Oli helvetin hyvä, että pidin itseni kurissa, enkä tullut tänne kirjoittamaan silloin kun mieli teki Suomen loistavasta pelistä. Taas homma hajosi kuin korttitalo. Miksi? Siksi, että Suomi pelkää voittamista.
Taas kaksi erää peli oli kontrollissa, kun luisteltiin ja hyökättiin kotrolloidusti, ei pelkästään päätyihin kiekkoa lyömällä. Kolmannessa erässä sitten alettin taas pelkäämään, että ei kai me tätä matsia voiteta. Varsinaisesti liikekään ei kadonnut kuin hetkeksi, mutta kiekkoa roiskittiin jatkuvasti päätyyn, kaveria ei autettu ja pakit eivät laittaneet rohkeasti painetta hyökkäysalueella, vaan pakittivat keskialueelle. Näin Kanada pääsi liian usein organisoituihin hyökkäyksiin.
Maalit tulivat kuitenkin kaksinkamppailujen häviöistä. 3-2 maalissa saatiin vinkki siitä, miksei OJokinen ole puolustaja. Kuinka Olli voi jättää Nashin selkänsä taakse, kun kiekko on kaverilla? Onneks Kallion suupaisu pelasti edes sen pisteen, jolla ei käytännön merkitystä merkitystä Mertarannan hehkutuksista huolimatta ole. Jos Latvialla on nyt 2 pistettä ja Suomella 4, keskinäinen vielä pelaamatta, niin silloinhan Latvia voi keskinäisen ottelun perusteella mennä vielä ohi?.
Mutta paljon parempaa kiekkoa nuo kaksi erää olivat kuin tämä turnaus tähän mennessä muuten. Ei vaan malteta koskaan pelata loppuun asti.