Kalsarikänniketju

  • 5 290 716
  • 66 740
Ihan tällänen pieni kotijuopotteluun liittyvä asia tuli mieleen, että vaimo opetti napostelemaan oliiveja. Sopivat eriitäin hyvin alushousujuopotteluun, koska maistuvat hyvälle(kun makuun tottuu) ja suolaisina lisäävät janoa. Suosittelen kokeilemaan (vaikka ei selvipäin tykkää niin kannattaaa kokeilla maistissa). Ihan perus purkkioliivit toimii, eli ei tarvi olle mitää tuoreita, tosin ne on vielä parempia

Purkkioliivit ja purkkijalopenot. Ja liemet vielä perään. Alushousujuopottelun kukkasia.
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Itse olin varsin vahvasti mieltynyt Karhun makuun, joskin havaitsin Porin ja Keravan Karhuissa makueroja. Päätökseni on toki puhtaasti periaatteellinen.
Minä taas en ole huomannut yhtään mitään. Tosin olutta tuleekin 99 prosenttisesti juotua edes jonkinlaisessa humaltumistarkoituksessa, joten tollanen maistelu on muutenkin vähän niin ja näin. Mutta kyllä sen silti erottaa että juoko esim. Karhua vai Koffia.

Hyvien tarjousten perässä tuli tehtyä mielenkiintoisia kokemuksia. Varsinkin Ruuti-olut jäi jostain syystä mieleen varsin vahvasti.
Haa, nuoruusvuosieni lempijuoma! Tai eihän se erityisen hyvää ollut, mutta irtopulloina 12 oli ainakin silloin halvempaa ostaa kuin joku oikea packi. Tosin pilkun edessä olevia prosentteja taisi olla vähän vähemmän.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
...normaalina kalsarikänni-iltana toi voi olla huono asia, kun hetken päästä yrittää päästä vielä nukkuvan emännän peiton alle..

Tästä syystä Pelicans-bayta sanotaan suomen chicagoksi. Nuoria ja ymmärtämättömiä miehiä uhkarohkeine ajatuksineen.
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Joo pitää kokeilla. >Tosin näin normaalina kalsarikänni-iltana toi voi olla huono asia, kun hetken päästä yrittää päästä vielä nukkuvan emännän peiton alle..

Sama tuoksu, sama maku. Mikä siinä sitten vaikeutta aiheuttaa? Mieti vain sitä sardiinia maukasta minkä hetkeä aiemmin suuhusi hotkaisit kun peiton alle kamuat.
 

ScottStevens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, NasKi
Purkkioliivit ja purkkijalopenot. Ja liemet vielä perään. Alushousujuopottelun kukkasia.

taas vaimo varmaan kysyy seuraavalla kerralla kaupassa, että eikö meillä oo jo noita oliiveja, vasta ostettii täys purkki. Jotenkin ne aina hupenee viikonloppusin. Jos on jotain muita vastaavia tuotteita oliivien ja jalapenojen(huom epsanjalainen kirjoitusasu) lisäksi niin otan ehdotuksia vastaan mielenkiinnolla
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Joo pitää kokeilla. >Tosin näin normaalina kalsarikänni-iltana toi voi olla huono asia, kun hetken päästä yrittää päästä vielä nukkuvan emännän peiton alle..

Aamulla sitte hymyilet äreen muijan vierellä ku mikäkin sonni! Sitte se huutaa jääkaapilta kun kersantti-Karoliina "KUKA V..TU ONV..TU SYÖNY MEIN V..UN ..KELE SILLIT JU....UTA!
 
Minä taas en ole huomannut yhtään mitään. Tosin olutta tuleekin 99 prosenttisesti juotua edes jonkinlaisessa humaltumistarkoituksessa, joten tollanen maistelu on muutenkin vähän niin ja näin. Mutta kyllä sen silti erottaa että juoko esim. Karhua vai Koffia.

Haa, nuoruusvuosieni lempijuoma! Tai eihän se erityisen hyvää ollut, mutta irtopulloina 12 oli ainakin silloin halvempaa ostaa kuin joku oikea packi. Tosin pilkun edessä olevia prosentteja taisi olla vähän vähemmän.

Olin havaitsevinani keravalaisen aavistuksen verran pistävämmäksi. Mahdollisena syynä kenties eri vedet.

Ruutia sai varsin opiskelijabudjettiin sopivissa tarjouksissa aikanaan. Maku ei juuri miellyttänyt, mutta juontikelpoista toki ja pöhnään pääsi.
Myös Amiraalia sai toisinaan varsin sopivaan hintaan.
 

ScottStevens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, NasKi
Just tuli töllöstä joku ärrän mainos, jossa piirretty isoleukanen kaveri osti oluen kultapalalla. oli hyvin tehty mainos! Sai tavallisen (janoisen) katsojan hamuamaan lisää olutta. Mä maksasin kuitenki seteleillä..
 
taas vaimo varmaan kysyy seuraavalla kerralla kaupassa, että eikö meillä oo jo noita oliiveja, vasta ostettii täys purkki. Jotenkin ne aina hupenee viikonloppusin. Jos on jotain muita vastaavia tuotteita oliivien ja jalapenojen(huom epsanjalainen kirjoitusasu) lisäksi niin otan ehdotuksia vastaan mielenkiinnolla

Huomautan tässä kohtaa, että omalta osaltani kyseisten purkki-ihanuuksien nauttiminen kalsarit jalassa ja olut kädessä olivat poikamiesvuosien kokemuksia, jonkalaisia ei ole juuri viimevuosina harrastettu.
Jostain syystä vaimoihmiset helposti tuhoavat uroksissa elävän alkukantaisuuden, sääli.
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Huomautan tässä kohtaa, että omalta osaltani kyseisten purkki-ihanuuksien nauttiminen kalsarit jalassa ja olut kädessä olivat poikamiesvuosien kokemuksia, jonkalaisia ei ole juuri viimevuosina harrastettu.
Jostain syystä vaimoihmiset helposti tuhoavat uroksissa elävän alkukantaisuuden, sääli.

Alkukantaisuuden tuhoavat vaimoihmiset vain jos urokset luvan siihen antavat. Eli Oletko sinä se alistuva uros?
 

ScottStevens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, NasKi
luovutus

kai tää sitte on luovutus koska nyt käyn pesemässä hampaat ja kapuan sinne peiton alle. Saatan vähän kokeilla millasia unia vaimokulta on nähny mutta vonkaamaa en rupea. Öitä!!
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
En toki, olen ainoastaan sopeutuva luonne. Alkukantaisuuden ilmaiseminen etsii vain sopivat ilmaantumiskanavat.

kai tää sitte on luovutus koska nyt käyn pesemässä hampaat ja kapuan sinne peiton alle. Saatan vähän kokeilla millasia unia vaimokulta on nähny mutta vonkaamaa en rupea. Öitä!!

Sitähän nykyinen yhteiskunta on. Mukautumista tilanteesta toiseen. Periksiantamista valtiovallan byrokraattisten instanssien edessä. Ei toivoa paremmasta huomisesta teit mitä tahansa.

Hei Scott aja tilanteeseen niin kuin kaimasi. Kyynärpäät korkealla, kovia pommeja avojäillä. hyvin sä pärjäät. Tule takaisin kun jaksat odotamme sinua mielenkiinnolla.
 
Voi jessus, Amiraali olikin unohtunut ihan täysin!

Onko muuten Urhoa ja Amiraalia vielä kaupoissa? Ei ole tullut katseltua, kun yleensä tulee vain otettua joku laatikko. Olisi nimittäin mukava verestää vanhoja vaikka ensi viikonloppuna.

Enpä ole vähään aikaan lähikaupoissa havainnut Amiraalia tai Urhoa.
Löytyykö joku valistunut palstasisarus, joka valottaa totuuden nykyhetkestä?
 
Sitähän nykyinen yhteiskunta on. Mukautumista tilanteesta toiseen. Periksiantamista valtiovallan byrokraattisten instanssien edessä. Ei toivoa paremmasta huomisesta teit mitä tahansa.

Kyseinen suuntaus ikävällä tavalla pyrkii tuhoamaan personaallisuuden ja tekemään kaikista teflonia. Onneksi Jatkiksen KKK antaa mahdollisuuden vielä anti-teflonisuudelle.

-> JokiVeksi going to sleep. Öitä !
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Että rojut ränniin ja tiimariin ostaa sormusta!

Onhan toikin tapa lähestyä, mutta et sä voi tulla suuren rakkauren väliin, edes millään.
Hyvä kakkonen sa olit, parempaa vastusta olis saanu hakea.

Sulkeudumme nyt Jossun kans private-arealle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös