Mieshuoraaminen nyt on ollut Suomessa aina kova juttu, koska suomalaisten mielestä kaikki mitä Suomessa tehdään on paskaa ja perseestä ja sitten vittuilakseen ihannoidaan jotain miljonaan kilometrin päässä olevaa jääkiekkoseuraa, jonka logon näki ensimmäisellä luokalla lyijykynässä.
Aika hyvin kiteytetty. Pari jäätävää esimerkkiä löytyy muutamasta kaverista. Eräskin seuraa hurjasti futista, pelannut koko nuoruutensa sitä, mutta koskaan ei ole paikallisia joukkueita kannattanut. Sitten kuljetaan tämä erään Englannin liigan joukkueen kylpytakki päällä ja istahdetaan lauantai-iltana nojatuoliin jännäämään tuloksia. Se onkin sitten siinä. Turha kuvitella, että näkisi samaista hemmoa laittamassa itseään likoon katsomossa jonkun kotimaisen vaihtoehdon puolesta. Tietyllä tavalla kovaa fanitusta varmasti, mutta ei vain oikein osaa arvostaa.
Sama homma näin plejareiden aikaan, kun näkee yleensä tätä HIFK vs Jokerit-vastakkain asettelua ja ollaan niin faneja. Kaikista eniten ärsyttää naispuoliset henkilöt, jotka eivät ymmärrä hevonvittua koko jääkiekosta kommentoimassa kuinka ihqua on, kun joku Ilari Filppula teki kulmakarvoillaan kavennusmaalin. Missä helvetissä nämä urpot on, kun oman kaupungin seura tarvitsee tukea?
Nämä ovat niitä vanhoja peruja siitä, että oma joukkue on ihan ok jättää siinä vaiheessa kun peli ei kulje. Ja sitä pidetään Suomessa yleisesti hyväksyttynä, että silloin ei peleissä kuulu käydä kun joukkue kyntää sarjan hännillä.
Osaksi tähän vaikuttaa se, että kun kannattamisesta on puuttunut, viime vuosia lukuun ottamatta, tämä ns. 60 minuutin paine, niin useimmiten tunnelma sitten lässähtää siinä mukana kun joukkue ei pärjää. Asioita kuitenkin muuttaa huomattavasti se, että kun tunnelmanluonti pelaa ottelutapahtumista riippumatta, viikonpäivästä riippumatta, niin tämä on omiaan tuomaan hallille myös niitä, joille tunnelma on tärkeä osa ottelutapahtumaa, meni joukkueella kentällä hyvin tai huonosti. Monet eivät tätä halua Suomessa myöntää, vaan mielummin herjataan niitä, jotka ovat valmiina tinkimään herkeämättömästä ottelun seuraamisesta paremman tunnelman eteen. Faktaa vain kuitenkin on, että jos joka hallista löytyisi 500-1000 hengen chänttäävä massa (parhaimmillaan molemmissa päissä), niin yleisömäärät olisivat nykyistä huomattavasti korkeampia. Minkä takia mennä katsomaan ottelua jossain Hämeenlinnassa paikan päälle, jos elämys on samaa luokkaa kuin kotisohvalla URHOtv:n äärellä?
Vielä itse lainaukseen viitaten, niin kieltämättä erityisesti tämä gh-hameväki (ei toki saa yleistää) on jossain määrin raivostuttavaa. Eräs tuttu muija inhosi lätkää, mutta Ässien hopeakeväänä lätkä rupesi sitten mukamas jostain syystä kiinnostamaan kun Ässät oli kerran kaikkien kavereiden huulilla. Seuraavana kautena kun homma lähti skulaamaan vähän huonommin, niin hän tokaisi minulle, että miten oikein jaksan, eihän Ässät ole enää "muotia". Ehkä tämä kuvaa osittain tätä pinnallista menoa, varsinkin jos finaaliin eksyy vähä epäperinteisempi joukkue, niin siitä tulee ikäänkuin hetkellinen muoti-ilmiö, jonka kuitenkin voi unohtaa sormia napsauttamalla seuraavien vastoinkäymisten saapuessa.
Toki kovat boostit ovat jossain määrin tärkeitä myös aktiivisempien kannattajien rekrytoimiselle. Toki olen koko ikäni Ässiä kannattanut, mutta täytyy myöntää, että hopeakauden jälkeen nousin sen kanssa uudelle tasolle, joka tuntuu paikoitellen vain voimistuneen vuosien myötä. Osasyy sille on myös modernimman kannattajatoiminnan kehittyminen, sillä jos homma olisi pelkästään parin huudon varassa, niin todennäköisesti passivoituisin otteluissa muiden mukana.
Viimeksi muokattu: