Mainos

Kalamiehiä?

  • 522 647
  • 3 043

Escapist

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche
Tulipa käytyä eilen ja tänään pilkillä verestämässä muistia sen suhteen miksi en käy pilkillä. Eilen saaliina 1 särki ja yksi hauki, kaverilla 2 särkeä ja 3 ahventa. Tänään itsellä munat pataan ja kaverilla 1 särki ja jälleen 3 ahventa. Siiman päässä roikkui niin jigiä, tasuria kuin morria mutta kun ei pure niin ei pure. Luotain käytössä joten tieto siitä että kalaa kyllä oli lähinnä lisäsi tuskaa. Onneksi oli edes komeat kelit molempina päivinä ja eihän raittiista ilmasta haittaa ole. Kesää ja avovesikautta odotellessa.
 
Tämä podcastmaailma on hienoa, kun välillä tulee kuunneltua laadukkaita podcasteja teemasta riippumatta.

En kalasta kuin satunnaisesti, jos satun muutenkin veden päällä tai äärellä olemaan esim. melomassa tai vaeltamassa. Tällöinkin arsenaalista löytyy lähinnä markettitason avokelasetti ja pari eriväristä lottobeteä. Kuitenkin olen käyttänyt viime aikoina tuntikaupalla lenkki- ja työmatka-aikaa kuunnellen perhokalastuspodcastia nimeltä Unelmia onkimassa. Siinä on laadukas podcast.

Edelleenkään minulla ei kiinnosta perhokalastus pätkääkään, mutta onhan se hienoa kuunnella kun asiaansa vihkiytyneet ihmiset tuovat intohimoaan ja osaamistaan esille. Eli tässäpä kuunteluvinkki teille kalamiehet ja -naiset.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tulipa käytyä eilen ja tänään pilkillä verestämässä muistia sen suhteen miksi en käy pilkillä. Eilen saaliina 1 särki ja yksi hauki, kaverilla 2 särkeä ja 3 ahventa. Tänään itsellä munat pataan ja kaverilla 1 särki ja jälleen 3 ahventa. Siiman päässä roikkui niin jigiä, tasuria kuin morria mutta kun ei pure niin ei pure. Luotain käytössä joten tieto siitä että kalaa kyllä oli lähinnä lisäsi tuskaa. Onneksi oli edes komeat kelit molempina päivinä ja eihän raittiista ilmasta haittaa ole. Kesää ja avovesikautta odotellessa.

Epäonnistumiset kuuluu lajiin ;).

Luotaimen kanssa iso ongelma on siinä, että usein tulee turhan kauan pilkittyä sitä passiivista kalaa joka on pilkin alla tuijottelemassa.

Nyt ainakin täällä meilläpäin, oli ollut viikonloppuna haastavaa joka puolella. Itse kiersin sunnuntaina reilun 10km potkukelkalla ja ei yhtään yli 200g ahventa. Tuli sentään morrilla nätti 2kg hauki, niin oli jotain huvia edes.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sääksmäen sillan lähistöllä oli tänään pirusti pilkkijöitä. Onko jollekin tuttu paikka ja onko kenties kuhaa vai mitä siellä erityisesti?

Kaksi kertaa käynyt tänä talvena (helmikuussa) Hämeenlinnassa pilkillä ja toisella kerralla iso pikkuahventen saalis riitti oikein vapasti improvisoiduksi patahassiksi asti. Nyt jännittää liekö vielä pilkkikelejä riittää, kun jäälle on todennäköisesti kertynyt vettä lumen alle.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Sääksmäen sillan lähistöllä oli tänään pirusti pilkkijöitä. Onko jollekin tuttu paikka ja onko kenties kuhaa vai mitä siellä erityisesti?
En ole pilkillä siellä käynyt mutta kesällä vetänyt uistinta ja nakellut jigiä. Hyviä kuhavesiä ja siinä löytyy ottipaikkoja heti kun vesille pääsee joten ei ihme jos siellä porukkaa riittää.
 
Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä, samaan lopputulemaan olen itsekin tullut. Aikani kikkailin alelaarin vehkeillä, kunnes ostin vähän paremman vavan ja kelan. Ei mitään huippukamaa, mutta selvä harppaus ylöspäin. Oli kyllä kaikinpuolin mullistava kokemus, kun oikeastaan kaikki tekeminen muuttui helpommaksi ja tarkemmaksi. Heittely oli tarkkaa ja otit tuntui todella teräviltä Ja tuo kestävyys myös oli ihan eri tasoa, pienellä keväthuollolla kela ei temppuillut koskaan. Lienee vieläkin veljenpojalla ihan täydessä käytössä.
Näinhän se on. Tuollaiset alle 50e valmiit virvelisetit kannattaa jättää ostamatta. Reilulla satasella saa hyvän avokelasetin (vapa+kela). Erittäin hyvän 200 eurolla. Sitten tietenkin hyrräkelavehkeistä pitää pulittaa jo useampi satanen.

Ja kylmä fakta on, että jos vähänkin kalastaa monipuolisesti eri kalalajeja eri viehetyypeillä, ei yhdellä vavalla/kelalla pärjää. Kuhan jigittelysetillä ei ole mitään mieltä esim. heitellä pikkuvieheitä kirjolohelle ja sama päinvastoin.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Kovasti naama punottelee tällä hetkellä. Pari päivää on vierähtänyt mukavasti veden äärellä kalastellessa ja auringosta nauttiessa. Aivan mahtavat kalastuskelit olleet!

Eilen useampi tunti kului vuoksen rannoilla perho/virvelivapa kädessä. Uutta upposiimaa(Vision bottom express) tuli testailtua. Hieman nihkeästi upottaa perhoja virrassa, ainakin näin ensikerran huomiona. Kahden leechin setillä pääasiassa vihdoin menemään. Pääasiassa tuon siiman hankin kyllä alku/ loppukauden siian kalastukseen heikkovirtaisiin paikkoihin, joten eiköhän tuohon tarkoitukseen ole ihan toimiva siima.

Tänään aamuvarhaisesta iltapäivään Liittokiven selän huitteilla pilkki hommissa. Kalat eivät juurikaan harrastelua häirinneet, vain 2 pientä ahventa saldona.

Huomenna vielä vapaapäivä, joten eiköhän Vuokselle tule mentyä. Häpeällistä olisi viettää vapaata näillä keleillä ilman siiman kastoa.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Luotaimen kanssa iso ongelma on siinä, että usein tulee turhan kauan pilkittyä sitä passiivista kalaa joka on pilkin alla tuijottelemassa.
Muistan aikoinaan kun oltiin keväällä pilkkikilpailussa Puruvedellä eikä kala ollut oikein syönnillään niin kurkattiin sitten avantoon niin kunnon kyrmyniskoja joka puolella pilkkiä eikä ketään kiinnostanut paskan vertaa, uitti sitä pilkkiä miten tahansa tai laittoi minkä värisen toukan tahansa. Kattelivat vaan että mikähän se tuo on. Varmaan mahat täynnä muikkua/kuoretta/katkoja.
 
Tulee hieno fiilis kun on kalaa, mutta se ei syö. Saa itselle sen tutun tunteen, olen paska kalastaja.

Tänään viimeksi tuo tunne.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Huutonetistä taas aikas paljon vieheitä ostettuna. Lottolippoja ja Kuusamon lusikoita. 5€ kappaleelta. Tämä oma tapa täyttää pakkia uistinten osalta säästötyyliin.

Eilen tuli taas vuoksella käytyä. Alkuun näytti hyvältä, kun virtaus oli todella heikkoa. Ajattelin, että nyt saa hyvin jigileechit ja lusikat pohjan tuntumaan, jossa Kalat sijaitsevat kylmällä vedellä. Kaloista ei taaskaan mitään havaintoa. Leechejä ja lusikoita kyllä sai jäämään sitäkin enemmän.

Tänään pitikin laittaa eräkontioon tilausta uudesta savukuitusiimasta, wing flash kuiduista ja jigipäistä... Toukokuussa, kun muikkua alkaa Saimaasta valumaan, pitää välineistön olla mint kunnossa.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Onko palstalla silakan litkaajia tai sitä kokeilleita? Jäänyt kokematta toistaiseksi itsellä tämä homma, mutta kevään edetessä asia korjaantunee tuolla Klamilan seudulla. Google on hieman vinkkiä antanut ja joskus hommaa sivusta katselin, kun konttori oli Salmisaaressa, mutta löytyykö täältä kenties kokemusperäistä tietoa?
 
Kynäilijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

On tullut muutaman kerran kokeiltua Helsingissä. On varsin yksinkertaista puuhaa ja sesonkiaikana kalaa tulee kyllä varmasti. Itsellä ollut käytössä kaupan litkoja, joihin tosin vaihdoin kevyemmän painon. Koukkujen määrää ei kannata ahnehtia, sillä tuppaavat välillä kietoutumaan keskenään ja viittä koukkua on helpompi irrotella toisistaan kuin kymmentä koukkua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

Kaupan litkoja meinasin itsekin. Mikä on ollut paras ajankohta litkailla tässä keväällä?
 
Kynäilijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaupan litkoja meinasin itsekin. Mikä on ollut paras ajankohta litkailla tässä keväällä?
Pikkuisen aina paikkakunnasta ja säistä kiinni, mutta huhtikuun loppupuolelta pitkälle toukokuuta kalaa tulee. Itse olen yhdistänyt litkaukset kauden viimeisten siikareissujen yhteyteen, joten kovin pitkälle toukokuusta ei ole kokemusta. Kannattaa tarkkailla muita litkaajia, niiden määrästä saa yleensä parhaan vinkin.
 
Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viime päivityksen jälkeen löytyi hetkeksi sidonta into ja nyt rasia pullistelee Pink tageista ja muista hieman vastaavista upoista. Squirmyjäkin tuli pyöriteltyä, kun on sopivan simppeliä hommaa itselleni. Omassa käytössä ei jostain syystä ole oikein toimineet, vaikka noita kovasti kehutaankin.

Jokusen pinturinkin oon tehnyt. Lähinnä superpupalinjalla menty tällä kertaa. Runkohäkilöinti onnistuu minunkin taidoilla. Klinkkejä yritin tehdä ja jokusen aikaiseksikin sain, mutta kovin hankalaa on tuo laskuvarjohäkilän teko miulle. Toki Itselläni nuo runkohäkiläiset ovat toimineet oikein mainiosti, joten niitä meinasin huomenna kieritellä rasiaan. Eri väri variaatioita ja osaan foamia sekaan on agendalla.

Sunnuntaina kävin avaamassa avovesikauden tälle vuodelle. Eipä olleet Vuoksen kalat otillaan. Ei nykyn nykyä, eikä hännän häntää tällä kertaa. Q
Klinkit vaatii kyllä kunnon matskua laskuvarjohäkilään. Halppis niskat tappaa samantien motivaation sidontaan. Laadukkaamman niskan siikaset helpottaa hirveästi perhon sidontaa kun ovat helpommin käsiteltäviä. Onko sinulla mitä niskaa käytössä?

Parin viime vuoden aikana persikan värinen liitsi on ollut itselle aivan ykkönen kalan kun kalan suhteen. Muutenkin liitsit ovat helppoja ja halpoja sitoa. Kalastaa myös tosi hyvin.

Viime kaudella myös cdc-pinturit antoi hyvin kalaa. Tosin ne ei montaa kalaa kestä kun kalan lima liisteröi cdc:n aika rajusti lyttyyn.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Onko palstalla silakan litkaajia tai sitä kokeilleita? Jäänyt kokematta toistaiseksi itsellä tämä homma, mutta kevään edetessä asia korjaantunee tuolla Klamilan seudulla. Google on hieman vinkkiä antanut ja joskus hommaa sivusta katselin, kun konttori oli Salmisaaressa, mutta löytyykö täältä kenties kokemusperäistä tietoa?
Klamilan satamassa kävin viime keväänä kerran koittamassa, ilman saalista. Viime vuoden helatorstaina laskettiin kaverin vene siitä satamasta ja litkailtiin ja jigailtiin tärpittä.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Klinkit vaatii kyllä kunnon matskua laskuvarjohäkilään. Halppis niskat tappaa samantien motivaation sidontaan. Laadukkaamman niskan siikaset helpottaa hirveästi perhon sidontaa kun ovat helpommin käsiteltäviä. Onko sinulla mitä niskaa käytössä?
Juuh jotkut kohtuuhintaiset pienet palat ostin vain pinturihäkilää. Viime kerralla sidonta onnistuikin huomattavasti paremmin, kun nypin niitä pienimpiä höyheniä. Jopa tuntui ja näytti, että sidokset onnistuivat hyvin!

Vuoksella lähinnä siika kaudella tulee käytettyä noita pintureita, vaikkakin upot tuovat kalaa haaviin selkeästi paremmin. Harjuspaikalla jos pintomista näkyy, niin siellä sitten kanssa.

Taimenen ja kirjojen perässä ollaan yleensä virveli+jigipäähän sidotulla wing flash linjalla. Toki maraboutakin jigipäähän sidottuna välillä löytyy. Nirhoista puhumattakaan! Parhaat mestat tuolla niin tukossa kesällä, että harvoin viitsii lähteä perho vehkeiden kanssa virpomaan. Mitään ringin kierrätystä tuolla ei harrasteta lainkaan, vaan samoilla mestoilla seisotaan tuntitolkulla.

Josko bensan hinta hieman laskisi kesällä, niin voisi ajella ainakin kertaalleen ykkösketjuveljen apajille Hammolle! Siinä purkkarin kilohinta halpenisi urakalla. Take my word!!!
 
Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Josko bensan hinta hieman laskisi kesällä, niin voisi ajella ainakin kertaalleen ykkösketjuveljen apajille Hammolle! Siinä purkkarin kilohinta halpenisi urakalla. Take my word!!!
Kiitos viestistä! Se lämmittää - erityisesti sinun.

On aina hienoa saada vieraita maakunnista. Soita ennen kuin tulet! Niin vältetään ns. "Hukka reissu"

Siinä perhokalastusveljien hengessä - have a great day!
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Klamilan satamassa kävin viime keväänä kerran koittamassa, ilman saalista. Viime vuoden helatorstaina laskettiin kaverin vene siitä satamasta ja litkailtiin ja jigailtiin tärpittä.
Siitä Kalasatamasta kuulemma ovat ihan saalistakin saaneet litkalla ja erä-kaveri nimenomaan tuonne houkutteli kokeilemaan. Saapi nähdä sattuuko oikea ajankohta löytymään.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Katselin kalastuspäiväkirjasta, että 28.4. Kävin viime vuonna litkaamassa ilman tulosta satamassa. 13.5. Käytiin veneellä koittamassa.

Siikaa kävin onkimassa 16.4 siika saaren päässä. Todella oli vaikeaa löytää mökitöntä rantaa tuolta kyllä!

Mitään saalista ei noilta reissuilta tullut. Nykyisillä bensanhinnoilla ei liiemmälti kiinnostelee lähteä tyhjää onkimaan. Laittelehan rapsaa, mikäli kalaa tulee. Heti perskärpäsenä paikalle ilmeentyisin. I assume!!!
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Kiitos viestistä! Se lämmittää - erityisesti sinun.

On aina hienoa saada vieraita maakunnista. Soita ennen kuin tulet! Niin vältetään ns. "Hukka reissu"

Siinä perhokalastusveljien hengessä - have a great day!
Hieman olen pk netistä kuikuillut pienempi luokkaisten käytettyjen settien perään. Hieman turhan järeät vehkeet olivat viime kesänä reissulla mukana, i assume!!!

Jokunen pienempi ei lohikalapitoinen joki/puro tässä lähistöllä, jota varten tuo olisi kanssa käyttökelpoinen.

Tällä viestillä vihdoin +99 viesti kerhoon tässä ketjussa. Tami ketjussa haastetta vielä riittää tähän, mutta joulukuu 72 hengessä aletaan laittaa viestiä palstalle, kuten Tami kiekkoa sebogon laatikkoa kohti Moskovassa ja täten nostetaan viestejä kohti maagista rajaa!!!
 
Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hieman olen pk netistä kuikuillut pienempi luokkaisten käytettyjen settien perään. Hieman turhan järeät vehkeet olivat viime kesänä reissulla mukana, i assume!!!

Jokunen pienempi ei lohikalapitoinen joki/puro tässä lähistöllä, jota varten tuo olisi kanssa käyttökelpoinen.
Kyllä tuo #5 on ajoittain aika raju noille puroille. Itse ihan hammoa ja muita pikku paikkoja ajatellen ostin #3 6'6 tikun ja se on kyllä mukava noissa hommissa. Pituutta välillä kaipaa kylläkin lisää.

Kieltämättä polttelee jo heittokalastus. Pitkä on talvi ollut ja loppua ei näy.. Posteljoonikin toi viime viikolla Kössi kuhavavan. Oli aikamoisia toimitusvaikeuksia noilla viime vuonna kun merikontit oli jumissa milloin missäkin. Toivottavasti on mieleinen vapa. Ainakin hintalaatusuhde ilmeisen hyvä.
 
Sopiiko kysyä, että missä muualla, kuin Hammolla arvon palstaveli käy perhoa uittamassa? Jaalan kosket, vai mennäänkö pohjoisempaan keskisuomeen, saatikka pääkaupunkiseutua kohti.

Itsellä tosiaan pääasiassa Vuoksi. Kyykoskella tuli käytyä vuosi luvalla useat vuodet, tälle vuodelle vielä harkinnassa. Muualle( Tainio, Nykälä, Mikkelin Valkea, Ristiinan Kuomio, Hiitolanjoki...) satunnaisia reissuja.
 
Itse asiassa kotikulmalla tulee käytyä purkkarijahdissa. Tuota löytyy aika monesta paikasta tästä läheltä, tosin niistä ei huudella hirveästi. Yksi puro tässä lähellä pitää vedessään aivan upeita purkkareita. Kaveri nappasi sieltä 35cm purkkarin joka on jo iso näihin meidän vesiin. Samalla reissulla kaksi reilu nelikymppistä luonnon taimenta joiden ei uskoisi elävän tuollaisissa ojissa :D Kirjolohta käydään huiskuttamassa Mäntsälässä Mustijoella. Ihan kiva joki tuokin.

Viime vuosi oli enemmän fongausta ja se oli kyllä menestys. Taimen,purkkari,kirre,harri,hauki,ahven,särkikalat turpa mukaanlukien onnistuin saamaan tästä Päijät-Hämeestä perholla. Toutain tuli myös, mutta Sastamalasta.

Tässä lähellä ei juurikaan ole Taimenvesiä ellei Tainiota lasketa. Teurojoessa oli aikanaan ihan ok taimenia, mutta eipä enään taida olla..
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Itse asiassa kotikulmalla tulee käytyä purkkarijahdissa. Tuota löytyy aika monesta paikasta tästä läheltä, tosin niistä ei huudella hirveästi. Yksi puro tässä lähellä pitää vedessään aivan upeita purkkareita. Kaveri nappasi sieltä 35cm purkkarin joka on jo iso näihin meidän vesiin. Samalla reissulla kaksi reilu nelikymppistä luonnon taimenta joiden ei uskoisi elävän tuollaisissa ojissa :D Kirjolohta käydään huiskuttamassa Mäntsälässä Mustijoella. Ihan kiva joki tuokin.
En muista mikä sivusto on nimeltään, mutta kun kuuklettaa puronieriä levinneisyys, niin punaista täppää löytyy aika hyvin sieltä Hammon lähialueiltakin, jopa kauemppaakin. Samaa vesistöaluetta taisivat olla? Ihan randomilla ei viitsi täältä Lappeesta asti puron vartta etsimään kalastuspaikkoja, erityisesti äkäisten tontinomistajien pelossa. Tätäkin vaihtoehtoa toki kartoitettu...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös