa ei enään myydä/kannata ostaa. Täytyy keksiä jotain uutta, omaa, kestävää. Täytyy keskittyä siihen mitä risteilymatkustaminen on, eli laivalla matkustamista, risteilymatkustamista, ei suinkaan pelkkää viinan taxfree-kauppa.

Tämän pointin ääressä ollaan juuri nyt. Itse ehdotan vaihtoehtoa 2. Aletaan keskittyä siihen mihin kuuluu keskittyä, eli urheiluun, urheilullisuuteen, voittamiseen, ja ainiin -JÄÄKIEKKOON.

Nykymenolla varmaan ei enää riitä että meillä on liigassa jo puolen tusinaa esimerkkiä siitä miten homma toimii, niitä tarvitaan varmaan täysi tusina. Sitten kun jäljellä menneisyyden vankina on enää HIFK ja jokumuu, ehkä sitten herätään että pitäisi varmaan muuttaa jotain. Toivotaan että dinot kasvavat silloin jo horsmaa, jolloin muutoksia ehkä saadaan tehtyäkin.
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Mutta uskon, että viimeistään ensi jouluna tapahtuu väistämätön ja KJ & HIFK, joiden kemiat eivät kohtaa, eroavat toisistaan
Jos esikunnassa tajutaan nyt, että eihän tästä hevon vittuakaan tule, niin uuden koutsin nimi täytyisi olla jo haarukassa. Onkohan näin? Ja kuka hyppäisi ruoriin kesken kauden, kun paatti on jo karilla.
Jokainen vakavasti otettava kippari haluaa osallistua pelaajien hankintoihin, olla mukana alusta alkaen rakentamassa reseptiä, joka maistuu mitalilta. Kaikki pätevät navigoijat ovat jo buukattuina, Sheddenistä Summaseen.
Näillä mennään, kirotaan ja pudotaan ensi kauden "tepsukoille", jos sinne asti päästään. Sitten alkaa uusi ajanjakso ...
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki olimme tahoillamme tulleet siihen tulokseen, että kääntelee ja vääntelee tätä miten päin vaan, niin KJ epäonnistui.
Jep. Priorisoisin tehtävät toimenpiteet kuitenkin seuraavasti:
1) Ensimmäinen lähtijä on Sakke.
2) Tämän jälkeen tulolistalle on hankittava pätevä maalivahtivalmentaja.
3) Sitten kolmanneksi hankitaan veskari, joka varmasti kuuluu liigan parhaan kolmen maalivahdin joukkoon.

Nyt KJ on ilmeisimmin HIFK-fanien versio Jari Litmasesta: nimi ja entiset saavutukset ratkaisevat.
Höpöhöpö. Itsekin olit toivottamassa mestarivalmentajaa HIFK:hon. Jos sinä pystyt takinkääntöön, pystyvät kyllä muutkin. Ei se ole niin vaikeaa. :)

#76 kirjoitti:
Ihmettelen miksi HIFK:ssa on menestyspaineita?
...ja JHag vastaa:
Mutta uskon, että viimeistään ensi jouluna tapahtuu väistämätön ja KJ & HIFK, joiden kemiat eivät kohtaa, eroavat toisistaan. Silloin todetaan, että magneetin kahta samanmerkkistä napaa ei saa laastarillakaan pysymään yhdessä. Yhtä järkevää kuin yrittäisi äyskäröidä vuotavaa autolauttaa pysymään pinnalla. Äyskäri on ihan hyvä väline, mutta toimii paremmin toisenlaisissa paateissa, kuten soutuveneessä. Joten KJ on ihan kelpo valmentaja, mutta toimii paremmin toisenlaisissa ympäristöissä. Ja KJ:n HIFK:n surkeaa urheilullista ja taloudellista tulosta kaudelta 08/09 ei pystytä jälkikäteen deletoimaan.
Tuossahan se tuli. 1) Paineet tulevat faneilta, jotka uskovat HIFK:n olevan organisatioltaan, resursseiltaan ja toimintatavoiltaan mestariainesta. 2) Talous on kuralla, tai jos ei kuralla niin ainakin siinä on aikamoisia aukkoja.

Tämä kaikki on Kekäläisen syytä. Niin juuri -luit oikein! Jos se saakelin savolainen olisi pysynyt kaukana HIFK:sta, ei yhdellekään fanille olisi epäselvää HIFK:n organisaation taso nykyisessä ammattilaisliigassa. No nyt on, valitettavasti. Ilman Kekäläistä HIFK:n edellinen mestaruus on vuodelta -83. Tämän luulisi avaavan silmiä. Niin, luulisi! Eipä avaa. Nyt edelleen tuijotetaan siihen maagiseen vuoteen -98 -ja siitäkin on jo yli 10 vuotta... Hohhoijaa.

Yllättäen Kekäläinen on ollut parasta mitä Frank on saattanut koukkupolvineen "joukkueelle" (siis oikeasti itselleen) toivoa. Luultavasti ilman -98 ja -99 kausia Frank olisi tehnyt omat johtopäätöksensä jo pari vuotta sitten. Fanit elävät edelleen siinä illuusiossa, että jostain kumman syystä HIFK:hon eksyisi vastaava lahjakkuus, joka toisi taas menestystä. Eipä ole näkynyt, eikä muuten tule näkymään pitkään aikaan.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä kaikki on Kekäläisen syytä. Niin juuri -luit oikein! Jos se saakelin savolainen olisi pysynyt kaukana HIFK:sta, ei yhdellekään fanille olisi epäselvää HIFK:n organisaation taso nykyisessä ammattilaisliigassa. No nyt on, valitettavasti. Ilman Kekäläistä HIFK:n edellinen mestaruus on vuodelta -83. Tämän luulisi avaavan silmiä. Niin, luulisi! Eipä avaa. Nyt edelleen tuijotetaan siihen maagiseen vuoteen -98 -ja siitäkin on jo yli 10 vuotta... Hohhoijaa.

En ole tällä palstalla nähnyt ihan ketään, jolle olisi epäselvää IFK:n taso. Ja tuohon 98-vuoteen en ole huomannut mitenkään tuijotettavan. Tällä palstalla kyllä kaikki fanit tietää IFK:n tason, joten aika kestämätön väite sinulla.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Jep. Priorisoisin tehtävät toimenpiteet kuitenkin seuraavasti:
1) Ensimmäinen lähtijä on Sakke.

Itse lähtisin ensimmäisenä niistä, jotka sallivat Pygmin tasoisten verkonpainojen roikkua messissä.
Mutta jos näistä ns alemmista virkamiehistä pitäisi joku hoitaa pois, niin silloin The sakke istuisi ensimmäisessä luokassa.

Mutta KJ on ensikaudenkin, sille ei voi mitään. Toivottavasti tuote ei ole vain täysin ryvettynyt näiden kahden kauden jälkeen. Pelkään vain, että kohta Nordiksella ei tarvita edes laitoja, kun sählyyn sopivat reunukset ajaa saman asian.
Mistäköhän johtuu/ juontaa tuo Nokan ringettesäännöillä pelaaminen?
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole tällä palstalla nähnyt ihan ketään, jolle olisi epäselvää IFK:n taso. Ja tuohon 98-vuoteen en ole huomannut mitenkään tuijotettavan. Tällä palstalla kyllä kaikki fanit tietää IFK:n tason, joten aika kestämätön väite sinulla.
Kun kerran kaikki fanit tietävät HIFK:n tason, voit kai sen (kaikkien fanien määritelmän) sitten määritellä minulle? Ai, ei tuijoteta vuoteen -98? Isot hörönaurut täältä. Höpöhöpö. Keklu takas. :)
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun kerran kaikki fanit tietävät HIFK:n tason, voit kai sen (kaikkien fanien määritelmän) sitten määritellä minulle? Ai, ei tuijoteta vuoteen -98? Isot hörönaurut täältä. Höpöhöpö. Keklu takas. :)

No joo, kyllä siihen siinä mielessä tuijotetaan, että siitä haaveillaan, että joukkue olisi samanlainen kuin 1998. Se on kutenkin täysin ymmärrettävää, kun joukkue kyntää koko ajan, että muistellaan aikoja jolloin vähän aikaa kaikki oli hyvin. Minun moka. Ymmärsin väärin viestisi, kun jotenkin ajattelin, että fanit olisivat vielä 98-mestaruuden ansiosta hyväksyväisiä tälle taapertamiselle (asenteella "Kyllä me kuitenkin 1998 oltiin hyviä"). En osaa selittää paremmin, mutta ymmärsin väärin.

IFK:n taso SM-liigassa on keskikastia. Aivan kärjen tasoa IFK ei ole, mutta ei kuitenkaan ihan liigan surkeimmastakaan päästä, eli aika lailla sijoituksin katsottuna parempaa keskikastia. Koko ajan IFK toki valuu alemmas ja jotenkin olisi onnistuttava lähivuosina ja mieluiten tietenkin jo ensi kaudella murtauduttava kuuden joukkoon runkosarjassa ja sitä kautta suoraan puolivälieräpaikkaan.

Tarkoitin tuolla viestilläni, että tuskin kukaan IFK-fani luulee (ainakaan tänne jatkoaikaan kirjoittavista), että IFK on liigan kärkiseuroihin kuuluva organisaatio. Kyllähän sen sokeimmatkin ovat jo huomanneet, että aika monta organisaatiota on edellä, osa todella paljon ja osa vähän vähemmän. Eiköhän IFK-fanit ole vaikkapa pelkästään 2000-luvun perusteella huomanneet, että IFK on keskikastin joukkue. Keskiarvona IFK:n sijoitus tällä vuosituhannella on viides (5,25). Tuo on IFK:n taso kliinisesti tilastoista perusteltuna. Ja kyllähän se käy järkeenkin, jos IFK jää puolivälieristä niin se on floppi ja toisaalta voi olla hyvillä mielin, jos IFK kairaa välieriin (ylittäen oman "tasonsa" sijoittumalla neljänneksi).
 

Joosef

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vaikka kovin vituttikin kuun alkupäivinä kun pelit loppuivat kesken ja vaikka olenkin sitä mieltä että KJ peluutti joukkuetta vastoin pelaajien omia vahvuuksia ja välillä tuntui siltä että joukkueella ei ollut valmentajaa lainkaan niin en silti kenkisi KJ:ta kesken sopimuksen ulos.

Kantaani perustelen seuraavasti:

1. Kengitään nyt KJ vittuun ja samalla uusikin tj (ja utj) on tehnyt itsestään pellen. Ei vieläkään rakenneta mitään kestävää ja kauaskantoisempaa vaan kausi kerrallaan ja maaliskuussa todetaan että ei se taaskaan toiminut.

2. KJ:lla on nyt ensimmäinen kausi IFK:ssa kun ei ole vanhoja (muiden solmimia) sopimuksia enempää kuin vapaita pelipaikkoja. KJ:lla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa joukkueen kasaamiseen, nyt hän voi rakentaa joukkuetta (toki ilman fyrkkaa) oman näköisekseen sellaisilla komponenteilla jotka hän kokee tärkeiksi.

3. Talous ei sitä varmaan kestäisi. Nytkin voi olla aika suunnitteleminen talouden ylläpidossa. Millä eväillä myydään ensi kauden liput, entäs mainospaikat? Lama ja Suomen kalleimmat liput ja ennakko-odotukset tuotteesta ovat huippu yhdistelmä. Joukkue ei menesty, suurimmat jännityksen aiheet ovat montako ulkkaria floppaa (koska tuskin keltään odotetaan mitään huippusuorituksia) ja kuka saa lähteä kesken kauden.

4. Minkä tasoinen valmentaja haluaisi enää KJ:n kenkimisen jälkeen tulla kokeilemaan? Annetaan vetovastuu sakelle ja kiva-harrille, ne pojat uskaltais vielä kokeilla, jälki voisi olla tuhoisaa mutta tilataan mononen valmiiksi noordikselle kun valmistaudutaan kuoppaamaan koko urheiluseura.
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Ah, se jälkiviisastelu

Kirjoitin 29.04.2008 seuraavaa;

Alatalo vs. Jalonen

Alataloa ja Jalosta verrattaessa on syytä muistaa minkälaisilla rakennuspalikoilla he ovat saanet hiekkalaatikossa leikkiä.

Alatalolla ei ollut HPK:ssa minkäänlaisia mahdollisuuksia menestyä, joukkue oli aivan liian köykäinen SM-liigaan. Se, että HPK ei menestynyt vaan floppasi pahasti ei ollut Alatalon syytä, hän teki minkä pystyi.

Jalonen sen sijaan on saanut valmentaa muistaakseni parhailla palikoilla lähes koko ajan Näädissä. Mutta mitenkä nyt kun hän todennäköisesti saa hiukan köykäisemmät palikat. Jalosen valmentaminen mitataan nyt vasta IFK:ssa. Kahden IFK kauden jälkeen olemme viisaampia asiassa.

Joten en näe, että IFK olisi muita vahvempi valmennuksessa mutta IFK:n heikoin lenkki valmennus ei tule olemaan.

Mielestäni aivan nappiin osunut silloin ja etenkin nyt. Alatalo porskutti finaaliin selvästi materiaalin ollessa riittävän hyvä. Ja pikku kuitti tulee nim.merk. Schollille vastauksesta.

Olikohan se J.Tamminen joka totesi valmentajan osuuden joukkueen menestymisessä 15 %

Inge 95 %(Kapanen pääsi yllättämään) ;)
 

scholl

Jäsen
Se, että Kärpät meni finaaliin johtuu tämän kauden heikosta tasosta.
Ainakaan itse en muista liigakautta, jolloin olisi ollut yhtä huono taso.
Jokainen joukkue on rämpinyt jossain vaiheessa.
Pelaajien voittamisenkulttuurin rutiini riitti heillä finaaliin, vaikka valmentaja on onneton ja pelaajamateriaalikin jonkin verran edellisvuosia heikompi.
Tosin niin ei olisi tapahtunut, jos Blues ei olisi alisuorittanut joulun jälkeen koko kevätkauden.
 

Stigu

Jäsen
Achtung, was ist los Scholl?? Gottseidank, zum teufel!!

Omasta mielestäni tuo Blues-Käppyrät-sarja on ollut viihdyttävin ja korkeatasoisin pleijarisarja pitkiin pitkiin aikoihin. Uskomatonta taistelua, dramatiikkaa, vauhtia ja vaarallsiia tilanteita, hyviä yksilösuortuksia, fyysisyyttä, ja ennekaikkea rehtiä peliä. Ei tuosta voi paljon lätkämatsit parantua. Ainoastaan veskarit eivät ole olleet ihan huipputasoa, mutta katsojan kannalta sekin on vaanollut parempi asia.

Ja kun Nokasta on kyse, niin kyllähän Alatalon Käppyrät pelaa mielestäni vielä yleisöystävällisempää lätkää, kuin Nokan näätälauma pelasi.
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Juuri näin Stigu, täysin samaa mieltä. Saksankielisestä osuudesta en voi kommentoida, ei ymärrä
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Eipä sopivampaa ketjuakaan löytynyt, mutta Kärppien tiedotteessa oli että Harri Hakkarainen "vastaa Kärpissä pelaajien fyysisen harjoittelun ohjelmoinnista, testauksesta ja vammojen kuntoutuksesta sekä palautumiseen ja ravintoon liittyvistä erityiskysymyksistä".

Jatkaako Hakkarainen myös IFK:n puolella ?
Miksei kahdella joukkueella voisi olla sama fysiikavalmentaja, mutta käykö kuoroma liian kovaksi ....
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Jos fysiikkavalmennus annetaan "pelaajien omatoimiselle vastuulle", niin kai Herra Hakkarainen voi olla samaan aikaan vaikka kaikkien liigajoukkueiden fysiikkavalmentaja?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä sopivampaa ketjuakaan löytynyt, mutta Kärppien tiedotteessa oli että Harri Hakkarainen "vastaa Kärpissä pelaajien fyysisen harjoittelun ohjelmoinnista, testauksesta ja vammojen kuntoutuksesta sekä palautumiseen ja ravintoon liittyvistä erityiskysymyksistä".

Jatkaako Hakkarainen myös IFK:n puolella ?
Miksei kahdella joukkueella voisi olla sama fysiikavalmentaja, mutta käykö kuoroma liian kovaksi ....
Eiköhän homma mene edelleen niin, että HIFK, Kärpät ja moni muu ostaa Hakkaraiselta "konsultointi- ja lääkäripalveluita", joiden perusteella sitten tehdään pelaajille henkilökohtaisia kunto- ja kuntoutusohjelmia. Eli porukka käy Vierumäellä testattavana ja sitten niiden tulosten perusteella Hakkarainen antaa arvioita ja neuvoja siihen, miten kannattaa jumpata. Loukkaantumistilanteissa sitten erilliset konsultaatiot. Ja ei ne harjoitusohjelmat mitenkään täysin yksilöllisiä ole, eli lähinnä jos on jotain vammoja tai muita rajoitteita, niin silloin pelaajalle saatetaan teettää tiettyjä erityisjuttuja. Esim. vaikkapa silloin, kun Jere meni keväällä -07 Kärppiin, niin tällä oli henkilökohtainen ravinto-ohjelma, jolla oli tarkoitus hankkiutua ylimääräisestä traanista eroon.

Ohjeiden noudattamisesta vastaa sitten pelaaja itse sekä HIFKn tapauksessa valmennusjohto varmistaa.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö tuo R.P.M:n viesti edellä juuri kerro niistä odotuksista mitä HIFK:hon lähes joka vuosi kohdistetaan?

Omat odotukset: HIFK voittaa mestaruuden kerran kymmenessä vuodessa, on finaaleissa kaksi kertaa samassa ajassa ja pronssipelissä kolme kertaa. Yksi totaalinen epäonnistuminen tyylillä lakkokausi pitää myös mahtua myös mukaan. Loppuina kertoina noin kuuden parhaan joukossa. Pelityyli pitää olla 8/10 se että voitetaan sekä joukkueiden maali- että jäähypörssi.

Realismi: 1 pronssiottelu, joka vieläpä voitetaan. Pelityyli: 2/10 oitetaan sekä joukkueiden maali- että jäähypörssi. Kun on aloittanut tietoisen kannustamisen 1980-luvun lopussa, ei liikaa ole optimismia jäljellä, pelkkää paskaa vuodesta toiseen - eikä kyllä ole enää juuri kellään, siitä huipentumana nimimerkki täälläkin, joka kertoo kyllä aika paljon: Kyynikko. Jos HIFK olisi hoitanut hommansa siten kun sen olisi kuulunut, Suomen BKT olisi 0,5 prosenttia korkeampi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös