Mainos

Kajaanin Hokki 2020–2021

  • 147 881
  • 426

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ei ole näyttöjä Seppäsellä, mutta ei ole ollut muillakaan maalivahtivalnentajilla ollut ennen Hokissa työskentelyä. Häkkinen ja tämä tuppurainen on tulleet ihan yhtä tyhjästä. Häkkisen ja Seppäsen lähtökohdat eli pohjat omien uriensa puolesta kunnossa. Ei näe uhkaa tässä maalivahtivalmentajakuviossa, ei läheskään niin kriittinen tehtävä kuin päävalmentaja.

Karjalainen ei ole Hokissa ja junnuhokissa pelannut yhtään peliä, joten häntä ei voi menetykseksi laskea ja käsittääkseni usean vuoden takaisien juttujen perusteella ei ole agenttinsa kautta ollut kiinnostunut Hokista yhtään.

Hyvä, että vahvoja mielipiteitä löytyy ja keskustelua syntyy.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Karjalainen ei ole Hokissa ja junnuhokissa pelannut yhtään peliä, joten häntä ei voi menetykseksi laskea ja käsittääkseni usean vuoden takaisien juttujen perusteella ei ole agenttinsa kautta ollut kiinnostunut Hokista yhtään.
Niin. Voihan asian näinkin nähdä. Minä taas näen asian niin, että jokainen Liiga-organisaatioihin lähtevä kainuulainen juniori on osoitus seuraavista asioista:
  1. Valmennusta (Junnu)Hokissa pidetään huonompana kuin liigaorganisaatioiden valmennusta
  2. Pelaajapolku junioreista Mestikseen ei toimi
  3. Kärkijunioreille ei anneta vastuuta omaa ikäluokkaa vanhemmissa junioreissa (B&A)
  4. Urheiluakatemia ei toimi
Toivottavasti Teemu seisoo tässäkin päällään ja tekee ihmetemppuja. Mutta kun sanotaan "toivottavasti", tulevat mieleen viime kauden hyökkäyksiinlähdöt.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Niin. Voihan asian näinkin nähdä. Minä taas näen asian niin, että jokainen Liiga-organisaatioihin lähtevä kainuulainen juniori on osoitus seuraavista asioista:
  1. Valmennusta (Junnu)Hokissa pidetään huonompana kuin liigaorganisaatioiden valmennusta
  2. Pelaajapolku junioreista Mestikseen ei toimi
  3. Kärkijunioreille ei anneta vastuuta omaa ikäluokkaa vanhemmissa junioreissa (B&A)
  4. Urheiluakatemia ei toimi
Toivottavasti Teemu seisoo tässäkin päällään ja tekee ihmetemppuja. Mutta kun sanotaan "toivottavasti", tulevat mieleen viime kauden hyökkäyksiinlähdöt.

Ei taida olla ainoastaan Hokin ongelma, että osa junioreista lähtee liigaorganisaatioihin. Samaa ongelmaa on kaikilla pienemmillä paikkakunnilla. Tämähän on kuin muoti-ilmiö, itsekkin olen sitä mieltä, että monen junnun kannattaisi olla äidin helmoissa tutummassa ympäristössä, vaikka se ympäristö ja seura ei olisi mediaseksikästä, nuorten mielestä. Liigassahan sama ongelma nuorissa on, että lähtevät pohjois-amerikan juniorisarjoihin ennen kuin jäävät omalle liigapaikkakunnalle.

Parannettavaa on pelaajapolussa, mutta se että lahjakkaimmat lähtevät useilta paikkakunnilta pois ennen kuin se polku olisi edes alussa, johtuu ylemmästä kappaleesta mainitsemistani syistä, ei vain ole suosittua jäädä omalle paikkakunnalle. Ruohoa pidetään vihreämpänä aidan toisella puolen.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Parannettavaa on pelaajapolussa, mutta se että lahjakkaimmat lähtevät useilta paikkakunnilta pois ennen kuin se polku olisi edes alussa, johtuu ylemmästä kappaleesta mainitsemistani syistä, ei vain ole suosittua jäädä omalle paikkakunnalle. Ruohoa pidetään vihreämpänä aidan toisella puolen.
Jos (ja iso JOS onkin) pelaajapolku olisi hyvin selkeä ja juniorivalmennuksen laatu olisi parempi, lähteminen muualle olisi varmasti vähäisempää. Olemassa olevien paikallisten esimerkkien pitäisi kertoa, mitä kannattaa tehdä: Janne Pesonen ja Joonas Kemppainen (erittäin kovat huippupelaajat); Halonen, J. Komulainen, A. Klemetti, Ja. Hattunen (liigapelaajat, ainakin enimmäkseen); Eetu Heikkinen, Jarkko Heikkinen, Happo, Haverinen, Jo. Hattunen, S. Kinnunen, T. Komulainen, V. Komulainen, Oikarinen (parhaimmillaan huippupelaajat Mestiksessä). Näistä pelaajista vain yksi on pysynyt kokonaan Mestiksestä erossa, eli Aleksi Klemetti. Jopa Joonas Kemppaisella on lyhyt lainansa Jukureihin. Listauksen tarkoituksena on osoittaa, että pelaajan todennäköinen pelipaikka on jossakin kohtaa uraa Mestis. Joko se on huipputaso tai väliporras, mutta jos et ole alun perin liigaorganisaation junnu, niin vaikea sitä on väistää. Toivon, että esimerkiksi Paakkola ja Teemu Kemppainen onnistuvat ja näyttävät, että jääkiekkoilijana voi kehittyä ihan vain siten, että treenataan hyvin ja pelataan sellaista sarjaa, joka on tasoltaan peliä kehittävä (esim. U20 Mestis).
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Parhaat lähtevät aina Mestis-seuroista junnujen SM-sarjoja pelaamaan. Sitä ei voida mitenkään välttää, silloin kun oma taso on ”liian kova” niin se on mielestäni ihan oikea ratkaisu.


Se mihin seura voi vaikuttaa, ovat nämä kakkoskorin pelaajat. Eli ne jotka saavat SM-sarjoissa vaan jämärooleja tai keikkuvat ykkösjoukkueen ja akatemian välissä. Näitä kavereita olisi mahdollista saada pysymään seurassa tarjoamalla riittävän hyviä pelejä. Eli oma ikäluokka Mestiksen kärkipäässä ja riittävästi pelejä vanhemman ikäluokan mukana. Ja toki se mahdollisuus päästä mahdollisimman aikaisin edes käymään edustuksen mukana on tässä avainasemassa. Jospa sen suhteen seurajohto viisastuisi eikä viime kauden kaltaista farssia jatkettaisi enää.

Ja ongelman ytimessä on se, joka ikäluokassa on pelaajia liian vähän. Miten päästät pelaamaan vanhemman ikäluokan pelejä jos omassa ikäluokassakaan ei riitä pelaajat. Surkuhupaisaa että kun se vuosikymmeniä odotettu harjoitushalli vihdoin tulee niin pelaajat alkavat loppumaan.

Mutta tämä oli edustuksen ketju, tämä riittäköön tässä ketjussa osaltani taas junnupuolesta....
 
Smurahan lähti C-junnuissa jo KalPaan ja takaisin tullessaan pelasi kaksi kautta Hokin paidassa. Sen jälkeen hän halusi lähteä ulkomaille. Tolonen taas pelasi vajaat 20 peliä 87% torjuntaprosentilla, joten miten olisit enemmän antanut vastuuta? Karjalaisesta ja Vuorenmaasta ei ole itsellä mitään hajua. Seppäsen valintaa myös puoltaa varmasti Junnu Hokin halukkuus ottaa Seppänen sisään. Jos Tuppurainen Karjalainen tai Häkkinen olisi olleet parempia niin miksei sitten heitä valittu?
Tolonen onnistui Hokin jälkeen IPK:ssa varsin hyvin, vai oletko eri mieltä? Tuossa aiemmin kritisoitiin Hokkia pelaajien päästämisestä pois ja tottahen se on. Maalivahdit on haettu säännöllisesti kauempaa, jopa viimeisin Seppäsen kausikin oli tavallaan sellainen. Aisaparina oli Rautio, ja Kukkohovi lähti/lähetettiin hakemaan pelipaikkaa muualta. Hokissa on jännä asetelma, kun toisaalta höpötetään sinnikkäästi kainuulaisten pelaajien tärkeydestä, ja toisaalta heistä ei kuitenkaan pidetä kiinni etenkään veskareissa. Kai siinä realisoituu kainuulaispelaajien lopulta riittämätön taso. No ei se ole ihmekään, kun ikäluokkaa kohden Kainuussa on muutama kymmenen pelaajaa. Ei siitä muutamaa enempää mestistasolle nouse, ei ehkä edes yhtä joka vuosi.

Seppänen on mielestäni samanlainen veto kuin Heikkinen. Sisällölle laitetaan vähemmän painoa kuin "Hokkisydämelle". Suurin osa valmentajista on tehnyt jonkun verran pohjatöitä valmennuksen opiskelussa joko harjoittelun (junnusarjat, alatasot) ja/tai valmennuskoulutuksen kautta. Osaako entinen pelaaja sen kokemuksen pohjalta lukea oikein harjoitettavan pelaajan tarvitsemat harjoitteet, saatikka pääkopan sisälle? Tämä on tietysti myös persoonakysymys, toiset pystyy, toiset ei.

Ketä mestiksessä pelaavan Hokin menestystä seuraavaa ihmistä oikeasti kiinnostaa mestishokin maalivahtivalmentajan junnuhokissa nuorempien veskojen kanssa viettämä aika? Nämä ovat kaksi ihan eri asiaa ja kyseessä kaksi eri seuraa. Seppäsen tehtävä on saada edustuksen veskat voittavaan kuntoon, ja sitä ei edistä junnujen opettaminen. Jos hän ottaa semmoisenkin pestin, niin fine, mutta se on eri pesti. Sillä ei ole mitään tekemistä edustuksen veskojen suorittamisen kanssa, etenkin kun veskat edustukseen tulee pääsääntöisesti muualta ja omat kasvatit lähtee muualle. Häkkinen hoiti edustuksen veskat ok ja se oli ihan riittävä urakka. Hänelle taisi langeta kokemattoman päävalmentajan hommistakin menneellä kaudella iso osa. Häkkisen meriiteillä uskon hänen kelpaavan korkeammallekin tasolle valmentamaan kuin mestikseen.
 
Viimeksi muokattu:

Korpikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, IPK,
Kai näissäkin asioissa vaikuttaa sekin kuka on ollut kiinnostunut jatkamaan tai hoitamaan hommia. Ei kai se Hokki pysty sanomaan kelle tahansa että sinä teet nyt sitä ja sinä tätä enskaudella. Viime kauden paskamyrsky mikä Hokissa pyöri on saattanut vaikuttaa monen valmentajankin ensikauden omiin suunnitelmiin myös junnuhokin puolella. Teemun tuntien pidän Seppäsen pestiä huippu hyvänä valintana.
 
Suosikkijoukkue
Hokki,Kärpät,Florida Panthers
Pelicansin A-nuorten kapteenina viime kaudella toiminut Juuso Arola siirtyy Hokkiin.

Päättyneellä kaudella 20-vuotias puolustaja teki 43 otteluun tehot 11+15=26. Lisäksi hän pelasi Pelicansissa yhden ja Peliitoissa yhdeksän ottelua.
 

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Nyt taisi tulla joukkueeseen enemmän äijämäisyyttä kuin 2-3 viime kauteen yhteensä. Kukassa vaikuttaisi olevan potentiaalia kulttipelaajaksi saakka.

Arola myös vaikuttaa ihan potentiaaliselta pelaajalta, viime kaudella kuitenkin 11 maalia pakiksi hyvä suoritus (pakkien maalipörssin nelonen). Arola ollut myös joukkueen kapteeni eli on varmasti hyvä joukkuepelaaja.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Ensimmäinen jatkaja Tuomas Komulainen. yksi viime kauden kärkimies jatkaa, hienoa. Eli nyt vaan jatkoja vielä jokunen lisää niin siitä se alkaa muodostua. Kuhmolais kiintiössä on vielä tilaa ainakin Ahtosen kokoinen aukko.
 
Ensimmäinen jatkaja Tuomas Komulainen. yksi viime kauden kärkimies jatkaa, hienoa. Eli nyt vaan jatkoja vielä jokunen lisää niin siitä se alkaa muodostua. Kuhmolais kiintiössä on vielä tilaa ainakin Ahtosen kokoinen aukko.

Tuohon vielä Harjula ja Pyykkönen niin ykkösketju on kasassa. Komulainen pelasi vahvan kauden ja kieltämättä sen Suomi-sarjan kauden jälkeen ei olisi uskonut hänen tekevän 20 pistettä enempää. Niin vain hän oli illasta toiseen Hokin parhaita pelaajia ja taisi myös pelata hyökkääjistä eniten.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Nyt taisi tulla joukkueeseen enemmän äijämäisyyttä kuin 2-3 viime kauteen yhteensä. Kukassa vaikuttaisi olevan potentiaalia kulttipelaajaksi saakka.

Nyt saitte todellisen helmen, olisin todella toivonut että Edi olisi saanut sauman HIFK:n edustuksessa, mutta pitäkää äijästä huolta, on nimittäin ihan loistava heppu.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kuhmosta on seuraava jatkaja, ei tosin Ahtonen vaan JVK eli Junnu Kyllönen kertoo Hokin instagram,

Ja sieltähän putkahti Seppelinin ja Niskasen jatkot lisäksi. Kainuun sanomissa oli juttua, että Hokki laskee pelaajabudjettia ensikaudelle 20 prosenttia, sehän onnistuuu jo sillä ettei 35 pelaajan rinkiä roikoteta mukana. 11 sopimusta julkistettu tulevalle kaudelle, hyvähyvä.
 
Ja sieltähän putkahti Seppelinin ja Niskasen jatkot lisäksi. Kainuun sanomissa oli juttua, että Hokki laskee pelaajabudjettia ensikaudelle 20 prosenttia, sehän onnistuuu jo sillä ettei 35 pelaajan rinkiä roikoteta mukana. 11 sopimusta julkistettu tulevalle kaudelle, hyvähyvä.

Kaikki kolme alkavat kuulua jo kalustoon. Niskanen ja Kyllönen ovat olleet mukana kaikki uuden Hokin kaudet ja Seppelin ensimmäisen Hokki-pelinsä jälkeen koko Mestis-taipaleen ajan.

Seppelin hiipui keväällä joukkueen mukana, mutta parhaimmillaan on erittäin hyvä pelaaja Mestikseen. Kyllönen oli kauden kehittyneimpiä pakkeja ja Niskanen paikallisena pelurina hyväksyttävä hankinta ( jos olisi muualta niin silloin ei olisi joukkueeseen mielestäni mitään asiaa ).

11 sopimusta kasassa eli hyvässä vauhdissa on jo joukkueen kasaaminen.
 

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Peliittojen kuppaus näköjään jatkuu ja tällä kertaa Samu Kaasinen siirtyy Kajaaniin. Ei ole mielikuvaa jäänyt pelaajasta, laukaus ainakin näyttäisi olevan kohdillaan. Hokki tiedotti sopimuksen ainoastaan Youtubessa, miksihän näin? Alla oleva linkki siis pelaajauutiseen.

edit. Ja näköjään samalla sekunnilla Hokki tiedottaa sopimuksen Instassa ja Facessa.


 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Lämäri-Kaasinenkin lähti sitten sinne. Johan on muuttoliikettä nälkämaalle. Hyvän ylivoimalaukojan saitte.
 
Hyökkäys alkaa hyvää vauhtia kasautua. Aika kovaa on vaihtuvuus viime kaudesta eli olisiko näin että hirveästi ei enää jatkosopimuksia ole tulossa?

Komulainen XXX XXX
XXX Briant XXX
Seppelin XXX Kaasinen
Paakkola XXX Kukka
Kemppainen Niskanen XXX

Harjula jos jollain ihmeellä tekisi jatkon niin voisi heittää huoletta ykköseen. Pyykkönen pystyy hoitamaan roolin kuin roolin. Tamminen olisi hyvä pala hyökkäykseen jos vain pysyisi terveenä. Puolustuksesta tekisin jatkot Mattilalle ja ehkä Pennaselle. Muuten ei haittaa vaikka tulisi uusia ukkoja joukkueeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös