Jepjep, jengin saunailta sai sitten meikäläisen osalta jäädä tähän. Porukat siirtyi baariin, itse livahdin kenenkään huomaamatta kotio kalsarikännittelyt mielessä.
Loistava veto! Olen itse tehnyt monesti samoin. Eli kytännyt pitkän aikaa sopivaa hetkeä ja häipynyt sitten vähin äänin kuin kusi lumeen. On muuten luksusta etenkin jos on ensin istunut vaikka jossain pukutilaisuudessa ja pääsee sieltä suoraan vetämään kalsareissa ja luukuttamaan aivan mitä musiikkia lystää eikä tarvi esittää kenellekään olevansa kiinnostunut jostain mikä ei oikeasti kiinnosta. Onhan sieltä joku joskus soittanut perään, mutta ei ne yleensä edes huomaa jos on häipynyt.
Jaa ysäriä. No täs on kiva pianomelodia:
Saint Etienne - He's On The Phone (Motiv8 remix)