No ryypätkää ite yhdeksän kuukautta putkeen ja tulkaa sanomaan ettei teillä muka olisi keijukaiset ja mikä-mikä-maa mielessä.
Joo taas himassa ja repullinen vieressä. Pari tuntia käppäilin kylillä. Sitä ennenkin piti vetää Hertsikan metriksellä pari että ilta lähtee käyntiin ja uskaltaa kirkkaisiin valoihin. No mikä muka teidän spurgujengin reviiri on?
Ei nyt mitään pahaa krapulaa ollut, mutta paremmin lähti päivä käyntiin. Kampin Lidlistä sitten hain tuliaiset kotiin. Matkamuistot keskustan retkeltä. Souvenirs. Joka ilta samat.Mitä tarkoitat? Stadin kirkkaat valot on meidän juttu ja tuossa juuri ennen vappua paistellaan nakkeja kattiloissa.
Matkamuistot keskustan retkeltä. Souvenirs. Joka ilta samat.
Suomalaiset suvereenikaupat aiheuttavat nykyään onneksi vain saman verran myötähäpeää kuin ulkomaalaiset vastaavat.En ole koskaan käynyt helsinkiläisessä suvereenisopissa. Lehdestä olen lukenut kuinka törkeitä hintoja ne ottavat. Mutta tämähän on universaali-ilmiö. Eihän se joka jne...
Hitto näyttäkää mulle Raamatusta se kohta missä Jesse räplää ipadia?
Miettikää leppäkerttuja.
En, mutta sehän siinä logossa oli. Heh.Tiesitkö muuten, että leppäkerttu on puolaksi biedronka.
En, mutta sehän siinä logossa oli. Heh.
Meinasin ottaa repullisen lidlistä, mutta yllätys oli melkoinen kun huomasin että Arjala 24tlk oli alle kaksikymppiä