Keskustelu maailman parhaasta kitaristista on sinänsä yhtä hyödyllistä kuin keskustelu maailman parhaasta säveltäjästä tai parhaasta taidemaalarista. Kitaristien (kuten säveltäjien ja taidemaalarienkin) kohdalla voidaan edes jotenkuten objektiivisesti puhua ehkä n. top 50 -listasta, kaikki muu sen jälkeen alkaa olla makuasioita.
Tämä johtuu ainakin minusta siitä, että kitara on yksinkertaisesti luovalla tavalla soitettava soitin, kuten myös esimerkiksi piano. Ja mihin liittyy luovuus, liittyvät myös henkilökohtaiset aistimukset, ts. makumieltymykset. Keskustelu maailman parhaasta basistista tai rumpalista on objektiivisesti huomattavasti helpommin rajattavissa vaikka top 10 -listaan kuin keskustelu kitaristeista. Ei sillä, etteikö rumpuja ja bassoa voida soittaa luovasti, mutta näissä instrumenteissa tekninen osaaminen on ehkä helpommin tunnistettavaa.