KalPa kaudella 2015–2016

  • 244 480
  • 812

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Aamun paperi mullikasta poimittua:

"Miika Koiviston siirtyminen Helsingin IFK:n vahvuuteen näytti pitkään varmalta, mutta Tommi Taimin mahdollinen siirtyminen voi tyssätä KalPan pelaajan siirron. Koivisto saattaa kuitenkin siirtyä jonnekkin muualle, jos HIFK pesti menee puihin."

"-Emme aio pidätellä nuortamiestä väkisin joukkueessamme. Puolustajan kauppaaminen olisi jopa hyvä asia, koska meillä on hieman vajetta hyökkäyksessä..." -Toni Saksman

"-Kova halumme on rakentaa puhtaasti kotimainen joukkue" -Kimmo Kapanen

Hienolta kuulostaaa. Ei pelata sillä, että Tammela koko kauden kärkiketjuissa pelaisi. Samoin kun Lukka tuli sisään niin ollaan ulostamassa Koiviston kolmannen kauden kallista sopimusta? Mulle tämä ainakin sopii. Hienoa tekemisen meininkiä toimistolla. Tästä on hyvä jatkaa!
 
Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Uskon, että Lukka tulee nousemaan isoon rooliin ensi kaudella. Oli hyvän oloinen kaveri kyllä kun piipahti. Hyvä pelirohkeus, uskaltaa pitää kiekkoa, liikkuu hyvin ja omaa ihan asiallisen kudin.

"-Kova halumme on rakentaa puhtaasti kotimainen joukkue" -Kimmo Kapanen

Hyökkäyksessä on mielestäni yhden sentterin ja laiturin tarve 1-2.kenttiin. Birnerin ja Ilomäen paikat pitäisi ainakin täyttää. Jos haetaan täysin kotimaista joukkuetta, niin haastetta varmasti on löytää tarvittavan tasoiset kaverit järkevään hintaan. Ulkomailta varmasti olisi tarjolla pelaajia, mutta sieltä on turha lähteä arpomalla hakemaan vaan, jos otetaan, niin sitten juuri tyyliin Birner. Tiedetään jo taso.

Täysin kotimaisessa joukkueessa on se hyöty, että joukkue olisi kasassa käytännössä jo keväällä. Yhteenhitsautumisen kannalta yms. hyvä asia, kuten tällä kaudellakin. ettei niitä pelaajia tipu mukaan hiljalleen kesän aikana ja syksyllä.

Puolustus näyttää oikein asialliselta ja maalivahtiosasto kunnossa.
 
hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Jarkko Malinen ei pelaa Kalpassa kaudella 15-16. Asian kuulin tänään Kookoon puolustajalta. Malinen on sorvannut jo viime vuoden puolella sopimuksen sarjatulokkaan kanssa.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Aamun paperi mullikasta poimittua:

"Miika Koiviston siirtyminen Helsingin IFK:n vahvuuteen näytti pitkään varmalta, mutta Tommi Taimin mahdollinen siirtyminen voi tyssätä KalPan pelaajan siirron. Koivisto saattaa kuitenkin siirtyä jonnekkin muualle, jos HIFK pesti menee puihin."

"-Emme aio pidätellä nuortamiestä väkisin joukkueessamme. Puolustajan kauppaaminen olisi jopa hyvä asia, koska meillä on hieman vajetta hyökkäyksessä..." -Toni Saksman

Onkohan tällä rahalla tarkoitus vahvistaa hyökkäystä jollakin nimekkäälläkin miehellä vai onkohan tilanne ainoastaan se, että pelaajabudjettia on vaan yksinkertaisesti ensi kaudeksi pyrittävä kaikin keinoin pienentämään? Puolustus näyttää kyllä ilman Koivistoakin ihan asialliselta, mutta on armottoman ohut loukkaantumisten sattuessa. Toivottavasti emme ajaudu ensi kaudella taas samaan tilanteeseen kuin tällä kaudella, jolloin lainamiehiä raavittiin sieltä täältä ja rahaa paloi varmasti suunniteltua enemmän.

Pitäisin Koiviston joukkueessa jo ihan pelkästään loppukauden peliesitysten perusteella. Ymmärrän toki myös taloudelliset realiteetit. En tunne Koiviston sopimuksen yksityiskohtia, mutta ilmeisesti palkallisesti hyvinkin nousujohteinen sopimus on kyseessä. Tämä tieto on tosin vain eri lähteistä yhdisteltyä arvailua.
 
Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onkohan tällä rahalla tarkoitus vahvistaa hyökkäystä jollakin nimekkäälläkin miehellä

Jutun perusteella juuri tästä on kyse.
Saksman kertoi, että Koivistosta irotettavat varat käytetään nimenomaan hyökkäyksen vahvistamiseen ja tästä syystä KalPa myös siirtoa hakee.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Jutun perusteella juuri tästä on kyse.
Saksman kertoi, että Koivistosta irotettavat varat käytetään nimenomaan hyökkäyksen vahvistamiseen ja tästä syystä KalPa myös siirtoa hakee.
Niin, no tuo Saksmanin kommentti ei vielä tarkoita, että sieltä on tulossa ketään nimimiestä. Sehän lienee kaikille selvää, että ainakin pari ruutua on vielä hyökkäyksessä täytettävänä.
 
Kilpimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jutun perusteella juuri tästä on kyse.
Saksman kertoi, että Koivistosta irotettavat varat käytetään nimenomaan hyökkäyksen vahvistamiseen ja tästä syystä KalPa myös siirtoa hakee.

Ainakin itse tulkitsen tämän Saksmanin kommentin niin ettei Koivistolla itsellään ole haluja jatkaa Kuopiossa:

"-Emme aio pidätellä nuortamiestä väkisin joukkueessamme. Puolustajan kauppaaminen olisi jopa hyvä asia, koska meillä on hieman vajetta hyökkäyksessä..." -Toni Saksman

Eihän kaveria kannata täällä väkisin pitää, jos motivaatio on nollassa ja samalla on mahdollista "vapauttaa" pelimerkkejä hyökkäykseen.

Mutta, jos ja kun Koivisto lähtee, niin kyllähän hänen tilalleen joku kaveri tarvitaan.
En usko, että kaikki varat satsataan pelkästään hyökkäyksen vahvistamiseen.
 
hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Rasmus Rissasesta puolustuksen stay at home maalinvarjelija. NHL-sopimus on varmasti kiven alla. Loukkantuminen loppukaudesta tuli pahaan paikkaan, kun pääsi antamaan näyttöjä isossa liigassa. Ilmeisesti luistelu vaatii kohennusta ja liikkuminen ylipäätään. Siihen on lääkkeet Kalpassa. Toivottavasti ymmärtää tulla kehittämään heikkouksiaan ja sitä kautta uuteen lentoon.

Veli-Matti Savinainen? Minne mahtaa mies mennä kahden heikommin sujuneen kauden jälkeen? Porista on tullut ennenkin Kuopioon hyviä pelureita.
 
Rissanen saattaisi semi halvallakin irrota. Tokkopa hinkua vielä Suomeen on, toki Kalpassa kehittyisi varmasti enemmän kun poppariosastolla.

Savinainen olisi mielenkiintoinen haku. Väitän, että ei samoja pisteitä tule urallaan enää tekemään kun kultakeväänä, mut kyl varmaa semmonen 30 mahdollista. Sopisi hyvin tuolle telaketjuosastolle, mutta pystyisi täyttämään myös ylempien kenttien roolit. Taitaa vaan hintalappua olla tällä hetkellä +200k johon KalPalla ei ole varaa.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC

Molemmilla lienee Ruotsi ensi kaudella osoitteena. Toki molemmat olisivat tervetulleita myös Kallaveden rannoille. Savinainen voisi olla oikein oiva pelaaja KalPaan, eikä hän kyllä viime aikaisilla näytöillä voi itseään ihan taivaisiin hinnoitella. Harvalla seuralla Suomessa on muutenkaan varaa mihinkään varmaan 40 pisteen mieheen. Rissasen kohdalla täytyy myöntää, että en oikein tiedä kaveria sen enempää kuin nimeltä. Ei nyt ainakaan huono voi olla, jos nyt on päässyt the show:ssakin pelaamaan meneillä olevalla kaudella. Kuitenkin varmana pidän, että Rissanen suuntaa takaisin Eurooppaan, on hän jo sen verran kauan yrittänyt P-Amerikassa.

Ketähän vielä tulossa ja milloin tulossa? Julkiset lausunnot antavat ymmärtää jopa, että Koivistosta halutaan eroon. Pahin skenaario olisi, että ensin ollaan savustamassa häntä pois, mutta sitten ei kelpaakaan kenellekään ja alkukaudesta pukee kilpinutun päälleen. Voi olla toki, että hän itse välttämättä haluaa siirtyä pois. En vaan jotenkin pääse siitä ajatuksesta, että KalPa hänestä eroon haluaa saadakseen säästöjä. Kevään näytöt kuitenkin oli hyvät. Mutta mistäpä minä näitä tietäisin. Mietin vaan.
 
TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Jos itse olisin Rissasen saappaissa, pyrkisin nyt rahastamaan kunnolla tuolla NHL-statuksella, jos Pohjois-Amerikassa jatko on poissuljettu. Aika pähkinöillä on tainnut ammattilaisvuodetkin mennä eikä tuollainen peruspakki välttämättä Euroopassakaan mitään jättisopimuksia tule tekemään. Nyt on mahdollisuus pyytää pientä "NHL-lisää" sopimukseen, kun pelejä on CV:ssä edelliseltä kaudelta.
 
Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
Veli-Matti Savinainen ja Pekka Virta kuulostaa kyllä semmoselta yhtälöltä, jota ei tule tapahtumaan vaikka rahaa olisi kuinka paljon. Savinaisen tyyliselle persoonalle pitää olla todella ihmisläheinen valmentaja, tai edes jokseenkin keskusteleva tyyppi. Virta on tässä asiassa varmasti koko Liigan huonoin. Joukkueesta on vähän kuulunut semmosta puhetta, että varsinkaan kokeneet pelaajat eivät ole kovin innoissaan Virrasta. Joku kokeneista saattaa jopa vaihtaa maisemaa/lopettaa ennen kuin kiekko tippuu syksyllä taas jäähän.
 
Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Virta on tässä asiassa varmasti koko Liigan huonoin. Joukkueesta on vähän kuulunut semmosta puhetta, että varsinkaan kokeneet pelaajat eivät ole kovin innoissaan Virrasta. Joku kokeneista saattaa jopa vaihtaa maisemaa/lopettaa ennen kuin kiekko tippuu syksyllä taas jäähän.

Juu ainahan näitä puheita on Virran ja pelaajien jännitteistä piisannut. Voutilaisen piti olla Virran kanssa huonoissa väleissä, eikä näin ollen pelata KalPassa jos Virta valmentaa. No siellähän tuo on jo kauden painanut.

Ei ole taas pitkä aika, kun itse kuulin Virran osanneen kehittää suhtautumistaan pelaajiin. Ei siellä nyt varmaan ihan rikki pelaajien ja valmentajan välit ole, kun katsoo viime kautta. Siihen peilaten, jos joku haluaa lähteä joukkueesta valmentajan takia. Kertoo se enemmän pelaajan omasta heikkoudesta/nöyryyden puutteesta, kuin valmentajan huonoista tavoista.
 
Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
Juu ainahan näitä puheita on Virran ja pelaajien jännitteistä piisannut. Voutilaisen piti olla Virran kanssa huonoissa väleissä, eikä näin ollen pelata KalPassa jos Virta valmentaa. No siellähän tuo on jo kauden painanut.

Piti olla ja onkin. Osoitti vain sitä ammattimaisuutta ja pelasi ihan ok kauden. Ja kuulin nimenomaan Voutilaisesta, että haluaisi pois, mutta noin kallista sopimusta kukaan ei ota kontolleen. Saattoi tietysti olla kauden loputtua pettyneen miehen puhetta.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Piti olla ja onkin. Osoitti vain sitä ammattimaisuutta ja pelasi ihan ok kauden. Ja kuulin nimenomaan Voutilaisesta, että haluaisi pois, mutta noin kallista sopimusta kukaan ei ota kontolleen. Saattoi tietysti olla kauden loputtua pettyneen miehen puhetta.
Vodellahhan tämä ajankohta kotiinpaluuseen oli surkea. Sekasorto koko organisaatiossa ja epämielyttävä koutsi. Olisi varmasti tahkonnut paremmin toisessa liigajengissä(kuten Tapparassa näkyi). Vähä tuntuu, että kaudet olleet semirepaleisia ja hymyä ei ole juuri kasvoilta välittynyt haastatteluja katsoessa. Toisin kuin Mutasen Samilta.
Liekkö ei tekeminen joukkueessa ole mieleistä. Se on kuitenkin hatun noston paikka miehen kohdalta, että olipa rikki tai koutsi ei miellytä, hoitaa minusta hommansa ammattimaisesti. Arvostan ukkoa suuresti, vaikka hänestä odotin KalPan pelastajaa, mitä ei vielä juuri ole ollut. Sopparin kolmas ja kallein(350k?) vuosi alkaa ja saapa nähdä miten mies tuhoaa. Täysin terveenä ja hyvien ketjukavereiden kanssa 20häkin raja enemmän kuin mahdollinen. Tuntuu, että vähän oli puhki suuremman osan kaudesta. No ensi kaudella odotetaan niin Voden kuin KalPan uutta tulemista! Alkaispa jo..
Edit. Typoja hieman pois. Lasta syöttäessä puhelimella näpytetty ajatukset äkkiä ylös
 
Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Kyllä Jukka Voutilainen on ollut suurimpia pettymyksiä KalPassa, kun suhteutetaan palkkaan. Ei ole missään vaiheessa noussut huipputasolle, vaikka liksa on varmasti yksi liigan parhaimmista. Kevään pudotuspeleissä otteet olivat tusinapelurin tasoa, muun muassa miehet katosivat useasti ja se realisoitui vastustajan maaleina. Oliko väsymystä vai oliko apina selässä jo niin suuri, kun loppurunkosarja mentiin ilman maaleja. En tiedä. Vähän on mennyt kyllä toiveet siitä, että Vode nousisi vielä kerran liigan huippupelaajien joukkoon.

Vodehan kiitteli valmennusta (lähde: KalPan FB) siitä, että lepoa annettiin aivan eri tavalla kuin Jari Laukkasen aikakaudella. Mutta voihan se olla, että Voden ja Virran välillä ei ole paras mahdollinen kemia. Muutenkin moni KalPan kokeneista pelaajista petti pudotuspeleissä, eniten Vode ja kapteeni Mikko Jokela. En ole varma, mutta voihan se olla niin, että Virralla on yhä töitä siinä, kuinka kokeneiden pelaajien kanssa toimitaan. Käsittääkseni muutenhan Virta on kehittänyt ihmisjohtamistaan säyseämpään suuntaan, mutta siitä ei ole mitään 100% tietoa.
 
Uncle Ben

Jäsen
Julkiset lausunnot antavat ymmärtää jopa, että Koivistosta halutaan eroon. Pahin skenaario olisi, että ensin ollaan savustamassa häntä pois, mutta sitten ei kelpaakaan kenellekään ja alkukaudesta pukee kilpinutun päälleen. Voi olla toki, että hän itse välttämättä haluaa siirtyä pois. En vaan jotenkin pääse siitä ajatuksesta, että KalPa hänestä eroon haluaa saadakseen säästöjä. Kevään näytöt kuitenkin oli hyvät. Mutta mistäpä minä näitä tietäisin. Mietin vaan.

Vähän samantyyppisiä mietin minäkin. Koiviston tilanne on nyt hiukan erikoinen. Ehkäpä jatko KalPassakin on vielä mahdollista, mutta ei se toisaalta kovin luontevalta vaikuttaisi, kun hänen lähdöllään on näinkin avoimesti spekuloitu. Mikä Koiviston palkka ensi kauden sopimuksessa sitten onkaan, niin IFK:lla olisi varmasti ollut mahdollisuus ottaa soppari kontolleen. Varmaan moni muukin seura olisi halukas ottamaan Koiviston, jos KalPa maksaisi osan palkasta. Tämä taas ei KalPan kannalta olisi kovinkaan mielekästä, kun oikeastaan rosteriin tarvittaisiin se puolustaja(kin) joka tapauksessa.

En tiedä mikä osapuoli tässä sitten on edes aloitteellinen ollut, mutta tietysti jos Koivisto oikein kovasti pois haluaisi, niin ehkäpä hän sitten olisi valmis vaikka vain purkamaan KalPa-diilin ja tekemään kokonaan uuden sopimuksen jonnekin toisaalle. Mutta mahtaisko ihan tuostakaan kuitenkaan olla kyse.
 
Hulluahan tuo olisi Koiviston puolelta purkaa diili. Tuskin saa samanlaista hetkeen rahallisesti. Einyt kuitenkaan mikään maagisin pakki tähän liigaan. Kehitys vähän pysähty ja jalkanopeus heikkoa. Samoin laukaus josta 0 maalia merkkinä. Peliäly hyvää luokkaa toki ja hyvä kiekollinen pakki. Sinällään ei itseä häiritse jos lähtee, vaikka tehokkain KalPa olikin.
Jännä nähdä miten miehen käy. Onko aloite lähtenyt seuralta vai mieheltä. Samalla liksalla tuskin moneen jengiin on asiaa. Ei varmaan riitä maksukyky. Ja toisaalta tosiaan olisi järetön mikäli KalPa maksaisi osan palkasta. Sinällään menee rahaa kokoajan hukkaan. Ja kaveri pelaa toisessa seurassa. Eriasia jos kesken kauden lähtisi pois. Toivotaan jos sattuu käymään, että mies seurassa jatkaakin niin ei tule motivaatio droppia.
 
HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hyvärinen ei jatka KalPassa, kertoo KalPa:n kotisivut:
http://www.kalpa.fi/2015-2016_uutinen/toni-hyvarinen-ei-jatka-kalpassa

"KalPa ja Toni Hyvärinen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet pelaajan ensi kautta koskeneen sopimuksen.
KalPa toivottaa onnea ja menestystä uusiin haasteisiin."
Lyhytsanainen on tiedote. Ei mikään kaamea lovi rosteriin tosin. Enemmän huolestuttaa nämä vihjailut Voutilaisesta, vaikka miehen hinta/pistemäärä- suhde onkin ollut varsin heikonlainen.
 
-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Hyvärisen lähtö tuli puskista. Kyseessä hyvä roolipelaaja. Painava taklaus, pikkusian viljelijä ja vittumainen pelata vastaan. Näitä pelaajia ei joka oksalla kasva. Liekkö Hyvärinen odottanut isompaa roolia kuin mitä sai?
 
Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Hyvärisessä ja Junnilassa sikäli samaa, että tehottomuus vaivaa. Päinvastoin, kuin Junnila, Hyvärinen ei päässyt edes paikoille.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Päinvastoin kuin Junnila, Hyväristä ei heitelty seinille :) Tuo paikoille pääsy on vähän sama kuin melkein saisi pi..lua.
Itekki sain melkeen kerran, oli jo alasti sängyssä, olin vain yksin.
Mitä tähän sopimuksen purkuun. Nojoo ei hirveesti tehoja menetetä, mutta vysiikkaa paljon. Etenkin kun jo Kole ja Kubalik on lähtenyt kanssa muualle. Tälle osastolle ei olla ketään kuitenkaan tilalle hankittu. Nikko voi olla vahva, mutta rymistelijä ei kuitenkaan kuulemma ole.
 
Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Hyvärisen tyylinen pelaaja on joukkueelleen arvokas ja olen tykännyt miehen pelityylistä junnuajoista lähtien. Jotenkin tällä kaudella häntä vaivasi hieman jarkkoruutumaisuus, eli joukkue kärsi monesti huolimattomista pikkusikailuista liian paljon miehen ottaen enemmän jäähyjä kuin sai aiheutettua. Näin ainakin katsomosta käsin. Jotenkin mieheltä pitäisi löytyä vielä yksi vaihde, jotta pääsisi uralla eteenpäin. Menee hyvin muiden mukana ja kulmamyllyjen pyörittäminen lähtee selkäytimestä, mutta siihen se usein jääkin. Toivotaan onnea ja menestystä uusiin ympyröihin!
 
Uncle Ben

Jäsen

Oho, aika yllättävää. Ei nyt tietysti mitenkään järisyttävä uutinen koko joukkuetta ajatellen, mutta yllättävä kuitenkin. Minusta Hyvärinen täytti paikkansa ihan ok. Varmaan vieläkin parempaa olisi voinut olla, mutta kuitenkin kymmenen pistettä kohtalaisen pienellä peliajalla, jollain määrin fyysinen pelaaja, rightin kätisyys, oma kasvatti etc. Vaikea uskoa, että palkkakaan olisi niin suuri, että KalPalle tästä mitään erityistä etua tulisi, kun käytännössä joku muu pelaaja on kuitenkin rosteriin saatava tilalle. Ehkäpä Hyvärinen on siis itse syystä tai toisesta halunnut tehdä jotain muuta. Menestystä siihen muuhun sitten vaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös