KalPa kaudella 2020–2021 – runkosarjan seuranta

  • 189 823
  • 1 141

Abugali

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Toma on haastatteluissa puhunut että se auttaa paljon ku tuntee ukot monen vuoden ajalta. Ovatko tutut ukot sitten liian tuttuja?
 
P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Mitähän olis maksanu Perhonen maalille vikaan erään? Kuitenkin tekeminen on mitä on eikä kauheesti oo näkyny valoa tunnelin päässä. Olis herätellyt joukkuetta myös vähän siihen että mitä ripulia tuolla läpi päästetään. Ässien neljäs maali tuskin olis jäänyt Samunkaan räpylään mutta muuten sillä olis voinut olla vaikutusta jo koko tilanteen muodostumiseen. Jos, jos, jos. Tähän päädytään aina. Jos olis otettu aikalisä. Jos olis vaihdettu maalivahtia. Pitäskö joskus vaan kokeilla kun selkeesti ei enää paljoa menetettävää oo. Vai aikookoo Miettinen sanoa "pelattiin kyllä hyvin mutta..".
 
Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onhan tuo peli pidemmän aikaa ollut laskusuuntaista. Mun mielestä sieltä lokakuun HPK ottelusta (1-5 voitto) lähtien. Tänään sitten todellinen pohjakosketus. Kyllä teki todella tiukkaa, että sain itseni katsomaan pelin loppuun.

Otteluohjelmaa kun silmäilee niin heitän ennustuksen, että seuraava piste tulee 5.12 JyPiä vastaan. Ei hyvältä kyllä näytä.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Huomenna kauden ensimmäinen pakkovoitto, muuten lumipallo lähtee pyörimään väärään suuntaan isosti. Tämän päivän peli oli kyllä paskinta paskaa miesmuistiin.
 
Uncle Ben

Jäsen
Olipas se aika hämmentävä kokemus. Ässät tuli illan peliin selvästi valmiimpana pelaamaan ja pelasivatkin hyvin. Pitivät paljon kiekkoa, jotta KalPa ei pääse omaan peliinsä kiinni, vaan joutuu pyörimään kiekottomana perässä.

KalPa otti neljä kakkosta ensimmäisessä erässä, tarpeettomia jäähyjä erityisesti Sebokilta. Ässien ensimmäinen maali lähti siitä, kun ykköspakki Leskinen syöttää paineettoman syötön laitaan pari metriä taakse ja Ässät kääntää siitä hyökkäykseen. Aivan kummallista keskittymisen puutetta tai mitä lienee.

Toisessa erässä tarjottiin viiden minuutin ylivoimaa, mutta sekin katkesi omaan jäähyyn, jonka aikana sitten soi omissa. Kolmas erä oli kosmetiikkaa. KalPalta vähän parempaa pelaamista, mutta Ässät puolusti ja kävi tyrkkäämässä yhden vastaiskumaalin.

Saapa nähdä millainen on esitys huomenna Tampereella.
 
Homie

Jäsen
Kyllä on ollut peli sekaisin nyt muutamassa ottelussa. Alkukaudesta näkynyt suoraviivaisuus on puuttunut ja paljon on turhaa kiekon kuskaamista. Luostarinen on esimerkiski viimeisimmissä peleissä yrittänyt jatkuvasti jotain pikkunättejä harhautuksia ja lopulta menettänyt kiekon. Eilisessä Ässät-pelissä oli myös jopa tilastojen valossa paljon harhasyöttöjä. Lisäksi eilisessä pelissä oli useamman kerran näkyvissä, että hyökkäysalueella ei ajatukset olleet samalla aaltopituudella. Yhdenkin kerran jo nauratti, kun oli perinteinen päätyralli hyvällä alulla. Hyökkääjä lähetti normaalin taaksesyötön maalin taakse ja samanaikaisesti kaksi muuta hyökkääjää olikin kaartamassa kohti siniviivaa :). Varmaankin tämä on Tamin sanoin sitä 95% prosentin keskittymistä peliin, joka tuottaa 50% suorituksen.
 
Puttepossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karjalaisen mikkihiiret (23-24)
Ensi viikolla otteluohjelmassa vastassa on Lukko, Pelicans ja Ilves eli kaikki Liigan tämän hetken TOP3-joukkueet.

Tarkoittaa sitä, että tänään on pakko pistää parasta ja tuoda Kuopioon vähintään 2 pistettä.
 
muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Tänään voisi ottaa vaikka tavoitteeksi sen että yksikään jätkä ei ota turhaa jäähyä tai istuu viikon poppareilla.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Tulipahan mieleen kun kalpakin ilmoitti oman version seuran omasta code of conductista niin voisikohan joukkueen sisäiseen coc lisätä että se on viikon palkka esimerkiksi kun otat hyökkäyspään jäähyn tms
 
Puttepossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karjalaisen mikkihiiret (23-24)
Jäähyistä puheen ollen niin nopealla vilkaisulla KalPa on ottanut toiseksi eniten kaksiminuuttisia per peli tällä kaudella, jos en ole väärässä. Lähes 5 jäähyä per peli on liikaa.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Jäähyistä puheen ollen niin nopealla vilkaisulla KalPa on ottanut toiseksi eniten kaksiminuuttisia per peli tällä kaudella, jos en ole väärässä. Lähes 5 jäähyä per peli on liikaa.

Alivoima on kyllä ihan kuhtalaisella tasolla ollut, joten "periaatteessa" 10min per peli kärsittäisiin boksissa istua, mutta ylivoiman pitäisi vastata tuohon tekemällä maalin tai 2 per peli. Koska jos se 5v5 peli (jolloin ne maalit on yleensä tehty) jää aika lyhyeksi jos erikoistilanteista ei maalia saada aikaan.
 
Alivoima toimii melko hyvin, mutta jäähyjen vaikutus ulottuu niiden ulkopuolellekin. Aika monesti näissä peleissä vastustaja saa momentumin kun KalPan ottaa jäähyn.
 
Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Jäähyistä puheen ollen niin nopealla vilkaisulla KalPa on ottanut toiseksi eniten kaksiminuuttisia per peli tällä kaudella, jos en ole väärässä. Lähes 5 jäähyä per peli on liikaa.
Niinpä.. Kalpan materiaalilla ei vain ole mahdollista antaa tasoitusta suurilla jäähymäärillä. Tomakin tietää tämän, silti tämä on ollut tilanne koko ajan hänen aikanaan. Tästä on varmasti pelaajille puhuttu, puhe ei vain mene perille. Virran aikana Kalpa oli hyvin vähäjäähyinen joukkue. Tiedän, että pelityyli on hieman erilainen, mutta sillä ei vain voi jäähyherkkyytä perustella, varsinkin kun joka ottelussa on ns. ääliöjäähyjä. Näitä ei Peksin aikaan juurikaan ollut..
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Onhan tämä nyt selvä parannus eiliseen, ai että kun tästä saisi 3p
 
Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Selvä parannus.. Toki väärä vaihto 3 vs 3 on harvinainen. KalPa osoitti, että sillä on edellytyksiä pelata paljon paremmin kuin eilen. Mietityttää vain miksi joukkueen pitää kärsiä rökäletappio ennen kuin pelaaja pelaa sitoutuneesti sillä tasolla millä on kyky pelata?
 
Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Onhan tämä nyt selvä parannus eiliseen, ai että kun tästä saisi 3p
Selvä parannus erilliseen. Mietityttää vain miksi joukkueen pitää kärsiä rökäletappio ennen kuin pelaajat pelaavat sillä tasolla sitoutuneesti mihin kykenevät? Pistekkin oli positiivinen yllätys, kun eilisen peliin oli nähnyt..
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Minkähän takia se neljäs ukko kiirehti jatkoajalla vaihtoon, kun tuomarilla oli jo käsi pystyssä? Peli olisi varmaankin lyöty poikki, jos olisi jäänyt sinne kentälle kuubailemaan. Tämä oli muuten ainakin kolmas kerta lähivuosina, kun hävitään Tapparalle vieraissa loppuhetkien väärään vaihtoon.
 
Mietin ihan samaa. Parkkisakon saatua en kiirehdi itse siirtämään autoa pois parkkipaikalta saman päivän aikana. Mutta jääkiekkoilijat...
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Minkähän takia se neljäs ukko kiirehti jatkoajalla vaihtoon, kun tuomarilla oli jo käsi pystyssä? Peli olisi varmaankin lyöty poikki, jos olisi jäänyt sinne kentälle kuubailemaan. Tämä oli muuten ainakin kolmas kerta lähivuosina, kun hävitään Tapparalle vieraissa loppuhetkien väärään vaihtoon.
Kysyin tuota toisessa ketjussa viisaammilta sain tälläisen vastauksen:

Tahallinen väärä vaihto varsinaisen peliajan viimeisen kahden minuutin aikana tai koska tahansa jatkoajalla johtaa rangaistuslaukaukseen.

Eli ilmeisesti pelaajan jäädessä kentälle se tulkittaisiin tahalliseksi jolloin tulisi rankkari.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös