Kalsarikänniketju

  • 5 237 144
  • 66 669
Usotko ettei miulla paljoa moiset rintalan kuolaamiset painattais aivoloissa.

Että sitä vaan kytätään jotain opiskelijoita kun minä yritän meidän kotona tiskata ja imuroida ja pyyhkiä pölyt niistä posliinikissoista (koriste-esineet)
sekä tampata matot ulkona kun on -47.

Haaha..pakko ottaa melko kylmänoloinen oluentapainen. Ota katti sääki.

No hyvä, niistä teinivuosista on kuitenkin jo aikaa kymmenen vuotta, joten saanen anteeksi. Sen verran noista opiskelijapoikien kyttäämisistä että nehän on tietenkin niitä korkeakoulun poikia, ei mitään teinejä sentään. Töissähän toki suurin osa asiakkaista on naisia, joten siinä ammatinvalintavinkkejä miehille. Muita iloja siitä työstä ei sitten olekaan, paitsi saa matkustaa itse ilmaiseksi. Jos siis joskus sitä vapaa-aikaa on.
Niin ja jos ei sinulla siellä kotona ole enää imuroitavaa ym. niin tule meille, täällä pitäisi pestä pyykit ja tiskit ja imuroida ym. Mut milloin sitä ehtii, kun aina on töissä. Rahat sentään säästyy, kun ei jaksa baareissakaan juosta.
Tee on sensijaan edelleen hyvää. Tai sen kanssa nautittu likööri. Kaljaahan minä en juo. Maha ei vaan tykkää siitä.
 
Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Ja PERKELE! Sherminator todisti meedion kykynsä ja tiesi, että veikkaus ei tänään meikäläistä suosi. Miten huomenna? Voisin sijoittaa loput pelitililtäni Kärppien voittoon ja Lukon tappioon, mutta oletko sitä mieltä että ei kannata?

SaiPa toimii huomisena pankkina. Jaa-ah. Kärpät. En sanois että on mikään varma peli. Uskon että Ässät ryhdistäytyy ja ottaa psiteitä oulusta.

Asiaan. Billy Idoll - rebel yell soi taustalla ja meikäläinen on ihan vitun kovassa kännissä. Onnistuin sotkemaan Mesenkin tai sit siel on joku yleinen ongelma.
 
RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos dirlandaa soi, mä lähen pyörii sukupuoleen ja ihonväriin katsomatta! Tepsi nousee, Turkuhalli raikaa!!

Kyllä! Sutelakin oli sen verran kova jätkä, että ei lomauttanut itseään vaan lähti käveleen. Kohta kaikki seuraa A. Aallon rytmiorkesteria ja Turussa kaikki tekee töitä talkoilla. Bergkin on jo sellasessa iskussa, että maajoukkue kutsuu kohta.. Hienosti on kyllä pelit menny Suikkasen tulon jälkeen, täytyy virtuaalihattua nostaa.
 
fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
SaiPa toimii huomisena pankkina. Jaa-ah. Kärpät. En sanois että on mikään varma peli. Uskon että Ässät ryhdistäytyy ja ottaa psiteitä oulusta.

No se siitä sitten.. Nyt meni kaikki kunnioitus kiekkotietämystäsi kohtaan.. Lyön kyllä ainakin 100% veikkaustilistäni vetoa, että Ässät EI ota pisteitä!

Onnistuin sotkemaan Mesenkin tai sit siel on joku yleinen ongelma.

Mese on okei, eli oot vaan liian kännissä.. Olisit kuunnellut sen Toton biisin minkä lähetin jonkinaikaa sitten..

Jos olisit kuunnellut sen olisit nyt matkalla alttarille hyvässä kännissä ja hommat luistaisi kuin SaiPan kotimatsit..
 
Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
No se siitä sitten.. Nyt meni kaikki kunnioitus kiekkotietämystäsi kohtaan.. Lyön kyllä ainakin 100% veikkaustilistäni vetoa, että Ässät EI ota pisteitä!

Huomenna Tulosvedossa Kärpät 2,3 Ässät 3,4

Osuu varmasti. Usko ammattilaiseen perkele ;)
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
No hyvä, niistä teinivuosista on kuitenkin jo aikaa kymmenen vuotta, joten saanen anteeksi. Sen verran noista opiskelijapoikien kyttäämisistä että nehän on tietenkin niitä korkeakoulun poikia, ei mitään teinejä sentään. Töissähän toki suurin osa asiakkaista on naisia, joten siinä ammatinvalintavinkkejä miehille. Muita iloja siitä työstä ei sitten olekaan, paitsi saa matkustaa itse ilmaiseksi. Jos siis joskus sitä vapaa-aikaa on.
Niin ja jos ei sinulla siellä kotona ole enää imuroitavaa ym. niin tule meille, täällä pitäisi pestä pyykit ja tiskit ja imuroida ym. Mut milloin sitä ehtii, kun aina on töissä. Rahat sentään säästyy, kun ei jaksa baareissakaan juosta.
Tee on sensijaan edelleen hyvää. Tai sen kanssa nautittu likööri. Kaljaahan minä en juo. Maha ei vaan tykkää siitä.

Kyllähän tuolla kaupunkissa näköö josjonkin näköstä kissaketaletta hiipimässä sinne ja tänne joskus tupakkihuulessa ja ilman. Joskus töissäollessaan näkee ku ovat ottaneet hiukan liikaa, sillon niitä tulee vietyä kottiin asti jos onnistuu siitä humalaisen teinin puhumisesta jotain selvää saamaan. Meinasin tossa likööroiä ostaa munatulessa mutta en sit jaksanut alkossa jonotella helvetti sentään. Nyt vaan kattille imuroimaan ja sitte pari kaljaa ni ilta on siinä. Avot!!
 
Onneksi omassa duunissa riittää että ne juopot tajuaa ajoissa painaa sitä nappia. Jos sammuvat kyytiin niin kait ne polliisit ne korjaa pois. Ja että ne kävelee omin jaloin pihalle, eikä kaadu heti ulos päästyä.
Pitäis kai kohta luovuttaa ja painua nukkumaan. Huomenna pitäis lähteä shoppailemaan ja ei kyllä kiinnosta pätkääkään. Ei täällä välttämättä tarvii imuroida, kissat näköjään tykkää kun on roskia, millä leikkiä. Ainakin toi kolli taas kaivoi jostain sellaisen. Toinen katti taas kömpi syliin nukkumaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaljaahan minä en juo. Maha ei vaan tykkää siitä.
Maha ei tykkää kaljasta? No mulla ihan sama homma. Tai emmää tiiä, tykkääkö vai ei, mutta kasvaa ihan saatanasti kaljaa juodessa. Siis jos 10 vuotta nyt on edes mikään riittävän suuri ajanjakso pötsin kasvua mittaillessa.

Kas siinä vähän diippiä kuunneltavaa Uudesta-Seelannista.
 
Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Nyt on kyllä melkoinen koomakänni päällä. Kuuntelen tässä Kelly Clarksonia. Tulkaa joku mesettämään perkele kun on niin tylsää saatana.

Np. Kelly Clarkson never again : http://www.youtube.com/watch?v=kI2Ums4CICE

Hieno biisi vaikka ei muuten sytytäkään. Pillu karvaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Iltaa - tai paremminkin huomenta kaikille - eritoten Helmille ja pikkukatille.

Täällähän on hillitön meno - naimiskauppojakin hierottu ja vaikka mitä...
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
En ymmärrä sitä, että teemu on jo 38-- vuotias. Teemu olet paras aina...

38? Niin nuori, luulin vanhemmaksi, ja nyt jo joku Jumalan pojista tässä maassa. Oikeat legendat NHL:ssä eivät suostuneet edes harkitsemaan lopettamista ennen 40 ikävuotta, Teme lienee empinyt jo viimeiset viisi vuotta.

McInnis joutui lopettamaan silmävammaan nelikymppisenä, Andreychuckilla vaan yskinkertaisesti potku loppui. Chelios... Yzerman, eikös hänkin vielä nelikymppisenä tetsannut?

Teemu, olet pelle!
 
Helmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Iltaa - tai paremminkin huomenta kaikille - eritoten Helmille ja pikkukatille.

Täällähän on hillitön meno - naimiskauppojakin hierottu ja vaikka mitä...

joo, kaikkea on hierottu, Onneks kuitenkin Shermiksen petollisuus tuli ajoissa ilmi, ja totesin taas että "vanhassa on vara parempi"...
 
Maha ei tykkää kaljasta? No mulla ihan sama homma. Tai emmää tiiä, tykkääkö vai ei, mutta kasvaa ihan saatanasti kaljaa juodessa. Siis jos 10 vuotta nyt on edes mikään riittävän suuri ajanjakso pötsin kasvua mittaillessa.

Minulle ei onneksi koskaan taida tulla kaljamahaa. Se kun ei tosiaan tykkää kaljasta. Viimeksi join kokonaiset kaksi olutta ja oksensin. Eikä johtunut mausta tai humalatilasta. Joten tyydyn lonkeroon ja väkeviin.
Siis mitä häh?! Teemu JO 38.. eihän sitäkään voi kohta enää kuolata... Tosin on se sentään silti nuorempi kuin exä, joka sitten taas soitteli tänään. Onneksi tosin ei enää soittele yhtenään, nyt sillä oli sentään asiaakin.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Voi, voi... Mulla on jäänyt hieromatta paljon - tällekin illalle, mutta toivossa on hyvä elää.

Mutta tosiaankin - älä Helmi usko kaikkia miehiä, ne on petollisia ;-) mutta tuu tänne Ouluun ens torstaiksi kattoon Hifkin peliä, niin lupaan varmasti tarjota kaljat.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Hieromisesta tulikin juuri mieleen, että kuinkas ne pikkukatin hartiat jaksaa?
 
Suosikkijoukkue
Anaheim
38? Niin nuori, luulin vanhemmaksi, ja nyt jo joku Jumalan pojista tässä maassa. Oikeat legendat NHL:ssä eivät suostuneet edes harkitsemaan lopettamista ennen 40 ikävuotta, Teme lienee empinyt jo viimeiset viisi vuotta.

McInnis joutui lopettamaan silmävammaan nelikymppisenä, Andreychuckilla vaan yskinkertaisesti potku loppui. Chelios... Yzerman, eikös hänkin vielä nelikymppisenä tetsannut?

Teemu, olet pelle!

McInnis, lämäri oli ainakin kohillaan....
 
Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
joo, kaikkea on hierottu, Onneks kuitenkin Shermiksen petollisuus tuli ajoissa ilmi, ja totesin taas että "vanhassa on vara parempi"...

Hei! Äläs nyt kehtaa. Mä mitään tai ketään oo pettänyt (toisin kuin mua oikeas elämäs) perkele. Puhu lisää paskaa niin oon kohta kuuluisa :)

Apulannan Ilona taustalla. Aika surullinen biisi.

Niin.. Saisko naisseuraa nyt kun kaksi tai kolme vai peräti neljä kalsarimuijaa on antanut pakit?
 
Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Hei vaan hei,

Ilmoittaudun näin myöhässä mukaan. Himassa on tullut kaljaa juotua, tosin tyttöystävä ja serkkupoika ollut seurana. Pikku hiljaa alkaa olemaan ihan hyvissä känneissä.

Kohta varmaan pitää mennä tyttöystävän kanssa hieman omaan rauhaan, kun serkku lähti. Sen jälkeen jatketaan.

Kivoja kalsonkeja kaikille!
 
Helmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta tosiaankin - älä Helmi usko kaikkia miehiä, ne on petollisia ;-) mutta tuu tänne Ouluun ens torstaiksi kattoon Hifkin peliä, niin lupaan varmasti tarjota kaljat.

On se Oulu aika hemmetin kaukana ;) Mä yritän kerätä itseni ihan nyt vaan omin voimin :)

Voiskos joku laittaa ihan oikeeta musiikkia kehiin???
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös