KalPa kaudella 2013–2014

  • 948 919
  • 2 195

August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hyvää keskustelua palastalla. Itse en kuitenkaan ole mestaamassa S.Kapasta kuin te muut. Mielestäni S.Kapanen pelasi mukiin menevän kauden. Alisuoritti tottakai, niinkuin koko joukkue. Kuitenkin pelaajabudjetin pienentyessä Kapanen on hyvä vahvistus. On ymmärrettävää, että Kapanen ei ole samanlaisessa pelillisessä kunnossa kuin muutamia vuosia sitten, mutta hänen roolinsa on muuttunut ja avut tulevat ehkä kokonaisvaltaisemmin kuin maalinteon kautta. Lisäksi jos KalPan rosteri kokee nuorennusleikkauksen, Sami Kapasen rooli kasvaa vain. Valmennuksessa Tommi Miettisen läsnäolo voi myös tuoda jämäkkyyttä penkin taakse.

Viime kaudella kokeiltiin onneamme kalliimmalla rosterilla, ja epäonnistuttiin. Nyt palataan takaisin yllättäjäjoukkueeksi, sopii minulle. Joukkue huutaa vielä muutamia pelaajia. Täsmähankinta puolustukseen, Salmisen korvaaja ja Kolehaminen vol 2, siinä olisi minun kevätostokset. Sen lisäksi valmennukselle vihjaisin tavoitteeksi kuntopiikin oikean sijoittamisen. Katsojille ja faneille sanoisin, että voi jumalauta! Kausikortitko jää ostamatta kevään rosterivertailujen perusteella? Siinä ollaan joukkueen takana isossa rintamassa. Toivottavasti Suomi ei joudu koskaan sotaan, jos tämmöisiä pelkureita ja luovuttajia kansa pullollaan.

Nämä muutamat havainnot KalPasta näin keväällä. Palaillaan asiaan syksymmällä, nyt täytyy ottaa etäisyyttä KalPaan ja kiekkoon että jaksaa taas syksyllä.

Mielenkiintoista muuten nähdä mikä on tämän hifkitaustaisten valmentajan merkitys siinä, saako kalpa hifkitaustaisia pelaajia joukkueeseen. Ville Peltonen ja Kimmo Kuhta joukkueeseen. Silloin ei hymyilyttäisi kuin Kuhtaa, joka hymyilee aina.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers

Älä nyt, vaikka minäkin olen toisaalta toivonut S.Kapasen lopettamista, niin mielestäni Kapasella on siltikin joukkueelle annettavaa JOS ei aiheuta ylimääräistä kiristystä pelaajien keskuudessa, eikä suu käy tuomareille kokoajan. On todellakin pelillisesti edelleenkin annettavaa joukkueelle.

Kuhtahan varmasti pyörtää lopettamispäätöksensä ja lähtee Pennasen houkuttelemana KalPaan ;)

Mitä Kapaseen tulee, niin mieluummin näkisin maestron lopettavan uransa, vaikka sitten sen voitetun pronssimatsin jälkeen.
 

Dängleri

Jäsen
" - Tämä on lähtötilanne ja joukkue on valmis 15.2., jolloin SM-liigan siirtoikkuna ensi kaudella sulkeutuu."

Kuullostaa positiiviselta ja lupaavalta, mutta kuullostaa jälleen perusjargonilta, aivan kuten aiemminkin? Viime kaudella lupailtiin sentteriä ja pakkia, joista saatiin toki jälkimmäinen Joni Haverisen muodossa. Eihän sitä tiedä, vaikka tulevalla kaudella löytyisi sitten se kauan etsitty sentteri. Jokereille ei kuulemma enää Henri Heino kelpaa, joten toimisiko ilmasilta Ilmalasta Niiralaan tälläkin kertaa?

Tuohon Sami Kapasen "mestaamiseen" toteaisin, että itse olisin toki mieluummin nähnyt kaverin laittavan hokkarit naulaan, mutta toistaalta mikäli pysyy fyysisesti kunnossa, niin voi olla oiva lisä 3.ketjuun. Mutta jos ensi kaudellakin on kiintiöpaikka kahdessa ensimmäisessä ketjussa ja YV:llä, niin siinä tapauksessa pitää taas valita itkun ja naurun väliltä.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Kuullostaa positiiviselta ja lupaavalta, mutta kuullostaa jälleen perusjargonilta, aivan kuten aiemminkin?

No, kuten aiemminkin, niin ei voida taaskaan, kuin katsoa tuon 15.2 jälkeen oliko se perusjargonia. En muista aiemmalta kaudelta, että joukkueen valmiudesta 15.2 mennessä oltaisiin puhuttu näin selvästi. Mutta, kuten sanottua, niin vitutusmittari nollattu ja annetaan joukkueelle ja organisaatiolle mahdollisuus näyttää, että viimein ollaan opittu. Tulevalla kaudella voi tosin meikäläisen selkäranka rapsahtaa jo paljon viime kautta aiemmin.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Ihan odotettua antai sieltä tuli, ainoa ylläri oli tuo Lannonin "ohari" toki kaikkea hyvää miehelle, mutta kyllä miehen fiksuna miehenä pitäisi ymmärtää sopimuksesta pitää kiinni. Noh nyt pitäisi olla aikaa etsiä sitä Lannon vol kakkosta, ja varmasti myös hyökkäystä vahvistetaan muutamalla täsmähankinnalla.

Ja koittakaa ymmärtää jo esim. case Puustisesta, että ei miestä voida ilmoittaa kun herran kausi on KESKEN. Toivottavasti Pude silti tänne saataisiin.

S.Kapasen jatko oli nyt odotettu, kunhan tosiaan pysyy laiturin tontilla, eikä yv:lläkään ole enää viivalla, niin antaa miehen pelailla. Kumma juttu muuten, että yhden välivuoden jälkeen se Super-Sami hävisi totaalisesti, ja noihin aikoihinhan taisi ne avioerohässäkätkin tulla, ei voi olla sattumaa. Baarissahan Samia on näkynyt liiankin kanssa..

Hyviin uutisiin kuitenkin Kassun pitkä jatko ja H.Ikosen paluu. Jatketaan tästä nyt maltilla eteenpäin, uskon myös tuon 15.2 maininnan tarkoittavan sitä, että nyt budjettiin oikeasti jätetään tilaa myös kesken kauden mahdollisesti tehtäville hankinnoille.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Ja koittakaa ymmärtää jo esim. case Puustisesta, että ei miestä voida ilmoittaa kun herran kausi on KESKEN. Toivottavasti Pude silti tänne saataisiin.
Tuo ei koske kuin SM-liigaa eli tuo ei ole selitys.
SM-liigassahan on voimassa tuo "herrasmies" sopimus ettei muka neuvotella kauden aikana mutta kaikkihan tietää totuuden.
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
No niin

Tuo ei koske kuin SM-liigaa eli tuo ei ole selitys.
SM-liigassahan on voimassa tuo "herrasmies" sopimus ettei muka neuvotella kauden aikana mutta kaikkihan tietää totuuden.

Neuvotellaan neuvotellaan, mutta mahdollista sopimusta ei voi julkaista, ennenkuin Puustisen kausi on ohi. Varmasti on neuvoteltu. Aika amatööri puuhastelua olisi julkisuudessa K.Kapasen myöntää neuvottelut/ sopimukset ennakkoon. Saattais jokin muukin TJ nokittaa.

Eli jos on jonkun mielestä toimisto toiminut amatöörimaisesti, niin taitaa samaa vikaa olla täällä keskusteluissakin.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Neuvotellaan neuvotellaan, mutta mahdollista sopimusta ei voi julkaista, ennenkuin Puustisen kausi on ohi. Varmasti on neuvoteltu. Aika amatööri puuhastelua olisi julkisuudessa K.Kapasen myöntää neuvottelut/ sopimukset ennakkoon. Saattais jokin muukin TJ nokittaa.

Eli jos on jonkun mielestä toimisto toiminut amatöörimaisesti, niin taitaa samaa vikaa olla täällä keskusteluissakin.
Kuten sanoin tuo ei koske kuin SM-liigassa pelaavia muissa liigoissa pelaavien kanssa voi tehdä sopimuksia milloin haluaa.
Ei Puustisen sopimuksen julkaisu siis ole kiinni siitä saako sen julkaista vaan enemmän siitä onko sitä sopimusta.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Täällä onkin jo puitu ettei mm. Tapparan nykyinen ykkösketjukaan mikään ihmeellinen tosiaan ole ja pelaa silti mestaruudesta, mutta kyllä vähän hirvittää ajatella että millainen KalPan ykkönen on jos Salminen lähtee. Lehkonen varmaan toisessa laidassa, Voutilainen kaiketi keskellä mutta ei kai sinne nyt kumpaakaan Kapasta voi toiseen laitaan heittää. Toinen on liian kokematon ja heiveröinen ja toisen paikka ei todellakaan enää ole ykkösessä. Kerman ei, Kolehmainen ei, Lammassaari tuskin ihan niin hyvään vireeseen pääsee. Kuka kumma? Saarisen Ozzy? Ykkösen toiseksi laituriksi sopisikin todella hyvin tyyppi nimeltä Jukka Voutilainen, mutta kukas siihen sentteriksi sitten istutetaan. Kerälä ei oikein ykkössentterinä vakuuta, vaikka ihan hyvin pelasikin pleijareissa ne pelit mitkä annettiin pelata. Tässäpä onkin pähkinää purtavaksi, mutta toimisto on antanut ymmärtää että joukkuetta on koottu vähän sillä silmällä ettei Sakke enää täällä jatkaisi. Siksi onkin vähän omituista ettei tänään julkaistu yhden yhtä uutta pelaajaa. Toivon ettei tällä tarkoiteta että nykyisestä jengistä joku vain nostetaan ykköseen koska on pakko. Puustisen Juuso sopisi hyvin mutta, no, niin.

Olisi muuten vitsit aika vähissä jos Vode tekisi kermanit ja menettäisi kaiken itseluottamuksensa ja ilmeisesti myös pelisilmänsä loukkaantumisten takia.
 

Dängleri

Jäsen
Ja koittakaa ymmärtää jo esim. case Puustisesta, että ei miestä voida ilmoittaa kun herran kausi on KESKEN. Toivottavasti Pude silti tänne saataisiin.

TOIVOTTAVASTI. Taitaa olla kuitenkin enemmän toive-ajattelua, kuin realismia.

Meillä on kuitenkin tunkua jo ennestään laitureiden osalta, joten niinköhän sieltä vielä lisää tulisi? Toki jos Salminen jättää KalPan, niin siinä tapauksessa Puustinen olisi ihan ok stuntti siihen paikalle.
 

Yläpöysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KPT, Leijonat, Huuhkajat, Liverpool
Joo, eihän tämä tämänpäiväinen selvästikään säväyttänyt suuresti faneja saatikka sitten kansallisesti. Jatkoaikakin julkaisi juttunsa tästä vasta viiden jälkeen alkuillasta. Päivä ei tuonut siis mitään erityisen yllättävää.

Silti ei ole aihetta valaa tuhkaa joukkueen päälle. Strategiasta odotin enemmän näyttöä, mutta pelaajapolitiikka tuota valaisee osaltaan. Mielestäni KalPalta ihan perusteltu linjaus panostaa nuoriin. Toivotaan, että Lehkoselle ei tule toisen kauden jäätymistä, vaan menisi taas askeleen eteenpäin ja samaa myös poika-Kapasellekin.

Mielestäni tuo case-Lannon on tavallaan ihan ymmärrettävä. Jos ei ole nälkää pelata, niin varmaan kaikki olemme tyytyväisempiä keväiseen rehellisyyteen kuin talven pimeyden epärehellisyyteen ja siitä seuraaviin huonoihin esityksiin. Ei KalPakaan tuossa mitään voittaisi kiistelyllä. Tiedä sitten, onko tuossa jotain moraalista korvausta sopimuksen purkamisesta maksettu.

Valmennuksen osalta mielenkiintoisin osanen on uutena organisaatioon tuleva Antti Pennanen. Saa nähdä, kuinka kemiat alkavat toimia nelikolla. Tuolla kun oli puhetta valmiudesta henkilökohtaisempaan valmennukseen, niin toivottavasti Tomalla on taitoa opettaa esimerkiksi aloitusten hoitamista kotiin. Puijon rappuset kuulostaa hyvältä faneille - mitenkähän pelaajille ;-). Saapa nähdä, onko Pennasella minkälaisia yhteyksiä paitsi Helsinkiin niin etenkin Hämeenlinnaan? Tuleeko sieltä joku tuntemattomampi pelaajahaku, sen aika näyttää.

Itse toivoisin pakkia ja ykkössentteriä, mutta realiteetti taitaa olla kuitenkin pakki ennen kauden alkua ja laituri, jos Salminen siirtyy pois. Tässä mielessä tuo Puustisen siirto Tapparaan, jos Nieminen lähtee kuulostaa heikommalta perustelulta, kuin mikä tilanne on täällä Salminen - Puustinen. Tapparalla varmaan olisi varaa kiinnittää molemmat, KalPasta en tiedä.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kuullostaa positiiviselta ja lupaavalta, mutta kuullostaa jälleen perusjargonilta, aivan kuten aiemminkin? Viime kaudella lupailtiin sentteriä ja pakkia, joista saatiin toki jälkimmäinen Joni Haverisen muodossa.

Hieman se hankaloittaa "luvattujen" hankkimista kun raha ei alkanut liikkumaan toivotulla tavalla ja kukkaro tyhjä. Ikävä kyllä tuokin realiteetti k. Kapasen pakko huomioida. Ymmärrän täysin.

Aika mitäänsanomaton anti tämän päivän tilaisuudessa mutta Laukkasen kommentti "Nykyaikaistamme peliämme edelleen, tulemme suoraviivaistamaan pelaamista" oli ehkä päivän parasta antia. Muniinpuhaltelusta ja kulmaneppistä on naatiskeltu jo aivan liikaa. Mielenkiintoista nähdä "tulos" vaikka en kyllä tuostakaan liikoja odota kun meinaan taitaa tämä osasto olla etukäteen ajateltuna se heikoin lenkki. Toivon mukaan olen väärässä.

Muuten Lannon olisi ollut huippuhankinta motivaation ollessa kunnossa mutta jos ei ole sata lasissa niin parempi näin. Nuoren Kapasen jatkot ja Ikosen paluu kyllä hienoja juttuja mutta vanhempi olisi ehkä saanut katsoa viteoita ja tehdä päätökset sen mukaan. Ei enää missään nimessä 1-2 kentän kamaa ilman "erikoista asemaa" joukkueessa. Tämän suhteen myös Laukkanen näytti olevan viimekaudella täysin vietävissä peluuttamalla otteista huolimatta ties kuin paljon. Oikea paikka voisi olla 3-4. Toisaalta ohut tuntuma, ilman mitään mustavalkeaa faktaa, on että joukkue on pelannnut paremmin ilman joten... No jos oikea rooli oikealla asenteella niin eiköhän kapteeni vielä ole huippumies 3-4 kenttään.

Pakin lisäksi kyllähän tuossa isoa roolia olisi myös hyökkäykseen. Näkisin että tarvetta olisi sekä fyysisyyteen sota-aluelle että myös isoihin minuutteihin. Toma pelasi viimekaudella kuitenkin koko kauden pelanneista senttereistä selvästi eniten, reilu 18 min, joten sen suhteen isoja saappaita olisi tarjolla. Näinköhän tuosta ryhmästä löytyy ottajia vai olisiko kuitenkin hankinnan paikka.

Niin onko jossain muuten ollut Hentusesta mitään puhetta?
 

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tämän päivän paperimullikassa Kapasen Kime tuumaa:
"Jos Sakke(Salminen) lähtee, ei häntä välttämättä korvata yksi yhteen. Hankimme jo viime kaudella Petri Lammassaaren osittain Saken lähtöä ennakoiden. Meidän on myös arvioitava, tarvitsemmeko enemmän esimerkiksi keskushyökkääjää."

Hyvä Kimmo! Juuri näin. Laitureita on joukkue täynnä ja ykkössenaa tuo joukkue eniten huutaa. Edelleen peluuttaisin kuitenkin Voutilaista mieluummin ykkösen laidassa (kun on terveenä).
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuosta voi päätellä sen, ettei Puustinen ole tulossa. Puustinenhan olisi aikalailla yksi yhteen korvaaja Salmiselle, vaikka pelaajatyypiltään hieman erilainen onkin.

Hienoa, että toimistollakin on ehkä havaittu sentteriosaston surkeus. Salmisen tilalle ei kannata hankkia laituria vaan ennemmin oikea ykkössentteri. Eikä kiitos mitään laiturisentteriä vaan ihan oikea keskushyökkääjä. Laitureita on ihan riittävästi, mutta hyvätkin laiturit menevät täysin hukkaan, jollei väliin ole laittaa riittävän laadukasta sentteriä.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
2-3 vuottako siihen meni että on tajuttu se sentteriosaston kapeus? Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, hienoa!

Lammassaari on tähän liigaan kyllä hyvä sniper ja laituri, ja paransi runkosarjan loppua kohdin peli peliltä. Nyt jos saa treenata täysin terveenä koko kesän, niin voi olla todella kova syksyllä kun pelit alkaa. Ja Lamppua ei todellakaan olla vielä iällä pilattu, loukkaantumiset toivottavasti nyt ovat ohi. Pidin kaverista jo aikoinaan kun mies pelasi Lukossa ja Bluesissa.

Kuitenkin kun mies on ollut terve niin paukuttanut 13,12,20 ja 19 maalia. Vaikka Salminen lähtisikin, niin miehen lähtö on todellakin paha isku meille, mutta kyllähän Ässätkin sai silti flow'n päälle vaikka Dixon lähti ja he olivat valahtaneet jo ulos playoff taisteluista. Kuten joku jo aikaisemmin sanoi, ehkä tuollainen selvä haastajan asetelma sopii meille paremmin, meillehän ei milloinkaan ole kovat paineet oikein sopineet.
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
2-3 vuottako siihen meni että on tajuttu se sentteriosaston kapeus? Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, hienoa!

Huomiokaa nyt, että Kapanen toteaa vain, että Salmisen lähdön myötä harkitaan mahdollisesti sentterihankinta. Ei seurajohto ole huomannut sentteriosaston kapautta. Jos olisi, niin jo Miettinen olisi korvattu. Nyt ajatuksena on, että sentterihankinta on mahdollinen, jos/kun Salminen lähtee pois.

Eikä sieltä ykkössentteriä haeta, ykkössentteri on laituri-Voutilainen. Näin KalPassa.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Alamäki on alkanut. Ei muuta kuin pulkkaa tai liukuria perseen alle, että pysytte kyydissä mukana.

Rivien välistä on luettavissa, että rahat on loppu. Joukkueessa on kaksi isoa ongelmaa ensi kautta silmällä pitäen. Pakkiosasto on kapea - tarvittaisiin vähintään kaksi liigan mitat täyttävää ukkoa. Sentteriosasto on suorastaan itkettävän ja naurettavan välimaastosta - neljä ukkoa, joista yksi pakotetaan seuran päätöksellä pelaamaan ykkössentterinä, vaikka on omimmillaan laiturina.

Silti Kimmo ilmoittaa, että hankintoja ehkä tehdään. Kaiken keskittymisen pitäisi tällä hetkellä olla näiden kahden asian korjaamisessa, mutta ilmeisesti ensi kauden budjetissa ei ole taaskaan juuri liikkumavaraa. Salmisen lähtökö on se pelastus? Ei helvetti!

Kakkosmolarikysymyskin hiukan arveluttaa. Ilmeisesti Kiviaho on niin hyvä, että voidaan nostaa suoraan a-junnuista edustukseen? Kertokaa joku joka tämän kaverin tuntee. Itsellä ei ole kompetenssia.

KalPa KalPa, tää on KalPa, yksi idän ihmeistä...
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Pakkiosasto on kapea - tarvittaisiin vähintään kaksi liigan mitat täyttävää ukkoa. Sentteriosasto on suorastaan itkettävän ja naurettavan välimaastosta - neljä ukkoa, joista yksi pakotetaan seuran päätöksellä pelaamaan ykkössentterinä, vaikka on omimmillaan laiturina.

Silti Kimmo ilmoittaa, että hankintoja ehkä tehdään. Kaiken keskittymisen pitäisi tällä hetkellä olla näiden kahden asian korjaamisessa, mutta ilmeisesti ensi kauden budjetissa ei ole taaskaan juuri liikkumavaraa. Salmisen lähtökö on se pelastus? Ei helvetti!

Kakkosmolarikysymyskin hiukan arveluttaa. Ilmeisesti Kiviaho on niin hyvä, että voidaan nostaa suoraan a-junnuista edustukseen? Kertokaa joku joka tämän kaverin tuntee. Itsellä ei ole kompetenssia.

KalPa KalPa, tää on KalPa, yksi idän ihmeistä...

Hei hei kuule senttereitä on viisi, Voutilainen, Kerälä, Ikonen, Riekkinen ja kokenut liigakonkari Harjama. Kyllä tässä piisaa syvyyttä, ainakin Kimmon maailmassa.

Eivät asiat nyt ihan niin huonosti ole. Edessä tuskin on paluu ihan liigan perämutiin, luultavasti vain enemmänkin sellaista ihanaa alisuorittamista potentiaaliin nähden ja keskitason räpeltämistä. Kyllä tässä nyt edelleen sääleihin kammetaan ; ) Tai sitten Maestro Laukkanen piiskaa jengin armottomaan vireeseen, minkä varaan ei ehkä kannata laskea. Ehkä KalPa ylisuorittaa materiaaliinsa nähden. Emme voi tietää.

Voisi kyllä muutenkin ehkä vähitellen yrittää jättää nämä kiekkoasiat mietteistä pois kevään ja kesän ajaksi ja palailla syksymmällä. Että sitten taas jaksaa...
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Rivien välistä on luettavissa, että rahat on loppu. Joukkueessa on kaksi isoa ongelmaa ensi kautta silmällä pitäen. Pakkiosasto on kapea - tarvittaisiin vähintään kaksi liigan mitat täyttävää ukkoa.
Paperilla puolustus on vähintään riittävä, kun vertaa vaikkapa joukkueisiin jotka siellä vielä mestaruudesta pelaa. Toimivat pakkiparit ja pelisysteemi pitää löytää. Toivotaan että Koiviston kehitys liigaympyröissä jatkuu sekä J Riikolalle rohkeasti peliaikaa.
Numerotulosta tekevä ykkössentteri olisi kyllä jotain mahtavaa, Virtaloiden, Häppölöiden jne jälkeen...
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Siitä ei olekaan kysymys, etteikö nykyinen kuusikko olisi taidoiltaan riittävä. Kyse on siitä, ettei kuusi puolustajaa riitä. Tulee väistämättä sairastumisia ja loukkaantumisia. Onhan tämä kai vuosien saatossa kantapään kautta muutaman kerran testattu.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Kakkosmolarikysymyskin hiukan arveluttaa. Ilmeisesti Kiviaho on niin hyvä, että voidaan nostaa suoraan a-junnuista edustukseen? Kertokaa joku joka tämän kaverin tuntee. Itsellä ei ole kompetenssia.

Pakkohan Kiviaholle on antaa mahdollisuus. En ainakaan itse näe mitään järkeä siinä, että hankitaan muualta lupaava pelaaja junnuihin pelaamaan, annetaan runsaasti vastuuta A:ssa, tehdään jatkosopimus ja sitten jätetään se pelkästään junnuihin. Kiviaholla on riittävä potentiaali olla jossakin vaiheessa hyvä liigavahti. Ja saihan Kiviaho NHL-varauksenkin, joka on KalPa-vahdille aika harvinaista herkkua. (Taitaa olla Kilpeläinen edellinen NHL-varaus KalPasta.)

On eri asia onnistuuko Kiviaho vielä ensi vuonna. Europeleissä ja liigan alussa Kiviaholle on annettava se 10+ peliä ja katsottava tilanne sen jälkeen uudestaan. On erittäin vaikea arvioida, miten suoraan A:sta liigaan nostettava maalivahti pärjää. Paljon kyse on myös korvien välistä, mutta kyllä KalPa tekee täysin oikein antaessaan lupaavalle maalivahdille mahdollisuuden.

Puolustuksenkin osalta olisi mielenkiintoista nähdä esim. Valtteri Parikka tai Joonas Lyytinen ensi vuonna kokeilemassa joissakin liigapeleissä. Menettääkö KalPa jotain, jos yksittäisiä loukkaantumisia paikataan omilla junnuilla? Minusta se olisi varsinkin alkukaudella järkevää sisäänajamista, koska näitä jonihaverisia saa kyllä tarvittaessa vaikka tammikuussa hankittua, jos junnujen taso ei riitä.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Samaa mieltä että Kiviaholle rohkeasti peliaikaa, kuitenkin aika pitkään jo junnuissa vetänyt. Tuokkola mukavana jätkänä varmasti tsemppaa Kiviahoa ja tuosta saadaan ihan OK kaksikko.

Puolustus on kunnossa sen yhden fyysisen hankinnan eli Lannon kakkosen jälkeen.

Hyökkäys ja se sentteritilanne on eniten persiillään, meillä on about viiden kauden aikana ollut vain yksi oikeasti lähtökohtaisesti ykkössentteri eli Kalle Sahlstedt, Kuparinenkin toki oli loistava sentteri, muttei ehkä lähtökohtaisesti kun hankinta tehtin se ykkössena.

Mikäköhän on muuten ajanut seuran tähän tilanteeseen että haalitaan vain kotimaisia hyökkääjiä? Tätä olen pitkään jo pohtinut, meillä on kuitenkin käynyt hyviä ulkkareita kuten Bicek, Brendl, Kurka jne. niin miksei tuolta tsekeistä ja slovakiasta oteta lisää tuota taitoa ja sitten joku kunnon kanukkisentteri. Minusta me tarvitsemme sen oman Laschin/Hodgmanin ja Azevedon, joka sitten pleijareissa laittaa sen isoimman vaihteen silmään ja ratkaisee pelit jo omalla henkilökohtaisella panoksellaan. Viimeisin tälläinen pelaaja oli Sami Kapanen, ja hänkin sitten lopetti hyvien kausien jälkeen ja paluun jälkeen on ollut kuin varjo tuosta super-samista.

Olisin lähtenyt tuota hyökkäystä lähtenyt rakentamaan tälläiseksi:

Lehkonen - "Dixon" - Voutilainen

K.Kapanen - Kerälä - Lammassaari

S.Kapanen - H.Ikonen - Kolehmainen

"Rymistelijä" - J.Ikonen - "joku junnu"

Varmaan unohdin tuostakin jonkun pelaajan, mutta tuossakin tapauksessa tuo sentteritilanne ei kyllä kestäisi loukkaantumisia, mutta muuten olisi sitten selvästi nuorennusleikkausta joukkueessa, joka olisi ihan hyvä juttu.

Eli Kermanit, Saariset,Riekkiset ja Junnilat ovat saaneet jo yrittää sen verran kauan, että uutta verta kehiin vain. Mutta koska näin ei tulla tekemään. Niin ensi kaudella on jälleen vaarana että painiskellaan samojen ongelmien kanssa kuin tälläkin kaudella. Toisaalta tälläisten fantasiarosterien tekeminen on aina helppoa, mutta nyt kun katsoo tuota joukkueen sopparitilannetta, niin pitkiä sopimuksia ollaan sorvattu sellaisille, joista on sitten vaikea päästä eroon.
 
Viimeksi muokattu:

Yläpöysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KPT, Leijonat, Huuhkajat, Liverpool
Tuolla kun pyörii muidenkin joukkueiden palstoilla ensi kautta koskien, niin harvassa paikassa vielä toistaiseksi hihkutaan riemusta. Tapparaan tuntuu kovasti olevan tunkua, mutta saa nähdä moniko huhuista toteutuu, kun finaalit on pelattu. JYP on jo realisoinutkin pari nykyliigaan hyvää hankintaa.

Mutta kun me, itseni mukaan lukien, toivomme tänne kovia vahvistuksia, niin samaan aikaan realismia on myös se, että koko sm-liiga on menettänyt kilpailukykyään. Siinä mielessä tuo meidänkin kokoonpano on varmaan ihan ok liigaan, mutta askeleen lähempänä keskitasoa parempaa oltaisiin sillä ykkössentterillä. Tätä mantraa taidetaan hokea aika monessa paikassa. Tuo voisi olla, ja varmaan realistista on ajatella että olisikin, joku tuntemattomampi haku. Jos johonkin tällaiseen ratkaisuun lähdetään, niin toivoisin itse enemmän nuorta ja potentiaalista kaveria kuin vanhempaa, jolla on joskus ollut hyvä kausi tai kaksi ja joiden toivottaisiin täällä toistuvan - uusikevättyyppisesti. Ja pään pitää kestää Suomen valotonta vuodenaikaa.

Mikä pelottaa, on se, että ulkopuolelta ei ole oikeastaan vielä tullut muita nimiä kuin valmennukseen Pennanen. Ihan hyvä, että luotetaan perusrunkoon, mutta onko se tällä hetkellä myös pakon sanelema tarve tehdä näin? Kyllä pelaajapuolellekin se 2 - 3 uutta peluria saisi tulla joukkueen ulkopuolelta sekoittamaan pahimmassa tapauksessa seisovaa vettä.

Tuokkola - Kiviaho kaksikko on mielestäni lähtökohtaisesti ihan tarpeeksi laadukas maalille. Tässäkin paljon riippuu siitä, kuinka joukkue pelaa siinä moken edessä. Raantakin oli ihan tavallinen kuolevainen pleijareissa, kun KalPalle sattui parempi päivä ja Padalla ei puolestaan joukkueena kulkenut. Ei siellä silloin auta, olipa maalilla kuka tahansa.
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Henri Ikonen pelasi uransa parhaan kauden. Ikonen löi sellaiset statsit, että ottajia olisi ollut muuallakin. Mahdollisuudet myös SM-liigassa onnistumiseen ovat hyvät. Mutta. Ikonen pelasi uran parhaan kautensa laitahyökkääjänä. Nuorukainen istui laiturin paikalle erinomaisesti, scouting reportit hehkuttaa laituripelaamista. Nyt on lähdössä liikkeelle uran ensimmäinen SM-liigakausi. Mihin KalPa yrittää miestä istuttaa?

Sentteriksi. Valitettavasti. Johtuen vain siitä, että senttereitä ei ole, eikä todennäköisesti edes tule. Kapasen filosofiassa senttereitä ei arvosteta.

Tuossa ylläkin oli kaavailtu Ikosta keskelle. En ymmärrä miksi. Granlund ja moni muu on näyttänyt, että SM-liigaan on helpompi tulla sisään laiturin paikalta. Nyt Ikosella on alla erinomainen kausi laiturina. Läpilyönti liigatasolla vaikeutuu merkittävästi, jos juniori heitetään keskelle. Puolustusvelvoitteet on vielä liikaa.

Ikonen pitäisi ehdottomasti laittaa laitaan. KalPassa on jo perinne siirtää laitureita keskelle, kun oikeita senttereitä ei hankita. Sonnenberg, Voutilainen, Kapanen...

KalPan pelaajabudjetti laskee edelliskaudesta. Sen takia Miettistä ja Hentusta ei yksi yhteen korvata. Salmisen lähtö on käytännössä varma. Salmisen lähdön myötä KalPa etsii yhtä hyökkääjää. Ykkössentteriä on turha odottaa. Se paikka on kuulema Voutilaisen. Laiturin. Saa nähdä millaiseen hyökkääjään KalPa lopulta päätyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös