Anus Aukolle moi takaisin.
Kyllähän tuo oli helppo rasti. Koko Ismo Alangon tuotanto olisikin sitten pidemmän kännin vaativa sessio, mutta miellyttävä sellainen.
Ismo on kyllä relevantti taiteilija, mutta osa hänen tuotannostaan ei oikein minulle uppoa. Ja siitä uppoavasta osasta parhaat osat ovat valitettavasti puhkikuultuja, mutta puhkikuunnelluksi tuleminen ei tietysti ole niinkään musiikin kuin kuuntelijan syytä.
Ismosta tiesi jo ekan Hassis-levyn aikoihin, että tämä mies tekee vielä pitkän uran suomalaisessa populaarimusiikissa, jos vain saa elää. Muistan huljutelleeni tätä ajatusta noin 10-vuotiaana pääkoppani perukoilla. Toisaalta olin suunnilleen samoihin aikoihin satavarma, ettei Kauko Röyhkästä kuulla enää parin vuoden jälkeen mitään, vaikka tyypin jännästä musiikista kovasti pidinkin.
Pitäisin kovastikin suuressa arvossa sellaista faktaa, että Frank Zappa olisi arvostettu muusikko mieleni syövereissä. Mutta kun ei ole. Kertakaikkiaan ei vaan ole.
Kammottava ajatus, eikö totta? En osaa sanoa, miksi näin on, mutta en toisaalta pysty olemaan epärehellinen itselleni. Pidän tottakai suuressa arvossa Zappan saavutuksia, mutta en löydä sitä jotain.
Ristiriitainen tilanne. Minulla on jokseenkin sama suhtautuminen Bob Dylanin tuotantoon. Kai sitä arvossa voi pitää, vaikkei tervepäinen ihminen voi mitenkään ihannoida Dylanin nenämääintää. Muutama erittäin hyvä kappale äijällä on, nippu ammattimiehen otteella tehtyjä sanoituksia päälle, loppu on yhtä kuin iso läjä tylsää lätinää.
Zappan haltuunotto vaatii aikansa. Kuten keskisessä Euroopassa ennen tavattiin lupailla, työ vapauttaa.