Kajaanin Hokki 2022–2023 – Räpsän toinen

  • 189 871
  • 1 177

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tästä se alkaa. Uskottavuus on palautettu, vaikka kesäloma alkoi jo puolivälierissä. Uutta ja tuntematonta kohti. Taivoitteet mitallipeleihin.

Päävalmentaja tiedetään, mutta muu joukkue ja johtoryhmä on vielä hämärän peitossa. Kuka jatkaa Kajaanissa, ketä tulee lähtevien tilalle?
 

Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Uskoisin että melko moni olisi valmis jatkamaan Kajaanissa ja varmasti tulijoitakin on nyt paljon paremmin tarjolla kuin menneinä vuosina. Mielenkiinnolla odotellaan ensikautta!
 

Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Olisikohan SaPKosta lisää tulijoita Hokkiin? Tämän kauden Hokista voisi mielestäni melko monelle kirjoittaa jatkot. Siiki katsoo varmaan liigatarjoukset, mutta jos ei tärppää, niin jatkanee Hokissa?

Myös Savolainen ja Niemi olisi hyvä kiinnittää. Puolustuksesta ehdottomasti ainakin Henriksson ja Liikonen. On myös muita, itse tykkään mm. Seppelinin vauhdista ja taistelusta. Pyke ja Komu on myös pitkän linjan hokkilaisia, joiden tekemisiä on ollut mukava seurata.

Peruspakki ja terävä hyökkääjä tämän kauden Hokkiin jos olisi lisäksi hankittu, niin taisteltaisiin mitalista.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
No jos minäkin avaisin vähän tätä ja tulevaa kautta,
Mitään jatkosopimuksia tai muitakaan hankintoja ei tässä vaiheessa ole tiedossa, poislukien Räsänen ja siitä on jo hyvä lähteä liikkeelle.

Toivotaan, että joukkueen runko pysyisi kasassa, mutta varmaan lähtijöitä on kuten aiemminkin ja myös varmaan muilla joukkueillakin, muutamia jatkoja ensi kaudelle ehkä:

- Juha Nurminen, jämäkkä 2 koutsi, voi tulevaisuudessa toimia myös vastuu valmentajana
-Tuomas Komulainen, pk. 4 ottelua ensikauden alkuun.
-Oskari Siiki, maalipörssin voittaja, valitettavasti ottajia on muualtakin.
-Joonas Savolainen, oli hyvä, mutta jotain jäi puuttumaan, katsotaan?
-Cristoffer Seppelin, parantaa koko ajan, alkaa jo olla "melkein Kainuun oma poika", taistelija.
-Samu Pyykkönen, taitoa on, sarjan parhaita aloittajia, kohtuu tehot myös.
-Samu Kaasinen, maalintekijä, erittäin hyvä liike, valitettavasti loukit pilasi osittain kautta.
-Jiri Parviainen, pitkään pois, mutta ehdottomasti vielä näyton paikka.
-Valtteri Niemi, kova äijä ja playoffs pelaaja, Siikin veroinen laukaus, liikettä lisää ja avot.
-Kasperi Heinänen, potentiaalia varmaan on, tässäkin loukit haittasi näytön antoihin, mutta ehkä?

Tässä oli mielestäni valmennus ja hyökkääjät?

Sitten maalivahtien jatkot?

-Patrik Koivisto, piti parhaimmillaan Hokkia peleissä mukana, jos piirun vielä parantaa, niin ei tule pelaamaan tällä tasolla enää pitkään aikaan.

-Alex Mäkelä, nuori ja varmaan vielä paljon pystyy kehittymään, parhaillaan kyllä Mestiksen parhaita, jonkin verran taso kuitenkin heittelehti, osin loukkaantumisten takia.

Puolustajat:

-Väinö Liikonen, peruspakki, isokokoinen, silti liikkuu hyvin, kova laukaus, pudotuspelien paras pakki Hokin joukkueesta ja uskoisin, että ottajia on, varusmiespalvelus häiritsi alkukautta, eikä päässyt pellailemmaan.

-Jesper Henriksson, uskoisin, että korkeammalla pelaa ensi kaudella, mutta kelpaa tännekkin, huippuhyvä liike ja muutenkin ehkä Liikosen ohella paras pakki Hokissa, todella sinnikäs taistelija.

-Risto Mattila, varmaankin perhe voitti taistelun ylemmäs ja se ok. parempaa mailataituria ei varmaan Mestiksestä löydy kovin montaa, ongelmana on ollut Risellä koko uran ajan puolustus ja hyökkäys pelin tasapainotus, sulavasti liikkuu, mutta ne omanpään virheet, tosin tällä kaudella Ristolla ei niitä hirveesti tullut, pakki joka on tehnyt "ilmaveivit".

-Tomi Niku, toimitti Hokissa kiekon ylöstuonnit, kun ei tainnut Nikun ollessa jäällä muitakaan olla, varmaan Mestiksen parhaita pakkien luistelijoita yhdessä RoKin Nicholas Canaden kanssa, mutta ajoittain Niku kierrettiin helposti omassa päässä, pienillä parannuksilla, vähintään liiga tasoinen pakki.

Mielestäni Hokin joukkueessa ei ollut yhtään ns. floppia ja kaikki täytti paikkansa hyvin, nämä pelaajat tuli lähinnä mieleen, onhan siellä varmaan muitakin potentiaalisia jatkajia, kuten oma kasvatti Mikko-Matti Paakkola, mutta jotain täytyy vielä Paakkolan saada lisää, että tällä tasolla voi pelata.

No, mitä sitten tämä hyvin valmennettu joukkue kaipaa lisää:

-pari aivan perupuolustajaa, jotka ovat kohtuu hyvin liikuvia tai ainakin osaavat sijoittumisella korvata mahdollisen nopeuden puutteen, siis antavat nopeat avaussyötöt ja turhat kuskaamiset pois, hyvä siniviivalaukaus olisi plussaa, puolustaa omassa päässä ja on nimenomaan fyysinen , tälläisia pakkeja on käytetty myös ylivoima peleissä ja hyvällä menestyksellä, edesmenneellä kaudella Hokilla oli oikeastaan Mattila joka onnistui alkukaudella, mutta sitten kyllä Riselläkin alkoi ruuti kuivua, Anton Troshin onnistui muutaman kerran, mutta siihen se jäi.

Nämä nyt oli minun juttuja, mutta kommentoikaa näitä vaan vapaasti,

Hyvää Pääsiäistä!
 

Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kiitos Daerok kommenteistasi, puhut asiaa. Samankaltaisia havaintoja itselläkin. Aikoinaan tykkäsin Miska Humaljoesta Hokissa, oli vääntäjä ja väkkärä pelaaja jota oli kiva käydä katsomassa. Samoin Juha Virtanen oli pieni ja sitkeä mies. Hokki tulee olemaan lähivuosina kova mestis joukkue ja uskon että Räpsä saa kiinnitettyä monta pelaajaa
 

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Hokki järjestää vappubileet Kajaanissa. Hyvä, että jotain siellä näytetään tekevän. Uusia sopimuksia ei ole tainut tulla vielä yhtään ja muutenkin näyttää sama linja jatkuvan uutisoinnissa, kuin viime kaudella.

Jatkajia uskoisin olevan enemmän kuin viime kaudella. Omat toiveet seuraavasti:

-Koivisto
-Mäkelä

-Troshinit, jämäköitä peruspakkeja.
-Henrikson, kova raataja, kiekollisesti paransi kauden mittaan. Nousujohteinen kausi.
-Liikonen, armeija sotki loppukautta, ottajia löytyy. Toivottavasti jatkaisi Kajaanissa

-Paakkola, vaikea kausi takana kun liike ei riittänyt Mestikseen. Toivottavasti kova kesä alle.
-Pyykkönen, uskoisin että jatkaa, jos ei liiga tai ulkomaat vie? Hokki-ikoni.
-Komulainen, sama kuin Pyykkösellä.
-Seppelin, kova raataja ja pelaa aina joukkueella 100%.
-Heinänen, loukkaantumisten sävyttämä kausi takana. Potentiaalia on.
-Niemi, näytti pudotuspeleissä pystyvän pelaamaan kovalla tasolla.
-Niskaset, rotaatiopelaajia.

Ei mahdollista pitää:

-Savolainen, liiga/ulkomaat?
-Siiki, liiga/ulkomaat?
-Mattila, ulkomaat?
-Niku, Mestis muussa joukkueessa?

Joko vihdoin Virtala tulee lopettamaan uransa Kajaaniin vai jatkaakohan Italiassa? Viimeksi Virtalan pelatessa Hokissa sentterit oli seuraavasti: Virtala, Guttig, Karppinen, Humaloja, Pyykkönen. Ei taideta tuon tasoista sentterinelikkoa nähdä enään ikinä täällä...

Mielestäni Hokin täytyisi lähteä rakentamaan joukkuetta keskittyen senttereihin ja puolustajiin. Kolmena viime kautena olen nähnyt ongelmat juuri senttereiden pelaamisessa. Yhden Virtalan tapaisen mailavirtuoosin näkisi mielellään Kainuussa, joka toisi uusia variaatioita ylivoimapelaamiseen samalla.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Siiki katsoo varmaan liigatarjoukset, mutta jos ei tärppää, niin jatkanee Hokissa?
Ulkomaisten pelaajien joukkopako KHL:stä varmaan parantaa Hokin mahdollisuuksia pitää kiinni Siikistä. Pidetään peukkuja!
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Laitetaan oma lusikka soppaan ensikauden kokoonpanospekuloinneista. Nykyinen joukkue pärjäsi tuohon puolivälieräsarjaan saakka, "samalla joukkueella" päästäisiin todennäköisesti ensikaudella aikalailla samaan tulokseen. Riittääkö se, minusta ei ja miten päästäisiin hiekan pitemmälle tai jopa mitalipeleihin. Mielestäni hyökkäykseen pari kärkiukkoja, jotka yksilötaidolla auttaa joukkuetta ratkomaan pelejä. Pakistoon varmuutta, aika pelottavaa oli katsella parin pakin puolustamista ja varsinkin pelin avaamista.

Jos halutaan menestyä hyökkäykseen tarvitaan seuraavan tasoisia pelaajia kahdesta kolmeen kappaletta ei juuri välttämättä heitä, mutta kelpaisivat:
- Eetu Mäki
- Joni Piipponen
- Jussi Tammela
- Jaakko Heikkinen
- Heikki Huttunen

Ja puolustusta tulisi kehittää jotakuinkin tälläisillä rännipakeilla yhdestä kahteen kappaleeseen:
- Juho Korhonen
- Juuso Ketola
- Eetu Pylkkänen
- Niko Mikkola (K-vantaa)

No ketkä saisivat minun mielestäni jatkaa, no se riippuisi minkä tasoisia uusia nimiä saadaan joukkueeseen, mutta sanotaan, että jos ykköskenttä olisi:
Siiki - Savolainen- ja joku tuosta yläpuolella olevasta listasta, niin parannusta tähän kauteen olisi.

Kakkoskentässä viilettäisi:
Komulainen - Pyykkönen ja joku tuosta yläpuolella olevasta listasta, niin parannusta tähän kauteen olisi.

Kolmosena eli Räsäsen ykkösenä olisi:
Seppelin Koivunen Mustonen, tällä jarrukentällä olisi hyvä himmentää vastustajan paksulompakkoisia jyriä ja jos joku vaihtuisi tästä kentästä, niin ehkä sentteri Koivunenn

Potentiaali kentässä olisi:
Heinänen/ Paakkola -Parviainen ja joku perusvarma potentiaalinen nimi.

Pakistoon jättäisin ensineuvotteluissa: Henriksson, Liikonen ja Niku. Kaikissa noissa potentiaalia pelata ensikaudella todellinen huippuvuosi. Muilla menneen kauden pakeilla ollaan maksimissa, mitä pystyvät kentälle jättämään.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Hiljaista on Hokin toimistolla, vuosi sitten ensimmäiset sopparit tuli julki 5.toukokuuta. Nyt tietysti vielä finaalisarja kesken, eli näinköhän odotellaan että pelit on pelattu ja sitten uutisia ulos. Eihän tuolla muutkaan mestisjoukkueet ole siirtoja ja kiinnityksiä vielä huuudellut. Toivottavasti jotain kuuluisi ja pian. Hokin some on kyllä kuin varjo entisestä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tuo some vaatisi henkilön, joka on seuran lähellä kokoajan, esimerkiksi toimistolla. Jos joku hoitaa sitä normaaleiden ei Hokkiin liittyvien töiden ohella, tulos on tälläinen.

Somettajan tulee olla innovatiivinen, keksittävä aiheita, vaikka isompia uutisia ei olisikaan ja aloittettava otteluista, sopimuksista heruttaminen päiviä ennen tapahtumaa.

Vaikea on tähän sopiva isäntä löytää, kun toimistolla työskentelevien ikä suhteellisen korkea ja liekkö some ja ATK-hommat sillä tasolla, että tilejä pystyisi ylläpitämään.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Joo tällä viikolla pitäisi jotain uutisia tulossa. Päivän Kainuun Sanomat tiesi kertoa myös, että n. tusinan verran on sopimuksia jo kasassa ensi kaudeksi. Osa jatkoja, osa uusia tulijoita.

Räsäsen toivomia kehitysalueita oli:
- lisää voimaa ja fyysisyyttä puolustukseen
- leveämpää kärkiosaamista

Edellinen kausi oli hyvä kasvojenpesu. Pudotuspelit jäi 7 ottelun mittaiseksi rypistykseksi. Finalistille taivuttiin voitoin 4-0, mutta pelit oli tosi tasaisia. Jos viime kauden parhaat saadaan pidettyä ja Räpsän toivomia vahvistuksia saadaan, niin jospa ensi kaudella voitaisiin vakavasti pyrkiä mitalipeleihin.
 
Viimeksi muokattu:

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Somen mukaan uutisia pitäisi tulla tänään. Saas nähdä onko pelkkiä jatkajia ensiksi tulossa.
Minun tietääkseni tänään illansuussa tulee pelaajauutisia ja kyllä, kyseessä on tässä vaiheessa "pelkkiä" jatkosoppareita. Lisää pelaajauutisia pitäisi tulla myöhemmin tällä viikolla. Uskon että niissäkin on osin kyse jatkoista, mutta toivottavasti silloin saataisiin jo muutama uusi vahvistuskin.

Mutta tärkeintä on, että tänään se tiedottaminen joukkueen kokoamisesta alkaa. Tänään julkaistavissa nimissä kuitenkin mukana monta toivottua jatkoa!


Edit: Instagramissa kerrotaankin, että klo 18 on uutisten julkaisuaika.
 
Viimeksi muokattu:

Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Sieltähän niitä tuli ensimmäisiä uutisia, hyvä että jotakin alkoi kuulumaan! Mv Koivisto, pakit Henriksson ja Virtanen sekä hyökkäys Paakkola, Jokinen ja Heinänen.

Tästä on hyvä jatkaa. Koivisto ja Henriksson erittäin hyvät kiinnitykset. Muut tärkeitä duunareita, Paakkola saa edelleen vastuuta näköjään. Toivottavasti nostaa napsun tasoaan, kun on kuitenkin todella lahjakas pelaaja muuten.

Olihan Jokinenkin tärkeä ja monipuolinen raataja tällä kaudella.

Lisää soppareita tulossa
 

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sieltähän niitä tuli ensimmäisiä uutisia, hyvä että jotakin alkoi kuulumaan! Mv Koivisto, pakit Henriksson ja Virtanen sekä hyökkäys Paakkola, Jokinen ja Heinänen.

Tästä on hyvä jatkaa. Koivisto ja Henriksson erittäin hyvät kiinnitykset. Muut tärkeitä duunareita, Paakkola saa edelleen vastuuta näköjään. Toivottavasti nostaa napsun tasoaan, kun on kuitenkin todella lahjakas pelaaja muuten.

Olihan Jokinenkin tärkeä ja monipuolinen raataja tällä kaudella.

Lisää soppareita tulossa
Missä tämä uutinen? Instagramissa ei ollut ainakaan mitään.

Edit: Hokki.fi näyttäisi olevan.
 
Viimeksi muokattu:

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Sieltähän niitä tuli ensimmäisiä uutisia, hyvä että jotakin alkoi kuulumaan! Mv Koivisto, pakit Henriksson ja Virtanen sekä hyökkäys Paakkola, Jokinen ja Heinänen.

Tästä on hyvä jatkaa. Koivisto ja Henriksson erittäin hyvät kiinnitykset. Muut tärkeitä duunareita, Paakkola saa edelleen vastuuta näköjään. Toivottavasti nostaa napsun tasoaan, kun on kuitenkin todella lahjakas pelaaja muuten.

Olihan Jokinenkin tärkeä ja monipuolinen raataja tällä kaudella.

Lisää soppareita tulossa
Paakkolasta Räpsä sanoi että Paakkola hoksasi kesken viime kauden mitä urheilullisuus tarkoittaa ja että sitten alkoi homma sujumaan. Näin ollen kehitysaskelia ollaan valmiita katsomaan vielä vuosi. Henriksson on luottomies, Koivisto otti tarvittavan stepin eteenpäin viimekaudella. Virtanen ja Jokinen myös valmentajannäköisiä ukkoja.

Vain vähän pelejä paikanpäällä nähneenä pidin Heinästä vähän yllätyksenä jatkoon, mutta ostan kyllä Räpsän perusteet.
 

Näläkämua

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Heinänen pelasi mielestäni hyvän kauden. Pieni ja sitkeä mies. Olisi varmaan ollut tehokkaampi jos Parviainen ei olisi loukkaantunut kesken kauden, kun muistelen että heillä sujui alkukaudesta hyvin.

Hokki ei varmaan tälläkään kaudella lähde hankinnoissa isoihin riskeihin, saatika liian kalliisiin pelaajiin. Räpsä rakentaa monipuolisen ja tasaisen neljän kentän pumpun jolla runnotaan taas pleijareihin. Voi olla järkevää pitää maltti ja järki mukana, ettei konkurssiin ajeta.

Kulunut kausi varmasti lisäsi imua Hokkiin ja seurasta kuului monesta suunnasta positiivista palautetta. Samoin esim perheelliset pelaajat tuntui viihtyvän hyvin Hokissa. Toivottavasti jatkavatkin. Mielenkiinnolla odotellaan lisää uutisia.

Jatkaakohan muut valmentajat vielä?
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Huomenna olisi ilmeisestikin tulossa pari jatkosopparia taas julki. Runko rakentuu.

Ketäpä toivoisitte julkistettavan?
Siiki ja Pyykkönen olisi tietysti omalla toivelistalla korkealla, mutta varsinkin Siikin kohdalla varmaan joudutaan odottelemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös