Mainos

KalPa kaudella 2012–2013

  • 608 231
  • 1 329

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ehkä siihen ylivoimaan pitäisi jotain keksiä maajoukkuetauolla. KalPa on nimittäin nyt pelannut yhden miehen ylivoimaa putkeen 51min 29sek tekemättä maalia. Väliin mahtuu yksi kahden miehen ylivoimalla tehty maali.
 

Kansan Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa ei tällä kaudella tule voittamaan mestaruutta.

Jos pelaajistoon ei tule muutoksia.

Jännittävää on nähdä, mennäänkö riskillä kohti kevättä eli jatkaako SM-liigan kaikkien aikojen huonoin maalivahti Juha Toivonen kauden loppuu asti kakkosmaalivahtina. Loistavan kauden pelanneen Mikko Koskisen loukkaantuessa on, nähkäätte, piru irti.

Mikäli Kauppinen on poissa, pakkikalusto on auttamattoman ohut. Varsinkin avauspelaamisessa ja ylivoimassa tämä näkyy. Kun katselin Ilves-ottelua, tuli mieleen joitakin kertoja, mitä voisi olla tilalla, jos Kapanen, Kerman ja Miettinen olisivat eläkkeellä ja heidän palkkakuluihinsa "sijoitetut" neljättä sataa tuhatta euroa laitettaisiin vaikkapa urheilutoimenjohtaja Raimo Summasen valitsemiin pelaajiin.

Sakari Salmisen jälkeen ei hyökkäyksrintamalla ole oikein ketään. Jukka Voutilainen olisi, jos olisi kunnossa. Derek Stepan olisi, jos ei olisi syönyt koko syksyä makkaraa. Mutta ei OLE. Viime kaudella oli sentään Kiiskinen ja Kuparinen.

Maalivahdit-puolustus-hyökkäys - vallitseva tilanne käsitelty.

Rahaa seuralla on investoida, kysymys on nyt halusta ja tyhmyydestä. Löytyykö niitä? Mikäli ei ole halua ja löytyy riittävästi tyhmyyttä, niin olisi hyvä jos Sakari Salminen saataisiin myytyä viimeistään tammikuussa KHL:ään. Mikäli NHL alkaisi niin pelaajan markkina-arvokin olisi korkeampi mutta parempi se myynti on tehdä aikaisin kuin ei milloinkaan (ja katsella kun mies lähtee kesällä "ilmaiseksi" San Jose Sharksiin) palatakseen maitojunalla Ässiin joka myy hänet vuoden kuluttua miljoonalla eurolla SKA Pietariin. Joka muuten voisi olla Salmiselle oikein paikka. Jukka Jalonen valmentaa ja tuntee Sakari Salmisen, kaupunki on kaunis, lähellä Suomea ja KalPa saisi NHL:n varakkaimmalta seuralla aimo tukun ruplandeeroksia.

Kapaset - nyt on valintojen aika!

1. Tavoitteena mestaruus (uusi kakkosmaalivahti, kiekollinen puolustaja ja keskushyökkääjä NHL:stä sisään) - jos kausi alkaa niin sitten näille haetaan korvaajat.

2. Riskillä ja tyhmyydellä kohti kevättä - ei muutoksia pelaajistoon.

3. Tietoinen valinta: välikausi. Salminen mahdollisimman korkealla hinnalla KHL:ään. Ei hankita yhtään pelaajaa. Bluffataan yleisöä ja sponsoreita luulemaan, että tavoitteita kevääälle oikeasti olisi. Voisi olla oikeasti hyväkin ratkaisu. Jos Salmisesta saisi vaikka 700 000e, olisi tämä vuoden kuluttua käsittämättömän kovaa valuuttaa juuri noiden korvausten suhteettomuuden takia. Tuolla saisi mukavasti kolmekin laatupelaajaa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Jännittävää on nähdä, mennäänkö riskillä kohti kevättä eli jatkaako SM-liigan kaikkien aikojen huonoin maalivahti Juha Toivonen kauden loppuu asti kakkosmaalivahtina. Loistavan kauden pelanneen Mikko Koskisen loukkaantuessa on, nähkäätte, piru irti.

Tässä on se minun suurin huolenaiheeni. En edelleenkään pysty käsittämään, miten sama joukkue suinkin pystyy samaan aikaan ilmoittamaan tavoitteekseen mestaruuden ja vakavissaan peluuttamaan Juha Toivosta kakkosveskarina. Tuntuu niin järjettömältä jo ideanakin. Joo, "Juhi" tykkää selvästi pelata KalPassa ja varmaan on ihan pidetty tyyppi pukuhuoneessakin, mutta ei hyvää päivää. Koskinen on ollut hyvä ja pysynee pleijareissakin riittävällä tasolla - tasolla joka antaa joukkueelle mahdollisuuden voittaa - kunhan ei kukaan pääse (taas) kuumentamaan kupolia liikaa. Mutta niin kauan kun Toivonen on se joka pelaa jos Kossu ei pelaa, ei KalPalla ole mitään toivoa päästä päätyyn saakka. Ehkä juuri ja juuri jollain täysin timanttipuolustuksella olisi myös Toivosen kanssa, mutta sellaista ei taida olla luvassa. Onhan Toivosella varmaan pelituntuma hakusessa tällä hetkellä, mutta kun ei se riitä silloinkaan kun se on täysin löytynyt. Surullista mutta totta. Koskinen ei voi pelata kaikkia otteluja pudotuspeleissä. Toivonen ei riitä pudotuspeleissä. Simppeli yhtälö, jonka lopputulos ei ole kaunis ja johon joukkueen rakennuksesta vastaavat tahot eivät silti tunnu haluavan tai ymmärtävän reagoida. Mestaruus luovutetaan jo kättelyssä jokereille, jypille, kärpille tai tapparalle niin kauan kuin tämä on tilanne.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
En kyllä täysin allekirjoita tätä Toivosen dissaamista. Kaveri on kuitenkin nuori ja lahjakas veskari, joka pelasi viime kaudella ihan hyvin kun Kossu haki luottamustaan ja virettään. Ja Toivonen torjui tälläkin kaudella lahdessa ja hämeenlinnassa todella todella hyvin. Turussa tuli toki turpasauna, mutta siinä joukkue jätti Toivosen täysin yksin.

Kumma juttu että Toivosta haukutaan vaikkei kaveri edes pelaa.. Laukkanen ainakin on sanonut että luottaa myös Toivoseen kun kaverin vuoro tulee tolppien väliin ja niin luotan minäkin.

Meillä on kuitenkin loistava ykkösmaalivahti joten parempi sekin kun ei olisi kunnon veskoja ollenkaan, ei joka joukkueen tarvitse lähteä tandem systeemillä pelaamaan.

Minusta meidän huolenaihe on tuo puolustus joka on aivan liian kapea ja siitä puuttuu sitä kiekollista taitoa, jotain kertoo myös se että YV on aivan kuraa, koska siihen ei löydy sopivia palasia mm. viivalle ja yleensä tuo tehtävä on puolustajilla. Masuhr pelaa "väärällä puolella" ja Kauppinen ja Timonen eivät tuossa vain riitä. Koivistolla on potentiaalia kehittyä uusiksi Jalasvaaraksi, mutta sen aika ei ole vielä. En vieläkään ymmärrä seurajohdon päätöstä antaa Lannonin, Glennin ja Laurilan lähteä ja hankkia tilalle Levokari, jonka odotettiin olevan jokin noiden yhdistelmä.

Mutta huhujen mukaan joukkue odottaa Timosta tuohon ja paletti olisi tällöin valmis.

Koskinen
Toivonen

Timonen - Timonen
Kauppinen - Halonen
Koivisto/Riikola - Masuhr

Lehkonen - Voutilainen - Salminen
Hartnell - Stepan - Kerälä
Kerman/Kapanen - Ikonen/Riekkinen - Hentunen/Lammassaari
Kolehmainen - Miettinen - Junnila/Saarinen

Tuossa olisi hyvää variaatiota keväälle jos tuo NHL ei ala. Stepanissa näen edelleen valtavasti potentiaalia, mutta se ei realisoidu tuossa kentässä koska roolitus on väärä ja kemiat eivät vain kohtaa. Tyhmää ettei Stepania edes olla yritetty kokeilla muussa kentässä. Voutilaisen nostaisin tuohon ykköseen, koska sitä piti kokeilla jo ennen Stepanin tuloa ja Vode on pelannut viime aikoina paremmin ja paremmin.

Mutta miksi hitossa Salminen kannattaisi myydä muka kesken kauden? Miehellä on soppari olemassa myös ensi kaudeksi ja on varmasti vielä kovempaa valuuttaa kauden jälkeen, kun NHL kaverit lähtevät takaisin.
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Kolmelta edelliseltä kirjoittajalta punnittua puhetta kylmien tapahtuneitten tosiasioitten valossa näistä olemassaolevista yksityiskohdista ei kukaan taida sitä kiistää.
Toivonen pelaa parhaana päivänään lähes ilmiömäisiä pätkiä maalissaan mutta kokonaisuus on vielä epätasainen joka ei ihan riitä kun Koskisellakin on noita heikompia hetkiä.

Siispä kun mennään ja katsotaan eteenpäin: Jos nyt äkkiä paikataan tätä asiaa ja muutetaan veräjäkaksikkoa, niin kuka vapaa tarpeeksi tasainen äijä siis tällä hälytysajalla oikeasti kakkosveskariksi ja Koswitsin pariksi kevään koitoksiin?
 

Kansan Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mutta miksi hitossa Salminen kannattaisi myydä muka kesken kauden?

Koska KHL-pykälä ei ole voimassa.

Ja mitä tulee Ryaneihin ja Laurilaan: Lannonhan oli aivan paskana kesään saakka, ja käsittääkseni KalPa häntä tavoittelikin artistisopimuksella mutta Itävallan liiga on tänä päivänä monestakin syystä houkutteleva vaihtoehto. Glenn oli pelkkä Lannonin epäonnistunut stuntti enkä häntä olisi täällä halunnut enää nähdäkään. Ja Laurila halusi lähteä itse HETI kun oli noussut KalPassa sille tasolle että hänestä ylipäänsä mikään joukkue oli kiinnostunut.

Kun NHL ei näytä alkavan ja rahaa on, niin kunnolla vaan sisään niitä ukkoja, timosiin ja hartnelleihin ei ole syytä tyytyä. Ovat hyviä ja halpoja. KalPa antaa tässä suhteessa melkoisesti tasoitusta kilpakumppaneilleen. Mikäli NHL alkaisi huomenna, mitä itse toivon, tasoittuisivat voimasuhteet ja monenkin seuran (Lukko, Kärpät, Jokerit etc.) kuplat puhkeaisivat. Ja ennen kuin joku tulee kertomaan että eihän Jokereilla ole kuin Erik Karlsson niin vastaan että tuokaapa Erik Karlsson KalPaan ja katsotaan sitten mikä urheilijan nostaa jumalalliseen kategoriaan.

Eli Kimmo: Drew Doughty KalPaan. Heti. Varmasti haluaa muuttaa Laguna Beachilta Neulamäkeen. Järjestetään yhdessä Juontotieltä asunto ja Autotalo Laakkoselta kunnon pirssi alle!
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun katselin Ilves-ottelua, tuli mieleen joitakin kertoja, mitä voisi olla tilalla, jos Kapanen, Kerman ja Miettinen olisivat eläkkeellä ja heidän palkkakuluihinsa "sijoitetut" neljättä sataa tuhatta euroa laitettaisiin vaikkapa urheilutoimenjohtaja Raimo Summasen valitsemiin pelaajiin.
Jos tuosta summasta vähennettäisiin Summasen palkka (ehkä 300 000e) ja tj Kapasen palkka, jonka hän saisi pelaamattakin (100 000e), niin jäljellä jäänellä summalla (0e) ei saataisi yhtään pelaajaa. Jos toimariksi palkattaisiin joku muu, niin sitten pitäisi luopua vielä Lehkosestakin.

Valintakysymyksiähän nämä ovat.
Sakari Salmisen jälkeen ei hyökkäyksrintamalla ole oikein ketään. Jukka Voutilainen olisi, jos olisi kunnossa. Derek Stepan olisi, jos ei olisi syönyt koko syksyä makkaraa. Mutta ei OLE. Viime kaudella oli sentään Kiiskinen ja Kuparinen..
Ihan käsittämättömän huikea joukkue tämä Kalpa. Hyökkäyksessä ei ole oikein ketään ja sitli joukkue on sarjassa toisena. Voi vain kuvitella, että jos hyökkäyksessä olisi joku muukin, niin löytyisikö pysäyttäjää edes NHLstä.

Kakkosmaalivahdeilla ei mestaruuksia voitella.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
. En vieläkään ymmärrä seurajohdon päätöstä antaa Lannonin, Glennin ja Laurilan lähteä ja hankkia tilalle Levokari, jonka odotettiin olevan jokin noiden yhdistelmä.
Lannonin pelikunto oli arvaitus (ja voi olla vieläkin), Glennin hintalappu olisi ollut joukkueen kallein ja Laurila halusi käsittääkseni itse lähteä.

Kauppinen on joukkueen ylivoimainen ykköspakki hyökkäyssuuntaan ja liigasa aivan eliittiä. Harmi että on ollut pipejä.
 

Kansan Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos tuosta summasta vähennettäisiin Summasen palkka (ehkä 300 000e) ja tj Kapasen palkka, jonka hän saisi pelaamattakin (100 000e), niin jäljellä jäänellä summalla (0e) ei saataisi yhtään pelaajaa. Jos toimariksi palkattaisiin joku muu, niin sitten pitäisi luopua vielä Lehkosestakin.

Valintakysymyksiähän nämä ovat.

Ihan käsittämättömän huikea joukkue tämä Kalpa. Hyökkäyksessä ei ole oikein ketään ja sitli joukkue on sarjassa toisena. Voi vain kuvitella, että jos hyökkäyksessä olisi joku muukin, niin löytyisikö pysäyttäjää edes NHLstä.

Kakkosmaalivahdeilla ei mestaruuksia voitella.

Summanen oli nyt nimenä heitto. Mietin minkälaista kaliiperia ammattitaitoisempi ukko saisi jäälle. 300 000e hänen palkkansa ei tietenkän olisi. Tj Kapanenhan lopetti pelaajauransa 2008.

Minun mielestäni peliesityksiä on hyvä tarkastella kriittisesti eikä tuijottaa kieli Kapasten rektumissa sarjataulukkoa. Esim. Sakari Salmisen ja Jukka Voutilaisen peliesityksitä paistaa miesten vitutus kun ketjutovereina on pelkkää paskaa. Artturi Lehkonen nyt on superlahjakkuus, mutta onko miehen paikka virheineen vielä ykkösketjussa? Ei. Näiden veljien jälkeen tulee aimo liuta ukkelia, joiden parasta ennen -päiväys on mennyt umpeen jo 2 vuotta sitten.

Olisipa muuten ollut Kapanen-Voutilainen-Kerman huikea ketju SM-liigaan tässä vielä aika taannoin.

Mestaruuteen tähtäävän joukkueen kakkosmaalivahdin on oltava laadukas. Ei tämä mikään mahdoton tehtävä ole kun katsotaan ja huomataan, että sellainen löytyy joukkueilta SaiPasta Ässiin ja Kärpistä Tapparaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Artturi Lehkonen nyt on superlahjakkuus, mutta onko miehen paikka virheineen vielä ykkösketjussa? Ei.
Nyt hei joku roti tähän. Suomessa itketään vuodesta toiseen siitä, että meiltä tulee vain kolmosketjun hyökkääjiä NHL:ään ja mistäköhän se johtuu? Ihan sama vaikka tekee vähän virheitä, pahinta on se jos sen takia aletaan vähentämään peliaikaa ja Lehkonen alkaisi pelata enemmän "varman päälle".

Lehkosen paikka on ehdottomasti ykkösketjussa! Kaveri tekee sellaisia juttuja välillä kentällä mistä Kermanit voi vaan unelmoida ja saa Derek Stepanin näyttämään hidastetöyssyltä. Lisää unelmalättyjä ja kärkikynää.

Kansan Miehen kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että jos mestaruudesta halutaan taistella täytyy olla kaksi maalivahtia joihin voi luottaa, uskon kuitenkin että Toivosella mennään, koska on kuitenkin parantanut tällä kaudella viime vuoteen verrattuna.

edit. lisätään sen verran, että kyllä se on Stepan kenen paikka ei ole ykkösketjussa
 
Viimeksi muokattu:

SavonSonni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Philadelphia Flyers
edit. lisätään sen verran, että kyllä se on Stepan kenen paikka ei ole ykkösketjussa

Eikä muuten herra enää illan kamppailussa surffaa ykkösen keskellä. Loistavaa Papu! Tällä muutoksella halutaan saada aikaan ensinnäkin se, että Stepan heräisi ja alkaisi pelaamaan peliä nimeltä jääkiekko SM-liigan vaatimalla tasolla ja toiseksi se, että hieman kohmeessa ollut ykkönen alkaisi taas tekemään tuhojaan myös pisteiden valossa. Uskon, että tällä muutoksella (jossa siis Vode ja Stepan vaihtavat paikkojaan) saadaan kelpo mylläkkää taas vihulaisen päätyyn.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Summanen oli nyt nimenä heitto. Mietin minkälaista kaliiperia ammattitaitoisempi ukko saisi jäälle. 300 000e hänen palkkansa ei tietenkän olisi.
se on ihan sama minkä nimen siihen laittaa, mutta ammattimiehiä ei halvalla saa. Kalpan pelaajahankintojen osumisprosentti on liigassa kiistattomista hudeista huolimatta keskitasoa parempaa. Voisi sanoa että pelaajahankintojen hinta-laatu on jopa lähes kiitettävällä tasolla. Lannonit, Salmiset, Kupariset, Kauppiset, Koivistot, Lehkoset ja Haloset ovat hyviä hakuja vaikka nämä haluttaisiiin joidenkin toimesta unohtaa ja nostaa esille epäonnistumiset.

Minun mielestäni peliesityksiä on hyvä tarkastella kriittisesti eikä tuijottaa kieli Kapasten rektumissa sarjataulukkoa. Esim. Sakari Salmisen ja Jukka Voutilaisen peliesityksitä paistaa miesten vitutus kun ketjutovereina on pelkkää paskaa.
Artturi Lehkonen nyt on superlahjakkuus, mutta onko miehen paikka virheineen vielä ykkösketjussa?
Minun mielestäni sarjataulukon katsominen on hyödyllisempää kuin pistepörssin tuijottaminen kieli rektumissa. Parasta tietenkin on kun katsoo pelejä.

Lehkonen esim. tiputettiin eilen ykkösestä.

Salmisen vitutusta voisi auttaa, että laittaisi itse paikoista sisään kuten Lehkosen syöttämästä läpiajosta Jokereita vastaan tai Lehkosen loistosytöstä takatolpilta tyhjiin edeltävässä Ilves-pelissä puhumattakaan viime pelien rankeista. Viime peleissä ei ole onnistumisia ihan alkukauden malliin, mutta hänen - kuten kaikkien muidenkin kohdalla terveintä on aloittaa etsiminen peilistä.

En kuitenkaan allekirjoita mainittujen pelaajien vittuuntumista ketjukavereihinsa, sillä pitäisin moista käytöstä täytenä kusipäisyytenä ja asennevammana.
Mestaruuteen tähtäävän joukkueen kakkosmaalivahdin on oltava laadukas.
sitähän Lundellkin sanoo. Toki kiva olisi kakkonen olisi laadukas, mutta se ei ole top-5 ongelma. Ihan sama Jokereilla Tuohimaineen. Kärppien Karhusen tasosta eri mieltä.
 
Viimeksi muokattu:

Kansan Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lannonit, Salmiset, Kupariset, Kauppiset, Koivistot, Lehkoset ja Haloset ovat hyviä hakuja vaikka nämä haluttaisiiin joidenkin toimesta unohtaa ja nostaa esille epäonnistumiset.

Koska olen vasta aloitteleva kirjoittaja, en osaa tehdä hienoja triplalainauksia mutta vastaan silti.

Lannonit, salmiset, kupariset, kauppiset, koivistot, lehkoset ja haloset olivat hyviä hakuja. Miettisissä, kermaneisa, kapasissa ei hintalaatusuhde kohtaa. Toki Kermanin 3 vuoden jatkosopimus tekohetkellä oli perusteltu. Mutta tärkeämpää kuin sopimuksen kunnioittaminen, olisi pyrkiä heistä eroon koska he heikentävät joukkuetta. Miettinen nyt menettelee jarruketjun sentterinä, mutta mieluusti näkisin että hänenkin pelinsä KalPassa olisivat pelattu.

En osaa sanoa kumpi on hyödyttömämpää, sarjataulukon vai pistepörssin tuijottaminen. Molemmat yhdentekeviä. Minulle peli kertoo kaiken.

Minusta Salmisesta paistanut, Stepanista johtunut vitutus oli täysin perusteltua. Stepanin kaltaisesta vässykästä ei voi puhuakaan samana päivänä Kuparisen ja Smithin kanssa. Flegmaattisuus versus asenne. Ja oikein oksetti katsoa eilen Stepanin omahyväistä ilmettä rankkarin jälkeen. Se on kusipäisyyttä. Ja asennevamma nähtiin taas kerran pelissä.

Maalivahtiasioista on turha jankata enempää. Sinun mielestäsi on ok, että KalPalla on luokaton kakkosmaalivahti, minun mielestäni ei.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miettisissä, kermaneisa, kapasissa ei hintalaatusuhde kohtaa.
Miettinen oli ihan loistava ensimmäisellä kaudellaan. Hän teki kakkossentterinä Kermanin kanssa pelatessa enemmän pisteitä kuin Sahlstedt ykkösessä Kapasen kanssa. Tämä ulkomuistista, kun en jaksa tilastoja kännykällä kaivaa. Sitten tuli vaikeampaa ja polvivammat.

Sama juttu pitkälle Kermanin kanssa. Ekalla kaudella maalimäärä oli todella komea suhteessa Pelattuihin peleihin. Sitten tuli nivusvammat.

Olisihan se upeaa kun loukkaantumiset eivät Kalpaa koskisi ollenkaan, mutta valitettavasti se ei ole realismia. Kalpa on itseasiassa ollut hyvinkin onnekas loukkaantumisten suhteen viime vuosina, eli niitä on ollut vähemmän kuin useimmilla kilpailijoilla. Tämä onnekkuus pitäisi ymmärtää poikkeuksellisena sattumana eikä kuvitella sen olevan normaalitilanne.

Miettinen nyt alkaa ikänsä puolesta lähestyä uran loppua, mutta minä en lähtisi lyömään vetoa että Kermanista oltaisiin vielä nähty viimeinen sana. Minä näen hänellä paljon sellaista puhdasta taitoa ja peliälyä selä laadukkaan laukauksen, jota ei joukkueesta muutoin liikaa löydy. Valitettavasti tämä ei kapitalisoidu onnistumisten muodossa.

Kapanen on pelaajana käytännössä ilmainen.
Mutta tärkeämpää kuin sopimuksen kunnioittaminen, olisi pyrkiä heistä eroon koska he heikentävät joukkuetta.
Tällainen on puhe on minusta suoraan sanottuna todella naiivia. Tottakai fantasia-rostereihin voidaan koota all-star kokoonpanoja ilman rajoituksia. Puolikuntoisia pelaajia voidaan korvata huippukuntoisilla jne. Reaalimaailma ei vain toimi niin. Ei kukaan ole niin tyhmä että vaihtaisi kimmokuhtia ilarifilppuloihin. Tämä vaihto olisi pitänyt osata tehdä 5v sitten. Jos tällä tielle lähdetään, niin oleellista olisi miettiä, että keneen vaihdetaan vaikkapa Mashur? Aleksi Laaksoon?

Niinpä jos tuollaisiin joukkueen vahvistamisiin lähdettäisiin, niin pitäisi taikoa myös siihen tarvittavat miljoonat.

Minun puolestani ainoa oikea strategia on pitää silmät ja korvat auki siirtomarkkinoilla ja olla valikoiva. Jos tänne saadaan hyvä maalivahti edullisesti niin ilman muuta. Sama pätee sentteriin. Ja puolustajaan. Meinasin sanoa että valmentajaan. Kuitenkaan mikään pakko ei ole hakea riskillä muutosta.

Ja vastaavasti jos jostain roster-pelaajasta tulee selvästi markkina-arvoa korkeampi tarjous ja pelaaja haluaa siirtyä niin mikä ettei. Kuitenkaan mikään pakko ei tähänkään ole lähtöä, kiitos edellisten kausien maltillisen taloudenhoidon. Tämän ansiosta voidaan pyynnöt parhaiden kohdalla pitää riittävän ylhäällä.
 
Viimeksi muokattu:

Kansan Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miettinen oli ihan loistava ensimmäisellä kaudellaan. Hän teki kakkossentterinä Kermanin kanssa pelatessa enemmän pisteitä kuin Sahlstedt ykkösessä Kapasen kanssa. Tämä ulkomuistista, kun en jaksa tilastoja kännykällä kaivaa.

Eikös ykkösketju ainakin kulloisena keväänä ollut Kapanen-Miettinen-Kerman? Näin mä muistelen.

Juu Miettinen oli tuolloin erinomainen. Kuten oli Kerman. Ja Kapanen. Mutta eivätpä ole enää.

Mielestäni aina on pyrittävä siihen että joukkue on maksimaalisen hyvä. Että parhaat pelaavat. KalPassa tilanne ei ole tämä vaan Toni Kallelan heikkoa suoritusta katsotaan eriväristen lasien takaa kuin Kalle Kermanin.

Jos minulla olisi valta ja kunnia: Kapanen lopettakoon pelaamisen ja joukkueeseen palaisi taas rauha. Tälle miehelle täysi kielto astua jalallaankaan pukukoppiin. Miettiselle ja Kermanille ilmottettaisiin että pelit KalPan nutussa olivat pojat sitten tässä. Voitte syödä popcorneja täydellä palkalla koko kevään tai etsiä itsellenne uuden seuran. Esim. SaiPa tai HPK saattaisi olla herroista kiinnostunut mikäli KalPa tulisi pelaajakuluissa vastaan.

Nyt vähän Fantasy Hockeytä - keväällä NHL:n jatkuessa rosterilla:

Voutilainen-1KH-Salminen
Hartnell-Stepan-Lehkonen
Kolehmainen-Kerälä-Lammassaari
Ikonen-Riekkinen-Hentunen

Ja työsulun päättyessä ykkössenterin lisäksi loistopuolustaja ja maailmanluokan kakkosmaalivahti sisään.

Ja kaikki saataisiin helposti kustannettua sekä kaudesta nollatulos kun on Kuparisen palkka ja siirtokorvaus vielä käyttämättä, jos poissuljetaan parit vakuutusmaksut ja niinhän me teemme.
 

Dängleri

Jäsen
Miettisissä, kermaneisa, kapasissa ei hintalaatusuhde kohtaa.

Ottamatta kantaa tuohon hintalaatusuhteeseen, on kyllä pakko ottaa aiempia sanomisiani takaisin, ja todettava Miettisen mahtuvan kiistatta joukkueeseen, vaikka aiemmin olin häntä jo pistämässä kokoonpanon ulkopuolelle.

En tiedä mistä lie Toma löytänyt jälleen yhteen vaihteen lisää, mutta rooli 4.sentterinä tuntuu sopivan hänelle hyvin, ja sen myötä nähdyt esitykset ovat olleet lähes erinomaisia. Jopa sitä tuttua juonikkuutta on ollut ajoittain nähtävissä. Eikä pahemmin ole enää kerännyt miinuksiakaan.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyllä Miettinen keväällä esityksillään valtasi ykkösenpaikan. En nyt muista että oli Killerillä jotain pientä loukkaantumistakin jossain välissä, mutta kuitenkin.

Ei Kallela ole ollut millään mittarilla absoluuttisesti parempi pelaaja kuin kokoonpanossa olevat. Jotkut näkevät hänessä potentiaalia ja haluaisivat siksi hänelle antaa peliaikaa. Ei jääkiekon tarkoitus ole pörrätä energisesti vaan voittaa pelejä. Ilman Kermanin maalia Kalpa olisi eilen jäänyt ilman kahta pistettä. Ilman hänen syöttöään JYP-peli olisi jäänyt tasoittamatta ja kaksi pistettä saamatta (toki Voutilainen siinä isoimman työn teki)

hyvä että valtaa sinulta ei löydy. Tuossa fantasia laskelmassa ei ole mitään järkeä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
vieläkin huvittaa tuo fantasia rosteri. Jos kuparisen rahoilla saadaan kerran kolme-neljä NHL jätkää tilalle, niin odotellaan että NHL kausi perutaan, myydään Salminen ja Lehkonen ja hankitaan saaduilla rahoilla NHL pelaajia. Samalla suhdeluvulla pitäisi saada kolme ekaa ketjua koottua pelkistä NHL-miehistä!
 

Kansan Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
vieläkin huvittaa tuo fantasia rosteri. Jos kuparisen rahoilla saadaan kerran kolme-neljä NHL jätkää tilalle, niin odotellaan että NHL kausi perutaan, myydään Salminen ja Lehkonen ja hankitaan saaduilla rahoilla NHL pelaajia. Samalla suhdeluvulla pitäisi saada kolme ekaa ketjua koottua pelkistä NHL-miehistä!

No hyvä että huvittaa koska se olikin tekstin keventävä osio. Mutta on siinä järjen siemenkin: Kuparisen korvaus 350K + palkkasäästöt 200K tekee rapiat 500K ja eikös vaikkapa Craig Smithin kustannukset olleet jota kuinkin 10 000e/kk.

Tai siinä on järjen siemen, mutta järjetöntä se on silti.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No hyvä että huvittaa koska se olikin tekstin keventävä osio. Mutta on siinä järjen siemenkin: Kuparisen korvaus 350K + palkkasäästöt 200K tekee rapiat 500K ja eikös vaikkapa Craig Smithin kustannukset olleet jota kuinkin 10 000e/kk.

Tai siinä on järjen siemen, mutta järjetöntä se on silti.

Niin ja tästä kun vähennetään semmoset 300 katsojaa alle tavoitteen/matsi niin saattaa halu hankintoihin olla vähäisempi.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt kun täällä ollaan potkimassa miestä jos toistakin pois, niin olisi mukava tietää ketä sinne saadaan tilalle? Ja sitten mielellään ihan realistisia vaihtoehtoja. Veikkaan että Crosby ei ole tulossa.
 

Flagger

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Columbus Blue Jackets
Tervehdys vaan KalPa-kirjoittajille tasapuolisesti, uusi kasvo ilmoittautuu mukaan!

Joukkueen otteet ovat heilahdelleet melko suuresti, mutta pistetilin kartuttaminen on onnistunut myös heikommilla otteilla. Vaikka kaksi viimeisintä ottelua eivät pelillisesti, saati tuloksellisesti, sujuneet kovin hyvin on sijoitus sarjakakkosena maaottelutauolle lähdettäessä joukkueelta kiitettävä suoritus.

Monen edelliskausien vastuunkantajan jätettyä joukkueen ovat uudet kasvot nousseet esiin. Joukkueen uudet hankinnat ovatkin onnistuneet vähintäänkin kohtuullisesti, lukuunottamatta Isoa Paulia. Tullutkin usein mietittyä, mitä ihmettä seurajohto on miettinyt hänet palkatessaan. Eikai nyt jumalauta niissä pleijareissakaan voi kutospakkina roikottaa noin vajaavaisen liikkeen/kiekollisen taidon omaavaa pelaajaa.

Voutilainen on pääsemässä vauhtiin, tulee olemaan keväällä hurjassa iskussa. Lehkonen esittää ikäisekseen huimia otteita, vaikka vielä otteet ailahtelevat paljon pelistä toiseen. Laukoo ihanan kovaa, ja vieläpä tarkasti. Kolehmainen ja Kerälä ovat suoriutuneet aikalailla odotusten mukaisesti.
Puolustuspäässä Halonen on noussut omaksi suosikikseni, kovia taklauksia illasta toiseen ja pisteitäkin on syntynyt peruspakiksi suorastaan paljon. Ja ne maalituuletukset! Koivisto osoittanut olevansa liigapeluri, hieno hankinta.

Hyvin ja huonosti suorittaneita pelaajia onkin ruodittu täällä jo ihan mukavasti. Kerman ja Kapanen ovat olleet heikkoja lenkkejä odotuksiin nähden. Kukkonen myös ollut melkoisen huono. Salminen pelaa väärää liigaa ja Koskinenkin löytänyt hyvän tason kevään pettymyksen jälkeen.
Stepanin taso ei riitä. Jos otteet eivät parane maaottelutauon jälkeen toivoisin miehen etsivän NHL-tasoa peliinsä jossakin muualla, vaikka Saipassa. :) Tällä hetkellä mies ei ole tarjonnut ykkösketjun keskellä, liigan kuumimman laitahyökkäjään vierellä mitään, mihin vaikka Ikonen tai Riekkinen ei olisi pystynyt. (pl. rankkarit) Analyysit Salmisen kasvonilmeistä menevät kyllä jo huumorin puolelle.

Eikai tässä sen kummempia, kevättä kohden!
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Joukkueen uudet hankinnat ovatkin onnistuneet vähintäänkin kohtuullisesti, lukuunottamatta Isoa Paulia. Tullutkin usein mietittyä, mitä ihmettä seurajohto on miettinyt hänet palkatessaan. Eikai nyt jumalauta niissä pleijareissakaan voi kutospakkina roikottaa noin vajaavaisen liikkeen/kiekollisen taidon omaavaa pelaajaa.

Mikään ajatustenlukija en valitettavasti ainakaan vielä ole, mutta vähän tuntuu että tuossa on yksinkertaisesti etsitty lähtökohtaisesti kokenutta SM-liigapakkia ja mielellään Lannonin/Glennin/Laurilan lähtiessä vielä myös vähän sellaista "fyysistä" sellaista. On huomattu että Paulilla ei ole sopimusta kenenkään kansssa ja tuumattu että onpas siinä iso puolustaja ja noin pitkä urakin vielä liigassa. Pisteitäkin on parina kautena SaiPassa tullut ihan mukiinmenevä määrä joten miksi ei sujuisi hommat ihan hyvin Kuopiossakin. Tiedä millainen LevoChara tästä saataisiin, pistäkäähän sopimusta kouraan. Ehkäpä siinä on vähän myös tiedostettu että Levokari voi olla vähän riskihankinta mutta se riski on otettu. Itseäni kyllä harmittaa vietävästi se että Paulilla on mennyt KalPassa niin heikosti, koska haluaisin oikeasti todella paljon että tyyppi menestyisi täällä. Juuri tuollaista todella isokokoista pakkia joukkueen takalinjat kaipaavat, vähän JYP:in tyyliin, mutta Pauli ei vain taida se oikea tyyppi siihen rooliin olla.

Katseet on hyvä pitää visusti tässä kaudessa (sanoo henkilö joka marraskuun alussa avasi ensi kautta koskevan ketjun), mutta toivoisin kyllä kovasti että toimisto pyrkisi myös ensi kaudelle palkkaamaan ainakin yhden tällaisen "ryminäosaston" miehen vielä lisää. Halonen ja Kolehmainen ovat olleet toimivia hankintoja, mutta silti/juuri siksi tuota osastoa olisi varaa vieläkin kasvattaa. Eipä silti, en kyllä osaa juuri sanoa mistä tällaisen lisähankinnan löytäisi.

Jos Salminen pelaakin väärää liigaa niin onneksi hän pelaa sitä edes tässä joukkueessa : )
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Muusta en tiedä, mutta me tarvitaan puolustaja. Kukkonen ja Levokari paskoja. Kauppinen taas klesana. Loukkaantumisia ei peräpää kestä yhtään. Muutenkin puuttuu Lannonin johtajuus, fyysisyys ja rauhallisuus = Puhelinsoitto Braydon Coburnille.
 

Kansan Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Niin ja tästä kun vähennetään semmoset 300 katsojaa alle tavoitteen/matsi niin saattaa halu hankintoihin olla vähäisempi.

Ei ole mitään tavoitetta ja Kimmo Kapanen on itse ilmoittanut ettei yleisökeskiarvolla ole minkäänlaista väliä. Laskevat seurassa vain euroja ja kun alkukaudesta väkeä kävi todella vähän niin saivat jo silloin otteluista budjetoimansa tuoton.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös