Kajaanin Hokki 2022–2023 – Räpsän toinen

  • 189 229
  • 1 177

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Ketterä tänään Kajaanissa, Mustonen ja Niemi sekä Mattila ja Forsberg sivussa, Mäkelä maalissa. Niemestä ja Mattilasta Räpsä taisi veikkailla että mahdollisesti sivussa jouluun saakka, Mattilahan kävi TuTo pelin tunnustelemassa ja ei enää lauantaina Forssassa pelannut.
Kauhuviikko edessä Hokilla. Tänää Ketterä, Jolla laatua riittää rosterissa ja vaikka pelikieltoa ja poisssaoloja on, vielä laadukkaat lainat siihen päälle, perjantaina vieraissa Kivikova ja lauantaina Lohi. Pisteitä tuskin monta mukaan tarttuu, viime viikon kaksi pinnaa /3 pelistä, lienee jo toiveajattelua. Yllättää aina saa.
 
Suosikkijoukkue
Hokki
Tänään Ketterä vastassa. Pitää olla kovalla tasolla maalivahtipeli (Mäkelä) ja puolustuspelin pitää olla tarkkana mikäli aiotaan pisteitä saada huippujoukkueelta.

Jospa kotiyleisö antaisi hokille sitä energiaa ja lisäbuustia illan otteluun. Tulosveikkaus 5-2 hokille.
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tappiota pukkaa, alivoima ei sitten tänään toiminut eikä myöskään ylivoima, 5-5 pelissä oltiin mukana ja paikkoja tehdä maaleja oli riittävästi. Ketterän puolustus oli kovan karvauksen alla haavoittuva. Hyökkäyspäässä ja yv;llä Ketterä oli hyvä ja teki riittävät maalit jotka voittoon tarvittiin.
Lipiäisen epävarmuus olisi pitänyt hyödyntää paremmin.
Tiukassa on pisteet ja vuori vaan kasvaa kasvamistaan. Joukkuen taisteluilme oli kuitenkin hyvä, eteen päin.
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Etelän kiertue edessä ja kaksi mahdollisuutta tappioputken katkaisuun. Kivikova tänään ja Lohi huomenna. Koivisto tänään maalissa, Mustonen liittyy nelosketjuun, Paakkola 13. hyökkääjä. Kyllönen kokoonpanon ulkopuolella. Siinäpä muutokset keskiiviikosta. Tältä reissulta pistekin olisi posotiivinen yllätys, enemmänkin voi toki tovoa. Jää pelit katsomatta mutta tulospalvelun ja koosteiden kautta kurkitaan .
 
Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Melkoinen kerroin Hokille, aamulla 10,00 nyt taisi tippua 9,5. Espoo on kyllä kova ja Hokille ollut voittamaton vastus viimekaudellakin. Saapa nähdä mitä ilta tuo tullessaan. Ketterä haastettiin kuitenkin hyvin. Samaa odotan tänäänkin
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Katselin tällä viikolla kaksi Hokin peliä ja keskityin seuraamaan puolustusta ja puolustajia. Kyllähän osa on luistimilla melkoisia hessuhopoja, ei pysytä vastustajan perässä omassa päässä. Jäädään jalalla pari askelta perään ja sitten avautuukin hyvä syöttö tai laukauspaikka. Eikä sekään ole välttämättä, se the ongelma, vaan se että maalin edessä ollaan ihan kujalla. Siitä maalin edestä tehdään maalit Hokkia vastaan.

Mutta suurimmat ongelmat on oman maalin edessä, ollaan vähän kömpelöitä ja hitaita reakoimaan, niin vastustajan on helppo siirtää kiekko maaliin. Kukaan ei ole pakistosta liian hyvä perusluuta eikä myöskään kukaan pärjää jalalla eli sellainen vahvuukseton pakisto ei anna mahdollisuuksia liikaa voittaa tilanteita omalla alueella.
 
IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers

Puutteita on myös pelinlukemisessa. Sijoittuminen omalla alueella on heikkoa sekä hyökkäysten avaukset ovat vaikeita.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Puutteita on myös pelinlukemisessa. Sijoittuminen omalla alueella on heikkoa sekä hyökkäysten avaukset ovat vaikeita.
Kyllä, osan avauspelaamisessa kiekko vie miestä eikä mies kiekkoa. Leivotaan ja harhautellaan itsensä ihmeellisiin asentoihin ja sitten paska osoitteeton syöttö. Osa ei maalin edessä tiedä pelaako kiekkoa vai miestä. Ja osa seuraa maalin edessä niin tarkasti kiekkoa, että maalin eteen jää vapaita vastustajia.

Sanoisin karkeasti, että väärin koottu pakisto. Liian samanlaisia pelaajia kaikki. Liikosen tyyppinen isoluuta puuttuu, kukaan nykyisistä ei pääse lähelläkkään. Nikulla oli omat puutteensa, mutta pystyi jalalla pelaamaan kiekkoa ja antoi syötön lapaan.
 
Suosikkijoukkue
Hokki
Ei ole voittavaa maalivahtia, puolustuspeli vuotaa kuin seula.

Yksi kenttä pystyy hyökkäys suuntaan jotain tuottamaan.

Onko porukka edes kunnossakaan kun loukkaantumisia jatkuvasti..?

Ei taida Räsänen ja valmennus ollakaan niin ammattimies mitä puhutaan .

Viimeinen sammuttaa valot.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ei taida Räsänen ja valmennus ollakaan niin ammattimies mitä puhutaan .
Kyllä se taitaa tähän sarjaan aika kova olla, vaikkei nyt Hokki kuljekaan voitosta voittoon. Sitä en osaa sanoa, onko joukkue nyt enemmän kuin osiensa summa. Sehän on valmentajan onnistumisen merkki. Sitä ei kuitenkaan oikein voi nyt päätellä vaan vasta keväällä.
 
Lepotila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät, Tappara
Alempi viiva karkaa kauemmaksi vaan, taitaa karsinnat olla meidän kohtalo.
Lähtisin edelleen sitä valmennusta kyseenalaistamaan.
 
Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tappiohan sieltä tuli sarjakärjelle, 6-2. Kylläpä oli jäätävän tehokas yv Espoolla! Rikkonainen peli, oishan tuossa ollut Hokillakin ylivoimalla mahdollisuuksia, mutta eipä tullut maaleja ei. Kärki on kova ja tuommoisella jäähymäärällä kyyti on kylmää. Haastatteluja katsomalla mm ketterän Ropo ja nyt Espoon valmentaja sekä pelaaja antoi Hokille tunnustusta, että joukkue on kyllä sarjasijoitustaan kovempi?

No, huomenna uusi yritys Vantaata vastaan.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Alempi viiva karkaa kauemmaksi vaan, taitaa karsinnat olla meidän kohtalo.
Lähtisin edelleen sitä valmennusta kyseenalaistamaan.
Tottakai valmennusta voi kyseenalaistamaan, mutta tuskin kukaan valmentaja saa karkeita virheitä pelaajilta pois. Eiköhän valmennus ole yrittänyt tilkita tuota puolustuspäätä, muttei sitä pelaajien taitoa kaudessa muuta. Pelitavassa ei minusta ongelmaa. Hyökkäykset otetaan vastaan organisoidusti, karvaus on ihan ok kuosissa. Mutta puolustusalueella ne ongelmat on, maalinteko kangertelee, mutta lähdeppä hyökkäämään, kun olet 1.30sek omissa pyörinyt
 
Lepotila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät, Tappara
Vantaalta on helpompi ottaa pisteitä. Varmasti laittaa joukkue kaikki peliin huomenna.
Jos tulee taas takkiin niin alkaa sinä leuka painumaan pojilta, tsemppiä peliin.
 
Suosikkijoukkue
Hokki
Kyllä se taitaa tähän sarjaan aika kova olla, vaikkei nyt Hokki kuljekaan voitosta voittoon. Sitä en osaa sanoa, onko joukkue nyt enemmän kuin osiensa summa. Sehän on valmentajan onnistumisen merkki. Sitä ei kuitenkaan oikein voi nyt päätellä vaan vasta keväällä.
Kyllä jos sinä sanot että Räsänen on kova niin avaa silmät. Eikös Räsänen olen joukkueen rakentanut yhdessä urheilujohtaja niirasen kanssa. Valmennus ja urheilujohtaja kantaa vastuun urheilupuolesta.

Katsotaan keväällä sitten. Onhan tässä sarjaa vielä pitkälti jäljellä..
 
Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tänään vastassa Kiekko Vantaa. Hokilla taas useampikin pelaaja sivussa, toinen Troshin nelosen laiturina, Mäkelä maalissa. On tuolla Vantaallakin ilmeisesti poissaoloja, Hokissakin pelannut Kuusisto sivussa.

Eilen Westerlund sanoi Hokin olevan sarjan top 6 joukkueita, hieman yläkanttiin mutta vähän samaa itekin kauden alla odotin joten en ollut ajatuksieni kanssa yksin. Alku on ollut iso pettymys ja tosi vaikea kausi ollut Hokilla. Pitää pikkuhiljaa ruveta voittamaan näitä pelejä!

Tällä hetkellä ei taso riitä kärkiporukoita vastaan (Ketterä, Espoo), mutta muut on kyllä voitettavissa ja nuo kaksi muutakin toivottavasti kauden mittaan. Nyt tsemppiä joka ukolle kaukaloon ja 3 pistettä mukaan sieltä!
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eilen Westerlund sanoi Hokin olevan sarjan top 6 joukkueita, hieman yläkanttiin mutta vähän samaa itekin kauden alla odotin joten en ollut ajatuksieni kanssa yksin. Alku on ollut iso pettymys ja tosi vaikea kausi ollut Hokilla. Pitää pikkuhiljaa ruveta voittamaan näitä pelejä!
Tarkennetaan sen verran että Westerlund sanoi Hokilla olevan top-6 pelaajamateriaali. Joukkueena ei ole lähelläkään sitä tasoa. Ei varmasti vähiten sen takia että valmentaja keskittyy ihan muihin asioihin kuin omaan pelaamiseen. Eilinen tappiokin johtui Räsäsen mielestä vain siitä että tuomarit vihelsi Hokille liikaa jäähyjä.
 
Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hyvä tarkennus, pelaajamateriaali top 6. Näillä loukkaantumismäärillä ei sitä tosin ainakaan ole, tuskin muutenkaan. Ja joukkueena ei ole onnistuttu, jos olisi, niin myös joukkue lienee top 6:ssa. Osa pelaajista ei ole nostanut tasoaan, kuten varmaan moni odotti. Iso ihmetys on ollut esim puolustaja Mattila. En halua missään nimessä mollata, mutta kyllä tuon tason pelaajasta ja aikaisempien kausien pistepörssin kärkinimeltä saakin odottaa paljon parempaa. Jospa joulun jälkeen konkarikin vertyy pelaamaan ja pisteitä latomaan.

On kyllä karmean haastava alku ollut täällä Kajaanissa. Kyllä soisi kokeneelle mestisjoukkueelle ja muutamalle Hokin pelaajalle paljon parempaa.

Tänään napataan voitto ja lähdetään sitä myötä uutta ilmettä hakemaan.
 
litfam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Washington Capitals
Tarkennetaan sen verran että Westerlund sanoi Hokilla olevan top-6 pelaajamateriaali.
Hyvä tarkennus, pelaajamateriaali top 6. Näillä loukkaantumismäärillä ei sitä tosin ainakaan ole, tuskin muutenkaan. Ja joukkueena ei ole onnistuttu, jos olisi, niin myös joukkue lienee top 6:ssa.
Itse ainakin näen että tuo "top 6 pelaajamateriaaliltaan" oli Westerlundin kuitti aiemmalle Räsäsen miljoonajoukkue kommentille :D Hokin pelaajamateriaali ei todellakaan ole top 6 vaikka otettaisiin pelaajat sairastuvaltakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös