Mainos

KalPa Hockey Oy – puuhastelijoista ammattilaisiksi

  • 154 647
  • 367

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Nyt alkaa luvut vastaamaan nähtyyn. Huolestuttavaa tässä on se, että tällekin kaudelle laiva on lastattu raskaspalkkaisilla kakkos- ja kolmoskentän sotureilla miinus Salminen, jotta pelillinen menestyminen on lähtökohtaisesti selvästi huonompaa kuin viime kaudella. Viime kauden yleisömäärät kertovat karua kieltään siitä että joukkue ei kiinnosta kuin uskollisia faneja. Hyvä tuote on saatu vedettyä suht. lyhyessä ajassa tärviölle josta jengi ei enää edes jaksa/kehtaa hehkuttaa. Raskaita aikoja joita organisaatio saa syyttää vain itseään.
 
Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
"Talousosaaja" ja KalPan hallituksen talousvastaava tiesi maaliskuussa tappion olevan 150k €, joten en olisi niin varma siitä mihin juna lähtee kulkemaan.

Tuo Saksman ei kyllä allekirjoittanutta vakuuta, nuori jolppi joka ennusti tappion olleen sen 200k ja sitten se onkin puoli miljoonaa isompi. Saksman on Kapasten perheelle vanha tuttu, joten pieni piiri pyörii edelleen. Saksmanin erikoisalaa pitäisi juuri talous olla, joten eipä tästä ole taidettu sittenkään oppia mitään, kun kaveri jonka paikka hallituksessa oli olla talousvastaava päästi mopoa myös kulkemaan tähän suuntaan. Niin palkitaankin TJ:n tehtävillä. Vaikka oikeassa elämässä olisi tullut kenkää.

Saksman on huikea parannus toimiston osaamistasoon. Kyllä, viime kauden budjetti heitti ja tulos on karmea. Saksmanin vastuu hallituksessa on juuri talous, joten sormet voivat osoittaa myös sinne. Kaikki kommentit, selitykset ja toimenpiteet viittavat kuitenkin siihen, että budjetoinnissa on ollut jo lähtökohtainen virhe ja myös seuranta on pettänyt pahoin. Vastuu on toki myös Saksmanin, mutta ennen kaikkea se on ollut toimitusjohtaja Kapasen. Kapasen budjetointivirheet ja talousvirheet johti huonoon tulokseen. Sen takia toimitusjohtaja vaihtui.

Ei KalPan toimistoon pääse kukaan, joka ei ole Kapasten tuttu. Nyt kyseessä ei kuitenkaan ole sentään vanha kaveri tai sukulainen. Ei taatusti seurajohtajana liigan kovin osaaja, mutta eteenpäin menoa silti. Nyt debit/credit on sentään oikein päin. Nollatasosta on helppo parantaa!

Se on sitten eri asia mikä seuran tulevaisuus tästä huolimatta on. Pahat on merkit. Tiedottaminen oli edelleen mielenkiintoista "joukkuetta heikentämättä", niimpä niin.
 
Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Joo-o, luin vasta äsken päivän SS:n ja tosiaan ei nyt ihan vakuuttanut tämän herra Saksmanin esittely TJ:n hommiin. Kova paikka nuorelle kaverille jonka työkokemus on vielä aika vaatimatonta. Jostainhan se pitää tietysti aloittaa ja nuorilla on sitä nälkää mut mut..
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Se on sitten eri asia mikä seuran tulevaisuus tästä huolimatta on. Pahat on merkit. Tiedottaminen oli edelleen mielenkiintoista "joukkuetta heikentämättä", niimpä niin.
Voutilainen tuli viime kaudella vielä budjetin päälle kuten varmaan Tuokkolan vaihtuminen toiseen.
Säästöjä. Salminen, Hentunen, Miettinen, Levokari. Vai liekkö Tomalla palkka noussut kun siirtyi penkin taakse...
Miten lie Toivonen <->Kiviaho kustannusrakenne? Turha aloittaa kommentointia "kaiken järjen mukaan"...
Mille tasolle Kukkosen Mikon kausikortti lienee asettunut viimeisellä kaudella? Sopimusta ei taidettu edes julkaista missään vaiheessa, pelaavassa kokoonpanossa kuitenkin roikkui sinnikkäästi.

Salmisen lähtö on heikennys tottakai, muut ovat korvattavissa halvemmilla versioilla. Siihen haluan ainakin uskoa.
 
Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Salmisen lähtö on heikennys tottakai, muut ovat korvattavissa halvemmilla versioilla. Siihen haluan ainakin uskoa.

Salmisen lähtö on valtava menetys ja heikennys. Joukkueen johtotähti ja yksi liigan kärkipelaajista lähti. Salminen ratkaisi pelejä KalPalle yksin. Korvaajia ei ole tullut yhtään, vaikka ei häntä voi yksi-yhteen edes korvata. Sen takia turha puhua ettei joukkue ole heikentynyt.
 
Joo-o, luin vasta äsken päivän SS:n ja tosiaan ei nyt ihan vakuuttanut tämän herra Saksmanin esittely TJ:n hommiin. Kova paikka nuorelle kaverille jonka työkokemus on vielä aika vaatimatonta. Jostainhan se pitää tietysti aloittaa ja nuorilla on sitä nälkää mut mut..

KalPan TJ:nä oleminenhan ei hirveästi vaadi työkokemusta, vai mitä Kimmo? Missään muualla ei täysin noviisi pääse pyörittämään 7,5 miljoonan organisaatiota. Only in kuopio.

Minua ei edes jaksa vituttaa moinen tappio, kun kaikki ennusmerkit oli ilmassa siitä lähtien, kun täysin työhön pätemätön K.Kapanen sille pallille haluttiin istuttaa. Minä ainakin osasin asian aavistella ja aika moni muukin maalaili täälläkin samanlaisia skenaarioita. Kiva olisi tietää mitä on toimistolla ajateltu kun Kimmolle työ annettiin.

Uudeksi TJ:ksi olisin toivonut täysin ulkopuolisen henkilön palkkaamista, enkä saman hallituksen jäsentä, joka oli myös osaltaan mukana männä kaudella. Raikas tuulahdus voisi tehdä ihan hyvää, eikä vain uuden sätkynuken palkkaaminen.

Arvatkaapa onko joukkue valmis jo nyt, vai odotellaanko tammikuussa vielä vahvistuksia?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Surkea tulos ja sen perusteella täysin perustelu toimarin vaihto. Olisi mielenkiintoista tietää, että mistä oikeasti syntyi se puolen miljoonan eroon keväällä kommunikoituun nähden. Toki se että yleisö hylkäsi joukkueen vaikutti negatiivisesti, mutta ei näin paljon.
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eipä olis tarvinnut myydä kuin 1000 lippua per peli enemmän niin oltais päästy nollille. Tää nyt o toki suoraviivaistettu siten että koskee vaan runkkaria ja 25€ per lippu ja ei muuta myyntiä. Eli tuskin nyt ihan pelkkää kävijämäärää on väärin veikattu.

Liekö isoin tekijä sitten olisi tuo Pelimies. Olisko sen taseet ollu sit nii kuralla, että siellä oli vaan kauheat velat kuittaamatta? Siinä tapauksessa hyvä, että tuli loppu sille.

Tuskin se K. Kapanen siellä yksin on soppaa keitelly. Ja tuskin edes Samin kanssa kaksin. Vaikka siellä olis miten Pro TJ ollu niin ei tuo KalPan talous välttämättä olis sen parempi. Huonolla tuurilla yhtä isoa palkkakuittia huonompi kuin nyt.

Semmoinen pikkuvinkki muuten että vaikka aina inisis miten kaikki o kusta ja paskaa ja sit ku osuu niin tulee ilmoittamaan miten on viisaampi kuin ko. alan ammattilaiset, niin et muuten todennäköisesti ole viisaampi. Todennäköisesti olet vain negatiivinen ja typerä jäärä joka ei saa omassa elämässäkään mitään aikaiseksi.
 
Focker

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Medveščak Zagreb, Alaska Aces
Huh, huh, ei voi muuta sanoa kuin järkyttävää! Jos tuolla tiellä jatketaan niin varmaan konkka edessä ennen pitkää.
 
Bondarev

Jäsen
Yleisötavoite 2013-2014

Jääkiekkolehden kausiennakon mukaan KalPan yleisö ka tavoite on alkavalle kaudelle 4050! Haloo klaani-hockey oy ??

Ei ole kyllä "kaikki muumit laaksossa" siellä toimistolla!
 
SSMiika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, jalkapallossa MP
Joskus aikaisempina vuosina toimistolta kai kommentoitiin tuota suunnilleen muodossa: "yleisötavoite on euroja per peli meidän laskelmissa. yleisömäärä ei kerro totuutta siitä, joten vastattiin jotain kun pyydettiin"
 
Uncle Ben

Niin euroja siellä tuloslaskelmassa tietty on, ei nuppilukuja. Ja nythän tuo pätee entistäkin enemmän, koska lippujen hinnoittelua eriytettiin kolmeen eri kategoriaan.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Niin euroja siellä tuloslaskelmassa tietty on, ei nuppilukuja. Ja nythän tuo pätee entistäkin enemmän, koska lippujen hinnoittelua eriytettiin kolmeen eri kategoriaan.
Mutta tuo tavoite kertoo taas syyn siihen miksi TJ vaihtuu, ei tuolla porukalla voi tuollaisia yleisötavoitteita tehdä jos meinataan edes nollatulosta tehdä.
3800 olisi ollut nykyisellä porukalla kova tavoite mutta 4050 on suorastaan utopistinen eli voisi suoraan epäillä tulevasta kaudesta tulevan taas useamman satatuhatta tappiota taas.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Jääkiekkolehden kausiennakon mukaan KalPan yleisö ka tavoite on alkavalle kaudelle 4050! Haloo klaani-hockey oy ??

Ei ole kyllä "kaikki muumit laaksossa" siellä toimistolla!

Viime kauden kausikorttimyynti oli seuran ilmoituksen mukaan 1 800. Tälle kaudelle tavoite on vaatimattomat 1 929. Miksi kausikorttimyynti yhtäkkiä paranisi, kun joukkue on päinvastoin heikentynyt? Kuopion glory hunterit tuskin tälläkään kaudella hallille löytävät. Vaikuttaa siltä, että ellei Kuopiossa saada kopioitua viime kevään "Porin ihmettä", tulee tappiota taas roimasti.
 
Old59

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
3800 olisi ollut nykyisellä porukalla kova tavoite mutta 4050 on suorastaan utopistinen eli voisi suoraan epäillä tulevasta kaudesta tulevan taas useamman satatuhatta tappiota taas.

Viime kauden kausikorttimyynti oli seuran ilmoituksen mukaan 1 800. Tälle kaudelle tavoite on vaatimattomat 1 929. Miksi kausikorttimyynti yhtäkkiä paranisi, kun joukkue on päinvastoin heikentynyt? Kuopion glory hunterit tuskin tälläkään kaudella hallille löytävät. Vaikuttaa siltä, että ellei Kuopiossa saada kopioitua viime kevään "Porin ihmettä", tulee tappiota taas roimasti.

Lukema 1929 kertonee, milla vakavuudella näihin eri tahojen tiedustelemiin katsoja- ja kausikorttitavoitteisiin on toimiston taholta suhtauduttu. Ei noilla ole mitään tekemistä laaditun budjetin kanssa joten ei kannata vielä vetää kovin suuria johtopäätöksiä tulevan kauden tuloksesta.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Lukema 1929 kertonee, milla vakavuudella näihin eri tahojen tiedustelemiin katsoja- ja kausikorttitavoitteisiin on toimiston taholta suhtauduttu. Ei noilla ole mitään tekemistä laaditun budjetin kanssa joten ei kannata vielä vetää kovin suuria johtopäätöksiä tulevan kauden tuloksesta.
Jos näistä jääkiekkolehden lukemista voi jotain päätellä niin toimistolla ollaan todellakin pihalla kun budjettiin 7.0M€ (sama kuin viime kaudella) "ilmoitetaan" pääsylipputulojen kasvattamista 150k€ 1.9M€->2.05M€ edestä ja kun jo viime kaudella jäätiin selvästi alle niin onhan se mopo karannut totaalisesti.
Samoin yhteistyökumppaneilta yritetään saada 300k€ 2.2M€->2.5M€enemmän mutta muut tulot ovat tippuneet viime kaudesta 450k€ 2.9M€->2.45M€.

Sitten kun tiedossa on se fakta, että mm. KalPan kohdalla isompien tukijoiden kohdalla euroja on viime kauden jälkeen katsottu huomattavasti tarkemmin kuin ennen niin voidaan kysyä mitä siellä toimistolla tehdään.
Kuluja ollaan sentään budjetoitu 6.977M€->6.9M€ kokonaiset 77k€ vähemmän ja pelaajiin se 200k€ 2.6M€->2.4M€ joten jotain tehdään todella pahasti väärin, tosin pelaajiin meni jo viime kaudella selvästi tuota enemmän.

Saa olla todellinen ihme jos KalPa tekee voittoa ensi kaudesta kun noista luvuista voi vetää sen johtopäätöksen, että pleijareita on taas budjetoitu taas urakalla. Nuo luvut on siis poimittu suoraan jääkiekkolehdestä ja tuskin ne nyt hirvittävästi eroa oikeista kokonaisuuden osalta.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Lukema 1929 kertonee, milla vakavuudella näihin eri tahojen tiedustelemiin katsoja- ja kausikorttitavoitteisiin on toimiston taholta suhtauduttu. Ei noilla ole mitään tekemistä laaditun budjetin kanssa joten ei kannata vielä vetää kovin suuria johtopäätöksiä tulevan kauden tuloksesta.

Toinen vaihtoehto on, että toimistolla ollaan niin kujalla, ettei mitään asetettua kausikorttitavoitetta ole edes budjetoitu. Tähän vaihtoehtoonhan ei meistä kukaan usko. Viime kauden tuloshan sen jo osoittaa. ;-)

En ymmärrä, mikä pointti toimistolla olisi antaa itsestään ylimielinen kuva heittelemällä hatusta julkisuuteen lukuja, jotka eivät perustu mihinkään. Huumoria tuossa vastauksessa "1 929" toki on käytetty, mutta tuskin se on vailla mitään totuuspohjaa. Eiköhän se budjettiin laskettu myytyjen kausikorttien määrä noilla nurkilla liiku.

Saatan olla toki väärässäkin.

Joka tapauksessa väitän, että toista "persnettokautta" ei oikein enää seuran uskottavuuden nimissä kestäisi tehdä. Sen jälkeen voi olla todella haastavaa saada kilpailukykyistä joukkuetta kasaan.
 
Viimeksi muokattu:

Belsebuubi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Niiralanmonttu, United
En tiedä kuuluuko tähän ketjuun mutta ajattelin sen tähän nyt täräyttää. Miksiköhän KalPan naisjoukkue ei ole osa "emoseuraa" vaan osa juniori KalPaa? Eilen naisten peliä katsoessa aloin asiaa ajatella kun pelipaitoja katsoin ja huomasin niiden olevan varsin erilaiset.

Ymmärrän toki että esimerkiksi sponssit on eri firmat mutta miksi paita ja logo ei voisi olla sama? Muutenkin näkisin naisten joukkueen osana liigajoukkuetta ennemminkin kun junioreita, edustavat kuitenkin ylimmällä sarjatasolla.

Myöskään en ole nähnyt missään yhteydessä kun KalPaa on mainostettu (otteluohjelmat yms aviisit) niin mainintaa KalPan naisten otteluista. Otteluiden aikana ei varmasti olisi kohtuutonta jos skriinillä, tai siinä päädyn mainostaulussa olisi maininta seuraavasta naisten sm-sarjan ottelusta, otteluhan on ilmainen joten kynnys ei uteliaillakaan ole liian korkea könytä hallille.

KalPa Hockey Oy - Kilpisydämellä! sivuilta kun klikkailin edes KalPa-perhe linkin takaa ei löydy suoraan naisten joukkuetta, vaan juniori välilehden alta kun hieman kaivelee. Okei seuralla on paljon tehtävää varmaan muussakin asioissa ja niin ei varmaan tämä ole mielessä kenelläkään, mutta olisko syytä funtsia? Joukkuessa kuitenkin pelaa maajoukkue pelureita ja myös ulkomailla kiekkoa pelann(eita)nut.

Kommentteja arvon kiekkoa seuraavat toverit!

P.S: se mediakuutio on kyllä aivan sketsi, näyttää aivan tilkkutäkille se näyttöskriini.

Anteeksi kirjoutusvirheet tai muut tötöilyt, toivottavasti asia tulee selväksi.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
En tiedä kuuluuko tähän ketjuun mutta ajattelin sen tähän nyt täräyttää. Miksiköhän KalPan naisjoukkue ei ole osa "emoseuraa" vaan osa juniori KalPaa? Eilen naisten peliä katsoessa aloin asiaa ajatella kun pelipaitoja katsoin ja huomasin niiden olevan varsin erilaiset.
Se emoseura kun on nimenomaan Juniori-KalPa, KalPa-Hockey Oy on taas pelkästään SM-liigajoukkueesta ja A-junioreista vastaava taho.
Sama järjestely taitaa olla Jokereita lukuunottamatta kaikissa SM-liigaseuroissa eli A-junnut ovat samaa seuraa liigan kanssa mutta sitä nuoremmat ja naiset ovat samassa seurassa.
 
Belsebuubi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Niiralanmonttu, United
Se emoseura kun on nimenomaan Juniori-KalPa, KalPa-Hockey Oy on taas pelkästään SM-liigajoukkueesta ja A-junioreista vastaava taho.
Sama järjestely taitaa olla Jokereita lukuunottamatta kaikissa SM-liigaseuroissa eli A-junnut ovat samaa seuraa liigan kanssa mutta sitä nuoremmat ja naiset ovat samassa seurassa.

Okei, roger that. Tämä ilmeisesti selittää myös sen että peliasu muistuttaa 80-luvun KalPaa enemmän kun tätä nykyista joka tällä lippulaivalla on. yms viestissäni mainitsemat asiat?
 
Clubber"s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
En tiedä kuuluuko tähän ketjuun mutta ajattelin sen tähän nyt täräyttää. Miksiköhän KalPan naisjoukkue ei ole osa "emoseuraa" vaan osa juniori KalPaa? Eilen naisten peliä katsoessa aloin asiaa ajatella kun pelipaitoja katsoin ja huomasin niiden olevan varsin erilaiset.

Ymmärrän toki että esimerkiksi sponssit on eri firmat mutta miksi paita ja logo ei voisi olla sama? Muutenkin näkisin naisten joukkueen osana liigajoukkuetta ennemminkin kun junioreita, edustavat kuitenkin ylimmällä sarjatasolla.

Myöskään en ole nähnyt missään yhteydessä kun KalPaa on mainostettu (otteluohjelmat yms aviisit) niin mainintaa KalPan naisten otteluista. Otteluiden aikana ei varmasti olisi kohtuutonta jos skriinillä, tai siinä päädyn mainostaulussa olisi maininta seuraavasta naisten sm-sarjan ottelusta, otteluhan on ilmainen joten kynnys ei uteliaillakaan ole liian korkea könytä hallille.

KalPa Hockey Oy - Kilpisydämellä! sivuilta kun klikkailin edes KalPa-perhe linkin takaa ei löydy suoraan naisten joukkuetta, vaan juniori välilehden alta kun hieman kaivelee. Okei seuralla on paljon tehtävää varmaan muussakin asioissa ja niin ei varmaan tämä ole mielessä kenelläkään, mutta olisko syytä funtsia? Joukkuessa kuitenkin pelaa maajoukkue pelureita ja myös ulkomailla kiekkoa pelann(eita)nut.

Kommentteja arvon kiekkoa seuraavat toverit!

P.S: se mediakuutio on kyllä aivan sketsi, näyttää aivan tilkkutäkille se näyttöskriini.

Anteeksi kirjoutusvirheet tai muut tötöilyt, toivottavasti asia tulee selväksi.

Hyviä huomioita ao nimimerkiltä joihin Jani 82 tuossa jo teknisiltä osiltaan vastasikin. Asian lisänä se että naiskiekkoilijoilla on omat sivut Juniori-KalPan sivuilla peliohjelmineen ja päivineen ja joukkue-esittelyineen. Naisten joukkueella on myös ikioma valtakunnallinen kannatusyhdistys, Kilpiverkosto joka järjesti mm. viimevuonna pikkujoulu-ottelutapahtuman juuri montussa lehtimainoksineen päivineen eli kannatustoimintaa on ilmestynyt siinä kuin katsojiakin myös naiskiekolle. Kummastelemiasi pelipaitoja on saanut myös KalPa-hockeyn fanshopin kautta myynnissä valtakunnallisesti ostaa.
Naisten peleistä ja niiden mainonnasta on mm. Kilpiverkosto vastannut esimerkiksi kuopion kaupunkilehdissä ilmoittamalla mm. pikkujoulu-otteluista.
Kilppareilla on myös omat kotisivut joihin linkki on - KILPIVERKOSTO? sieltä löytyy kaikenlaista infoa asioista.
Yhteistyötä ei kyllä tosiaan koskaan ole liikaa ja mainiot naisemme mailan varressa tosiaan ansaitsevat lisää huomiota seuran monipuolisen kuvankin takia.
 
Belsebuubi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Niiralanmonttu, United
Kiitoksia infoista! Huomasin että paitoja voi hankkia, kummastelin vain tätä paitojen erinäköisyyttä. Toivottavasti yhteistyö naisten ja miesten joukkueiden välillä toimii ja lisii tulevaisuudessa. Kiitos myös tuosta linkistä (kilpiverkosto), tuo juniori-KalPan sivujen naiskiekon osio on jäänyt päivittäjältä täysin unholaan.

Lehti ilmoittelu on mennyt täysin ohi, mutta voisi jonkun pätkän nakata tuonne main eventin yhteyteen kuutiolle, vaikka lista tulevista kotiotteluista tervetulo toivotusten kera.
 
Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Tuli tätä KalPan synkkää tilannetta miettiessä mahdollinen helpotusratkaisu. Nimittäin KalPan talous on niin kuralla, että uusiin ja laadukkaisiin pelaajiin ei ole varaa vaan joudutaan tyytymään sekundaan, jos siihenkään. Tämä kausi tulee olemaan yleisömääristä päätellen taas tappiollinen.

Yksi vaikuttava tekijä JYP:in menestykseen viime vuosina on ollut onnistunut idän kauppa. Pelaajia ei ole myyty pakkoraossa, vaan järkevästi ja isolla hinnalla, paikkaaja jo näköpiirissä. KalPa on myynyt KHL:ään Jalasvaaran, Ahosen, Kuparisen ja Salmisen. Jalasvaaran paikkaaja Lehtivuori oli totaalinen floppi, Ahonen paikattiin Koskisella ja näitä kahta porilaista ei paikattu ollenkaan.

Jokipojilla on yhteistyösopimus KHL-seura Dinamo Riikan kanssa. Miksei voisi olla meilläkin? Riikan kaltainen joukkue ei riitä, sillä Latvian ylijäämät eivät pärjää SM-Liigassa, ainakaan välttämättä. On katsottavaa isompiin KHL-seuroihin, mielellään mahdollisimman lähellä Suomea, mielellään ilman farmijoukkuetta VHL:ssä, mielellään seura, jonka ylijäämät ovat tarpeeksi laadukkaita. Ja kappas, sellainen löytyy, Moskovan lähialueella pelaava Atlant Mytishi. Atlant lähettää KalPaan nuoria, nälkäisiä mutta laadukkaita, pelipaikkoja janoavia pelaajiaan, KalPa myy hyvällä hinnalla läpimurron tehneet pelaajat Keltaisiin veljimme, tai vaikka vuokraa hyvää korvausta vastaan pelaajia kuten Mashur tai Timonen yhdeksi kaudeksi, jonka jälkeen seuraa paluu KalPaan paksummalla kukkarolla ja parempana pelaajana. Sopimus ei tee KalPasta farmiseuraa eikä KalPaan pumpata venäläistä monopolirahaa, vaan tuloksena on YYA-sopimus, jossa tällä kertaa molemmilla puolilla on aitoa Ystävyyttä, Yhteistyötä ja Avunantoa. KalPan suuremmille yhteistyökumppaneille ja sponsoreille sopimus on menestys, sillä esim. Ponsse ja Olvi saavat mainostilaa Atlantin peleihin. Näille yrityksille tämä tarkoittaa isoa markkinaa, Siperiassa on Ponssen koneille puuta enemmän kuin tarpeeksi ja Olvi ymmärtää ryhtyä valmistaamaan high quality premium vodkaa.

Tämä idea on 35 % kieliposkessa kirjoittettua fantasiaa, 50 % loistavia mahdollisuuksia ja 15 % mahdollinen katastrofi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös