Tiistai-illan 7-3-rökäletappiota on tässä ehtinyt pohtia ja mietiskellä jo pidemmän aikaa ja mieleen on pulpahtanut joitain mietteitä, valitettavasti ei positiivisenlaatuisia. Siis 7-3. Seitsemän-kolme. Aloin miettimään että miten ihmeessä tällaiseen lukemaan saatettiin päätyä. Siksi kai että pelaajia ei enää jossain kolmen neljän maalin takaa-ajoasemassa kiinnosta pahemmin pelata, mutta harva lätkäpeli silti päättyy 7-3. Epävarman maalivahdin piikkiin voi yrittää laittaa jotain, mutta maalikostetta katsoneena puolustus siellä kyllä mokailee aika uskolla eikä Toivonen paljoa voi monellekaan verkkoon sujahtavalle laukaukselle (ei sillä ettenkö silti mieluummin näkisi Toivosta kilometritehtaalla, mutta se on eri asia).
Ennen kaikkea minulla kuitenkin on sellainen pelko ja usko persiissä, että KalPan poikien itseluottamus ja selkäranka siellä vain jälleen poksahtivat kuin ilmapallo ja siitä oli TPS:n hyvä lähteä viettämään suurinta maalijuhlaansa kotiareenalla vuosikausiin. Ehkäpä otteluun ei valmistauduttu kunnolla, kuka tietää. Joka tapauksessa alussa painostettiin, maalipaikoista ei tehty maaleja, puolustus mokasi, TPS teki maalin, teki toisen. Kavennettiin hiukan, mutta Korpikoski laittoi rankkarin sisään ja se oli menoa sitten.
Eipä saanut Papu Laukkanen kurssia käännettyä. Kukaan ei voi yrittää väittää etteikö 3-1- tai jopa 4-1-tilanteesta voisi vielä yrittää taistella jopa voittoon, tai ainakin tasoihin. KalPa on peräti noussutkin kolmen maalin takaa-ajoasemasta voittoon aiemmin tällä samaisella kaudella. Ei noussut joukkueesta ketään johtajahahmoksi rauhoittelemaan. Ei koonnut kukaan miehiä yhteen ja todennut että paniikki stop, nyt käännetään tämä homma. Tai ehkäpä joku noin sanoikin mutta ei tainnut viesti mennä perille. Minä en mikään ajatustenlukija ole enkä etenkään satojen kilometrien päästä, mutta voisiko olla että luottamus voiton mahdollisuuteen yksinkertaisesti katosi jälleen KalPan pelaajien mielestä. Suomeksi sanottuna joukkue suli.
Oli miten oli, ylipäätään se että tällainen tappio on mahdollista kärsiä on karmaisevaa ja kertoo karua kieltään joukkueen henkisestä kunnosta. Kuka tietää millainen se on ollut halki kauden alkupuoliskon? Kehno? Ei olisi mikään ihme, kun ailahtelevia esityksiä katsoo. Hyvä? No helpostipa kuitenkin romahti kun pieneen takaa-ajoasemaan jouduttiin. Sama joukkue se oli vastassa mikä Niiralassakin voitettiin muutama päivä aiemmin. Siellä se tänäänkin Tampereella hävisi Ilvekselle rankkareilla se sama joukkue. Ja miksi noin pahaan tappioasemaan ensinnäkin edes päädyttiin? Miksi puolustuksen mokia tapahtuu niin paljon? Miksei niitä saada kitkettyä pois? Eikö kaikkiin matseihin vain kiinnosta lähteä satanen lasissa?
Pahoin pelkään, että miehistön osittaisesta muutoksesta ja päävalmentajan vaihtumisesta huolimatta tämä 7-3-tappion kärsinyt joukkue oli juuri se samainen housuihinsa huoletta kuseva joukkue, joka ei Blegin otettua ensimmäisen ottelusarjavoittonsa enää keväällä siitä noussut. Jonnekin se aina välillä katoaa urheiden voittoon nousemisten taakse, mutta siellä se jossain aina on ja hengittää. Nostaako se jälleen keväällä päätään, juuri silloin tärkeimmillä hetkillä?
TPS halusi voittoa niin paljon enemmän ja sen se myös sai. Syystä tai toisesta Kaleva jäi kyydistä eikä tietoakaan noususta enää ollut kun Turku rynni päälle. Kuin miniversio Blues-sarjasta.
Joku voi sanoa että minä painelen nyt paniikkinappulaa, ja täysin totta, mutta niin taitaa kovin helposti tehdä koko joukkuekin.