- Huomenta redari, mitkä sinulla nyt on tuntemukset? villapaitaan ja farkkuihin pukeutun nuori tyttö kysyi kansio sylissään.
- Joo kato, kun kirkastuu - tai kuten tiibetissä sanotaan: valaistuu - silloin näkee itsensä ja elämänsä elokuvana yläviistosta ja osaa hymähtää elämänsä eri käänteille. Länsimainen lääketiede kutsuu sitä dissosiaaliseksi häiriöksi tai mikä se sana nyt onkaan, mutta kuulostaa paljon paranoidisemmalta kuin valaistuminen tai kuten meidän bunkkerissa sanotaan kossupullon jälkeen: kirkastuminen.
Joskus on rauhoittavaa ja turvallista seurata omaa ahdistusta lintuperspektiivistä. Se laittaa asioita, eh, lintuperspektiiviin, daa. Tosin se ei ole valinta että katsonpa tuosta vinkkelistä - se on joutuminen ja jumiinjääminen neljänteen ulottuvuuteen, mutta auttaa pahimman yli.
- Edistyt hyvin. Voin omalta osaltani puoltaa kirjoitusoikeuksien myöntämistä sinulle. Ylilääkärimoderaattorin on vielä Elisabeth Rehnin kanssa allekirjoitettava muutama paperi, mutta voin käytännössä toivottaa sinut mukaan palstallemme.
- Mä oon niin onnellinen. KIITOS!!! Ja anteeks.
Hän meni huoneeseensa, istui sängylleen ja sulkeutui hupparinsa sisään ja heijasi itseään hiljaa loppupäivän.
