Suonikohju
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- The Reds, Oulun Kärpät
Jukopliuta piti säätää voluumia. Sanat oli hyvät. Taas pitää ottaa yhet eheyttävät.
Elä Fredi hätäile, oota seuraava kynppi täyteen...
Montakos hänellä siis kymppejä on? 7? 8?Eipä tuo nyt sikäli ahista, että saattaisi olla hyväkin asia hänelle siirtyä "lännen maahan" ((c) Mika Waltari, lyhyellä oppimäärällä). Tällä maailmalla ei taida olla hänelle enää paljonkaan annettavaa.
Montakos hänellä siis kymppejä on? 7? 8?
Minä kyllä aion pitää tästä maailmasta sitten aikanaan kiinni sen minkä voin, kun seuraavistakaan ei takeita ole.
OK, ehkäpä sitten aika onkin pikkuhiljaa siirtyä etiäppäin. Lienee tehnyt osansa jo.80 kääntyi mittariin. Oli aikoinaan liikunnallisin tuntemani ihminen, vaan Alzheimer yhdistettynä jo edesmenneestä isästäni kotona huolehtimiseen näännytti hänet ja vei ensin järjen ja sittemmin myös liikuntakyvyn.
Uutisten mukaan sarjakuristaja on aiemmin kuristanut hengiltä äitinsä, jonkun pikkutytön ja vielä naisystävänsä. Pitkälle erikoistunut kaveri, löytänyt omimman alansa. Ei tuollaiselle pitäisi saatana antaa mitään muutaman vuoden kakkuja ollenkaan. Loppuiäksi sairaalaan ja mömmöillä pää pehmeäksi, kun Suomessa ei sähkötuolikaan ole sallittujen listalla.Onhan se ihan natsi ja juntti ja muuta, vaan vittu miten tää on kova biisi! Ted Nugent - Stranglehold. Omistettu sille vasta vapautetulle (vai vangitulle? En muista.) sarjakuristajalle.
Aika tekee meistä kaikista menneisyyttä jossain vaiheessa. Tästä tuli mieleen oma faijani, joka heitti kammen nurkkaan reilu vuosi sitten 8-kymppisenä. Pumppu loppui, mutta parempi niin koska pappa oli jo tehnyt sinunkaupat herra Alzheimerin kanssa viimeisinä vuosinaan. Loppu olisi voinut olla paljon inhottavampikin. Faija ei ennättänyt taudissa ihan lähelle kasvisvaihetta, vaikka loppuaikoina lähimuisti oli tyystin sumussa. Taatto saattoi kysyä samaa juttua uutena useampaankin kertaan, vaikka oltaisiin juteltu vaan 5-10 minuuttia. Kaikkia +50 vuotta vanhoja asioita lähinnä kelaili.80 kääntyi mittariin. Oli aikoinaan liikunnallisin tuntemani ihminen, vaan Alzheimer yhdistettynä jo edesmenneestä isästäni kotona huolehtimiseen näännytti hänet ja vei ensin järjen ja sittemmin myös liikuntakyvyn.
Juu ei varmaan kerro, eikä kerro Nugentin sedänkään mieltymyksistä. Ted kyllä laskettaisi pumpparilla läpi sellaisista nilkeistä.Tuli mieleen korostaa, että mie en todellakaan ihannoi mitään kuristajia. Stranglehold biisin nimenä viittaa sinne päin, mutta ei tosiaan kerro mistään Evilin viehtymyksistä. Kääpiö ainakin ymmärtää kun ei ole mikään älykääpiö.
...Taatto saattoi kysyä samaa juttua uutena useampaankin kertaan, vaikka oltaisiin juteltu vaan 5-10 minuuttia. Kaikkia +50 vuotta vanhoja asioita lähinnä kelaili...
Tämähän on tuttu, ja tuttu on myös Little Steven van Zandt, josta taasen tulee mieleen ERITTÄIN suuri sankarini Ronnie Van Zant, ja siitä sujuvasti Saturday Night Special.Oli mulla asiaakin. Nimittäin tuosta Sin Citystä tuli mieleen nuoruus ja Sun City.
Tämähän on tuttu, ja tuttu on myös Little Steven van Zandt, josta taasen tulee mieleen ERITTÄIN suuri sankarini Ronnie Van Zant, ja siitä sujuvasti Saturday Night Special.
Nähtyhän tuo on (1991, Åggelby), mutta kummasti kiinnostaa. Jossain olisi kyllä käytävä, kun Sabbathistakin otin rahat takaisin. Vittu, jos maksan Iommista ja Wardista niin mulle ei käy Ozzy ja Amerikan Hynynen.Oisko ZZ Top ens kesänä mitään?
Nähtyhän tuo on (1991, Åggelby), mutta kummasti kiinnostaa. Jossain olisi kyllä käytävä, kun Sabbathistakin otin rahat takaisin. Vittu, jos maksan Iommista ja Wardista niin mulle ei käy Ozzy ja Amerikan Hynynen.
No Zeppelinhän olisi osapuilleen parasta, mutta kun Bonham on missä on niin antaa olla. Bon Scott ja Ronnie Van Zant, heidät olisin halunnut nähdä. Kaksi katuojarunoilijaa, hienoa miestä. Valitettavasti en ehtinyt nähdä kumpaakaan. Pikkuveljiä kylläkin...Nähtypä onpi, mutta tässä alkaa tulla siihen outouden ikään, että a) nuoruuden bändit reunioivat taas keskenään (Zeppeliiniä myöden); b) tarjolla on juuribändi, joka parkaisi ekat kolmisoinnut samaan aikaan kuin itsekin. Lepakonsyönti tosin ei ollut mulle ihan sitä ihteään.
Kävin minä kuuntelemassa U2:senkin, eikä hävetä edes tunnustaa. Nuoruuteni pändi oli hääkin ja olenhan tunnetusti avarakatseinen ja ennakkoluuloton nuorimies.