Ilmoitukset

Nimimerkki Nynoamous jatkoi offtopicia ja turhaa vääntöä ketjunootin jälkeenkin, joten hän saa harjoitella viikon ajan luetun ymmärtämistä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Kansainvälisen kiekon muuttuvat voimasuhteet

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana The Original Jags, 27.02.2010 klo 16.24.

  1. Artturenos Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
    Kyllä juu pakiston voi vaikka rakentaa kokonaan lefteistä, mutta harva valmentaja näin tekee jos righteja on saatavilla. Tämä taas luo tilanteen Suomen pakistossa jossa Ristolaisella on kohtuuttoman iso rooli. Jokiharjun olisi nyt todella tärkeää kehittyä tuolla saralla tuon pakiston ykköseksi.

    Ristolaisen pelityyli taklauksineen ei ole enää nykyaikaan soveltuva noin kankealle pelaajalle. Noin hidas liikkeinen pelaaja mitä Ristolainen on niin pelaa itseään jatkuvasti ulos tilanteista, jos ei malta pysyä pelin sisällä. Pienemillä minuuteilla saattaisi jalka pysyä paremmin mukana tuolla höntyilyllä.
     
  2. Kopari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
    Suomalaiset kenttäpelaajat tehneet tällä kaudella 2081 pelissä pisteet 350 + 638 = 988 pistettä. Siihen kun laskee mukaan maalivahtien 6 syöttöpistettä, on pisteitä yhteensä 994.
    Ihme siis jo tonni ei paukahda rikki. Vertailuna Ruotsalaiset ovat tehneet yli 2100 p. Siellä yli 40 pistettä on tehnyt yli 20 pelaajaa, kun meillä 8. Toisaalta pistepörssin kärkinimet puuttuvat svedupelleiltä.
     
  3. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Ja joku vielä väittää, että Suomi pyyhkii Ruotsilla lattiaa materiaalin puolesta. Onhan tuo Ruotsin syvyys/laajuus kuitenkin vielä eri luokkaa kuin meillä. Kärkipelaajien osaltahan Suomi on jo noussut hienosti rinnalle.
     
    Ollakseni tykkää tästä.
  4. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat
    Lainaus:
    Noh, missäs tälläistä on muka väitetty?

    Hurrien materiaalin syvyys on kiistatonta, mutta ottelussa ei kuitenkaan kerrallaan pelaa kuin se n. 20 pelaajaa. Tosi mielenkiintoista nähdä että miten esimerkiksi noiden hyökkääjien kanssa käy. Onko Suomen 12 hyökkääjän parhaimmisto parempi kuin ruotsalaisilla jonkun vuoden kuluttua? Nyt se näyttää ihan mahdolliselta, kun terävin kärki menee jo nyt Suomelle ja taustalta on tulossa useampia supertalentteja lisää.

    Puolustus täysin vastaansanomattomasti Ruotsin heiniä, mutta tuossakin on jo vähän edes gäppiä kurottu umpeen.
     
    Konsta Kepuli tykkää tästä.
  5. Lecavalier Jäsen

    Suomi terävimmän kärjen osalta kirinyt Ruotsin kiinni, mutta onhan tuo laajuus länsinaapurilla melkoinen.

    Venäjällä puolestaan kahdeksan kaveria tehnyt yli 60 pistettä, mutta sitten tippuu saldo seuraavilla alle 40 pisteen. Jatkossa suomalaiset pystynevät ohittamaan venäläiset terävimmän kärjen osalta. Itänaapurilla on paljon kärkipäässä mukana tuotteliaita 80-luvulla syntyneitä pelureita (Ovechkin, Malkin, Radulov ja Dadonov), jotka Suomella loistavat poissaolollaan.

    Tshekistä ollaan jo menty ohi kärjen sekä laajuuden osalta.
     
  6. Tadu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)
    Venäjällä toki ne änärin ”keskinkertaisuudet” puuttuvat, koska ovat khl-tähtiä.
     
  7. Oskar Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
    Lainaus:
    Onko mennyt ihan kokonaan ohi palstan suurimman suomifanin kirjoitukset? Suomen materiaalin pystyy haastamaan vain Kanada. Ehkä. Jne.
     
  8. Kopari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
    Vertailua
    Top 10 -miesten pisteet: 1 Venäjä, 716p 2. Sverige 637 p 3. Fin 593 p Kympit vertailu: Cöderberg 48p, Kotkaniemi 32p, Svechnikov 37p,
    Top 20 -miesten pisteet: 1. Swedu: 1079p, 2. Ryssä, 976 p, 3 Härmä 853 p, vertailu 20. osalta: Dahlin 41, Nutivaara 20p, Zadorov 12p
    Top 30 -miesten pisteet: 1. Hurri, 1393p, 2. Putin, 1032p, 3. Suomi, vertailu 30. osalta Kempe 28p, Haula 7p, Vorobyov 2p
    All points together: 1. Kansankoti: 2129p 2. Kommarit: 1033p, 3. Maailman onnellisin maa: 988p.

    Vielä tuohon voidaan lisätä kaikkien pelaajien pisteet/ottelu, joka muuttaa vähän ruottalaisten asemaa, heillä kun pelaa tuplasti enemmän pelaajia änärissä kahteen muuhun maahan verrattuna.
    eli mitskujärjestys:
    1. Vladimir: 0,56 ppg 2. Sauli 0,47ppg 3. Carl-Gustav 0,42ppg,
     
    Viimeksi muokattu: 03.04.2019 klo 13.15
    The Nikkari, Konsta Kepuli, 5hole ja 5 muuta tykkäävät tästä.
  9. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat
    Lainaus:
    On ne sitten varmaan menneet.
     
    Oskar tykkää tästä.
  10. Turha Kaukalo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat, New York Jets
    Lainaus:
    Ai kun hyvä lista! Svedupelleistä kolmaskymmeneskin 28 pojoa. Muilla ihan jämäpisteitä. Toki KHL vääristää Venäjää. Millä ihmeellä tuonne hurrien tasalle päästään?
     
  11. Jippo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Silkkaa mutua, mutta ehkä suomalaisillekin vaikuttaa laajuuteen tuo KHL. Suomalaisilla on ehkä ruotsalaisiin verrattuna matalampi kynnys lähteä itään, eikä pelkästään Jokereiden takia. Tämän voisi kuvitella näkyvän juuri noissa n. 20–30 pisteen NHL-pelaajissa.

    Löytyiskö jostain helposti tieto, kuinka monta ruotsalaista vs. suomalaista pelaa KHL:ssä...
     
  12. F#21 Jäsen

    Lainaus:
    Eliteprospectista löytyy: https://www.eliteprospects.com/league/khl
    Tietenkään en osaa sanoa onko kaikki olleet aktiivipelaajia, mutta tuota sivua kun meet alemmas niin löytyy pelaajat per kansalaisuus.
    Suomi 38 ja Ruotsi 24.
     
  13. Kopari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
    Lainaus:
    45 suomalaista ja 25 ruotsalaista. Menisi aika lähelle toisiaan ilma Jokereita, jossa pelaa 16 suomalaista
     
  14. Jippo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Jees, kiitos luvuista. Ehkä tuosta n. 20 "ylimääräisestä" suomalaisesta voisi laskennallisesti arvioida, että vaikkapa neljä voisi pelata pienehkössä roolissa änäriä (~25 pistettä) eli KHL-factor vähentää 100 pistettä vs. Ruotsi.

    * En miettinyt pelaajia tarkemmin, tosiasiassa harva suomalainen KHL-pelaaja tekisi 25 pistettä NHL:ssä. Mutta sen verran kuitenkin se vaikuttaa, ettei änäriuraa haluta jahdata niin pitkään kuin vastaavan tasoinen ruotsalaispelaaja ehkä tekee keskimäärin useammin.
     
  15. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    Lainaus:
    Reenamalla oikeita asioita oikeaan aikaan tarpeeksi paljon asiantuntevassa ja vaativassa valmennuksessa. Näin saataisiin pelaajia, jotka ovat tarpeeksi taitavia, voimakkaita, nopeita ja kestäviä. Ika Lehtosen sanoin: "jääkiekko on vapaaottelua ruuhkabussissa." Tilaa on vähän, aikaa on vähän ja vastustajakin hönkii niskaan. U18 kisoissa hävittiin fyysisesti, esim. USA pelissä kaksinkamppailut USAlle noin 80-20.. Kun fysiikka pettää niin sitten pettää pääkin ja jälki on rumaa.
     
    Turha Kaukalo tykkää tästä.
  16. adolf Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat & Haminan Palloilijat
    Toivottavasti seuraava askel suomikiekossa olisi juuri tuo pelaajamassan lisääminen. Suomesta on tullut viime vuosina ihan A+ luokan supertähtiä luokkaa Barkov, Rantanen, Aho, Heiskanen, sekä Laine. Uusimpana tulokkaana ison meren taakse on hyppäämässä Kakko.

    Ja lisää erittäin lahjakkaita talentteja on näköpiirissä. Näistä keihäänkärjistä ei pidä minusta olla huolissaan, mutta esimerkiksi kuluneella runkosarjakaudella ruotsalaisia pelaajia taisi pelata melko lähelle puolet enemmän NHL:ssä kuin suomalaisia. Tuota pelaajamäärää olisi minusta kiva jos sitä edelleen saataisiin selvästi ylöspäin.
     
  17. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Hyvällä tiellä ollaan sen suhteen. Kuluneella kaudella nähtiin ennätysmäärä suomalaisia (49) kun vielä vuosikymmenen alussa niitä oli noin 30.
     
  18. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    Lainaus:
    Suunta on toki hyvä, mutta naapuriin kun verrataan niin ruotsalaisia on lähes tuplasti, 97. Jos puhtaasti tilastojen valossa mennään niin mitään muuta niillä ei ole tuplasti, paitsi jäädytettyjä ulkojäitä. Jäähallejakin Suomessa on suhteessa enemmän 1 per 20000 ihmistä, Ruotsissa 1 per 27500.
     
  19. Eugene Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, SaiPa
    Lainaus:
    Ihan mielenkiinnosta jos kiekkotietäjiä on paikalla; onko Ruotsissa junnujen jääkiekon harrastaminen halvempaa kuin Suomessa ja jos/kun on, miten paljon?
     
  20. Glove Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Suomi, Liverpool FC
    Lainaus:
    Att få vara med i ett hockeylag är i dag ytterst få förunnat. För en 14 år gammal juniorspelare är mediankostnaden inte mindre än 19 530 kronor per säsong, enligt statistik från Riksidrottsförbundet (RF).

    https://www.aftonbladet.se/debatt/a/OdwrV/hockey--en-sport-for-de-rikas-barn
     
  21. Mängimies Jäsen

    Lainaus:
    Muistan kyllä. Tämä sama keskustelu käytiin tässä ketjussa jo aiemmin.

    Suomi ja Ruotsi ovat molemmat pystyneet kasvattamaan pelaajamääräänsä NHL:ssä viime vuosina. Mielestäni se on pelkästään hyvä asia ihan molempien kannalta.
     
  22. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Tsekkasin Suomen ja Ruotsin keskenäiset ottelut tällä vuosituhannella junnuissa ja aikuisten MM-kisoissa (suluissa tasapelit):

    U18
    Suomi 5-(1)-5 Ruotsi

    U20
    Suomi 5-(0)-8 Ruotsi

    Miehet
    Suomi 5-(1)-7 Ruotsi

    Suomi 0-(0)-3 Ruotsi (olympialaiset)
     
  23. Roger Moore Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
    Lainaus:
    Mitenkähän menisi jos otannassa olisi pelkästään tämä vuosikymmen? Väitän että ainakin junnuissa tuo tilasto on jonkin verran Suomen eduksi.
     
  24. Naamavelli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jets & Jellonat
    Lainaus:
    Ajattelin samaa, mutta itseasiassa Suomen huonoin jakso tuntuu olleen siinä molemmin puolin tuota 2010-lukua.

    Tässä 2010-luvulla:

    U18
    Suomi 2-(0)-3 Ruotsi

    U20
    Suomi 2-(0)-7 Ruotsi

    Miehet
    Suomi 2-(0)-2 Ruotsi

    Suomi 0-(0)-2 Ruotsi (olympialaiset)
     
  25. Roger Moore Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
    Lainaus:
    Tämä yllätti muuten ihan oikeasti. No Suomen ainoat voitot onkin sitten aika isoista peleistä eli 2014 finaalista ja 2016 välierästä. Tämänkin vuoden kisoissa Suomi hävisi Ruotsille alkusarjassa.