Mainos

Kalsarikänniketju

  • 5 331 000
  • 66 665

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vittu, ensimmäinen perjantai aikoihin, kun en jäänyt ylitöihin. Ja eka päivä tällä viikolla, kun ei näin käynyt. Syyspuolella tuli skipattua suunnilleen kaikki KooKoon viikkomatsit, koska ylityöt. Joka kerta oli kaikki valmiina, eli paita ja muut kamat toiveikkaasti autossa, mutta sitten jäätiinkin vittu töihin ja katsottiin telkkarista jostain tokasta erästä lähtien. Onhan se vituttanut, mutta minkäs teet, kun olet tämän duunin valinnut.

Otan sille. Tänä perjantaina en jäänyt ylitöihin.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Täytyy kyllä sanoa että Meta Loaf on jäänyt hyvin pitkälti tuntemattomaksi artistiksi. Toki olen vähän nuori ja silleen. Sain tänään vasta selville että Meat Loaf oli Fight Clubissa mukana. Olen senkin elokuvan katsonut joskus junnuna, mutta ei ihan ole avautunut niillä katseluilla miksi kyseessä olisi yksi parhaista elokuvista ikinä.



 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo




Lepää rauhassa, Burke Shelley. Tämä on niin spesiaali kipale. Pieni metallifani minussa aina muistaa tämän kappaleen. Ja sen muistaa moni muukin. Koska me kaikki olemme lopulta metallifaneja.

Jumalauta tämä on kova. Pikkuisen on silti haikea olo. Nytkö se "Breadfan"-äijä lähti. Tätä vetää Maiden, Metallica ja vaikka ketkä.

Tämä on metallin unohtumattomimpia kappaleita.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings




Lepää rauhassa, Burke Shelley. Tämä on niin spesiaali kipale. Pieni metallifani minussa aina muistaa tämän kappaleen. Ja sen muistaa moni muukin. Koska me kaikki olemme lopulta metallifaneja.

Jumalauta tämä on kova. Pikkuisen on silti haikea olo. Nytkö se "Breadfan"-äijä lähti.

Tässä on kyllä piinaava riffi. Soolossa toki hienoa kun kulkee korvasta toiseen. Aika moni tuon aikakauden yhtye ja artisti on ollut listalla joita pitäisi kuunnella, ihan Hendrixista lähtien.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisää kaihoisia muistoja.

En nyt muistaakseni käynyt hirveän näyttävästi itkemässä rip-ketjussa Jim Pembrokea, mutta en toisaalta kokenut tarvettakaan Wiguja sen lähemmäs 30 vuotta diggailleena. Jim Pembroke on merkittävin ulkomainen vaikute mitä suomalaiseen musiikkiin on tullut.

Kun kuulin Jim Pembroken kuolemasta, olin surullinen. Tuli pala kurkkuun. Mutta vielä enemmän olin kiitollinen. Jim oli niin tärkeä. Olen onnellinen, että ehdin nähdä Jimin ja Wigut monta kertaa. Nytkin kuuntelen Jimiä.

Mies jonka elämäntyö elää ikuisesti suomalaisessa pop- ja rockmusiikissa. Sellainen on Jim Pembroke.

Jim Pembroke elää ikuisesti.


 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Edelliseen liittyen, käykää oikeasti katsomassa näitä legendoja. Esimerkiksi Gutsi veti Kantsussa viime elokuussa eikä sitä kukaan mainostanut. Itse olin toki eturivissä, koska Gutsi.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jim kuiskaa: Tramdriver gonna get me there... ja sen jälkeen vasta jännä alkaa.

Valtava pala suomalaista rockia. Tänne vähän tuurilla eksynyt britti. Mitä se tekikään.

Ketä muita lähtee patsaaseen mukaan?
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja kaikki muut joita kiinnostaa, laittakaa yv. Alan oikeasti omalla ajallani puuhata Jim Pembrokelle kunnianosoitusta. Haluan että Stadi muistaa. Jim on parhaita vaikutteita mitä on ulkomailta saatu. Vaikutti suomalaiseen pop- ja rock-kulttuuriin niin paljon. Kukaan ulkkari ei ole vaikuttanut ikinä niin paljon.

Jim oli niitä merkittäviä maahanmuuttajia.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
En tiiä saisiko näitä nyt kuunnella kun en ole kännissä. Tai kai krapula vielä lasketaan känniksi jos on pari promillee veressä varmaan.
Uuteen nousuun vaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Kalsarikänneille ja junttiuden multihuipentumana taitaa kohta alkaa humaltumaan tässä fugen kämpän parvekkeella. Pari käppäilyreissua tänään tehtynä. Toki molemmilla käytiin ostamassa syömistä ja alkoholia kaupoista.

Keli kohtuu vilpoinen ja tuulinen, joten ei kummempia aktiviteetteja jaksa tähän loman alkuun.

Illalla jos kävisi juomat ottamassa Tauski baarissa ja Mundossa? Junttiako? Kyllä!!

Sen verran pitää korjata, että Tauski baari ei ole tänään auki, joten muualle on suunnattava. Itseasiassa yllättävän monet paikat ovat täällä kiinne näin maanantaina.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Opiskelijan lempipäivä eli pikkulauantai. Noh, mikäs tässä kalsarikännään. Tämähän on ihan mukavaa hommaa näin vaihteeksi johan tässä oli pitkä tauko ilman kalsarointia.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
DS9 ja kyllä on erilaisia nämä madonreikä siirtymät sarjan alussa ja lopussa. Kummallisia erikoistehosteita jne.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Meinasin tässä juuri vastata toimarin sähköpostiin kalsaroidessani. Mietin kuitenkin kaksi kertaa ja en vastannut. Maanantaina sitten. Hänellä ei ole työaikoja, minulla on.
 

Glove

Jäsen
DS9 ja kyllä on erilaisia nämä madonreikä siirtymät sarjan alussa ja lopussa. Kummallisia erikoistehosteita jne.
En tiedä mikä on DS9, mun auto on DS4...

Meinasin tässä juuri vastata toimarin sähköpostiin kalsaroidessani. Mietin kuitenkin kaksi kertaa ja en vastannut. Maanantaina sitten. Hänellä ei ole työaikoja, minulla on.
Helvetin hyvä päätös Nummis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös