Enpä muista milloin olisin juonut pullolisen rommia. Siitä olen varma, että se on joskus tapahtunut, mutta siitä on aikaa. Tänään tyydyin pariin lonkeroon. Enkä minä oikeastaan voisi edes kirjoittaa tähän ketjuun kun olen verhoutunut pelkkään pyyhkeeseen. Kalsarit meni pyykkikoriin.Huh-hah-hei ja rommia pullo!
Joo, ei ole hetkeen tullut rommia nautiskeltua. Varmaan sellaiset 4-5 vuotta sitten viimeksi. Giniä olisi tehnyt mieli, mutta enää ei pysty. Syystä tai toisesta saan nykyisin jonkin ihmeellisen allergiareaktion kyseisestä tisleestä. Harmi, sillä gin tonic oli yksi suosikkidrinkkejäni aikoinaan. Ja ketjun etikettiä rikon käyttämällä pelkkiä shortseja.Enpä muista milloin olisin juonut pullolisen rommia. Siitä olen varma, että se on joskus tapahtunut, mutta siitä on aikaa. Tänään tyydyin pariin lonkeroon. Enkä minä oikeastaan voisi edes kirjoittaa tähän ketjuun kun olen verhoutunut pelkkään pyyhkeeseen. Kalsarit meni pyykkikoriin.
Toisaalta sulla ois nyt selkeesti paikka siittää tuleva tarhalainen.Helvetti miten mukavaa on nyt kun se nuorinkin ipana on mummolassa. Musiikkia, alkoholia, aikuisten juttuja… Lämmintä, loma, hyvää ruokaa… Aika voisi seisahtua nyt.
Ei voi kun vaimo ei enää voi saada lapsia. Ja jos siitän jonkun muun tiineeksi niin kiva loppuu siihen.Toisaalta sulla ois nyt selkeesti paikka siittää tuleva tarhalainen.
Luin Turkulainen, mikä ei ole väärä asia!!Toisaalta sulla ois nyt selkeesti paikka siittää tuleva tarhalainen.
Tytär opiskelee Turun yliopistossa, hoidelkoot hän ne uudet turkulaiset. En kai minäkään kaikkialle ennätä.Luin Turkulainen, mikä ei ole väärä asia!!
Kuinkas monta Karikon lenkkiä on takana? Tiedät jatkokysymykset!!Tytär opiskelee Turun yliopistossa, hoidelkoot hän ne uudet turkulaiset. En kai minäkään kaikkialle ennätä.
Aavistustakaan.Kuinkas monta Karikon lenkkiä on takana? Tiedät jatkokysymykset!!
Katkasin tosta kun luin niin epsanjaks. En ymmärtänyt yhtään että mikä umalátila.. algo? Què¿Un poco de vino y unos lonkeros. Humalatila...
Tuli juuri näistä kielistä mieleen että kun tyttöystävän äidinkieli on englanti (ja espanja) niin huomasin tässä parvekkella shortsikännätessäni rupeavani ajattelemaan pitkästä aikaa taas englanniksi kun sitä kuulee aika paljon. Suomea me kyllä selvin päin puhutaan, mutta pienessä huppelissa vaihtuu hänellä kieli enkuksi ja kun itsekin brittein saarilla asunut niin ymmärryksessä ei ole ongelmaa.Katkasin tosta kun luin niin epsanjaks. En ymmärtänyt yhtään että mikä umalátila.. algo? Què¿
Kun yrität sanoo hei humala niin voisitko porfavor kirjoittaa sen jumala että täälläkin päässä jotain tajuttais. Jii on hoo ja joo on hii jos seuraava kirjain on iii tai ee tai jos ne on yhdessä tai jos prosentit on alle euron. Ei pitäis lapissakaan olla ylitsepääsemätöntä thämmöset.
Vaikuttaa taas siltä, että juomaani on laitettu jotakin. Voi kamala.
Liian kuumaa kämpässä, no pelkät 30 astetta, ei saanut hien takia nukuttua niin otin vähän kaliaa jääkaapista ja aloin selaamaan juutuupin ihmeellistä maailmaa.
Tajunnukkaan kuinka hauska maailman paras eli Oleksander Usyk on.
Raportoin hyväksyn ja yyveetän tjsp, mitä se yks retardi aina selittelee.Ihan hirveetä.
Katsoin minuutin. Huomenna on varmaan pakko tyhjentää selaushistoria kun en halua jatkossa jotain tällaisia retarded.. related videoita youtubessa.
Samaa mieltä että kuuma on. Lisäksi päätä särkee, ahistaa ja pierettää.