Hockey Story
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KalPa
Ainoa mahdollisuus
Kun jotakin mellakkaa sattuu, tapahtumien kulku hyvin harvoin selviää täydellisesti ja siksi kahden osapuolen välillä rytinässä on vain kaksi osapuolta, joista yksi mätti toista osapuolta tauluun ja tämän kaveri kohta takaisin ja tällä vuorovaikutuksella kasvaen. Kun kaksi vähän maistissa olevaa kansakuntaa kohtaa ottelun katsomossa niin syyllisyyden etsimisessä ei kukaan jää jääviksi. On kysymys vain siitä, yrittikö kumpakaan osapuoli pidättäytyä vastaprovoista tai mitenkään katkaista jo syntyneen ryysimisen, eli löytyikö jäitä hatussa lopettamaan mellakoinnin. Jos syntyy kärhämää, riittää hyvin kun toinen osapuoli lyö jarrut päälle jossain kohtaa ja lopettaa siihen paikkaan ja jatkaa omaa alkuperäistä duuniaan. Järkkärit hoitakoot omansa.Jos eivät hoida, pollarit kehiin ja perästä kuuluu vaan ei meille.
Jos ei tule järkkäreitä, pollareita eikä merijalkaväkeä pyynnöstäkään, sitten saa puolustaa henkensä pitimiksi jos nyt sitten on pakko.
Tosin tällätavalla järjestystoimintaa hoitava organisaatio ei kaukaa liigapelejä järjestäne ja siksi asia jää pitkälle teoreettiseksi.
Itse olen montakin kertaa joutunut tilanteeseen jossa vahvasti juovuksissa oleva vastustajan kannattaja tulee silmien eteen sättimään joukkuettani ja yrittämään myllyä. Minä kun olen matkustanut ehkä 400 kilsaa päästäkseni otteluun kannustamaan omaa porukkaa, enkä sentakia että joku saa soittaa Pasille kuopioon toimistoon että tule maksamaan ne kaksi idioottia täältä raumalta putkasta ulos kiitos. Sinnehän minä pääsisin jos antaisin kaverille kyytiä eli ottasin järkkärin hommat itselleni. Ei, minä jatkan kannustusta aivan rauhassa ja jos kaveri vielä seisoo siinä, järkkäri joka hoitaa työnsä josta hälle maksua suoritetaan ja hakee provoajan pois. Sitten, jos järkkärit eivät hoida töitään ihan ihan toinen juttu, ja se on vakavempi ongelma kuin katsojamyllyt.
Jos päälle käydään ilman mitään syytä eikä järjestysmieskään auta, laki ei kiellä suojelemasta lähimmäisiään ja itseään tarpeellisen verran ja sitä ei ole suomen rikoslaissakaan kielletty jos henkikulta on oikeasti vaarassa tai välitön terveys. Mutta nämä tilanteet pystyy omalla ammattimaisella käyttäytymisellä välttämään, joskin provosoinnin jalo taito kantaa niin helposti hedelmää että kiusaus lähteä tuulettamaan kunnolla turpakäräjiä on suuri vaikka olisi miten lauhkea lampaanpää tahansa itsekin. Kun oikein rupeaa kuumottamaan kaalissa, sen ajattelu että tässä ollaan omaa vaakunaa ja paitaa edustamassa samaten kun koko kuopiota matkalla. Se antaa kummasti rauhallisen fiiliksen ja kohta huomaa että hei, anna jätkän hetki örveltää, jos täällä järjestystoiminta on lain tasalla, jätkä lähtee ja saat tehdä kannustushommasi rauhassa jonka takia matkan teit. Johonkin on voitava itsensä lisäksi luottaa.
Olen käynyt erään tunnetusti aktiivisen sukulaiseni kanssakin sekä raumalla että lahdessa kannustamassa omaa joukkuettani useastikin, ja kummassakin paikassa olen saanut ammattimaista kohtelua sekä lukko- että pelicans- kannattajilta. Suurimman osan vastustajan arvostuksen saamisessa- ei siis minkään pokkuroinnin eikä mielistelyn vaan vastustajan kannatustyön arvostamisen osakseen ansaitsemisessa--joutuu kuitenkin jokainen meistä tekemään ihan itse. Kukaan muu ei provosoinnin pikkuperkeleen kynsistä sinua pelasta. Voimme syyttää loputtomasti lahtelaisia, raumalaisia, porilaisia, turkulaisia,vaasalaisia,espoolaisia ja tamperelaisia ja helsinkiläisiä ja aivan kaikkia kutakin minkäkin rähinän aloittamisesta, ja täyttää palstat jatkomatseilla verbaalisen pamputtamisen merkeissä, mutta mikään ei kasva, kehity eikä muutu suomalaisessa katsomokulttuurissa sillä. kannatuskulttuuri voi saada vakavemmin suhtautuvia ihmisiä mukaansa ja yleistä arvostusta osakseen lisää vain, jos kannatuskerhojen etiikka alkaa tukea järjestysmiestoiminnan kehittämistä, yhteistyötä ja edistämistä.
Meidän pitäisi pelipaidan väristä huolimatta tehdä töitä itsemme ja omiemme parissa, jotta voimme velvoittaa vastustajammekin luopumaan ei-urheilullisista toimista katsomoissa. Harva pelipaitansa päälle pukeva nyt kuitenkaan on niin täysin debiili diletantti, ettei ala miettimään onko oma homma peffasta vai mistä jossakin vaiheessa, kun ympäristö skarppaa.
mieheltä ei viedä munia eikä miehisyyttä kannatustyössä sillä, että tämä ei reagoi jokaiseen kännikalan örinään ja vittuiluun, vaan keskittyy omaan hommaansa ja näyttää sillä, että tässä ollaan täysipäisellä ja kunnioitettavalla linjalla liikenteessä. Kun valtaenemmistö kaikkien kannatuskerhojen jäsenistä omaksuu ja asettuu toimillaan tukemaan pelipaidalle ja seuran tunnuksille arvostusta ja arvokkuutta tuovaa toimintaa, alkaa syntyä tuloksia katsomoturvallisuuden puolella oikeasti, ei vahtimalla.
Ja ei, minä ja kaverini emme ole oikeassa eikä muut ole väärässä, mutta jostakinhan se täytyy johtua , että voi käydä juuri vaikkapa lahdessa ja raumalla kummassakin kilpi-tai susipaita päällä aivan rauhassa kannustamassa omiaan, eikä kukaan vastapuolen kannattajista kuin korkeintaan tiukkailmeisesti nyökkää vastaan tullessaan tervehdykseksi, kun ei senkummemin tahdo "veljeillä" joka sekin on oikein tehtynä vain käytöstapakulttuuria ja sitä kulttuurivaihtoa. Ja silti, pahin vastustaja ei ole vastustajan fani vaan oma itsensä.On löydettävä kannatuksessa syyt, miksi haluaa uhrata aikaansa mieluiten toiminnalle, josta voisi saada pitkän matkan aikana arvostusta ja kunnioitusta seuralle, joukkueelle ja kannatuskerholle ja lopuksi itselleen vielä hyvän mielen että sai jotakin oikeaa aikaiseksi.
ja kyllä, edelläkerrotut asiat on saanut tunkea turhautuneena hanurilaansa useita tuhansiakin kertoja kannattajauransa aikana, mutta sieltä niitä vaan aina vedetään takasin esille ja puetaan päälle pelipaidan alle, sen nimi on etiketti ja siitä ollaan landella ylpeitä, riippumatta onko "landepala" mukana keskellä espoota vai kuopijossa.
Pelipaita on minulle ja kavereilleni susiklubissa velvoite, käytöskäsite ja moraalinen periaate edustaa kuopion KalPaa kunnialla julkisilla paikoilla ja siten, että perintö kestää seuraavallekin sukupolvelle jahka vanha joskus kannetaan hallista. Tämä oli aatos, miete, funtsaus, ei saarna eikä ripitys.
Sillä kokemuksella suomen halleissa, minkä voi käyttää niin monella tapaa.
Suurin toive onkin se, että voi jos näistä meidän reissuista jäisi vielä jotakin kestävää käytöstapaa elämään ja olemaan ja sitä jopa voisi ja saisi vielä joskus nimittää katsomokulttuurin osaseksi suomessa.
Täytyy mennä omaan toimintaan ja sen sisältöön, meillä ei ole muuta mahdollisuutta.
Kun jotakin mellakkaa sattuu, tapahtumien kulku hyvin harvoin selviää täydellisesti ja siksi kahden osapuolen välillä rytinässä on vain kaksi osapuolta, joista yksi mätti toista osapuolta tauluun ja tämän kaveri kohta takaisin ja tällä vuorovaikutuksella kasvaen. Kun kaksi vähän maistissa olevaa kansakuntaa kohtaa ottelun katsomossa niin syyllisyyden etsimisessä ei kukaan jää jääviksi. On kysymys vain siitä, yrittikö kumpakaan osapuoli pidättäytyä vastaprovoista tai mitenkään katkaista jo syntyneen ryysimisen, eli löytyikö jäitä hatussa lopettamaan mellakoinnin. Jos syntyy kärhämää, riittää hyvin kun toinen osapuoli lyö jarrut päälle jossain kohtaa ja lopettaa siihen paikkaan ja jatkaa omaa alkuperäistä duuniaan. Järkkärit hoitakoot omansa.Jos eivät hoida, pollarit kehiin ja perästä kuuluu vaan ei meille.
Jos ei tule järkkäreitä, pollareita eikä merijalkaväkeä pyynnöstäkään, sitten saa puolustaa henkensä pitimiksi jos nyt sitten on pakko.
Tosin tällätavalla järjestystoimintaa hoitava organisaatio ei kaukaa liigapelejä järjestäne ja siksi asia jää pitkälle teoreettiseksi.
Itse olen montakin kertaa joutunut tilanteeseen jossa vahvasti juovuksissa oleva vastustajan kannattaja tulee silmien eteen sättimään joukkuettani ja yrittämään myllyä. Minä kun olen matkustanut ehkä 400 kilsaa päästäkseni otteluun kannustamaan omaa porukkaa, enkä sentakia että joku saa soittaa Pasille kuopioon toimistoon että tule maksamaan ne kaksi idioottia täältä raumalta putkasta ulos kiitos. Sinnehän minä pääsisin jos antaisin kaverille kyytiä eli ottasin järkkärin hommat itselleni. Ei, minä jatkan kannustusta aivan rauhassa ja jos kaveri vielä seisoo siinä, järkkäri joka hoitaa työnsä josta hälle maksua suoritetaan ja hakee provoajan pois. Sitten, jos järkkärit eivät hoida töitään ihan ihan toinen juttu, ja se on vakavempi ongelma kuin katsojamyllyt.
Jos päälle käydään ilman mitään syytä eikä järjestysmieskään auta, laki ei kiellä suojelemasta lähimmäisiään ja itseään tarpeellisen verran ja sitä ei ole suomen rikoslaissakaan kielletty jos henkikulta on oikeasti vaarassa tai välitön terveys. Mutta nämä tilanteet pystyy omalla ammattimaisella käyttäytymisellä välttämään, joskin provosoinnin jalo taito kantaa niin helposti hedelmää että kiusaus lähteä tuulettamaan kunnolla turpakäräjiä on suuri vaikka olisi miten lauhkea lampaanpää tahansa itsekin. Kun oikein rupeaa kuumottamaan kaalissa, sen ajattelu että tässä ollaan omaa vaakunaa ja paitaa edustamassa samaten kun koko kuopiota matkalla. Se antaa kummasti rauhallisen fiiliksen ja kohta huomaa että hei, anna jätkän hetki örveltää, jos täällä järjestystoiminta on lain tasalla, jätkä lähtee ja saat tehdä kannustushommasi rauhassa jonka takia matkan teit. Johonkin on voitava itsensä lisäksi luottaa.
Olen käynyt erään tunnetusti aktiivisen sukulaiseni kanssakin sekä raumalla että lahdessa kannustamassa omaa joukkuettani useastikin, ja kummassakin paikassa olen saanut ammattimaista kohtelua sekä lukko- että pelicans- kannattajilta. Suurimman osan vastustajan arvostuksen saamisessa- ei siis minkään pokkuroinnin eikä mielistelyn vaan vastustajan kannatustyön arvostamisen osakseen ansaitsemisessa--joutuu kuitenkin jokainen meistä tekemään ihan itse. Kukaan muu ei provosoinnin pikkuperkeleen kynsistä sinua pelasta. Voimme syyttää loputtomasti lahtelaisia, raumalaisia, porilaisia, turkulaisia,vaasalaisia,espoolaisia ja tamperelaisia ja helsinkiläisiä ja aivan kaikkia kutakin minkäkin rähinän aloittamisesta, ja täyttää palstat jatkomatseilla verbaalisen pamputtamisen merkeissä, mutta mikään ei kasva, kehity eikä muutu suomalaisessa katsomokulttuurissa sillä. kannatuskulttuuri voi saada vakavemmin suhtautuvia ihmisiä mukaansa ja yleistä arvostusta osakseen lisää vain, jos kannatuskerhojen etiikka alkaa tukea järjestysmiestoiminnan kehittämistä, yhteistyötä ja edistämistä.
Meidän pitäisi pelipaidan väristä huolimatta tehdä töitä itsemme ja omiemme parissa, jotta voimme velvoittaa vastustajammekin luopumaan ei-urheilullisista toimista katsomoissa. Harva pelipaitansa päälle pukeva nyt kuitenkaan on niin täysin debiili diletantti, ettei ala miettimään onko oma homma peffasta vai mistä jossakin vaiheessa, kun ympäristö skarppaa.
mieheltä ei viedä munia eikä miehisyyttä kannatustyössä sillä, että tämä ei reagoi jokaiseen kännikalan örinään ja vittuiluun, vaan keskittyy omaan hommaansa ja näyttää sillä, että tässä ollaan täysipäisellä ja kunnioitettavalla linjalla liikenteessä. Kun valtaenemmistö kaikkien kannatuskerhojen jäsenistä omaksuu ja asettuu toimillaan tukemaan pelipaidalle ja seuran tunnuksille arvostusta ja arvokkuutta tuovaa toimintaa, alkaa syntyä tuloksia katsomoturvallisuuden puolella oikeasti, ei vahtimalla.
Ja ei, minä ja kaverini emme ole oikeassa eikä muut ole väärässä, mutta jostakinhan se täytyy johtua , että voi käydä juuri vaikkapa lahdessa ja raumalla kummassakin kilpi-tai susipaita päällä aivan rauhassa kannustamassa omiaan, eikä kukaan vastapuolen kannattajista kuin korkeintaan tiukkailmeisesti nyökkää vastaan tullessaan tervehdykseksi, kun ei senkummemin tahdo "veljeillä" joka sekin on oikein tehtynä vain käytöstapakulttuuria ja sitä kulttuurivaihtoa. Ja silti, pahin vastustaja ei ole vastustajan fani vaan oma itsensä.On löydettävä kannatuksessa syyt, miksi haluaa uhrata aikaansa mieluiten toiminnalle, josta voisi saada pitkän matkan aikana arvostusta ja kunnioitusta seuralle, joukkueelle ja kannatuskerholle ja lopuksi itselleen vielä hyvän mielen että sai jotakin oikeaa aikaiseksi.
ja kyllä, edelläkerrotut asiat on saanut tunkea turhautuneena hanurilaansa useita tuhansiakin kertoja kannattajauransa aikana, mutta sieltä niitä vaan aina vedetään takasin esille ja puetaan päälle pelipaidan alle, sen nimi on etiketti ja siitä ollaan landella ylpeitä, riippumatta onko "landepala" mukana keskellä espoota vai kuopijossa.
Pelipaita on minulle ja kavereilleni susiklubissa velvoite, käytöskäsite ja moraalinen periaate edustaa kuopion KalPaa kunnialla julkisilla paikoilla ja siten, että perintö kestää seuraavallekin sukupolvelle jahka vanha joskus kannetaan hallista. Tämä oli aatos, miete, funtsaus, ei saarna eikä ripitys.
Sillä kokemuksella suomen halleissa, minkä voi käyttää niin monella tapaa.
Suurin toive onkin se, että voi jos näistä meidän reissuista jäisi vielä jotakin kestävää käytöstapaa elämään ja olemaan ja sitä jopa voisi ja saisi vielä joskus nimittää katsomokulttuurin osaseksi suomessa.
Täytyy mennä omaan toimintaan ja sen sisältöön, meillä ei ole muuta mahdollisuutta.
Viimeksi muokattu: